Jostain syystä vain on niin, että kun saa taas kuulla, että lukematta kirjaa on tehty tällainen johtopäätös, se kirpaisee.
On myös niin, että joidenkin vanhojen ystävien mielestä minusta on tullut omituinen. Olen kiinnostunut kummallisista asioista, puhun hassuja, enkä ole enää sellainen normaali ihminen kuin joskus aikaisemmin. Enkä minä silloinkaan ollut ihan niin normaali kuin olisi voinut toivoa. Sellaisestakin tulee vähän outo olo, koska tuntuu hankalalta nähdä niin hämmästynyt ja vähän kauhistunut ilme ystävän kasvoilla. Silloin joutuu kysymään itseltään, että haluanko tosiaan olla hullu ja onnellinen, vai olenko sittenkin mieluummin tervejärkinen ja normaali ja onneton. Koska minulla se jako tuntuu menevän näin. Jos elän niin kuin ihmiset keskimäärin, se tuottaa minulle ahdistusta ja lopulta masennun.
Jouduin eilen myös pyytämään tuttavalta apua eräässä minulle hankalassa sähköpostilaatikoiden luomiseen liittyvässä asiassa, mutta hänen oli mentävä tekemään munavoita ensin. Itkin sitäkin pitkään, joten joo, kaipa tämä jotain vaihdevuosivaivaa on.
Nyt olen mökillä. Vieraat nukkuvat vielä. Olen juonut jo kaksi mukillista murukahvia. Lasken juoneeni eilen kuusi annosta alkoholia. Olutta, siideriä, viskiä ja jotain karvasmantelilta tuoksuvaa kahvilikööriä, mikäli oikein ymmärsin. Tänään pitäisi heitellä polttopuita liiteriin, niin että ensi keväänä olisi kuivia puita ja voisi taas lämmittää mökkiä.
Aamulehdestä soitettiin ja pyydettiin lupaa lainata äskeistä vanhuspostausta. En ole laskenut miten monta kertaa oikeat mediat ovat halunneet lainata blogikirjoitustani, aika monta. Ihmeellistä, että näin mielenkiintoinen bloggaaja edes pystyy kirjoittamaan niin mielenkiinnottomia kirjoja kuin kirjoittaa.
Tekstit
Pitäisköhän sun keskittyä nyt kirjoittamaan ensivuoden hakemuksen yhteyteen pieni saatekirje, tällainen bloggauksen mittainen.
VastaaPoistaKertoisit vähän tuntemuksiasi tästä apurahasysteemistä, tyylilajien arvotuksesta, ja koko homman epäreiluudesta suhteessa siihen miten pitkän uran olet kirjailijana tehnyt saamatta ikinä apurahaa. Selvität kuinka paljon kirjojasi kirjastoista lainataan ja perustelet niille että kirjoittamasi kirjallisuus on yhteiskunnan kannalta tarpeellista.
Pyydät kustantajaasi lähettämään kirjallisuustoimikunnalle tuotantosi helmet hyvissä ajoin, että ehtivät tutustua niihin.
Mä tiedän että et millään viitsisi, tuskin muidenkaan tarvitsee, mutta kun et niitä apurahoja kuitenkaan saa niin ei kai siitä mitään haittaakaan olisi.
Myötäelolla, Marja
Miten minusta nyt ulkopuolisena tuntuu vtäältä lintuperspektiivistä, että käyt läpi jotain hyvin itsekriittistä prosessia, olet keskellä sitä, ikään kuin arvioimassa kaikkea tähänastista olemistasi kirjoittamisessa. Ihan kuin jotakin uutta olisi puskemassa lävitse.
VastaaPoistaEivätkö tällaiset prosessit taiteilijoissa tuppaa olemaan usein askel seuraavalle portaalle? Joka tapauksessa tsemppiä! Prosesseilla on taipumus tapahtua meistä itsestämme huolimatta.
Kiitos myötäelosta Iines ja Karpalo!
