Olen romantikko.
En häpeä sanoa sitä julkisesti.
Joskus tuntuu, että se pitäisi pitää salassa. Että siinä on jotain pahaa kun aikuinen nainen saa tähdet silmiin ja kertoo uskovansa ikuiseen rakkauteen. Olevansa romantikko.
Tajuan nykyään paremmin, etteivät kaikki ymmärrä samalla lailla sitä, mitä romantiikka ja romantikkona olo merkitsee. Ei missään taida olla romantikkojen klubia, jonka sisäänpääsyvaatimuksissa lueteltaisiin romantikon ominaisuudet. Enkä minä tällä kirjoituksella väitä tietäväni toisten romantikkojen romantiikkakäsityksistä. Voin puhua vain omasta puolestani.
Romantikon sydämessä on rakkaus. Minä olen aina rakastanut rakkautta. Ajatusta siitä, että jokin niin voimakas tunne voi yhdistää ja kannatella ihmisiä. Että voi kohdata ihmisen, jonka tunnistaa heti, jonka yhtäkkiä vain tietää luita ja ytimiään, sieluaan myöten. Ei se silti sitä tarkoita, että olisin naiivi. Kaikki eivät kohtaa tällaista ihmistä. Rakkaus ei ole helppoa. Rakastaminen vaatii työtä, itsetuntoa ja onnenkantamoistakin.
Tuntuu, että meillä on yhtä kapea käsitys romantiikasta kuin rakkaudestakin. Sallittuja rakkauksia on rajallinen määrä: vanhemman ja lapsen välillä, sisarusten välillä, ystävien välillä ja sitten, kuin valtaistuimella, miehen ja naisen välillä. Nyttemmin onneksi käsitys alkaa laajentua, sukupuolen merkitys vähenee ja kenties tiukka monogaamisuuskin jää vain yhdeksi vaihtoehdoksi.
Mutta romantiikka. Mitä se on?
Ajatuksia ja tekoja. Ennen kaikkea tekoja. Ruusut ja suklaalevy ovat romantiikan klisee. Joihinkin se puree, mutta toisiin ei. Miksi ei? Koska romanttisen eleen takana täytyy olla ajatus. Sen ajatuksen täytyy paljastaa, että tekijä on ajatellut juuri sinua, ei ketä tahansa, vaan juuri sinua. Romanttinen teko ei välttämättä ole laskelmoitu. Niitä saattaa tehdä huomaamattaan, kun rakastaa toista. (Ja joskus, surullista kyllä, tätä romantiikkaa ei toinenkaan osapuoli kykene näkemään.)
Otetaan pari esimerkkiä. (Spoilerivaroitus! Esimerkit ovat tv-sarjasta Hell on Wheels ja elokuvasta Kaukana maailman menosta.)
Yksi romanttisimpia kohtauksia, joita olen televisiossa nähnyt, on Hell on Wheels -sarjan kohtaus, jossa miespäähenkilö Bohannon kulkee naispäähenkilön pystyttämän teltan ohi (eletään siis rautateiden rakentamisen aikaa Yhdysvaltojen Villissä Lännessä), huomaa tämän yrittävän naulata lattiaa asumukseensa, mutta homma ei onnistu (luultavasti, koska nainen ei ole koskaan ennen naulannut mitään). Mies katsoo touhua hetken ja kun nainen pyytää apua, hän menee auttamaan. He naulaavat lattialautoja yhdessä, ja kun nainen yrittää paukuttaa yhtä vinoa naulaa lautaan, mies napauttaa sen vasarallaan suoraksi. Kohtaus on todella, todella kaunis ja romanttinen.
Katsokaa vaikka Youtubesta.
Kävin toissapäivänä katsomassa elokuvan Kaukana maailman menosta. Heti alussa on sykähdyttävän romanttinen kohta, jossa mies tulee naisen luokse karitsa sylissään. "Toin sinulle lampaan", mies sanoo. "Voi, onpa se suloinen", nainen sanoo ja ottaa eläimen syliinsä. Takkatuli rätisee taustalla. Sitten mies kosii.
***
Elokuvissa romantiikka painottuu seurusteluun ja tähtää lähes yksinomaan kosintaan ja kihlautumiseen. Sen avulla "voitetaan nainen". Kenties nämä ovat syitä, joiden takia jotkut ihmiset korskahtelevat romantiikalle. Tarina päätetään siihen, se on satujen "ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" -tiivistys, jonka jokainen vähääkään pidempään elänyt tietää kaunopuheeksi. Niin tietää moni romantikkokin. Kyseessä on tarina, fiktio. Silti tuntuu hyvältä elää se hetki, kokea ne tunteet, joita valkokangas välittää. Ensirakkautensa muistaa aina, rakastumisen tunteen, joka on pyörryttävä. On ihanaa, kun nämä tunnemuistot saa palautettua samaistumisen keinoin.
Romantiikka ei lopu, vaikka rakastuneet toisensa saisivatkin. Ei sen tarvitse. Edelleen, romantiikka on teoissa. Mitä muuta arki on kuin tekoja? Arjen romantiikka on sitä, kun ottaa toisen huomioon ja tekee pyyteettömiä tekoja. Kutoo toiselle villasukat, kokkaa lempiruokaa, ottaa pyykkivuoron.
Aina tämä ei kuitenkaan riitä. Joskus on hyvä tehdä vähän ekstraa: lähettää kirje, vaikka asuukin saman katon alla. Pyytää toinen leffatreffeille. Lähteä viikonlopuksi naapurikaupunkiin tai metsäretkelle ihan vain sen vuoksi, että voi.
Rakkaus saa voimaa rakkaudesta. Romanttinen ele tai teko ilmentää aina rakkautta.
***
Romantikon vastakohta ei ole tunteeton ihminen, vaan kyynikko.
Kyynisyys latistaakin romantikon yhtä tehokkaasti kuin neulanpisto ilmapallon. Kyynisyys on myrkkyä, ankeuttaja. Kyllä romantikko tietää, ettei kaikille käy hyvin. Hän tietää, että voi rakastua väärään ihmiseen, voi joutua parisuhdepainajaiseen, puoliso voi kuolla tai sairastua tai katkeroitua. On mahdollista, ettei koskaan rakastu. Ei koskaan löydä ketään, kenen kanssa jakaa arkensa.
Kaikki on mahdollista, mutta romantikko haluaa nähdä mieluummin ne toiset tarinat. Sillä nekin ovat olemassa ja ihan yhtä tosia. Hän haluaa vaalia omassa elämässään sitä, mikä tekee kaikesta vähän kauniimpaa, parempaa ja nautittavampaa.
Tosielämässä rakkaus ei voita kaikkea, mutta romantikon sydämessä, romantikon sielussa, siellä rakkaus kaiken voittaa.