Juha Siro: Linnun muotokuva

Juha Siro: Linnun muotokuva. Like, 2011. 239 s.

Ketäpä ei herkuttele ajatuksella äkkilähdöistä? Juha Siron Linnun muotokuvan päähenkilö on sellaisia tehnyt koko elämänsä. Opiskelut ovat jääneet kesken, työpaikat tympääntymisen takia vaihtuneet. Hän on tekstityöläinen, jolle on välillä maistunut varastohommatkin.

Tarinaa kerrotaan useissa persoonissa: välillä etäännytetään puhumalla sarjakuvan pseudonyymeillä. Keskiössä on kolmiodraama, jonka lähde on nuoruudessa ja joka säteilee läpi vuosikymmenien.

Intertekstuaalisuuden kyllästämä rehevä kertomus vyöryttää mielenmaisemia ja näkökulmia. Eksistentialismi lakoaa ja leviää herkullisesti. Yksityisestä kokemuksesta piirtyy sukupolvien yhteisiä avaimia. Lokeroiminen on hankalaa. Tekstin moninaisuus läkähdyttää. Kelpo kamaa.

Jorma Ranivaara: Asiakas Rydz

Jorma Ranivaara: Asiakas Rydz. WSOY, 2008. 256 s.

Viitisen vuotta sitten kehuskelin Jorma Ranivaaran Eläkepommimiestä. Asiakas Rydz on romaanin itsenäinen jatko. Luonteeltaan se on toisenlainen. Koominen sävy on vaihtunut ironiseen draamaan.

Lähdin lukemaan teosta humoristisena kirjana, joten suhtautuminen heilahteli. Muutaman päivän mietittyä tykästyin sittenkin kertomukseen miehen vajoamisesta mielenhäiriöön. Heti lukemisen jälkeen, kun petyin. Hyvää kirjaa täytyy märehtiä.

Totuus kyseenalaistuu ja pirstoutuu. Hahmot elävät ja muuntautuvat. Toistuvuus toisintaa tarinaa tuhdiksi. Virtuaalisen maailman kritiikki on kärkevää. Ihmiset vieraantuvat toisistaan lumetodellisuuksiin ja hajottavat mielensä.

Asiakas Rydz on yksi päähenkilön persoonallisuuksista. Päähenkilö on eläkepommimiehen syrjäytynyt poika, joka on luonut oman maailman. Ystävinä ovat televisiosta tulleet kaksi kiinalaista ja venäläinen virtuaalimorsian. Kaveriparka on siis pahasti sekaisin. Ja yhä hullummaksi menee. Surullinen satiiri Suomesta globaalissa maailmassa.

Leo Hartvaara: Suden uhrit

Leo Hartvaara: Suden uhrit. Kirjavaaka, 1984. 242 s.

Uskonto voi antaa ihmiselle paljon. Parhaimmillaan se kiinteyttää yksilöä ja yhteisöä kaaoksessa. Pahimmillaan vääristyessään siitä muodostuu mielen vankila, joka terrorisoi itseä ja muita.

Lajina homo sapiens on tuore tulokas. Evoluutiopsykologisessa mielessä uskonnollisuudella on ollut selvä funktionsa lajin selviytymisen kannalta. Osana ryhmäytymistä sosiaaliset rituaalit ovat olleet oivallisia. Jokainen ryhmä tarvitsee yhdistäviä kokemuksia säilyäkseen yhdessä. Uskonnolliset palvontamenot ovat olleet siihen hyvä keino. Uskonnolla ollaan luotu yhteistä historiaa, mytologiaa ja toivetta tulevaan sekä kuolemaan.

Metsästäjä-keräilijät palvoivat eläimiä ja erilaisia metsissä ja merissä oletettuja jumalolentoja. Rikkaat jumaltarustot toimivat myös peruskouluna jälkikasvulle. Maanviljelyskulttuurin ja kaupungistumisen myötä paimentolaisille kasvoi toiset tarpeet. Sääilmiöihin liittyvät uskomukset tulivat tärkeiksi. Jonkinlaisena esiyhdistelmänä voidaan nähdä antiikin kreikkalaisia mytologioita, joissa kohosi voimakas pääjumalhahmo Zeus. Se säteili vaikutustaan takaisin Välimeren itäreunan kulttuurisulattamoihin, joissa monikulttuurisissa kaupunkivaltioissa yhdisteltiin egyptiläisiä, kreikkalaisia ja muita uskomuksia. Esimerkiksi Ugaritissa kehitettiin Ba´al El myyttiä, jonka nähdään olevan jonkinlaista esiastetta nykyisille seemiläisperäisille uskonnoille (juutalaisuus, kristinusko, islam).