VastaaPoistaIines, usko tai älä, olen ihan ensimmäisestä lehtinovellistani lähtien kokenut vaihe vaiheelta kasvavani, kehittyväni paitsi kirjoittajana, myös ihmisenä jollakin tavalla, ainakin siinä mielessä että itsetuntemus vähitellen lisääntyy ja oppii myöntämään itsessään joitakin asioita. En siis koe olevani mitenkään harppauksenomaisesti uuden alun edessä, vaan jokainen kirja ja jollakin tavalla myös jokainen blogipostaus on uuden puskeutumista lävitse. Porras mielikuvaan liittyy ajatus, että oltaisiin menossa ylöspäin. Ehkä siinä onkin ongelmani, koska en koe tarvetta kohota ylöspäin, olen mielestäni matkalla eteenpäin.
Karpalo, mielestäni perustelin nyt hakemustani aika monipuolisesti, ja minulla onkin nyt meneillään monenlaisia hankkeita, joiden voisi ajatella laajentavan "kirjailijakuvaani". On näytelmäprojektia, runoprojektia ym. juttuja joita esittelin, mutta kun siis ei niin ei.
Mutta siis tää apuraha-asia ei ollut nyt ainoa jobinposti. Eikä edes merkittävin, koska olen tässä 15 vuoden aikana ehtinyt jo tottua näihin ratkaisuihin.
Tuo omanarvontunto on herkkä juttu ja taiteilijoilla varmasti vielä keskimääräistä herkempi. On raskasta kerta toisensa jälkeen joutua "perustelemaan olemassoloaan" ammatillisessa mielessä. Vielä rankempaa minusta on, jos ystävät yrittävät tunkea johonkin muottiin. Molemmista on meikäläiselläkin kokemusta.
VastaaPoistaJospa itku huuhtoo nyt ikkunat puhtaaksi niin, että näet oman tiesi selkeämmin. Tunteet ovat rikkaus, mutta on niistä myös paljon riesaa - vaihdevuosista puhumattakaan. ;-)
Kuinka tuntuukin tutulta tuo. Itsenä kokeminen täysin arvottomaksi ja mitättömäksi koko maailman hyljksimäksi, vaikka tietäisikin tasan tarkaan omaavansa kompetenssia joissakin asioissa ja olevansa kuitenkin arvokas. Kehittyneensä ja oppineensa. Kehittyvänsä ja oppivansa edelleen.
VastaaPoistaOlen ajatellut myös usein, että jos olisinkin elänyt elämäni siten kuin kuvittelen muiden eläneen: "keskimäärin normaalia elämää", niin se olisi ollut monin tavoin ehkä helpompaa ja vaivattomampaa, mutta olisiko se sitten ollut sellaista elämää, jossa olisin voinut hyvin ja johon olisin ollut tyytyväinen. Ei olisi ollut.
Olet vahva ja rohkea kun elät sitä elämää, joka on omasi, Kirsti. Ei esitystä eikä kulissia vaan sitä mikä tekee sinut onnelliseksi, missä sinä voit hyvin. Se aiheuttaa kitkaa aina, eikä se tie ole helppo. Siihen eivät monet kykene.
(ja toki vaihdevuodet tuovat oman lisänsä...;)vollotusta ja muuta, tiedäntiedän)
Millan, siinä on varmaan se, että on vaikea pitää se omanarvontunnon kolaus pelkästään siellä ammatillisella puolella, se uhkaa väkisinkin tunkea tänne yksityiselämän puolelle myös. Mutta itkeminen tekee hyvää, rentouttaa jotenkin.
VastaaPoistaHirlii, niin minäkin sen koen, ei siinä tavallaan ole vaihtoehtoa, ihmisen pitää elää luontonsa mukaan, mikäli haluaa tulla toimeen itsensä kanssa. En tiedä olisiko se edes helpompi elämä, jos sopeuttaisi itsensä muiden odotuksiin, kyllä sellaisestakin saisi varmaan aika kovan hinnan maksaa.
Hei!
VastaaPoistaMielestäni olet hyvin lämminhenkinen ja tasapainoinen ihminen, jonka luona - vaikkapa blogin kautta - on hyvä olla.
Kirjoittaminen on rankka ammatti, kyllä siinä on itsetunto koetuksella useimmilla meistä.
