Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita (tehtävä 5.2.)

Tässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan hiukan tutkimuksestani. Tämä on paitsi some-kurssin harjoitustehtävä, myös siksi hyödyllinen postaus, että en ole koskaan ennen muuta kuin sivunnut vähän tutkimusaihettani blogeissani. Kommentit ovat tervetulleita niin kurssilaisilta kuin muiltakin potentiaalisilta lukijoilta. :)

Olen kirjoittamisen oppiaineen tohtorikoulutettava taiteiden ja kulttuurin laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Tutkimukseni työnimi on Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita.

Sain tutkimusmateriaalini, tšekkiläisen perheen kirjeenvaihdon, haltuuni, kun olin Erasmus-vaihdossa Literární akademie Josefa Škvoreckéhossa, Prahassa, keväällä 2011. Yksi opettajani siellä tiesi, että olin kiinnostunut sota-ajan narraatioista ja antoi minulle talonsa kellarista löytämänsä vanhan kirjeenvaihdon. Vaikka mielenpäällä oli jo ajatus jatko-opinnoissa, en tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt, että tässä olisi minulle sopiva materiaali.Suomeen palattuani tutustuin kirjeisiin tarkemmin ja ymmärsin, että olen erittäin ainutlaatuisen ja melko harvinaisen materiaalin äärellä, ja se ansaitsee tulla tutkituksi. Olin ja olen aiheesta erittäin innostunut ja samalla koen myös vastuuta ja velvoitetta tuota vuosikymmenet säilynyttä kirjeenvaihtoa kohtaan. Se on paitsi olennainen osa yhden perheen historiaa, myös pala Tšekin kansallista historiaa.

Kirjeenvaihto sijoittuu vuosille 1900-1968, joten se kattaa ajanjakson Itävalta-Unkarin provinssista itsenäiseksi Tšekkoslovakiaksi  ja toisen maailmansodan kautta sosialistiseksi Tšekkoslovakian kansantasavallaksi. Viimeinen kirje on kesältä 1968, ajalta juuri ennen surullisenkuuluisaa miehitystä.

Lähestyn materiaalia narratiivisen tutkimuksen menetelmällä. Metodi sopii tutkimukseeni, sillä materiaalini vaatii tulkintaa ja sieltä löytyy useita loogisia kertomuksia, joissa on alku- keskikohta ja loppu. Toisaalta tutkimani kirjeenvaihto sisältää myös useita postmodernistisia, fragmentaarisia ja avoimiksi jääviä tarinoita, jotka vaillinaisinakin antavat tietoa kirjoittajistaan sekä ajasta jossa ne on kirjoitettu. Narratiivinen tutkimusote mahdollistaa sekä henkilö- että kansallisen historian tasolla olevien kertomusten löytämisen aineistosta ja niiden analysoimisen. Tällaisia narraatioita ovat esimerkiksi:

-          arvojen muutos ja niiden jäsentyminen henkilöiden elämässä

-          vastoinkäymisten ja onnistumisen suhde

-          suhteet toisiin ihmisiin ja heihin asetetut toiveet.

Yhdeksi mahdolliseksi rinnakkaismateriaaliksi ja -tutkimukseksi ovat nousseet kirjailija ja presidentti Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle (Václav Havel: Letters to Olga, 1984) sekä niihin liittyvä tutkimus. Havelin kirjeet tuovat esille erityisesti näkökulmia sensuurin alla kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Havel-tutkimus ylipäänsä antaa minulle tutkijana mielenkiintoista taustatietoa Tšekinmaan kulttuurista ja politiikasta. 

Kirjeenvaihto on yksi egodokumentin lajityyppi. Egodokumentteihin kuuluvat kirjalliset menneisyyden lähteet, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään. Kirjeiden lisäksi näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat, muistikirjat ja matkakertomukset. Kirsi Keravuori  mainitsee artikkelissaan Itseoppineet ihmiset kirjeenkirjoittajina – Perhekirjeenvaihtoa 1860-luvun saaristossa, että egodokumenttien avulla voidaan tutkia aikaisemmin historiantutkimuksen ulkopuolelle jääneiden ryhmien elämää ja ajattelutapoja,  ainutkertaista yksilöä historiallisena toimijana sekä kirjoittamisen kulttuuria ja kertomisen tapoja. 