Tieteeseen perustava ateistinen maailmankuva on vielä myöhäisempää perua. Eikä se ole juurtunut syvälle kulttuurisiin kerrostumiin. Vaikka maailma muuttuu hurjasti ja teknologia mullistaa olemista ylipäätään, uskoo ihmiskunnan enemmistö satuihin ja jumaliin. Jokaiselle se sallittakoon.

Lauman lujittamiseen käytettyjä keinoja on sosiaalipsykologisessa mielessä ollut sekä sairaalloisia että terveitä. Sairaalloisissa erimielisistä ja alistumattomista on päästy eroon verenvuodatuksella. Puhdistukset ovat riistäytyneet usein mielivaltaisiksi kansanmurhiksi.

Samat mekanismit näyttäytyvät niin pienissä yhteisöissä kuin valtakunnissakin kansainvälisellä tasolla. Eristäytyminen, valikoivuus, henkinen terrori, suvaitsemattomuus, joukkohysteriä... Kun yhteisö sairastuu henkisesti voivat seuraukset olla katastrofaalisia. Erityisen alttiita ovat muun muassa vaativasta persoonallisuudesta kärsivät (tautiluokitus F60.5), jonka piirteitä minussakin häiritsevissä määrin tunnistettavissa. Israelissa on kehitelty kosher psykologiaa ultraortodoksijuutalaisille (haredi), jotka yrittävät ahdistuneina noudattaa ylitunnollisesti uskontonsa määräyksiä ja sen seurauksena saavat muun muassa lapset kärsiä heidän hyökkäyksistä.

Samaa mekanismia on tunnistettavissa niin Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa, Kuubassa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa kuin Iranissa ja Saudi-Arabiassakin... Ideologiasta ja uskonnosta viis. Yksilö kärsii yhteisön kollektiivisesta henkisestä romahduksesta, jonka takana saattavat olla sairaalloiset johtavat yksilöt, jotka mädättävät yhteisönsä.

Suomessa vaikuttaa voimakas uskonnollinen yhteisö evankelisluterilaisen kirkon sisällä: Lestadiolaisuus. Tosin sekin on hajonnut useammaksi haaraksi. Vanhoillislestadiolaisuus on konservatiivisen suuntauksen suurin lahko. Se on organisoitunut SRK:n ympärille. Uskovia on ilmeisesti parisensataatuhatta. Leimallisia piirteitä ovat eristäytyminen muusta maallisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista, askeettisuus, esiaviollisen seksuaalisuuden rajoittaminen ja aviossa ehkäisyn välttäminen sekä yhteisön johdon kyseenalaistamisen ja kritiikin kieltäminen. Siis suurperheitä seuroissa kuuntelemassa saarnoja. Salaisesta syntilistasta voi lukea lisää täältä. He uskovat myös olevansa Jumalan Valtakunta, jolla ainoastaan on oikeus päästää oikeasti uskova kuoleva taivaaseen. Jos ei noudata yhteisön moraalikoodistoa ja normistoa, voidaan hylätä ja evätä taivaspaikka. Hylätty uskova on armottoman yksin. Hänellä ei ole läheisiä kontakteja kuin muihin uskoviin ja kun sosiaalinen kanssakäyminen katkaistaan voi ahdistus olla valtavaa. Siksi parannukseen pyritään ja alistutaan patriarkaalisen yhteisön johdon mielivaltaan. Naisten asemaa on heikennetty esimerkiksi kieltämällä avioituminen vääräuskoisten kanssa. Miehille se sallitaan, joten naimattomia vanhoillislestadiolaisnaisia on valtavasti. Joskus usko voi saada äärimmäisiä muotoja ja saada elämästä vallan.

Joka tapauksessa pitkän pohdiskelevan johdannon myötä pääsen Leo Hartvaaran tositapahtumiin perustuvaan Suden uhrit -romaaniin, joka kertoo vanhoillislestadiolaista yhteisöä voimakkaasti traumatisoituneesta vaiheesta eli 1970-luvun lopun puhdistuksista niin sanotuista hoitokokouksista. Niissä käytettiin tavallisia uskovia vastaan järkyttävää henkistä väkivaltaa.

