Nuoren pojan kasvukertomus on loppua kohden huikeaa luettavaa. Aikatasot menevät tihentyvästi ristiin. Samoin mielikuvitus ja todellisuus limittyvät hämmentävän lämpimästi. Ajan nopeus tuodaan kouriintuntuvasti esiin. Sitä hätkähtää huomaamaan omankin elämän rajallisuuden ja sen vääjäämättömän hupenemisen.
Keskiössä ovat amerikkalaisten kuunvalloitus ja sitä seuraava teini-ikään ennättänyt poika. 1960-luvun lopun francolainen diktatuuri modernistuvan maailman puristuksissa on tästä perspektiivistä huvittavaa katsottavaa. Sitä aikaa eläneille ahdistavaa aikaa.
Kertojan fantasiat astronauttien ajatuksista tuovat huumaavan lisäpinnan todellisuuksien ulottuvuuteen. Ihmiskunnan avaruusvalloituksen ensiaskeleet eivät tavallisia espanjalaisia hetkauta. Kirjoihin karua arkea pakenevaa nuorukaista sen sijaan se sykähdyttää maanisesti.
Nykyihminen on hätäinen. Kuussa ei ole käyty vuosikymmeniin alkuinnon lopahdettua. Silti uskon avaruusajan olevan varsinaisesti vasta edessä päin. Ihminen on utelias ja luonnonvaisto vie elämää uusiin ekolokeroihin. Kunnon joukkomuutto Amerikkaan käynnistyi vasta satoja vuosia Kolumbuksen käynnin jälkeen. Toki intiaaneja terrorisoitiin hetimmiten, mutta laajan siirtolaisuuden mahdollistivat höyrylaivat. Sitä ennen orjia rahdattiin Afrikasta tuhoisin seurauksin suomalaisista materiaaleista valmistetuissa purjelaivoissa. Ensimmäiset kaupalliset avaruusalukset ovat käynnistelemässä toimintaansa. Kenties jo minun vanhuudessa avaruudessa lentely on mahdollista jo useammille kansankerroksille varakkaimmissa yhteiskunnissa. Tulevaisuus on toivoa täynnä!
Ainoa häiritsevä tekijä on etäisyyksien ja muinaisten aikojen kohdalla lipsahtaneet virheellisyydet. En tiedä onko kyse kääntäjästä vai alkutekstistä, mutta tuntuu tökeröltä väite esimerkiksi dinosaurusten sukupuutosta 62 tuhatta vuotta sitten. Samankaltaisia kömmähdyksiä on useita.