Tutkimukseni lähestyy lajityypiltään päiväkirjatutkimusta, kuten Nina Sääskilahden väitöskirjatutkimusta Ajan partaalla – omalämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri (2011). Kirjeet ovat toki teksteinä erilaisia, sillä ne kirjoitetaan toisille, päiväkirja itselle, mutta ne ovat yhtä kaikki omaelämäkerrallisia tekstejä. Niiden kautta tulee esiin kulttuurisia ja kulttuurihistoriallisia kysymyksiä, kuten miten kirjeiden kirjoittajat jäsentävät paikkaansa ajassa ja mitä erityistä kontekstiin ja aikaan sidottua ne ilmaisevat. Kuten Sääskilahden, myös minun tutkimuksessani keskeisiä käsitteitä ovat kertojaminä suhteessa henkilöön itseensä sekä kirjoittamisen aika suhteessa lukemisen aikaan. Liisa Enwald kirjoittaa esseessään Kirjeen paljastavat naamiot, että kirjettä voidaan pitää naamioituna päiväkirjana, sillä se luo etäisyyttä omiin ajatuksiin viilentäen ja kirkastaen niitä.

Teen tutkimustani yhteistyössä Literární akademie Josefa Škvoreckéhon kanssa. Yksi ohjaajistani on kyseisestä akatemiasta, ja käyn Prahassa säännöllisesti ohjaajatapaamisissa, opiskelemassa kieltä sekä haastattelu- ja arkistokäynneillä. 

Tutkimuksen ohessa kirjoitan samasta kirjemateriaalista historiallista romaania, joka tulee osaksi jatkotutkintoani. Erityisesti tähän luovaan prosessiin saan ohjausta Literární akademiesta. Samoin he tukevat minua tiedonhaussa ja kulttuurintuntemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä vaiheessa minulla ei olekaan muuta raportoitavaa, tai sellaista kerrottavaa, mitä haluaisin blogissani kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla, että palaan asiaan myöhemmin, kun tuntuu siltä, että voisi jotakin kaikelle kansalle kirjoittaa. :)

Oman osaamisen jakaminen (tehtävä 5.1.)

Päätin valita bloggausvaihtoehdon, koska olen viime aikoina opetellut niin paljon uutta tekniikan saralla, etteivät aivoni ota vastaan nyt yhtään mitään. Tein nimittäin juuri sellaisen aluevaltauksen, että latasin puhelimeeni sovellusen, joka opettaa minulle 10 tšekin sanaa päivässä. Mitäpä siitä, että kielididaktisten tutkimusten mukaan ihminen voi oppia korkeintaan 2 sanaa päivässä aktiiviseen käyttöön, ei kannata antaa tosiasioiden sotkea innostusta, kun juuri on saanut uuden leikkikalun.

 Kirjoittaminen on sentään tuttua ja helppoa, tekstiä syntyy minulta lähes aina vaivattomasti. Tässä on ehkä vahvin osaamisalueeni, jota voisin muille jakaa. Voin yrittää neuvoa ja tsempata kirjoittamisessa, lukea ja vinkata, miten tekstiä voisi saada paremmaksi.

Toinen osaamisalueeni on arkistoissa toimiminen. Jos joku sattuisi tarvitsemaan apua siihen, miten hakea ehkä vähän epäkonventionaalisestikin tietoa, voisin ideoida sitä hänen kanssaan. Myös Tšekin tasavallan arkistokäytänteet ovat tulleet minulle tutuiksi - kaikkine kafkamaisine mausteineen.

Olen myös aika hyvä verkostoituja. Joku on joskus sanonut minua tässä suhteessa hieman epäsuomalaiseksi "tapaukseksi". En kuitenkaan verkostoidu pelkän verkostoitumisen vuoksi, vaan menen aina asia edellä. Kutsuilla ja tapaamisissa saatan hyvinkin vetäytyä tarkkailijan rooliin, mutta jos minulla on jollekulle läsnäolijalle asiaa, yleensä keksin keinon mennä hänen puheilleen.

Kolmas vahvuuteni on kielten nopea omaksuminen. Sanotaanko, että tarveperusteinen sellainen. Tšekkiäkin olen oppinut aina sitä mukaa kuin sitä tarvitsen. Kaikki kielten osa-alueet eivät ole tasavahvoja, mutta pärjään jo varsin mukavasti niiden tekstien kanssa, joita luen. Ja kaikki keinot otan toki käyttöön, kuten nyt tämän puhelinsovelluksen juuri äsken. Uskoisin voivani vinkata muitakin tälle kieltenoppimisen kiehtovalle tielle.

