Ylitin itseni, mutta vielä se ei tunnu miltään.
Taoin viikonlopun aikana
Kätkemän lopulta siihen kuntoon, että sen kehtaa lähettää kustantajalle -- ja itse asiassa lähetinkin jo. Olo on tyhjä, etäisen helpottunut ja pirun väsynyt. Eilen heräsin 6.30 kirjoittamaan, tänään sentään vasta kahdeksalta. Valmista tuli iltaseitsemältä. Nyt voi sen kässärin kanssa huokaista, siirtää Mifongit hetkeksi takaliedelle porisemaan ja ottaa huolehdinnan alaisuuteen etulieden räiskyväiset.
Yhden tulevan novellikokoelman toimittamista, oman novellin editointia, toisen novellin kirjoittamista ja jossain vaiheessa
Kuninkaan tahtokin varmaan vaatii viimeiset silaukset. Mikäänhän ei ole valmis ennen kuin se on julkaistu (eikä kai aina silloinkaan, joskaan omalle kohdalleni en tätä toivo). Siinä tammikuu kuluukin.
Mifongin kätkemä on raakaversioltaan melko pullea: 95 000 sanaa ja rapiat. Kieltämättä sen tarinakin on aika suuri, ja hykertelen koko pienen mustan sydämeni kyllyydestä, miten hieno reissu edessä vielä siintääkään. Helpolla ei pääse kukaan, ei edes kirjailija.
Iloinen julkaisupäätöskin kolahti postilaatikkooni: ensi kesän
Ursulassa nähdään näillä näkymin
Elisabeth Sarantin uutta tuotantoa!
 |
Sokerilla ja kanelilla kuorrutetun riisipuuron voimin syntyy
tämäkin eeppinen fantasiateos. (c) J.S. Meresmaa |