Kirja on puhuttelevaa kuvausta ihmisen maallisesta raadollisuudesta ja yhteisön henkisestä häiriintymisestä maallisista haluista puhkeavista syistä, jotka verhotaan uskonnon kaapuun. Päähenkilö Aabraham Ström on menestyvä sahanomistaja, joka on kääntynyt vanhoillislestadiolaisuuteen toisen vaimonsa takia. Hän on vahva maallikkosaarnaaja, joka pitelee laumaansa pihdeissään ja rahoittaa uskonnollisen yhteisönsä toiminnan. Tämän poika Taisto Ström liehittelee kahta naista ja toinen suuttuu. Osana keskusyhdistyksen kampanjaa kutsutaan keskusyhdistyksen puhujat paikalle. Ihmisiä syytetään mielivaltaisesti ja erotetaan liikkeestä. Seurauksena on esimerkiksi itsemurha. Myös Aabraham viskataan pois. Hänet, joka on antanut elämänsä ja varallisuutensa liikkeelle.

Aina kun luulee, ettei meininki voisi mennä hurjemmaksi ja järkevyys voittaa, tulee pimeys entistä vahvempana päälle. Ihmisten hätä ja petollisuus on hurjaa. Suvut revitään riitoihin keskenään että sisäisesti. Vallasta ja mammonasta kamppaillaan häikäilemättömästi.

Suden uhrit -teoksesta on tehty näyttävää dramatisointia Ylen Matkalippu helvettiin -ohjelmaan. Ohjelmasta ja kirjasta kerrotaan lisää myös etnisten vanhoillislestadiolaisten sivustolla.

Antonio Muñoz Molina: Kuun tuuli

Antonio Muñoz Molina: Kuun tuuli. Tammi, 2011. 323 s.

Nuoren pojan kasvukertomus on loppua kohden huikeaa luettavaa. Aikatasot menevät tihentyvästi ristiin. Samoin mielikuvitus ja todellisuus limittyvät hämmentävän lämpimästi. Ajan nopeus tuodaan kouriintuntuvasti esiin. Sitä hätkähtää huomaamaan omankin elämän rajallisuuden ja sen vääjäämättömän hupenemisen.

Keskiössä ovat amerikkalaisten kuunvalloitus ja sitä seuraava teini-ikään ennättänyt poika. 1960-luvun lopun francolainen diktatuuri modernistuvan maailman puristuksissa on tästä perspektiivistä huvittavaa katsottavaa. Sitä aikaa eläneille ahdistavaa aikaa.

Kertojan fantasiat astronauttien ajatuksista tuovat huumaavan lisäpinnan todellisuuksien ulottuvuuteen. Ihmiskunnan avaruusvalloituksen ensiaskeleet eivät tavallisia espanjalaisia hetkauta. Kirjoihin karua arkea pakenevaa nuorukaista sen sijaan se sykähdyttää maanisesti.

Nykyihminen on hätäinen. Kuussa ei ole käyty vuosikymmeniin alkuinnon lopahdettua. Silti uskon avaruusajan olevan varsinaisesti vasta edessä päin. Ihminen on utelias ja luonnonvaisto vie elämää uusiin ekolokeroihin. Kunnon joukkomuutto Amerikkaan käynnistyi vasta satoja vuosia Kolumbuksen käynnin jälkeen. Toki intiaaneja terrorisoitiin hetimmiten, mutta laajan siirtolaisuuden mahdollistivat höyrylaivat. Sitä ennen orjia rahdattiin Afrikasta tuhoisin seurauksin suomalaisista materiaaleista valmistetuissa purjelaivoissa. Ensimmäiset kaupalliset avaruusalukset ovat käynnistelemässä toimintaansa. Kenties jo minun vanhuudessa avaruudessa lentely on mahdollista jo useammille kansankerroksille varakkaimmissa yhteiskunnissa. Tulevaisuus on toivoa täynnä!

Ainoa häiritsevä tekijä on etäisyyksien ja muinaisten aikojen kohdalla lipsahtaneet virheellisyydet. En tiedä onko kyse kääntäjästä vai alkutekstistä, mutta tuntuu tökeröltä väite esimerkiksi dinosaurusten sukupuutosta 62 tuhatta vuotta sitten. Samankaltaisia kömmähdyksiä on useita.

Donna Leon: Unelmien tyttö

Donna Leon: Unelmien tyttö. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia. Otava, 2011. 286 s.

Unelmien tyttö ei ole aivan tyypillinen dekkari. Siinä ollaan sivuraiteella ensimmäiset satakunta sivua ennen kuin päästään varsinaiseen rikokseeen, jonka ympärille kirja lopulta muotoutuu.

