Pirkko Arhippa; Kulki kuolema puistotietä

Leppoisa, tavallinen dekkari Varpu Ahavan ja poliisi-kollega Tiian tutkimuksista. Puoli kirjaa ollaan lomalla Las Palmasissa ja kuinka ollakaan; siellä poliisikaksikko törmää avoinna olevan murhatutkinnan osallisiin.

Kirjassa käsitellään myös Ahavan ja Tiian omia suhdekuvioita. Varpun romanssi Jyrin kanssa osoittaa hiipumisen merkkejä. Tiialla on toisenlaiset pullat uunissa.

Kirjassa hyvää oli se, että tämä oli pitkästä aikaa sellainen Ahava-kirja, jossa ei palattu jälleen kerran Varpun omaan ja Varpun tyttären tragediaan. Joskus alkoi jo tuntua, että miksi niitä kerrattiin kirja toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Se alkoi olla jo niin saman toistoa.

Pirkko Arhippa; Parhain sä oot

Dekkareille ei voi kovin montaa erilaista juonta ja syy-seuraus -suhdetta keksiä. Murha tapahtuu aina samoista syistä. Parhain sä oot noudatti vähän samaa kaavaa kuin edellinen lukemani Viveca Stenin dekkari. Kummassakin käsitellään vaikeita perhesuhteita, isiä ja äitejä ja näiden lapsia, joita laiminlyödään, pidetään heittopusseina aikuisten välisissä riidoissa tai jopa pahoinpidellään. Arhippan romaanin nimi viittaa selvästi äiteihin. Murhattukin on äiti. Koiraa ulkoiluttava vanhus löytää uhrin pensaikosta ja kun Varpu ja Tiia alkavat tutkia murhatapausta, selviää että murhattu vietti vähintään kunnotonta elämää eikä perhesuhteissa ollut kehumista. Sanna-tytär on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian varhain, mutta onneksi hänellä on isovanhemmat, jotka voivat pitää huolta äidin kuoleman jälkeen. 

Kirjassa arvasin murhaajan aikaisessa vaiheessa, tai ainakin aavistin, mutta se ei haitannut. Tarina oli niin leppoisa, helppo ja suoraviivainen, että tämmöinen tekee hyvää kaikkien rankempien kirjojen jälkeen.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 42. Kirjassa on isovanhempia ja 

Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 

34. A book you meant to read in 2019, sillä tämä oli seissyt hyllyssäni jo pari kuukautta ja olin kaksi kertaa joutunut ottamaan sille lisää laina-aikaa.

Pirkko Arhippa; Tii taa Taneli

Ihanan vaivaton dekkari, jossa ei tarvinnut taas päätään vaivata puolen millihertsin vertaa. Varpu ja Tiia tutkivat golfkentällä tapahtunutta murhaa. Murhan uhri on golfkentän omistajapariskunnan poika. Murhatun lähipiiriä käydään läpi ja lopulta sieltä löytyy murhaaja. Suoraviivaista ja suloisen heppoista. Pää kiittää, hengitys kulkee taas helpommin ja jin ja jang ovat jälleen tasapainossa. Huh.

No okei, kirjan nimi on kyllä ihan karmea. 

Pirkko Arhippa; Kihlaava kuolema

Hyvää Arhippaa jälleen, ehkä jopa vähän parempaa kuin moni aikaisempi. Tai sitten vain pidän päähenkilöistä kirja kirjalta enemmän, kun opin tuntemaan heitä enemmän. Nimittäin entistä alkoholistia komisario Varpu Ahavaa ja kollegaa Tiia Vuoristoa.