Nämä osaamiset eivät ole vielä kovinkaan tieteellisiä. Olen juuri aloittamassa prosessia, jossa rajaan tutkimusmateriaalini ja alan miettiä, mikä metodi olisi juuri jetsulleen paras. Aineistoni haltuunottaminen on kehittänyt minussa juuri näitä yllä kuvaamiani taitoja. Vuoden päästä, jos minulta kysyttäisiin, olisin varmasti viisaami ja osaamiseni olisi kehittynyt tutkijamaisemmaksi. Kuitenkin puolustan näitä osaamisalueitani myös, ne ovat tutkijan työkaluja, joita kaikki tarvitsevat. Enää minun tarvitseekin vain tuottaa näillä työkaluilla laadukas sisältö. :)

Minä viestijänä (tehtävä 1.2.)

Päätin käyttää tätä jo valmista blogia kurssitehtävien julkaisuun. Kurssin nimi on "Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi". Viime tipassa olen näköjään liikkeellä ensimmäisen tehtävän suhteen, mutta tässä se nyt kuitenkin on.

Näkisin parhaiksi puolikseni viestijänä suoruuden ja selväsanaisuuden. Yleensä mielipiteeni tulee selväksi, jos sen ilmaisen. Pyrin myös havainnollistamaan viestiäni ja muotoilemaan sen siten, että se jäisi mieleen. Käytän jotakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, kuvaa tai omapäräistä sanavalintaa. Useimmiten pystyn myös pitämään kuuntelemisen ja puhumisen balanssissa, mutta toisiaan sorrun ehkä liikaa puhumisen puolelle ja joskus jätän puheen vain toisten huoleksi, jos en syystä tai toisesta keksi mitään järkevää sanottavaa.

Huonoin puoleni viestijänä on taipumukseni omata voimakkaita mielipiteitä ja joskus provosoida ihan tahallaan. Vaikka useimmiten yritänkin ymmärtää toista osapuolta, on tilanteita, jolloin itselläni on asiasta niin vahva mielipide, että  vasta yön yli nukuttuani tajuan, mikä toisen pointti olikaan. Toisinaan minun on myös vaikea antaa periksi, vaikka huomaan, ettei toinenkaan osapuoli pakita yhtään. Tätä ominaisuutta olen pyrkinyt kehittämään niin, että mietin etukäteen, mikä asia on niin luovuttamaton, etten siitä tingi ja valmistaudun tinkimään kaikesta muusta.

Sosiaalisessa mediassa ominaisuuksistani lienee pääasiassa etua, sillä kirjoitan mielelläni ja sosiaalisessa mediassa vahvoista mielipiteistä on hyötyä. Haluaisin kehittyä ehkä vielä kiinnostavammaksi ja omaperäisemmäksi viestijäksi, mutta en tiedä, onko sosiaalinen media juuri se areena, jolla haluan näitä ominaisuuksiani kehittää.

Tutkimuksen tiimoilta toki voisin jotakin sosiaalisen median projektia viritelläkin, mutta työni on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, etten sitä mielelläni avaisi koko maailmalle. Olen siis kirjoitamisen tutkija ja tutkin kirjeenvaihtoa. Kirjoitan myös historiallista romaania samasta aineistosta. Minulle on ehdotettu, että tekisin tälle projektille Facebook-profiilin, mutta ainakin tässä vaiheessa ajatus tuntuu vähän vieraalta. Myönnän, että se on kehittämisen arvoinen, mutta kirjoittaminen on niin herkkä prosessi, että pelkään sen karkaavan käsistä, jos siihen pääsee härkkimään kuka tahansa netin kauta.

Näihin asioihin palaan varmasti vielä pohdinnoissani sitä mukaa kuin tutkimukseni edistyy.

Seuraavaksi komementoisin omakohtaisesti muutamia väitteitä suomalaisista viestijänä.

1. Asia- ja tehtäväkeskeisyys, faktoihin perustuva kommunikaatio 

Tämä on minulle viestinnässä tärkeä arvo. Menen aina "asia edellä". Tietysti on makuasia, mikä on faktoihin perustuvaa ja mikä ei, moni mainostajakin väittää käyttävänsä pelkkiä faktoja. Väittäisin silti, että minua ei ole ihan helppo hämätä pelkillä mielikuvilla, jos niiden takana on bluffia enkä itsekään pyri bluffaamaan muita. Ennemmin sanon, etten tästä asiasta tiedä, joten en voi sitä myöskään kommentoida.

2. Viestinnältä odotetaan suoruutta ja rehellisyyttä

Tässäkin asiassa olen "suomalaisten linjoilla". Toisaalta viestintä voisi silti olla sujuvaa, kielellisesti elävää, vaikka se onkin suoraa ja rehellistä. Harvasanaisuus  ja jäykkyys eivät takaa yhtään mitään, vaikka niitä usein jämerän ihmisen merkkinä pidetäänkin.