Venetsian tunnelmoinnissa Donna Leon onnistuu hyvin. Venetsiaan sijoittuva kirja vierähtää usein tahattomasti romantisoinniksi. Vaikka romantiikkaa kirjasta löytyykin ei se yleensä mene överiksi. Kirjassa kulkee oikeastaan kaksi tutkintaa. Sivututkinta on huijaripappi, päätarina kietoutuu romanitytön kuolemaan.

Jännitystä on, mutta se laimenee eikä kirja pysy kasassa. Se ikään kuin hajoaa pirstaleiksi lopuksi.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha. Atena, 2008. 414 s.

Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoittaa kutkuttavasti kummallisuuksista. Novellikokoelman lävistää outojen maailmojen kirjo. Miljööt ovat välillä kuin tolkienmaista keskiaikaisromantiikkaa, toisinaan futuristista tulevaisuutta. Yhteistä on, ettei kaikki ole kohdallaan, vaan jotain on vinossa ja hivenen oudosti. Olo on kuin katsoisi todellisuutta vähän vääristävien silmälasien läpi.

En voi väittää, että kaikki novellit nappasivat. Ei. Joukossa oli sellaisia, jotka kahlasi nopeammin jäljellä olevia sivuja tuskaillen. Esipuhe, joka olikin kokoelman avausraita, alkuun miellytti, loppua kohden tympäännytti. Hauska vitsi ei kestänyt. Myöskään Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 ei iskenyt tajuntaan.

Sen sijaan On Murmaa kaatunut! oli kerrostuneisuudellaan kiehtovaa fantasiatrilleriä. Junafobiaa tihkuva painajainen Missä junat kääntyvät oli mahtavaa luettavaa. Mielikuvitus on laukannut nerokkaasti ja tarina tiputellaan kootusti ja lukijaa yllätetään jatkuvasti positiivisesti. Klassikko.

Olisimmepa mekin täällä oli mieltä murtavaa materiaalia. Ihmiset imaistaan ruumistaan tietokoneen syövereihin. Siitä rakennetaan loistavaa draamaa, joka vuotaa hurjia käänteitä.

Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa oli huikeaa tekstitaituruutta. Siinä pilkotaan lineaarinen aikakäsitys uusiksi ja lukijalle avautuu huikaisevia maisemia toisenlaisiin todellisuuksiin.

Michael Maloney: Guide to investing in Gold & Silver. Protect Your Financial Future

Michael Maloney: Guide to investing in Gold & Silver. Protect Your Financial Future. Business Plus, 2008. 207 s.

Taloushistoria toistaa itseään. Talous velloo sykleissä, joissa kertynyt varallisuus jaetaan uudestaan. Parhaillaan käynnissä on yksi maailmanhistorian suurimmista varallisuudenjaoista. Sitä kaikki eivät vain halua nähdä taikka vielä myöntää.

Monetaristisen taloustieteen näkemyksen mukaan keskeisin taloutta muokkaava voima on valuutan määrä. Lisääntyvä valuutan määrä taloudessa kiihdyttää inflaatiota ja syö omaisuuksien arvoa. Tärkeää on erottaa nimellisarvo ja reaaliarvo. Toisin sanoen hinta suhteessa muiden tuotteiden ostovoimaan. Vaikka hinta nousee voi sen arvo oikeasti laskea, kun se ei nouse yhtä nopeasti inflaation kanssa.

Michael Maloney kertaa taloushistoriaa. Ensin hän kuitenkin painottaa valuutan ja rahan eroja. Ihmiskunnan historiassa valuuttaa ovat olleet niin erilaiset elintarvikkeet kuin muutkin tarvikkeet, mutta rahaa ovat olleet ainoastaan kulta ja hopea. Monet mieltävät valuutan rahaksi. Hän toteaa, että useimmat käteistä saadessaan olettavat sen olevan rahaa. Sitä se ei ole. Käteinen on valuuttaa, jolla voit hankkia jotain jolla on arvoa. Se on keino siirtää arvoa omaisuuslajista toiseen, mutta ei säilö itsessään arvoa.

Raha puolestaan on aina valuuttaa. Menee sekavaksi, mutta Maloney vertaa sadan dollarin seteliin. Tuskin paperilappu sinänsä on sadan dollarin arvoinen. Se vain edustaa arvoa, joka on varastoitu muualle. Ennen raha oli sidottu kultakantaan, mutta 1970-luvulla siitä luovuttiin. Tällä hetkellä maailman kaikki valuutat ovat niin sanottuja kelluvia fiat valuuttoja. Niin euro kuin dollarikin. Niiden arvo ja hinta perustuu uskoon. Kun se menee, romahtaa fiat valuutta kuten parhaillaan on tapahtumassa.

