Lakassa

Olimme eilen siskon kanssa reilun tunnin lakkasuolla paarmojen kiusattavina ja auringon paahdettavina.

Suolla ja suolammella oli mukavan rauhallista.

Osa lakoista oli jo vähän ylikypsiä, mutta kyllä siellä vielä poimittavaakin riitti. Ja taisi vielä muutama raakakin jäädä odottamaan ottajaansa.

Kiviä pannun alle

Onko reilua viedä siskolle tuparilahjaksi hänen itsensä lapsena keräämiä kiviä?

Idea lähti Pinterestistä löydetystä kuvasta. Kuvan pannunalunen on kyllä mielestäni hienompi, kun kivet ovat tasakokoisia ja väriyhdistelmä on jotenkin harmonisempi. Olisi siis sisko voinut vähän miettiä tätä asiaa, eikä silloin pentuna vain keräillä mitä tahansa kiviä :).

Pääsin siskon kiviaarteeseen (no ei niitä nyt oikeasti ollut kuin muutama purkki) käsiksi, kun puhuin tästä pannunalusideasta äidille ja hän kaivoi siskon kivipurkit esille. Sisko ei ollut kuulemma halunnut viedä niitä mukanaan, kun muutti pois kotoa eikä sen jälkeenkään, joten ajattelimme niiden olevan vapaata riistaa. Nyt kivet kuitenkin palasivat alkuperäiselle omistajalleen, vähän eri muodossa vain. 

Pohjana paksusta huovasta leikattu ympyrä, jonka päälle kivet on sommiteltu ja kiinnitetty kuumaliimalla. Eli siis aika simppeli juttu. Tietty nuo kivet pitää ensin löytää, mutta sen jälkeen...

Edit 6.8.2012: Selailin tänään ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänäni kahvihuoneen lehtiä, ja huomasin, että Kotivinkin numerossa 12 oli tehty täsmälleen samanlainen pannunalunen. Ja mikä parasta, juttu oli otsikoitu täsmälleen samoilla sanoilla kuin tämä minun postaukseni. Tarkoitukseni ei ollut siis kopioida, olin vain autuaan ulkona lehtimaailmasta kun tämän jutun julkaisin :).

Aachen

Sarjamme saksalaisista kaupungeista jatkuu, nyt vuorossa Aachen.

Koko lomareissumme rakentui siis sen ympärille, että ystäväni oli voittanut kaksi päivälippua CHIO Aachenin -hevoskilpailuihin. Kyseessä on yhteensä kymmenen päivää kestävä tapahtuma, ja kilpailuihin osallistuvat kaikkien lajien huiput. Ohjelmassa on este-, koulu- ja kenttäratsastusta, vikellystä ja valjakkoajoa.

Saatuamme kisoista tarpeeksemme palloilimme illalla vielä muutaman tunnin Aachenin keskustassa.

Kuva: Elina

 Mäkin haluan tällaisen!

 Kaupungin tärkein nähtävyys oli varmaankin tämä tuomiokirkko. Jossain sen lähellä piti olla myös raatihuone (eli luultavasti sitten se toiseksi tärkein nähtävyys), mutta sitä emme tainneet löytää. Lähistöllä oli myös paljon söpöjä kujia ja ravintoloita. Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kaupungilla oli muuten helppo erottaa, ketkä olivat tulossa tuolta kisoista...  Tai ainakin oli helppo erottaa ne tyylikkäät hevosihmiset (jollainen en siis itse missään tapauksessa ole) Ralph Lauren Polo -pikeepaidoissaan :).

Viimeisessä osassa tutustumme sitten jossain vaiheessa Kölniin.