3. Tiedonhankinnassa suositaan virallisia kanavia

 Minulle luontevampaa on löytää joku kontakti, jonka kautta hankkia tietoa. Saatan toki kokeilla virallistakin kanavaa, mutta niin usein edessä on uuvuttava byrokratia, joten helpompaa on toimia sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Itse asiat haluan tietysti hoitaa virallista reittiä, mutta vihjeet siitä, miten se tapahtuu, tulevat verkostoista. Tässä ehkä lukemattomat retket keskieurooppalaisiin arkistoihin ovat opettaneet kantapään kautta sen helpomman tavan toimia.

4. Hiljaisuuden arvostus

Arvostan mahdollisuutta hiljaisuuteen, mutta joskus hiljaisuutta on vaikea tulkita.Kyteekö sen takana jokin vuosikymmenten kauna vai ovatko kaikki vain niin tyytyväisiä, ettei tarvitse sanoa mitään?

5. Puheenmäärän sijasta arvostetaan puheen laatua

Useimmiten samaa mieltä, mutta tunnelman keventäjiäkin tarvitaan. Jos juttu ei muuten luista, jostakinhan se on aloitettava. Jopa itsestäänselvä fraasi voi joskus avata keskustelun. Viime kesänä olin tekemässä tutkimushaastattelua Prahassa ja olin ventovieraiden ihmisten ympäröimänä, eikä aluksi kukaan oikein osannut sanoa mitään. Lopulta yksi vanha herra avasi suunsa ja sanoi: "So, you come from the country of thousands of lakes?" Siitä se keskustelu lähtikin käyntiin.

6. Harmonian säilyttäminen ryhmässä

En tiedä, tarkoitetaanko harmonialla samaa kuin mukavaa fiilistä. Ehkä ei. Mielestäni ei tarvitse olla harmonista, mutta kaikilla pitää olla kivaa. Voi olla erimielisyyttä ja koviakin keskusteluja, kunhan kunnioitus säilyy. 

7. Suositaan pitkiä toisen puheenvuoroista irrallisia monologeja 

Nämä pyrin mahdollisuuksien mukaan katkaisemaan. Siksi ehkä onkin luontevaa päättä tämänkertainen blogitekstini juuri tähän. :)

Kerrankin osa ajatuksista kasassa

Prahan helle ilmeisesti oikeasti sulatti päätäni sen verran, etten muistanut tänne kirjoittaa mitään omista kirjoitusfiiliksistäni vähään aikaan. No, yritetäänpä korjata se.

Olen edennyt kässärissäni lukuihin 2 ja 3, jotka ovat ohjaajien mielestä parempia kuin 1. Johtuu tietysti siitä, että olen päässyt vauhtiin, hahmot myös elävät kuulemma lukijan mielikuvituksessa ja herättävät mielenkiinnon. Hyvä tämä. Paljon on vielä työtä,  9 lukua kirjoittamatta ja tämä on vasta ensimmäinen kierros, sitten alkaa se hiominen. Tässä kohtaa kirjoitan vielä itseänikin tarinaan sisälle, joten katsoo nyt, mitä tästä tulee. Ettei käy niin kuin sadussa Hiiri kissalle räätälinä...

Vaikka paljon on vielä ratkaisemattomia kysymyksiä ja tiedonhaku sen kun jatkuu, jotta saan materiaalia, josta tarinaa punoa, niin nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tällä on mahdollisuudet valmistuakin joskus.

Lapsuusmuisto ja sekavan sepustuksen turmio

Alkuun pientä valitusta kirjoittamisesta yleensä:

En ymmärrä, miten minulla onkin ollut niin kauhean pahat keskittymisongelmat viime viikkoina. Ok, olen ollut väsynyt ja stressaantunut, mutta ei se nyt ennenkään ole kirjoittamista haitannut. :) Eipä tässä kai muuten niin väliksi olisi, mutta kun piti taas Prahaan saada tekstiä aikaan professori Novotnýlle ja Bradille, joka on amerikkalainen mentorini niinikään Tšekinmaalla.