Fiat valuutta on rakenteeltaan suunniteltu arvoaan menettäväksi. Sen tarkoituksena on siirtää sinun hyvinvointisi piiloverona valtiolle. Kulta ja hopea ovat taistelleet kautta aikojen fiat valuuttoja vastaan. Kulta ja hopea ovat aina voittaneet.

Antiikin Kreikassa ateenalaiset keksivät finanssikriisissä sekoittaa jalometallikolikoihin puolet kuparia. Siten tuhannesta kolikosta tuli kaksi tuhatta. Parissa vuodessa rahasta tuli arvotonta valuuttaa. Ne onnekkaat, jotka olivat säilyttäneet vanhat kolikot, huomasivat vaurastuneensa valtavasti. Ateena päätyi Rooman imperiumin alle.

Roomalaiset eivät oppineet historiasta. Myös he sekoittivat muita metalleja kolikoihin juoniessaan miten saada valtion varat riittämään. Seurauksena oli maailmanhistorian ensimmäinen dokumentoitu hyperinflaatio. Vuonna 301 pauna kultaa maksoi 50 000 denaaria. Viisikymmentä vuotta myöhemmin 2,12 miljardia denaaria. Kullan hinta nousi 42 400 kertaiseksi! Maloney antaa perspektiiviä vertaamalla tähän päivään. Viisikymmentä vuotta sitten Yhdysvalloissa kulta maksoi 35 dollaria troy-unssilta. Vastaava nousu tarkoittaisi 1,5 miljoonaa dollaria unssilta. Jos tavallinen auto maksoi 2000 taalaa viisikymmentä vuotta sitten niin nyt se maksaisi 85 miljoonaa.

Hän muistuttaa myös Hollannissa 1600-luvulla riehuneesta tulppaanimaniasta, kun tulppaanin sipuleista tuli järjettömän keinottelun kohde ja sen nopeasta kaoottisesta lopusta.

Toinen tapaus on skotlantilaistaustainen heppu nimeltään John Law, joka aiheutti Ranskan talouden totaalisen romahduksen 1700-luvun alussa.

Myöhempien aikojen rahapolitiikan kauhistuttava esimerkki on Weimarin tasavalta. Hän analysoi myös Suurta lamaa.

Michael Maloney on erittäin kriittinen Yhdysvaltain keskuspankkia Fediä kohtaan. Sen toiminta on osin ristiriidassa perustuslain kanssa. Yksityisomistuksessa oleva salaperäinen pankki säätelee valuutan määrää markkinoilla, vaikka sen pitäisi olla liittovaltion tehtävä. Rahaa ei myöskään ole enää sidottu kultaan kuten perustuslaki määrää.

Yhdysvaltain hallinto ei kyllä ole aina seurannut perustuslain henkeä. Vuonna 1933 Yhdysvalloissa kiellettiin kullan omistus yksityishenkilöiltä. Tämä kielto kumottiin vasta joitakin vuosikymmeniä sitten. Kullanhinta jäädytettiin 35 dollariin unssilta. Vuonna 1974, kun yksityisomistus sallittiin taas, lähti hinta rajuun nousuun. Vuosikymmenen lopussa kolkuteltiin 300 dollarissa.

Taloussysteemi on ollut häiriötilassa vuosikymmeniä. Useat kuplat ovat seuranneet toisiaan. Osake- ja kiinteistömarkkinoilla ne ovat olleet näkyvimpiä. Halpa lainaraha on turvottanut hintoja ja ilma on puhallettu pois kriisiytyessä. Vastauksena kuplien puhkeamiseen keskuspankit ovat työntäneet maailmalle lisää seteleitä ja elvyttäneet uuteen kuplaan. Se on ollut kestämätöntä rahapolitiikkaa. Näennäisesti osakemarkkinat ovatkin elpyneet, mutta Michael Maloney osoittaa miten todellisuudessa Dow Jones on laskenut arvoltaan. Yhdysvaltain inflaatiotilastojakin manipuloidaan. Kun tilastot ovat alkaneet näyttää epämiellyttäviltä, tilastointitapaa on muutettu. Alkuperäisellä tavalla mitattuna luvut ovat karmivia. Lähteenä hän käyttää Shadowstats.comia, joka ylläpitää riippumatonta tilastointia taloudesta Amerikassa.