Mullekin soitettiin Aamulehdestä saman aiheen vuoksi. Tiedätkö, missä lainaukset blogeista julkaistaan? Ostin tämän päivän lehden, mutta siinä ei ollut vielä mitään. Ehkä minulta meni muuttokaaoksen vuoksi ohi, mihin lainauksia käytettäisiin.
Mukavaa syksyä Sinulle!
Kirsti,
VastaaPoistatuo itsetuntosi tai omanarvontuntosi tai mikä lieneekin mutta siis kumminkin sen heikkous on kenties myös kaiken kirjoittamisesi käyttövoima? Mikään ei ole niin vastenmielinen kuin omahyväinen kirjailija, joka vilkuttelee parrasvaloissa. Siitä paikasta on vaikea kirjoittaa.
Sinä olet kuule tuossa pehmeydessäsi kaunis. Kirjoittajalla on aina jokin vamma, on oltava, eikä se vamma kirjoittaen parane, enenee vain. Mutta et sinä silti kalakauppaan tahtoisi töihin, vai?
Vaihdevuodet, joista tosin en vielä tiedä, ovat minusta selityksenä aina vähän väistelyyn vivahtava. Samoin murrosikä, pms, väärällä jalalla nouseminen. Ole nyt ihan rauhassa onneton ja kiukkuinen. Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi.
Olet kuulema Kirsti Turun kirjamessuilla, sunnuntainako?
VastaaPoista(mummo: vaihdevuosioireita, jonkunlaisia, on jokaisella naisella, kellä minkäkinlaisia - ne eivät ole liiottelua, paitsi tietenkin silloin jos estrogeenitaso on jo olematon)
Kylläpä sinulla on vaikeaa, kun oikein itkeä vollotat. Eikö ollenkaan lohduta syksyn vahva vihreys ja valo? Kyllä tuollaisesta tuskasta kirjallisuutta syntyy, lohduttaa Salme
VastaaPoistaHei Anna, en tiedä missä lehdessä juttu julkaistaan. Olin niin tohkeissani, etten huomannut kysyä:-)Ja kiitos vaan kehuista.
VastaaPoistaMummo, niin minäkin sen kyllä ajattelen, että lopulta kaikki omituisuudet, hulluudet ja heikkoudet kääntyvät kirjallisuudeksi, mikä onkin aika lohdullinen ajatus. Puhe vaihdevuosivaivoista oli ehkä yritys saada jotain suhteellisuudentajua. Niin, se on totta, että syvimmiltään olen kuitenkin kiitollinen siitä mitä on nyt. Ja olisi syytä olla vieläkin kiitollisempi. Kun kuitenkin olen näinkin pitkään saanut tehdä työtä, jota rakastan. Se etuoikeus on aika harvoilla.
Hirlii, niin olen joo. Hiukan nolottaa pyöriä siellä syksyn uutuuskirjojen joukossa.
No ei lohduta syksy lainkaan Salme. Ja mukava olisi kirjallisuuttakin synnyttää jonkun muun tuskasta kuin omasta.
Niinpä Kirsti, olet esitellyt asiallisesti työsuunnitelmia ja kertonut jatkavasi kaunokirjallista työkentelyäsi. Näin on tehnyt 265 muutakin ja noin neljälläkymmenellä se on mennyt läpi. Ajattelin että tekisit viimeinkin epäasiallisen kirjelmän. Kirjoittaisit kirjoittamisestasi, siitä että että on pakko suoltaa kirja/vuosi että eläisi, siitä että pohjimmainen syy apurahattomuudellesi on kirjallinen kohderyhmäsi naiset ja tytöt, ei kirjallisuutesi laatu. Kysyisit kuinka moni on lukneut vimmeisimmät kolme kirjaasi ja arvioinut niiden perusteella kirjailijan laatuasi. Metsään se varmaan menisi, lautakunnat tykkäävät kilteistä tytöistä, mutta saisiko siitä avautumisesta/purkautumisesta muunlaista tyydytystä. Nöyristelemättömyyden iloa.
