Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoituskilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoituskilpailut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Auksuuni (omakustanne)

Pirkko Mattila: Auksuuni. Omakustanne. 2012.

Auksuuni on Pirkko Mattilan miehen suvun tarina ja Mattilan toinen omakustanteena julkaistu romaani. Mattila on kertonut kirjoittaneensa teoksensa syntymäpäivälahjaksi miehelleen ja muistoksi jälkipolville. Ei hullumpi lahjaidea!

Tarina alkaa 1800-luvun lopulta, kun Emmanuel Pelkolin seilaa jossakin maailman merillä laivassa samaan aikaan, kun kotiväki odottaa isää kotiin Oulussa. Pelkolin elää vapaata merimieselämää satamissa, ja kun hän kuulee sairastavansa parantumatonta ns. ranskantautia, hän kirjoittaa kirjeessä tulevansa Ouluun, kun pääsee mukaan sopivaan laivaan. Emmanuel ei kuitenkaan koskaan palaa kotiin. Sen sijaan perille saapuu Emmanuelin heräteostoksena huutokaupasta ostama harmooni.

Emmanuelin pojasta Jakobista tulee merikoulussa perämies, mutta hänkin kuolee merellä kuumetautiin. Jakob haudataan Brasiliaan. Kotiin jäävät kaipaamaan perheen äiti Kaisa ja tytär Maria Sofia, joka pelkää jäävänsä äitinsä kanssa kahden vanhaksipiiaksi. Ouluun ilmestyy kuitenkin maailman meriltä Jakobin merikoulukaveri  Isak, joka haluaa asettua Ouluun, nai vanhan ihastuksensa Maria Sofian ja tekee tämän kanssa kolme lasta, joista jää vain yksi eloon. Hän on Arvi, Pirkko Mattilan tuleva appi.

Auksuuni seuraa kiinnostavien alkuasettelujen jälkeen pitkän matkaa kansakoulun opettajana elämäntyönsä tehneen Arvin elämää ja lopulta tämän pojan, Eeron lapsuus- ja nuoruusvuosia. Alun merimieselämää olisi ollut kiinnostavaa lukea pidempäänkin.

Vahvuus Pirkko Mattilan Auksuunissa on vankka paikallistuntemus ja elävä historiankuva. Oululaisena on kiehtovaa lukea paikallishistoriaa yksilöiden elämän lävitse kuvattuna. Esimerkiksi kuopiolaisilla käy varmasti samoin Sirpa Kähkösen romaanien kanssa. Tutut paikat vilahtelevat, vanha Oulun tori herää eloon ja Kuusiluotoon nousee yhtenäiskoulu, joka töröttää paikallaan arvostettuna opinahjona edelleen. Lukija huomaa selvästi Mattilan perehtyneen pitkään ajanjaksoon, johon Auksuuni sijoittuu. Lisäksi Mattila on oivallinen tarinankertoja. Hän osaa kirjoittaa tavallisesta arjesta kiinnostavasti. Tarina vetää erittäin hyvin, ja itse lukaisinkin kirjan nopeasti kahdessa lyhyessä illassa.

Kerronta on kronologinen kehystarinaa lukuunottamatta, joka onkin teoksen kokonaisuudesta varsin irrallinen. Toisaalta kehyksen ymmärtää lahjakirjaksi tehdyssä teoksessa, mutta muuten se olisi voitu jättää poiskin. Mattilan kieli on kauttaaltaan selkeää, kuvailevaa ja helppolukuista. Dialogit toimivat hyvin murteellisina. Fiktio sekoittuu faktaan tasaisesti.