Olohuoneessa uudet verhot, grillissä tiikerirapuja

Tämä päivä on ollut touhua täynnä. Olen käynyt optikolla, valinnut uudet (punaiset!) silmälasit, askarrellut siskon tuparilahjaa, tönkinyt puutarhassa, lyhentänyt verhot, pessyt ikkunoita ja grillannut itselleni iltapalaa. (Ai niin ja ostin yhdet alesandaalitkin, mutta älkää kertoko sitä taloutemme miespuoliselle henkilölle.) Yleensä minun lomapäiväni ovat enemmän sellaisia "laituri ja kirja" -henkisiä, joten tämä on outoa.

En pidä siivoamisesta yleensäkään, mutta ikkunoidenpesu on se vasta superärsyttävää onkin. Viime viikolla löysin alelaatikosta Vallilan Suopursu-verhot, ja ajattelin, että niitä en kyllä kehtaa ripustaa olohuoneeseen, ennen kuin ikkunat on pesty. Edellisestä pesukerrasta on, öhömmmm, hetki.

Tänään ikkunoita pestessäni totesin, että eihän se nyt niin kamalaa ollutkaan. Kai se on vaan toimeen tarttuminen, mikä tökkii.

Tuo Suopursu-kangas on kyllä mielestäni ihana. Nuo kukinnot ovat muuten hopeiset. En tiedä, miten hyvin se tuosta kuvasta erottuu. Verhojen mukana tuli silitettävää liimanauhaa, jonka avulla verhot oli tosi kätevä lyhentää. Olen kyllä kuullut liimanauhasta aikaisemminkin, mutta en tiedä, miksi en ole koskaan käyttänyt sitä. Vaikutti ainakin tosi näppärältä... Minulla kun ompelukone on pakattuna laatikossa, joten on kiva kun sitä ei tarvitse kaivaa tällaisten pikkujuttujen takia esille.

Sitten siihen iltapalaan: grillattuja, chilimarinoituja tiikerirapuvartaita. Tykkäsin marinadista, sillä ravuista tuli melkeinpä tulisia. Nam.

Chilimarinoidut tiikerirapuvartaat

n. 200 g tiikerirapuja (pakaste)

Marinadi:

1 1/2 rkl soijakastiketta
1 1/2 rkl chilitahnaa
2 rkl ruokosokeria
1 tl seesamiöljyä
1 rkl viinietikkaa

Kuori sulaneet ravut, mutta jätä pyrstö. Tee selkäpuolelle viilto ja poista suoli. Sekoita marinadin aineet ja anna rapujen marinoitua reilu tunti. Pujota ravut vartaisiin ja grillaa kypsiksi. On muuten kätevä käyttää kahta puista varrastikkua (kuten kuvassa), niin ravut eivät pääse pyörähtämään vartaassa ja niitä on kätevämpi käännellä grillissä. (Luin myös jostain, että tiikerirapuja voisi syödä myös kuorineen? Itse olen tottunut ne kuitenkin aina kuorimaan.)

Vartaiden kaveriksi avokado-tomaatti-mozzarellasalaattia.

Düsseldorf

Tein juuri epämiellyttävän havainnon: elokuu on jo ihan nurkan takana. Heinäkuun alun Saksan reissusta on jo viikkoja, joten ehkä voisi olla aika lätkiä näitä kuvia vihdoin esille.

Düsseldorfista tuli Saksassa tukikohtamme hyvin käytänöllisistä syistä: olimme menossa yhdeksi päiväksi Hollannin rajalla sijaitsevaan Aacheniin hevoskilpailuihin, ja alueen kaupungeista Düsseldorfiin löytyi ehdottomasti edullisimmat lennot.

Kumpikaan meistä ei tiennyt kaupungista hirveästi mitään ennen matkaa. Opaskirjoja ei oikein löytynyt, joten olimme aika paljon netistä löydettyjen tietojen varassa. Olen niin tottunut reissussa kulkemaan kirja kädessä, että tuntui orvolta, kun ei ollut aluksi edes kaupungin karttaa.