VastaaPoistaAi oikein epäasiallinen kirjelmä? Kieltämättä sitä pitäisikin vähitellen jo alkaa harkita Karpalo. Täytyisi saada kehitettyä oikein oiva vitutus päälle sitten siinä vaiheessa kun on aika jälleen tuhertaa uutta kaavaketta. Joo, ehkä teen niin ensi keväänä, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaHyvä Kirsti, mä tiedän että teet sen loistavasti. :)
VastaaPoistaMuista haastaa heidät miettimään montako muuta noin laajan tuotannon tehnyttä kirjailijaa on tehnyt koko tuotantonsa päätyönään, lähes täysin ilman apurahoja.
Kävin tossa tutkimassa apurahoja saaneiden listaa ja meinaan tehdä niistä pienen tilaston. Valitettavasti netistä ei löydy tietoja kuin vuoteen 2004 saakka eli kuudet myöntämiset, mutta sekin antaa jotain viitteitä siitä kuinkan monta eri kirjailijaa on apurahan saanut yms.
Juu olisi mulla tärkeämpääkin tekemistä vapaapäivälleni. :)
Mites kirjastoapurahat? Monestihan sanotaan, että niillä sitten kompensoidaan, jos jää vuosiapurahat saamatta. Oletko uskaltanut hakea tarpeeksi suuria summia, ja oletko toisaalta saanut sen mitä olet hakenut?
VastaaPoistaTsemppiä! Kun on mieli maassa ja musta, kirjoittaminen on vaikeaa. Kivahan se olisi aina ajatella, että "vielä mä näytän", mutta ei se ihan niin toimi...
t. muuan
Kiva kun viitsit tutkia tuollaisia Karpalo, itseäni alkaa aina ahistaa kun ajattelenkin.
VastaaPoistaHei Muuan anonyymi, kyllä olen vuosittain saanut kirjastoapurahoja 4000-5000 euroa vuodessa, minkä katson ihan ansainneeni, sen verran paljon kirjojani on kirjastoissa lainattavissa. Ne ovat tietenkin olleet suuri apu ja huojennus.
En minä enää ole yhtään murheinen, se meni ohi jo.
Muuan anonyymi jatkaa...
VastaaPoistaKirjastoapurahathan eivät ole korvaus kirjastolainauksista, vaan samanlaista työskentelyapurahaa kun kaikki muukin, ja jakoperusteena on pitkälti työsuunnitelma. Oletko siis aina hakenut tuon 4 000 - 5 000 euroa? Haepa seuraavan kerran ainakin tuplasti enemmän.
Vaihteeksi voisit hakea kirjoittamisen oheen jotain haasteellista työtä, jossa saa kirjoittaa ja sen lisäksi joutuu tekemisiin ihmisten kanssa. Anonyymi 2
VastaaPoistaMuuan anonyymi, olen hakennut triplasti ja tuplasti tuon määrän.
VastaaPoistaKirjastoapurahat eivät ole kirjastokorvauksia joo, mutta systeemi on kuitenkin luotu sen vuoksi, että kirjat ovat kirjastoista lainattavissa, lisäksi jaettu määrä on sidoksissa kirjastojen aineistonhankinta määrärahoihin. Siksihän sen nimikin on kirjastoapuraha, eikä jokin muu apuraha.
Anonyymi 2 onko sinulla hihasta vetää jokin haasteellinen homma minua varten. Veikkaan että on.
Tämä alakulo johtuu juuri siitä eikä mistään muusta, ettet uskalla olla omasta mielestäsi hyvä. Siksi etsit lainaajatilastoja, haluat suitsutusta kirjoistasi, toivot hyviä arvosteluja ja kirjoitat romantiikkaa. Pelkäät astua niihin saappaisiin joihin kaipaat. Elät turvallisesti ja kun et itse arvosta itseäsi, arvostelu jota ulkopuolisilta sataa, satuttaa.
VastaaPoistaPyyhipä kyyneleet ja kokeile astua ulos roolista jonka itsellesi loit. Se ei enää vastaa sitä mitä olet. Olet kirjoittanut jo kauan... miten kauan siitä on kun olit aidosti ylpeä siitä mitä koneeltasi maailmaan päästit? Siis lukuunottamatta bloggausta.