Muutama kylän villi ja pahankurinen poika oli sotkenut opettajien yhteisen kasvimaan ja tuhonnut suuren osan sen sadosta. Pihassa asuvat opettajat ja keittäjä vaativat Arvia selvittämään, keitä oli ollut asialla ja rankaisemaan heitä.
- Miten minä voin tietää keitä ne olivat, ja miten heitä sitten pitäisi rangaista? Arvi kysyi harmistuneena.
- Teoistaan pitää vastata, kiihtyi alaluokkien opettaja, niin kuin Arvi olisi ollut pahantekijä.
- Multa meni kaikki kessut, mutta antasin asian olla, Arvi lohdutti naapuriaan.
- Sin'oot liian pehemiä mies, oisit jämerämpi, Annakin moitti. (s. 133)

Lahjakirjaksi tehdyn tarinan teemaksi paljastuu selkeimmin elämän yllätyksellisyys ja rajallisuus: sukupolvet seuraavat toisiaan, eikä matkan määrää voi ihminen itse valita. Mattilan suvun elo on kirjan perusteella ollut aina varsin tasaista, vaikka elämä ja siihen liittyvät valinnat eivät aina helppoja ole olleetkaan. Joitakin kohokohtia korostamalla ja dramatisoimalla, tunteita kärkevämmin esiin tuomalla teokseen olisi voitu luoda kontrastia, jolloin hyvät ajat erottuisivat paremmin huonoista. Lahjakirjana Auksuuni kuitenkin tuntuu korostavan kaikkien hyviä puolia: kirja on kunnianosoitus edeltäneille sukupolville. Auksuuni on taitavan kirjoittajan kokoama kiintoisa sukutarina. Omakustanteen kannesta täytyy antaa vielä erillinen kunniamaininta sen tekijälle Petteri Lehtiselle.

Pirkko Mattila voitti Auksuunillaan Päätalo-instituutin järjestämän Möllärimestari-kilpailun 2. palkinnon 2012. Onnittelut!

Tähdet jäävät nyt tiputtelematta, koska kyseessä on omakustanne ja vieläpä kanssani samaan kirjoittajapiiriin kuuluva tekijä. Mitä mainiointa työtä, Pirkko!

torstai 2. helmikuuta 2012

Kiima ja Saarikoski

Facebookissa näyttää olevan Kiima - eroottisen runon kirjoituskilpailu menossa. Sivulla tykkäämällä pääsee mukaan mittelöön tai äänestämään voittajaa. Herkullinen aihe kisattavissa! Tässä yhteydessä voinee kirjaimellisesti sanoa, että kannattaa päästää runosuoni sykkimään.

Kuva: freedigitalphotos.net / photostock


Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailu on menossa ja kääntymässä hiljalleen kohti loppukiriä. Osallistumisaika päättyy 30.3.2012. Kuka on lähtenyt mukaan? Lily kaipaili aiemman postaukseni kommentissa vastikään kuulumisia kilpailukirjoitusprosessista. Miten kirjoittaminen on edennyt, miltä tuntunut? Olisipa totta vieköön ilo kuulla, miten kullakin menee! Heittäkää kuulumisia omaan blogiinne tai tänne kommenttina. Jos kirjoitatte omaan blogiinne, olisi mukavaa, jos vinkkaisitte postauksestanne tännekin!

Saarikoski-kilpailuun en itse osallistu. Oma käsikseni on ihan hyvässä vaiheessa, joskaan en ole pystynyt rakentamaan itselleni sellaista kirjoitusrutiinia, jota ennen joulua suunnittelin. Rutiinin luominen ei kuitenkaan ole koskaan myöhäistä, joten siihen suuntaan olen matkalla. Tavoitteena on, että käsis on kasassa, kun Päätalo-instituutin kurssi toukokuussa päättyy. Eilen lähetin kurssille toisen tekstinäytteen - ja nyt jännittää aivan tavattomasti.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailu

Huomio, huomio, kaikki pöytälaatikossaan tulevaa kotimaista klassikkoa hautovat, ei vielä julkaiseet kaunokirjailijat!


Otava on julkistanut Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun Saarikosken syntymän 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Kilpailuun voi osallistua runoilla tai proosalla.

Katsokaa lisää täältä: http://www.otava.fi/kirjat/fi_FI/pentti_saarikoski_kirjoituskilpailu/


Kaikki mukaan!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Ristitulessa

freedigitalphotos.net / twobee
Otsikoin kirjoitukseni tahallaan itseäni provosoivaksi. Kuulostaa sotaisalta, vaikka siitä ei ole kyse. Mikä on sotaa, mutta lempeillä ja kauniilla asioilla, ja jossa lopputulos on rakentava, ei tuhoava?