Kuva: Elina

Omissa mielikuvissani Düsseldorfiin (ja muihinkin Rein-Ruhrin alueen kaupunkeihin) yhdistyi teollisuus eikä sitten oikeastaan muuta. Itse yllätyinkin siitä, miten sympaattinen kaupunki oli. Vanhakaupunki (Altstadt) oli viehättävä, Reinin rantabulevardilla oli iltaisin hurjasti elämää, ravintola- ja baaritarjonta oli huikea...

 Düsseldorf pommitettiin toisessa maailmansodassa lähes maan tasalle, joten vanhakaupunkikin on oikeasti suhteellisen uusi. Vuosiluvusta päätellen tämä talo on kuitenkin ajalta ennen maailmansotia.

 Raatihuone.

Karnevaalien historiaan ja perinteisiin keskittyvä museo. Düsseldorf sijaitsee vahvasti katolisella alueella, ja karnevaalit ovat yhdet Saksan suurimmista.

Miten pitkiä haitariraitiovaunuja!

Ackerstraßen (S-junan asema Wehrhahn) ympäristöstä löytyi kivoja pikkuputiikkeja ja second hand -myymälöitä.

Ostosmahdollisuuksia Düsseldorf tarjoaa ihan laidasta laitaan. Ackerstraßen pikkuputiikkien jälkeen suuntasimme Königsalleelle, jossa on muun muassa Luis Vuitton ja Prada. Meillä ei ollut varaa shoppailla kummassakaan, mutta on kadulla myös huokeampia kauppoja, kuten Massimo Dutti, josta tein ihan kivoja alelöytöjä.

Königsalleen keskellä virtaa pieneksi kuihtuneen, Reiniin laskevan Düssel-joen pohjoinen haara. 

Iltaisin Reinin rantabulevardin baarit olivat ihan tupaten täynnä. Mikäs tällaisia näkymiä ihaillessa ja drinkkiä siemaillessa...

Vanhankaupungin kaduilla oli jos jonkinmoista katusoittajaa ja -taiteilijaa. Tämä tulishow erottui kyllä kauas ja keräsi runsaan yleisön.

Majoituimme NH Düsseldorf City -hotellissa, joka sijaitsi aivan Oberbilker Markt -metroaseman vieressä ja vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Tykkäsin hotellista kovasti. Sijainti oli hyvä, alue vaikutti rauhalliselta ja huoneessa oli ilmastointi. Hintakaan ei ollut paha.

Bongaa viidennestä kerroksesta bloggaaja juoksemassa takaisin huoneeseen hakemaan jotain unohtunutta tavataa. Luultavasti neuletakkia. Tai kameraa. Tai metrolippua... Kuva: Elina

Olen muutenkin yllättänyt siitä, miten paljon olen tykännyt Saksasta näillä kahdella tänä vuonna tehdyllä matkalla. Osansa saattaa tietysti olla sillä, että molemmilla reissuilla mukanani on ollut Saksaa tunteva ja saksaa puhuva ystäväni, jonka perässä olen saanut puoliuunona hiippailla. Mutta oikeastaan vähän harmittaa, että saksan opinnot jäivät jo ala-asteella kesken...

Kaksi kertaa mansikkatorttu

Täällä on vähän innostuttu mansikoista. Käytiin keskiviikkona poimimassa niitä mummon mansikkamaalta reilut kymmenen litraa. Kaikkia ei viitsinyt pakastaa, joten pääsin testaamaan muutamaa uutta mansikkareseptiä.

Mansikka-raparperijäätelötorttu

Huomioitua: Itse käyttäisin ensi kerralla ohjeen mukaisen määrän mansikoita ja raparperia, mutta ehkä jopa tuplamäärän jäätelöä, jolloin tortusta tietysti tulisi vähän isompi. Tai sitten jos tekisin sitä pienemmälle porukalle, käyttäisin ohjeen mukaisen määrän jäätelöä, mutta vähentäisin mansikoiden ja raparperin määrää reilusti. Alkuperäisen ohjeen määriä noudattamalla mansikoiden ja raparperin mausta tuli ehkä vähän turhan intensiivinen ja hallitseva, eikä jäätelö maistunut yhtään. Alla kuitenkin ohje siis alkuperäisessä muodossaan.

