Carol Shields; Kivipäiväkirjat

 

Kivipäiväkirjat on  Booker-palkinnon voittaja vuodelta 1993. Joskus olen todennut, että nämä Booker-palkitut eivät ole oikein kiinnostaneet minua, mutta tämä on sitten selvä poikkeus. Kirja oli lämminhenkinen, mielenkiintoinen ja vähän eriskummallinenkin kertomus Daisystä. Omaelämäkerrallinen romaani kanadalaisesta naisesta, jonka äiti kuolee synnytykseen. Mukana todellisuutta, kuvitelmaa ja dokumenttejä.  Kirjaan liitetystä sukupuusta ja valokuvista voi seurata tarkemmin päähenkilöiden tarinaa.

Helmet-haaste: 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja 

KM-lukuhaaste: 31. Kirja perustuu tositapahtumiin.

Carol Shields; Pikkuseikkoja

Tämä kirja oli mielestäni melkein toisinto Shieldsin Ellei -romaanista, tosin ajallisesti toisinpäin, sillä Pikkuseikkoja on Shieldsin ensimmäinen romaani (v. 76, tosin suomennettu vasta myöhemmin). Kummassakin päähenkilö on naiskirjailija, vaimo, perheenäiti. Tässä se oli elämäkertojen kirjoittaja Judith Gill. Kummassakin romaanissa perheet ovat melkein samanlaiset, perhesuhteet ovat lämpimät ja vahvat, lapset ovat teini-ikäisiä ja perheenpää on akateemisen koulutuksen saanut opettaja tai professori.

Kirja koostuu mukavista lämminhenkisistä… pikkuseikoista. Kirjoittajakurssista, romaanin kirjoittamisesta, ystävistä, kutsuista, väärinymmärryksistä, ihan tavallisesta elämästä.

Shields on kirjoittanut mukavan pikkuromaanin, mutta ei sen enempää.

Helmet -haasteen kohta 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolloin synnyit.

Carol Shields; Ellei

Mietin kauan, jätänkö tämän kirjan kesken vai en. Takakannen kuvaus oli niin epämääräinen, etten oikein tiennyt mitä odottaa. Oliko tarkoitus ratkaista mysteeri, miksi kirjailija Reta Wintersin tytär kerjää kadunkulmassa kaulassaan kyltti ”Hyvyys”. Vai onko se vain sivuhuomautus Retan kirjailijanelämässä. No, se oli sitten osa kirjan kantavaa tarkoitusta. Toinen oli kai Retan toinen työ kirjojen ranskankielen kääntäjänä. En olisi jaksanut lukea siitä, se ei kiinnostanut minua ja ihmettelin, miten paljon sivutilaa oli uhrattu pelkästään sille. Vieraan kirjailijan romaanin sisällöistä vielä kerrottiin tarkasti – täysin epäolennaisia asioita =).

Retan omista romaaneista, aiemmin kirjoitetuista ja työn alla olevasta, kerrottiin paljon niistäkin, eikä ne häirinneet minua lukijana. Pidin niistä kohdista.

Osa kirjasta koostuu Retan kirjoittamista kirjeista eri vaikuttajille. Kirjeistä, joita hän ei koskaan lähettänyt ja joissa hän ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, joiden mukaan naisen tasa-arvo ei ole toteutunut miesten kanssa. Ja siitä syystä hänen tyttärelleen on tapahtunut tragedia.

No, outo outo kirja.  Pidinkö vai en? Vaikea kysymys. Ehkä enemmin en.

Carol Shields; Ruohonvihreää

Ruohonvihreää tarttui ihan vahingossa kirjastosta mukaani, enkä ole aikaisemmin lukenut (muistaakseni?) mitään Shieldsiltä.  Mutta tämän romaanin jälkeen voisin kyllä lainata vielä lisääkin näitä mukavasti muotoiltuja arkielämän tarinoita. Sellaisella ainakin tässä mennään. Eronnut yksinhuoltaja Charleen matkustaa äitinsä luokse juhlimaan tämän häitä, jotka tulevat vähän yllätyksenä. Charleenin äitisuhde ei ole koskaan ollut mikään hyvä, vaan kirjassa kuvattu aika omituiseksi ja huonoksi. Samalla reissulla Charleen lähtee etsimään ”kirjeenvaihtotoveriaan”, pappia, jota kohtaan hän tuntee jonkinlaista sielujen sympatiaa. Hm, vähän hattarapää tämä Charleen ollakseen noin niin kuin keski-ikäinen nainen =). No, ei se mitään.

Huvittavin tapaus minulle tässä kirjassa oli se, kun sattuneesta syystä poliisit tulivat paikalle Charleenin äidin talolle, niin he pyysivät saada soittaa lankapuhelimella virkapuheluita. Olin vähän aikaa kysymysmerkkinä, kunnes selvisi, että tämä kirja on kirjoitettu jo vuonna 1977. Uskomatonta! Suomennos tuli vasta viime vuonna. Ilmankos ei ollut kännyköitä ja virkapuhelimia ja muutenkin kaukopuheluiden hinnoista marmatettiin useampaan otteeseen. Tuo on niin vieras maailma tänä päivänä.

Ruohonvihreää oli pikkukiva, ei kovin todentuntuinen, mutta rakenteeltaan kaunista kieltä ja kun sain tämän illalla luettua loppuun, jäin hymyilemään itsekseni pitkäksi aikaa.