Michael Maloney povaa täyttä talousmyrskyä. Liikenteessä on ihmisjärjelle käsittämätön summa fiat valuuttaa. Velkaantuneisuus on kestämättömällä tasolla. Yhdysvallat ei kykene maksamaan velkojaan.

Ainoa järkevä mahdollisuus säilyttää omaisuutensa (ja mahdollisesti tienata taantumassa) on investoida kultaan ja hopeaan. Maloneyn suositus on sijoittaminen fyysiseen kultaan ja hopeaan. Numismaattiseen materiaan hän ei usko. Hänen valinta on harkot ja laatat. Hopean hän ennakoi raketoivan kultaakin enemmän. Myöskään paperikulta eli erilaiset ETF:ät eivät häntä innosta. Sen sijaan kaivososakkeet ovat hyvä lisä hajautettuun sijoitussalkkuun.

Suomessa kulta on verovapaata, hopeasta joutuu pulittamaan arvonlisäveroa, joten suomalaisen sijoittajan kannattaa pyörähtää lahden toisella laidalla. Esimerkiksi tänään kilon australialainen hopeakolikko maksaa Tavexilla Suomessa reilu 1200 euroa ja vastaava saman konsernin konttorissa Tallinnassa Tavidilla 950 euroa. Takaisinostohinta on Suomessa 750 euroa ja Virossa reilu 800 euroa.

Kotona säilytettäväksi Maloney suosittelee korkeintaan 3-100 unssia kultaa ja vastaavan arvon verran hopeaa. Pankin talletuslokeroita hän kehottaa harkitsemaan, koska pankit voidaan sulkea, etkä pääse käsiksi varoihisi. Yhdysvalloissa on markkinoilla myös muita pankeista riippumattomia säilytysratkaisuja. Maantieteellinen hajautus on suositeltavaa suuremmissa määrissä.

Michael Maloneylla on mainio sivusto jalometallisijoittamisesta kiinnostuneilla.

Megafonissa on mielenkiintoinen Kalle Sepän artikkeli nykyisestä talouskriisistä historiallista taustaa vasten.

Suomessa kultaa (ja hopeaa) kannattaa hamstrata tulevaisuutensa turvaksi isoilta luotettavilta välittäjiltä. Kultabuumi on tuonut markkinoilla kaikenlaista vilunkiveijaria ja huijaria. Tavex ja K. A Rasmussen ovat turvallisia kauppapaikkoja.

Markku Kuisma: Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000

Markku Kuisma: Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000. Siltala, 2009. 240 s.

Markku Kuisman Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000 on vallitsevan käsityksen mukainen kertomus Suomen taloudellisesta kehityksestä historiallisena aikana.

Monin paikoin harmittaa suppeus, mutta aiheista enemmän kiinnostuneille on palkintona lopussa kirjallisuusluettelo. Myöskään Suomen talouspoliittisia oloja radikaalisti mullistaneita ratkaisuja 1990-luvun lopulla, kuten yhteiseen yleiseurooppalaiseen valuuttaan siirtymistä ei käsitellä.

Raha on muutenkin sivuosassa kirjassa. Vallitsevista valuutoista mainitaan vain ohimennen. Suomen rahapajan sivulla on rahahistoriaa tiivistetysti. Ensimmäiset kolikkorahat Suomessa olivat Turussa keskiajalla lyötyjä äyrityisiä ja penninkejä. Ne oli sidottuja hansan ja Tallinnan valuuttoihin, Kuisma kertoo.

Suomi oli 1000-luvun alussa harvaan asuttu vähäväkinen maankolkka, jota kansoittivat luontaistaloudessa eläneet saamelaiset, suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset. Väkiluku oli laskettavissa kymmenissä tuhansissa, eikä valtiollisia rakenteita ollut muodostunut. Väestö oli keskittynyt Varsinais-Suomeen, Laatokan reunoille Karjalan kannaksella ja eteläiseen Hämeeseen. Valtaosa Suomenniemestä oli erämaata.

Se, mitä Suomessa oli runsaasti, oli turkiseläimet ja kalat. Niitä tarvitsivat etelä-eurooppalaisetkin. Suomesta puolestaan uupui suolaa, joten vaihtokauppa oli luontevaa perifeerisellekin alueelle.