Kihlaavassa kuolemassa museosta löytyy historianopettajan ruumis. Epäiltynä on uhrin ongelmallinen tytär, uusi avovaimo, kaunaa kantava oppilas ja ehkä muutaman muukin. Varpu ja Tiia kiertävät puhuttamassa sekalaista sakkia. Kirjassa kuvataan kovasti tämän sekalaisen sakin kodin sisustusta, mikä on todella kiva piirre. Varpu Ahava toteaa, että kunpa ihmiset sisustaisivat kotinsa juuri siten, kuten itse haluavat eikä suinkaan siten, miten joku ulkopuolinen taho määrittelee; ystävät, muoti, trendit, sisususlehdet. Voi miten oikeassa Varpu onkaan. Minä pidän Varpusta. Sitä paitsi tällaisilla arkielämän asioilla saa elävyyttä muuten aika yksinkertaisesti etenevään juoneen. Pidin kirjasta.

Helmet-haasteessa menee kohtaan 28 – Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä. Menisi myös lemmikkieläin -kohtaan, adjektiivi -kohtaan, kertoo paikasta jossa en ole ollut…

Pirkko Arhippa; Kipunuora

Tässä olisi varmaan kymmenkunta kirjaa bloggaamatta tänne, siitä saa syyttää tuota onnetonta Photobucketin kuvapalvelinta, joka on niin takkuinen ja tökkivä, ettei kuvien siirto ja linkittäminen ole enää ollenkaan mukavaa. Siis se ei todellakaan toimi. Huokaus. Sinikkäästi yritän.

Pirkko Arhipan Kipunuora oli tavallinen keskitason (tai vähän alle) dekkari yliopiston tutkijamaailmasta. Naistenmieheksi osoittautuva professori murhataan ja tekijää etsitään niin työmaalta kuin lähipiiristäkin.  Varpu Ahava on jättänyt tutkintavastuun nuoremmalle naispoliisille, Tiia Vuoristolle, jolla on myös omia henkilökohtaisia perheongelmia. Tällaista ei nyt ihan kannata kesälukemisiksi mökille ottaa, kirja on painoonsa nähden aivan liian nopea lukea.

Pirkko Arhippa; On ruusu punainen

Se alkaa sitten olla kohta pulkassa jo tämä Arhippa-osastokin. Tässä yksi tälläinen kevyen höttöinen dekkari kauppapuutarhaan sijoittuen. Puutarhan pääomistaja on murhattu ja komisarsio Varpu Ahava etsii syyllistä vaimon, veljen ja veljen vaimon joukosta. Menneisyydestä kaivetaan esiin vanhoja tyttöystäviä ja yllättäviä perheenjäseniä. Lukihan tämän, kun oikein puristi hampaita yhteen.

Pirkko Arhippa; Valkealla varsalla, ruskealla ruunalla

Varpu Ahava ratkoo tällä kertaa mysteeriä, jossa psykiatriselta osastolta kotiutunut nuori nainen on kuollut. Onko epävakaa tyttö tehnyt itsemurhan? Kun menneisyyttä aletaan penkoa, sieltä löytyy ei-niin-idyllinen lapsuus. Joku salaa jotain, kuka on tehnyt pahaa.

Tiedän lukeneeni tämän kirjan joskus muinoin, hassua on, etten muistanut siitä mitään. En murhaajaa, en juonen käänteitä. Ainoastaan jonkinlaisen yleisasetelman ja keinuhevosen. Ihme, miten sitä voikaan unohtaa. Toisaalta dekkarit ovat siinä mielessä lapsipuolen asemassa, sillä nämä eivät herätä niin suuria tunteita, että niitä vaalisi viikkoa pidempään. Ainakaan useimmat. Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla ei ehkä ollut ihan huikea lukuelämys. Tämä on ilmestynyt kymmenisen vuotta sitten; merkillistä kyllä mutta tuolloin kirja on arvioitu Arhippan yhdeksi parhaista. No, näin tällä kertaa.

Pirkko Arhippa; Kuolema käy kirjastossa

Kun imagokonsultti Anne Karina ilmestyy Naantaliin, ovat asukkaiden maailmankirjat sekaisin. Pätkätyöläinen ja pitkäaikaistyötön Pia Pohjakallio toimii pestissään kirjastossa ja seuraa murhia aitiopaikalta. Murhien selvittämiseen osallistuu Sami Mattila.
Pirkko Arhippa on varmaan Suomen Agatha Christie. Sami Mattila on sitten varmaan Hercule Poirot ja Varpu Ahava on Miss Marple. Kummankaan romaanit eivät yllä kauhean korkealla sfääreihin, juonet ovat kliseisiä ja lapsellisia, mutta ei hätää, lukijan nautinto on taattu.