Minulla on kirjoitustehtäviä koko pino odottamassa. Käsis kutsuu puoleensa, ja se saakin tänään ajastani osan. Tiedän, mitä kirjoitan, minulla on hienot suunnitelmat valmiina, mutta katsotaan miten tarinan käy. Käsiksen kanssa joudun koko ajan käymään keskustelua siitä, onko siitä oikeasti mihinkään. Uskon itseeni ja pidän positiivista virettä yllä, mutta ehkä se kuuluu kirjoitusprosessiin, että välillä tekstiä tulee arvioineeksi tuiman kriittisesti.

Haluaisin osallistua myös OK-opintokeskuksen ja Kansanvalistusseuran järjestämään isä-aiheiseen kirjoituskilpailuun. Osallistumisaikaa ei ole enää kovin pitkään, mutta saisin kilpailusta hyvän syyn harjoitella välillä muutakin kuin pitkän proosan kirjoittamista. Ottakaa osaa, muutkin kirjoittajat! Heittäkää haaste kommenttiboksiin, sillä tarvitsen hieman tuuppimista tässä asiassa. Lisäksi minulla on pari kirjallista työtehtävää odottamassa, joihin on pakko ratketa, mutta tehtävät ovat mieluisia.

Kirjoitushommien lisäksi luettavaa on menossa ja odottamassa paljon. Minuun sopii tällä hetkellä liian hyvin kuvaus kirjahullu. Luettavana parasta aikaa ovat Peter Franzénin Tumman veden päällä, Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Kaisa Kervisen Lääkintälotta Olka. Kaikkia haluaisin lukea koko ajan eteenpäin. Lisäksi luen tietokirjallisuutta, ja lipaston päällä odottaa pino uusia tarinoita.

Saattaa kuulostaa stressaavalta, mutta sitä tämä ei ole. Elämä ryöppyää syliini.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Mitä minun pitikään kirjoittaa

Voi itku! Minulla on lupaava novellikäsikirjoitus, jonka ajattelin lähettää kirjoituskilpailuun. Olin jo eräänä iltana painamassa sähköpostin Lähetä-painiketta, kun tajusin, ettei novelli olekaan hyvä sellaisenaan. Sain välähdyksenomaisesti selkeän kuvan siitä, miten tekstiä pitää muokata, että se avautuu paremmin kaikille. Nyt tämä kuva on tipotiessään! Puhf!

Voihan katkennut lyijykynän terä! Mitähän tässä nyt pitäsi tehdä? Pääni lyö tyhjää, kun yritän saada taannoisen myöhäisillan ajatusta takaisin mieleeni. Mitähän oikein tuumin, kun en heti silloin tehnyt muokkauksia, edes jotakin pikaista hahmotelmaa?

Jos jotakin, tässä piilee opetus: kun ajatus on kirkkaimmillaan, älä hukkaa hetkeä vaan kirjoita, kirjoita vimmatusti! Seuraavalla kerralla kirjoitan ideat vaikka puseronhihaani. Yksi kätevä kapistus ideoiden muistiinpainamiseen on muuten melkein aina mukana roikkuva puhelin. Siihen voi aina jättää itselleen muistilappusen.

En ole muuten koskaan aiemmin osallistunut kirjoituskilpailuun, paitsi koulussa joskus raittiuskirjoituskilpailuihin, joista sainkin aina jotakin mukavaa pikkupalkintoa vaihdossa. Nyt katson kilpailua tapana saada palautetta omasta tekstistä. Palautettahan on sekin, ettei saa mitään palautetta! Toki kilpailuun osallistuminen tuo myös vähän jännitystä elämään ja väriä kirjoitusharrastukseen.

Kertokaapa, minkälaisia kokemuksia teillä muilla on kilpailuista! Oletteko osallistuneet ja miksi - jos ette, miksi? Mitä olette oppineet? Mitä kokeneet?

Niin joo, ja jos joku saa kiinni kadonneen ajatukseni, sen voi palauttaa takaisin lähettäjälle. Löytöpalkkio!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...