Suomenniemen molemmin puolin vahvistui esivaltiollisia, laajentumishaluisia muodostumia Ruotsi ja Novgorod. Erinäisten sotien ja yhteenottojen seurauksena Pähkinäsaaren rauhassa suomalaisheimojen maat jaettiin kahtia 1323 kasvavien suurvaltojen kesken. Pääosin kuitenkin Ruotsille.

Olisi kuitenkin väärin arvioida syntyvän Ruotsin valtakunnan itäisiä maakuntia omana kokonaisuutena saati erillisenä maana. Sitä se ei ollut. Varsinais-Suomi muodosti oman kiinteän ytimensä uuden valtakunnan sydämeen. Sen sijaan muu osa silloisesta Suomesta oli hajanaista, lähes hallitsematonta keskushallinnon ulottumattomissa ollutta syrjäseutua. Siihen asti Suomeen muuttaneet olivat sulautuneet valtaväestöön. Nyt heidän 1300-luvulle jatkunut voimakas siirtolaisuutensa jätti näkyvän jälkensä yhteisöön. Ruotsin kielestä tuli hallinnon ja vallan kieli.

Ruotsista tuli valtio Kustaa Vaasan myötä 1500-luvulla. Tuolloin Ruotsi valtasi nykyisen maansa eteläosat Tanskalta. Toisaalta samalla valtakunnan painopiste siirtyi Mälarinlaakson ja Aurajokilaakson muodostamasta vaa´asta länteen brittiläisen imperiumin turvotessa ja imiessä tervaa sekä rautaa Ruotsi-Suomesta kasvavissa määrin. Suomeen perustettiin toiveikkaasti rautaruukkeja. Kauppaa rajoitettiin merkantilisesti kaupunkeihin ja salakauppa rehoitti. Sen kitkemiseksi perustettiin uusia kaupunkeja. 1600-luvulla Ruotsi saavutti Itämeren herruuden. Finanssinsa sekoittanut suurvalta silti horjui. Aatelisille oli läänitetty liikaa ja valtionkassa kolisi tyhjyyttään. Väestönlasku osoitti suurvallan asukasluvuksi reilu kaksi miljoonaa.

Alkoi vetäytymisen vaihe, jonka aikana Venäjä miehitti Suomen kahteen kertaan 1700-luvulla ja siirsi rajaa yhä lännemmäs. Geopolitiikkaa muutti ratkaisevasti Pietarin kaupungin perustaminen. Pietarista tuli uuden mahtivaltakunnan pääkaupunki ja se tarvitsi puskuria ympärilleen.

Suomen siirtyminen Venäjän valtakunnan yhteyteen aiheutti identiteettikriisin. Ruotsista lohkotut maakunnat eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa vaan koostui äskettäin maahanmuuttaneista talouttahallitsevista rikkaista ruotsalaisista, maataviljelevistä ja kalastavista vuosisatoja jo maassa asuneista rantaruotsalaisista, kaupunkien muun muassa saksalais- ja hollantilaistaustaisista porvareista sekä keskenään riitelevistä suomalaisheimoista, joiden kieli muodosti selkeän enemmistön, mutta kielellä ei kirjoitettu eikä hallittu.

Venäjän ratkaisu oli säilyttää ruotsalainen hallintomuoto ja antaa autonominen asema. Suomen sitomiseksi Venäjään suomen kielen asemaa kohennettiin. Taloutta vapautettiin ja maata teollistettiin. Oma raha markka korosti erityisasemaa. 1800-luku oli monessa mielessä myönteistä aikaa. Ruotsin vallan aikana väkiluku jopa laski reilusti. 1800-luvulla väkiluku turposi 0,8 miljoonasta 1,8 miljoonaan. Helsinki paisui muutaman tuhannen ihmisen kyläpahasesta sadantuhannen asukkaan keskukseksi. Toki 1860-luvun katovuodet olivat tuhoisia.

Tilanne kuitenkin kärjistyi poliittisesti. Markku Kuisma vertaa varsin usein tilanteita ja valtioita nykyisiin kansainvälisiin suuryhtiön. Niin nytkin. Venäjä halusi yhtenäistää konserniaan eikä eri latuja etenevä Suomi sopinut kuvaan. Tällä kertaa hän vertaa Microsoftiin. Eihän se sopisi tänäänkään, että Microsoftin Suomen tytär haastaisi emoaan. Hieman anakronistinen maku jää vertauksista suuhun, mutta jääköön. Kirjahan on tarkoitettu nykyihmisen ymmärrettäväksi ja vertauksia on haettava nykyisestä miellemaisemasta.