Hahhah, voi hyvät hyssykät anonyymi. Kiitti analyysista.
VastaaPoistaVarmaankin kuule messuhulinassa nähdään Kirsti.
VastaaPoistaJaa, syksyn uutuuskirja, suurin osa niistä tulee ja menee hum hum hei jonnekin. Sinun kirjoillasi sentään o n lukijoita, ja muista töistäsi muita rikastavia kohtaamisia, olemassaoloa sekä läsnäoloa, ja mitä kaikkea muutakin.
Näkymisiin !
Kiva juttu Hirlii!
VastaaPoistaJa kiitos kauniista sanoistasi. Uskon, että yleensäkin kirjoilla on taipumus löytää ymmärtäjiä ja lukijoita vielä sittenkin, kun mainoshumu on ympäriltä laantunut. Mutta se on sellaista hiljaista tapahtumista, josta ei revitä näyttäviä otsikoita.
Siksi tunnen ärtymystä tätä markkinamaailman luomaa harhaa kohtaan, että kirja "eläisi vain tämän syksyn".
VastaaPoistaKirjalla, kirjoilla on tässä maailmankaikkeudessa niin merkillinen elämä ettei sitä tule usein ajatellekisikaan. Oma lukutapani muistuttaa enemmän löytöretkeä kuin markkinavoimien tuulten mukaan purjehtimista. Yksi kirja johtaa toisen luo ja osa tulee luokse ihan sattumalta tai kohtalon kädestä.
Kirjastot ja divarit ovat niitä paikkoja joissa seikkailu on tuottanut suurimmat ilon aiheet.
Kirjastot ja divarit ovat tosiaan kirjan pelastus.
VastaaPoistaOlikin mukava kuulla, että kirjailija hyötyy jotakin myös kirjaston kautta. Olen melkein huonolla omallatunnolla käyttäessäni kirjastoa paljon useammin kuin kirjakauppaa (kotihyllyt tulvillaan).
VastaaPoistaSinun kirjojasi olen onnistunut lainaamaan peräti kolme: Isäni koti, Usko. toivo ja kuolema, Miehen tuoksu. Palautuskärristä nekin. Tiedän kumminkin, että 18 teostasi on Kyytikirjaston valikoimissa. Nyt lopulta varasin pari uudempaa. 'Pappia kyydissä' löytyy 26 nidettä, koskaan en ole nähnyt hyllyssä.
Mikäli teoksesi määritellään viihdekirjallisuudeksi, täytyy minun uusia omat luokitteluni. Olen pitänyt viihdettä kevyenä ja helppona aivojen nollaamisena, mutta se ei tule mieleen sinun teksteistäsi. Sekö on 'synti', että kirjoitat mukaansatempaavasti ja luot uskottavia henkilöitä?
Joo Marjattah, ei tarvitse olla kirjastoista huolissaan, kyllä ne ovat kirjailijoille elinehto.
VastaaPoistaEn suoraan sanoen ihan tarkasti tiedä mikä se minun syntini lopulta on. Olen välillä arvellut yhtä ja välillä toista asiaa. Mutta mukava aina kuulla, että kirjat liikkuvat, eivät pelkästään lämmitä kirjaston hyllyjä.
(Kirsti)
VastaaPoistaNuo apurahapäätöspäivät ovat monelle todella julmia päiviä.
Tämänsyksyisessä päätöksessä näkyi se, ettei valtakerronnan ulkopuolista kirjallisuutta haluttu tukea. Eihän näistä päätöksistä ikinä voi olla samaa mieltä lautakunnan kanssa, ne ovat aina epäoikeudenmukaisia. Tiedänpä lautakunnan jäsenten saaneen joinakin vuosina jopa tappouhkauksia.
Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että minä monien miden ohella nautin kirjojesi lukemisesta. Nähdään Turussa!
Heh Leena, onneksi ei ole itsellä vielä ollut murhanhimoisia tuntoja, sepä vasta olisi raskasta:-)
VastaaPoistaKiitokset tsemppaamisesta, eiköhän se taas tästä. Nähdään!