Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita (tehtävä 5.2.)

Tässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan hiukan tutkimuksestani. Tämä on paitsi some-kurssin harjoitustehtävä, myös siksi hyödyllinen postaus, että en ole koskaan ennen muuta kuin sivunnut vähän tutkimusaihettani blogeissani. Kommentit ovat tervetulleita niin kurssilaisilta kuin muiltakin potentiaalisilta lukijoilta. :)

Olen kirjoittamisen oppiaineen tohtorikoulutettava taiteiden ja kulttuurin laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Tutkimukseni työnimi on Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita.

Sain tutkimusmateriaalini, tšekkiläisen perheen kirjeenvaihdon, haltuuni, kun olin Erasmus-vaihdossa Literární akademie Josefa Škvoreckéhossa, Prahassa, keväällä 2011. Yksi opettajani siellä tiesi, että olin kiinnostunut sota-ajan narraatioista ja antoi minulle talonsa kellarista löytämänsä vanhan kirjeenvaihdon. Vaikka mielenpäällä oli jo ajatus jatko-opinnoissa, en tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt, että tässä olisi minulle sopiva materiaali.Suomeen palattuani tutustuin kirjeisiin tarkemmin ja ymmärsin, että olen erittäin ainutlaatuisen ja melko harvinaisen materiaalin äärellä, ja se ansaitsee tulla tutkituksi. Olin ja olen aiheesta erittäin innostunut ja samalla koen myös vastuuta ja velvoitetta tuota vuosikymmenet säilynyttä kirjeenvaihtoa kohtaan. Se on paitsi olennainen osa yhden perheen historiaa, myös pala Tšekin kansallista historiaa.

Kirjeenvaihto sijoittuu vuosille 1900-1968, joten se kattaa ajanjakson Itävalta-Unkarin provinssista itsenäiseksi Tšekkoslovakiaksi  ja toisen maailmansodan kautta sosialistiseksi Tšekkoslovakian kansantasavallaksi. Viimeinen kirje on kesältä 1968, ajalta juuri ennen surullisenkuuluisaa miehitystä.

Lähestyn materiaalia narratiivisen tutkimuksen menetelmällä. Metodi sopii tutkimukseeni, sillä materiaalini vaatii tulkintaa ja sieltä löytyy useita loogisia kertomuksia, joissa on alku- keskikohta ja loppu. Toisaalta tutkimani kirjeenvaihto sisältää myös useita postmodernistisia, fragmentaarisia ja avoimiksi jääviä tarinoita, jotka vaillinaisinakin antavat tietoa kirjoittajistaan sekä ajasta jossa ne on kirjoitettu. Narratiivinen tutkimusote mahdollistaa sekä henkilö- että kansallisen historian tasolla olevien kertomusten löytämisen aineistosta ja niiden analysoimisen. Tällaisia narraatioita ovat esimerkiksi:

-          arvojen muutos ja niiden jäsentyminen henkilöiden elämässä

-          vastoinkäymisten ja onnistumisen suhde

-          suhteet toisiin ihmisiin ja heihin asetetut toiveet.

Yhdeksi mahdolliseksi rinnakkaismateriaaliksi ja -tutkimukseksi ovat nousseet kirjailija ja presidentti Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle (Václav Havel: Letters to Olga, 1984) sekä niihin liittyvä tutkimus. Havelin kirjeet tuovat esille erityisesti näkökulmia sensuurin alla kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Havel-tutkimus ylipäänsä antaa minulle tutkijana mielenkiintoista taustatietoa Tšekinmaan kulttuurista ja politiikasta. 

Kirjeenvaihto on yksi egodokumentin lajityyppi. Egodokumentteihin kuuluvat kirjalliset menneisyyden lähteet, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään. Kirjeiden lisäksi näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat, muistikirjat ja matkakertomukset. Kirsi Keravuori  mainitsee artikkelissaan Itseoppineet ihmiset kirjeenkirjoittajina – Perhekirjeenvaihtoa 1860-luvun saaristossa, että egodokumenttien avulla voidaan tutkia aikaisemmin historiantutkimuksen ulkopuolelle jääneiden ryhmien elämää ja ajattelutapoja,  ainutkertaista yksilöä historiallisena toimijana sekä kirjoittamisen kulttuuria ja kertomisen tapoja. 

Tutkimukseni lähestyy lajityypiltään päiväkirjatutkimusta, kuten Nina Sääskilahden väitöskirjatutkimusta Ajan partaalla – omalämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri (2011). Kirjeet ovat toki teksteinä erilaisia, sillä ne kirjoitetaan toisille, päiväkirja itselle, mutta ne ovat yhtä kaikki omaelämäkerrallisia tekstejä. Niiden kautta tulee esiin kulttuurisia ja kulttuurihistoriallisia kysymyksiä, kuten miten kirjeiden kirjoittajat jäsentävät paikkaansa ajassa ja mitä erityistä kontekstiin ja aikaan sidottua ne ilmaisevat. Kuten Sääskilahden, myös minun tutkimuksessani keskeisiä käsitteitä ovat kertojaminä suhteessa henkilöön itseensä sekä kirjoittamisen aika suhteessa lukemisen aikaan. Liisa Enwald kirjoittaa esseessään Kirjeen paljastavat naamiot, että kirjettä voidaan pitää naamioituna päiväkirjana, sillä se luo etäisyyttä omiin ajatuksiin viilentäen ja kirkastaen niitä.

Teen tutkimustani yhteistyössä Literární akademie Josefa Škvoreckéhon kanssa. Yksi ohjaajistani on kyseisestä akatemiasta, ja käyn Prahassa säännöllisesti ohjaajatapaamisissa, opiskelemassa kieltä sekä haastattelu- ja arkistokäynneillä. 

Tutkimuksen ohessa kirjoitan samasta kirjemateriaalista historiallista romaania, joka tulee osaksi jatkotutkintoani. Erityisesti tähän luovaan prosessiin saan ohjausta Literární akademiesta. Samoin he tukevat minua tiedonhaussa ja kulttuurintuntemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä vaiheessa minulla ei olekaan muuta raportoitavaa, tai sellaista kerrottavaa, mitä haluaisin blogissani kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla, että palaan asiaan myöhemmin, kun tuntuu siltä, että voisi jotakin kaikelle kansalle kirjoittaa. :)