Juuli Niemi: Et kävele yksin

Et kävele yksin, Juuli Niemi. Wsoy 2016. 359 s. Kansi: Laura Lyytinen.

Ensirakkaus. Se tunne kuin kissa repisi terävillä kynsillään sydänalaa, maan ja askeleen välille tuntuu jäävän rutkasti ilmaa eikä maailmassa ole mitään muuta kuin suupielet ylöspäin nipistävä rakkaus. Toisaalta yläilmoista voi myös pudota romahtaen yhtä nopeasti kuin sinne ilmapallon lailla kohosikin. Juuli Niemen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut romaani Et kävele yksin (Wsoy 2016) on hätkähdyttävän todentuntuinen ja vahva tarina etenkin ensirakkaudesta mutta myös muun muassa kasvamisesta ja oman identiteetin etsimisestä.

Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia raajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla.

Kertojana vuorottelevat viisitoistavuotiaat Ada ja Egzon. Ada asuu yhdessä taitelijaäitinsä kanssa, eikä hän ole koskaan tavannut isäänsä. Ada jää koulussa mieluummin taka-alalle eikä tuo itseään juuri esille. Hiljainen tyttö alkaa kuitenkin räpistellä irti harmaasta massasta, kun silmät kiinnittyvät entistä useammin pakolaispoika Egzoniin. Poikaan, joka on vapaus, hän on preesens ja kaikkein kovinta hiuslakkaa. Hän on soittimen herkin kieli, josta lähtee taloa vavahduttava basso. Isättömyys yhdistää nuoria, rakkaus roihahtaa. Adan ajatuksiin ei mahdu muuta kuin Egzon: Hän on elossa ja viisitoista ja hänellä on jotain mitä kenelläkään ei ole koskaan ollut aiemmin, tämän pojan kädet ympärillään ja silmät kiinni taivaassaan.

Et kävele yksin on tunteiden valtameri, joka on alati liikkeessä eikä milloinkaan täysin tyyni. Se ryöppyää ja kuohuu, välillä liplattaa kevyesti ja nostattaa hetkessä uudelleen voimakkaan aallokon. Niemi kuvaa nuorten tunteita ja uuden kokeilemisen jännitystä hyvin aidosti. Lisäksi nuorten välinen dialogi on juuri sellaista, jollaisena se yläkoulun käytävillä kaikuukin. Varsinkin Adan kautta nousee vahvasti esiin teini-ikäiselle tyypillinen minäkeskeisyys: halu kujertaa kaveriporukan kirkkaimpana tähtenä ja olla tanssilattian katseiden kiintein kohde. Egzonin myötä avataan hieman myös maahanmuuttajanuoren arkea ja haasteita kahden eri kulttuurin välillä. 

Juuli Niemi kirjoittaa nautinnollista lyyristä proosaa. Kieli soljuu herkästi ja kauniisti, mutta myös haastaa lukijaa, jonka on pysyttävä terävänä. Paikoin kieli turruttaa; jotain olisi voinut jättää pois. Niemen teos sopii parhaiten nuorelle, joka on tottunut lukija. Aikuisen lukijan ei kannata säikähtää kirjan hattaran makeaa kantta vaan antaa tälle nuortenkirjalle mahdollisuus. Romaanin myötä voi myös palata hetkeksi omaan ensirakkauteen ja teini-iän muistoihin. 

Et kävele yksin oli lukupiirimme toukokuun kirjavalinta, ja kaikki olivat pitäneet Juuli Niemen nuortenkirjasta kovasti. Lukupiiriläisistä Kaisa V. on blogannut kirjasta. Arvion ovat kirjoittaneet myös mm. Suketus, Mari Saavalainen, Heidi P. ja Mari A. Olen itse lukenut aiemmin Niemeltä myös hänen novellikokoelmansa Tule hyvä, jota myös suosittelen lämpimästi (vaaleanpunainen kansi muuten siinäkin!)

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Maailman ympäri 80 päivässä (Le tour du monde en 80 jours), Jules Verne.
Otava 2016 (ranskankiel alkuteos 1872). 305 s. suomentaja?

- Mutta kaikkihan on vain leikkiä!

- Kunnon englantilainen ei koskaan laske leikkiä silloin kun on kysymys niin vakavasta asiasta kuin vedon lyönnistä, Phileas Fogg vastasi. Lyön vetoa kaksikymmentätuhatta puntaa mitä tahansa ehdottamaanne summaa vastaan että teen matkan maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä eli sadassaviidessätoista tuhannessa kahdessasadassa minuutissa. Hyväksyttekö vedon?

Niin uskomaton veto lyödään ja Phileas Fogg lähtee matkaan Lontoosta vielä samana päivänä yhdessä vasta palkkaamansa uuden palvelijan, ranskalaisen Passepartout'n kanssa. Suunnitelmat ovat täsmälliset ja kaikki näyttää hyvältä. Matkalaiset eivät kuitenkaan ole tietoisia, että heidän perässään seuraa varjo. Salapoliisi Fix on heidän kannoillaan ja pyrkii katkaisemaan matkan kaikin keinoin. Miksi ihmeessä? Fogg ja Passepartout eivät juuri ehdi tutustua nähtävyyksiin, mutta kohtaavat kyllä toinen toistaan hankalampia haasteita ja esteitä.

Jules Vernen klassikko Maailman ympäri 80 päivässä (Otava 2016, ranskaksi 1872) on varmasti monelle tuttu vähintään piirretystä. En itse muista juurikaan, millaisia tapahtumia piirretyssä oli, mutta alkutunnusmusiikki soi kyllä toistuvasti päässä, kun luin Vernen teosta. Lisäksi piirretyssä olleet hahmot ovat iskostuneet sen verran vahvasti päähän, että esimerkiksi Phileas Fogg oli kuvitelmissani kahdella jalalla kävelevä leijona, haha. Ihan kaikkia piirretyssä olevia hahmoja ei ole itse kirjassa ja prinsessa on nimellä Aouda.

Itselleni Maailman ympäri 80 päivässä oli erityisesti sellainen tunnelmointivälipala. Itse asiassa luulen, että ilman piirretyn luomia mielikuvia hahmoista, etenkin Phileas Fogg olisi saattanut tuntua mitäänsanomattomalta. Eihän siististi pukeutuva ja alati rauhallinen Fogg ole muistaakseni älyttömän räväkkä piirretyssäkään, mutta kirjan sivuilla hän tuntui välillä suorastaan ärsyttävän tyyneltä, luotaantyöntävältä ja vakavalta. Prinsessa jää harmillisesti lähinnä taustalle, mutta eloisuutta henkilökaartiin tuo sympaattinen ja reipas Passepartaout. Myös sinnikäs salapoliisi Fix jää mieleen. Teoksen juoni rullaa reippaasti eteenpäin, laiva halkoo merta ja maisemat vilahtelevat junan ikkunasta tiuhaan. Vauhtia riittää, mutten itse kokenut niinkään kihelmöivää jännitystä, sillä juonen kaava toistaa itseään ja loppuratkaisukin on piirretyn vuoksi muistissa. Maailman ympäri 80 päivässä on kuitenkin mukava aikamatka taaksepäin: niin omiin lapsuuden muistoihin kuin kirjan kumppanusten mukana 1800-luvulle.


Kirjasta on aiemmin kirjoittanut Annami, jonka arvion lopusta löytyy lisää linkkejä.