Pohja:
1 pkt (175 g) kaurakeksejä (käytin Digestivejä)
75 g voita

Täyte:
300 g raparperia
1 rkl vettä
3/4 dl sokeria
200 g (4 dl) mansikoita (ohjeessa käskettiin käyttää pakastettuja, mutta mielestäni tuoreetkin käyvät)
2 rkl tomusokeria
1 l vaniljajäätelöä

Marinoidut mansikat:
500 g mansikoita
1/2 dl raparperimehua
tomusokeria
(tuoretta minttua)

Sulata voi. Jauha keksit hienoksi esimerkiksi monitoimikoneessa (tai laita pussiin ja nuiji kaulimella). Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Laita irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä keksiseos vuokaan tasaisesti. Laita pohja jääkaappiin odottamaan. 

Pese raparperinvarret ja leikkaa ne paloiksi. Keitä paloja veden ja sokerin kanssa kannen alla noin 5 minuuttia. Siivilöi raparpereista irronnut mehu talteen. Jäähdytä.

Hienonna mansikat, tomusokeri ja raparperiseos monitoimikoneessa. Paloittele joukkoon kylmä jäätelö ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä kelmulla ja pakasta vähintään 3 tuntia.

Perkaa tuoreet mansikat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita mansikat raparperimehun kanssa ja mausta halutessasi tomusokerilla ja tuoreella mintulla. Anna mansikoiden marinoitua hetken aikaa jääkaapissa.

Ota torttu pakastimesta ja nostele marinoidut mansikat päälle koristeeksi.

Ohje: K-ruoka-vihko, heinäkuu 2012 (hieman muokattu)

Tämän toisen mansikkatortun pohja tehtiin mielestäni todella oudosti, ja ehkä siksi torttu ei ollutkaan ihan perinteistä makeaa höttöä. Todella hyvää tästä kuitenkin tuli, ja epäilyistäni huolimatta tykkäsin pohjasta jopa enemmän kuin perinteisestä kakkupohjasta.

Mansikkatorttu

Huomioitua: Torttupohjasta tulee aika matala, joten jos et omista tarpeeksi pientä irtopohjavuokaa, tee pohja esimerkiki 1,5-kertaisena. Muuten pohjaa on vaikea halkaista.

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl sokeria
100 g voita
1 3/4 dl maitoa

Täyte:
nippu minttua tai sitruunamelissaa
1/2 dl ruokokidesokeria
1 l mansikoita
4 dl kertaa
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi:
mansikoita

Hienonna mintun tai sitruunamelissan lehdet aivan hienoksi ja sekoita sokerin kanssa kulhon pohjalla. Viipaloi mansikat ja sekoita ne maustetun sokerin joukkoon. Anna marjojen maustua jääkaapissa.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka (halkaisija n. 20 cm). Sekoita yleiskoneen kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja sokeri. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Sekoita yleiskoneella, kunnes seos on murumaista. (Jos sinulla ei ole yleiskonetta, nypi voi kuivien aineiden joukkoon sormin tai sekoita sähkövatkaimella.)

Lisää maito joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän. Levitä taikina vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.

Halkaise jäähtynyt torttu kahtia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Levitä maustuneet mansikat ja puolet kermavaahdosta pohjalevyn päälle. Nosta päällimmäinen levy paikoilleet ja levitä loput kermavaahdosta tortun päälle. Koristele mansikoilla.

Ohje: Oma piha -lehti, 4/2012 (hieman muokattu)

Mansikoiden lisäksi täällä on syöty muun muassa savustettua, Ähtärinjärvestä pyydettyä kuhaa. Sää on ollut välillä jopa ihan aurinkoinen, mutta kyllä lämpöä saisi olla ainakin viisi astetta lisää, että tuntuisi edes vähän heinäkuulta. Ulkona on pitänyt kuitenkin syödä vaikka väkisin :).