Pirkko Arhippa; Unet ansaa asettaa

Edellisestä Arhipasta totesin, ettei ollut kaksinen dekkari. Tämä taas on ihan parasta Arhippaa. Mahdottoman kiva rakenne kirjalla; osan luvuista kertoi komisario Varpu Ahavan ystävätär Helena, joka on seikkaillut jo monessa aikaisemmassa romaanissa. Helena on kiva hahmo. Osan luvuista päähenkilö taas oli normaaliin tapaan Ahava. Alan pitää Ahavasta kirja kirjalta enemmän. Näitä on hauska lukea järjestyksessä, kun voi niin pitkältä matkalta seurata tutuksi tulleiden hahmojen elämää.
Arkeologisten kaivausten porukka viettää kaivausten päättymisten kunniaksi juhlat ja murhahan siellä sattuu. Kenestä leivotaan murhaaja?

Pirkko Arhippa; Yön syli armoton

Tämä ei ollut parasta Arhippaa, mutta ihan tavallinen suoraviivainen murhadekkari vain. Sellainen, millä raskaan työn jälkeisen iltansa täyttää ja siinä kaikki. Ihan paikkansa tällaisellekin siis on. Eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi asettunut Anne joutuu kokemaan ensin äitinsä Kaijan murhan ja sitten parhaan ystävättärensä Millan murhan. Keskiössä on perheenjäsenet, vaaliavustajat ja tietenkin Varpu Ahava, joka jälleen kerran löytää murhaajan läheltä. Murhaajan löytyminen ei ollut kamala yllätys.
Ikävää oli, miten muslimityttönen Aisha kokee taas kerran miesten osalta sortoa ja ylivaltaa. Ihan sama asetelma kuin kaksi kirjaa sitten, jolloin edellisen kerran kiukustuin muslimimiesten röyhkeydestä. Missä on se yhteismaailmallinen omatunto, miten tämmöinen naisten sorto on mahdollista vielä nyky-yhteiskunnassa. Milloin tämä kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Pirkko Arhippa; Kolme kultaista hattua

Hih, kevyttä hupaisaa dekkaria jälleen, oikein kesäromaaneja. Todellisia aivojen nollauskirjoja. Juuri sitä, mitä tarvitsee kun ei halua ajatella mitään, kun työ meinaa kaatua päälle, arki rasittaa ja on aivan liian täynnä kaikkea tohinaa. Vaihdan vapaalle ja käännän aivot ameeba-asentoon.
Kolme kultaista hattua -romaanissa Naantalissa vietetään juhlapäivää ja sen aikana sattuu ja tapahtuu. Nuoruudenystävät Markus, Marita ja Kari ovat kohonneet kaupungin silmäätekeviksi, ja yksi heistä murhataan. Komisario Sami Mattila plus tyttöystävä Pia kaivelevat syyllisen esiin.

Pirkko Arhippa; Buumimurhat

Buumilaakson perustaminen saa vanhustenkerhon sekaisin. Idyllinen luonnonkaunis Ailoksen saari aiotaan tuhota rakentamalla se turistikäyttöön, autoille, buumeille, kioskeille, buumimamman letunpaistolle. Ei! Vehkeilyä, vanhukset päättävät. Kunnanisien ja päättäjien kieroa toimintaa. Ei ole varmasti niillä puhtaat jauhot pussissa. Vaan mitäpä vanhukset buumeille voi? Pääsevät sentään Ruotsin kuninkaallisia katsomaan.

Pia Pohjakallio vanhusten kerhon sihteerinä on aitiopaikalla, kun murha tapahtuu.

Kirjassa hyvää: vanhukset. Tykkäsin tästä.