Kirjoittelin sitten pitkin kevättä mitä kirjoittelin, lopputulos on 2 keskeneräistä lukua (noin 30 sivua yhteensä), joista puuttuu välistä sitä sun tätä ja monesta kohtaa myös se ns. kantava ajatus. Sitten proffa laittaakin viestiä, että hyvä olisi, jos ehtisit lähettämään tekstin viimeistään torstaina, kun hän lähtee netittömälle mökilleen viikoksi ja lukee aikaansaannokseni siellä. Olin suunnitellut kirjoittavani parhaan kykyni mukaan ja vähän edes muokkaavani tuotostani lauantaihin asti, mutta tässä tulikin sitten vähän kiire... Paikkailin mitä pystyin ja jätin toistaiseksi pois kaikista keskeneräisimpiä viritelmiäni sieltä välistä. Suhteellisen hyvillä mielin lähetin luvut proffalle myöhään illalla.

Seuraavana aamuna sitten katselin 3. lukua sillä mielellä, että eihän tämä nyt niin kauhea ollutkaan mitä muistelin, kunnes... Päästyäni luvun loppuun huomasin, että sinne olikin jäänyt sellainen... no, sanotaanko että vähän aistillisempi (tai sellaiseksi tarkoitettu ja yritetty) kohtaus, joka on pahemman kerran kesken. Minun ei ollut tarkoitus sitä sinne jättää, koska sitä piti vähän hioa ja fundeerata ihan omassa päässä ensin. En ole edes varma, sopiiko ko. kohtaus tuohon lukuun. Arvatkaapa hävettääkö nyt... Ja se on tietysti luvun lopussa, eli jää tässä vaiheessa lukijalle viimeiseksi mieleen.

Päättelin kuitenkin, että ei tässä mitkään selitykset auta, vaan täytyy jotenkin leuka pystyssä yrittää mennä liki seitenkymppisen hartaan juutalaisen ja USA:n syvästä etelästä olevan omanikäiseni miehen eteen vastaamaan tekosistani...

Mutta nyt siihen runoon.

* * *

 Lapsuusmuisto

Naapureilla salaliitto,
varastivat sipulit
ja puutkin metsistä kantoineen.

Nuoruudessasi itse
Tapio Rautavaara kysyi sinulta,
mitä lauletaan.

Karjalan kannaksella olit syönyt heiniä
selvitäksesi hengissä.

Nyt mietin,
mitä oikeasti tapahtui
monien muurien takana.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/06/06/290-haaste/

Viime tippaan jättämisestä

Minulta pyydettiin jo tammikuussa kontribuutiota antologiaan, johon kootaan Prahassa asuvien, englanniksi kirjoittavien tekstejä. Jonkinlaisena etäprahalaisena minut on kelpuutettu mukaan. Näin maaliskuussa minulla on ihan hirveä kiire, mutta en kehdannut kieltäytyä, sitä paitsi tällainen kyhhäilijä ei joka päivä edes pääse antologiaan.

No, tarkoitus oli kirjoittaa 3 pientä tekstiä Suomesta. Aiheet olivat jo valmiina, samoin luonnostelmat. Milloin on deadline? Tänään. Sainko tekstit valmiiksi? En. Ratkaisu: käänsinpä tuossa yön pimeinä tunteina 11 runoani englanniksi. Toivottavasti niistä edes joku kelpaa.

Nyt on jotenkin hirveä hävetysfiilis, että mitä ihmeen sepustusta sitä tulikin lähetettyä. En olisi itse asiassa tässä hässäkässä edes yrittänyt lähettää tekstejä, ellei niitä olisi minulta moneen kertaan pyydetty ja olin luvannut. Lupaus on lupaus.

Kissaakaan ei kiinnosta hätäisesti kötöstetty runous.

M. de Sade ja minä

Otinpa iltapäivällä pienet nokoset ja niiden jälkeen, vähän ennen jumppaan lähtöä, kävin vielä s-postejani läpi. Oli tullut pomolta viesti koulutustarjonnasta. Luin sitä hajamielisenä ja yhtäkkiä silmieni edessä seisoi:

It also occurs to my if you read M. de Sade that a novel like Justine where an innocent girl leaves a French Convent and is raped and torutured precisely because of her innocence and virture is a kind of pornographic paradoy of the novel Pamela where goodness, virtue, and industry must surely prevail.

Mitä ihmettä? Miksi pomo kirjoittaa minulle englanniksi? Miksi hän kirjoittaa minulle Markiisi de Sadesta? Siis oikeasti, mitä ihmettä?

Hetken päästä huomasin, että olinkin jo klikannut epähuomiossa seuraavan viestin. Se olikin sitten mentoriltani, jonka tapasin Prahassa viikko sitten. Nauratti niin paljon, ettei meinannut tulla jumppakassin pakkaamisesta mitään. Se, miksi mentori minulle de Sadesta kirjoittaa, jääköön tällä erää arvoitukseksi. :)

Itävaltaunkarilaista muotia esillä Prahassa, kansallismuseossa