Ensimmäisen maailmansodan pyörteet katkaisivat vientisuhteet Eurooppaan ja korosti vientiä Venäjälle. Suomi koki sodan myötä talousbuumin Venäjän sotatalouden vetäessä valtavasti suomalaista tavaraa. Vallankumous syöksi Suomen kaoottiseen tilaan. Sitä ei helpottanut itsenäistyminen ja verinen sisällissota, joka sai länsimaat karsastamaan barbaarista tulokasta itsenäisten maiden yhteisössä.

1920-luvun puoliväli oli kaikesta huolimatta eheytymisen aikaa, jonka leikkasi Yhdysvalloista 1929 alkanut lama. Suomessa se oli pahimmillaan 1931. Uusi nousu nosti köyhää maata jalkeilleen. Toinen maailmansota oli raskas isku nousulle. Sodan seurauksena Suomi menetti paljon. Alkoi kuitenkin rauhanaika, joka johti odottamattomaan nousuputkeen, joka tyrehtyi vasta 1970-luvun öljykriiseihin. Sodanjälkeinen aika muovasi talouspoliittista ympäristöä uudelleen ja kytki Neuvostoliittoon.

Tämä järjestelmä luhistui yleismaailmallisiin uudistuksiin 1980-luvulla. Teknologisten mullistusten ja talouden vapauttamisen myötä Suomen elintaso kohosi korkeimmilleen kautta aikojen. Täystyöllisyys oli totta. Vain hetken. Kotikutoinen pankkikriisi ja Neuvostoliiton romahdus syöksivät 1990-luvulla syvään lamaan. Alkoi Eurooppaan yhdentymisen aikakausi.

Kirja osoittaa miten poliittiset päätökset ovat herkästi muovanneet suomalaista talousmaisemaa. Suomi on ollut ja on yhä riippuvainen kansainvälisistä taloussuhdanteista ja megatrendeistä, joiden pärskeet ovat ulottuneet Pohjolan perukoille asti. Kielloista huolimatta kysyntä on siivittänyt taloutta ja synnyttänyt tarvittaessa markkinoita maan alle toisin sanoen harmaata taloutta. Markkinoita on vaikea kahlehtia taikka tukahduttaa. Sääntelystä vapauttaminen puolestaan taas on pullistanut kuplia ja edistänyt hyvinvointia - pääsääntöisesti.

Sebastian Faulks: Viikko joulukuussa

Sebastian Faulks: Viikko joulukuussa. Gummerus, 2010. 504 s.

Kirjan nimi Viikko joulukuussa ei ole houkutteleva. Se on lakonisen mitäänsanomaton. Nimeen mitäänsanomattomuus loppuu.

Lontoo on tarina-aihion keskiö, josta ikään kuin hämähäkin seitit, sinkoilee juonenpätkiä sinne sun tänne. Seurannassa on kuusi enemmän tai vähemmän vieraantunutta olentoa, joiden polut risteävät. Näkökulmaa vaihdetaan tiuhaan ja Sebastian Faulksilla on jännä tapa versoa takaumia. Aikataulullisesti päätarinataso rajautuu yhteen viikkoon joulukuussa 2007, mutta takaumien kautta tavoitetaan laajempaa aika-avaruutta ja miljöötä.

Henkilöhahmot ovat itsekkäitä ja ahneita, kukin omalla tavallaan. Kaikkein selvimmin se piirtyy esiin investointipankkiiri John Vealsista, joka ei kaihda romahduttaa kansantalouksia ja syöstä kokonaisia maanosia nälänhätään omien taloudellisten voittojen tieltä. Hän on häikäilemättömän julma ja vuosien 2007-2008 finanssikriisin ruumiillistuma. Tosin sama meininki on menossa taas.

Ironisin hahmo on surkuhupaisa kirjallisuuskriitikko R. Tranter, joka teilaa jokaisen nykykirjan ja juonii voittaakseen pitsaketjun kirjallisuuspalkinnon omalla kirjallaan.

Pelottavimmaksi hahmoksi osoittautuu toisen polven siirtolainen Hassan, joka on eksynyt yliopiston äärivasemmistopiirien läpi takaisin islamiin ja joutunut terroristiseen soluun valmistelemaan kauhistuttavaa iskua sairaalaan.

Metronkuljettaja Jenni sävyttää kirjaa romantiikalla.

Puistattava, mutta lämminhenkinen kuvaus ahneuden aikakaudesta, jossa elämme.

Globaalikapitalismin kritiikkinä kirja on iskevä.