9.10.2015

Se ainoa oikea

Tämä on jatkoa äskeiselle romantikko-postaukselleni.

Kun julistauduin romantikoksi, jotkut luulivat sen tarkoittavan, että uskon Siihen Oikeaan. Kysyttiin, että no mistä sen sitten tietää, kuka on oikea, kun rakastuminen tuntuu aina samalta.

Mutta eihän rakastuminen tunnu aina samalta. Enkä myöskään usko Sen Yhden Ainoan Oikean käsitteeseen.

Minä uskon rakkauteen.

Minä uskon siihen, että ihmisten välille voi syntyä jotain kaunista, jotain kestävää, jotain ainutlaatuista. Jotain mikä säilyy koko ihmiselämän ja kertomuksissa jopa satoja, ellei tuhansia vuosia. Syntyykö se sitten vain yhden ihmisen kanssa, ei kenenkään kanssa vai useiden ihmisten kanssa, on ihan yksilökohtaista.

Miksi kaiken pitäisi kestää ikuisesti, jossa se olisi totta ja hyvää?

On ymmärrettävä yksi tärkeä asia rakkaudesta: lopulta on kyse sinusta itsestäsi.

Se elämäsi rakkaus ei korjaa sinua. Hän ei lopulta muuta kaikkea paremmaksi, ellet itse rakasta itseäsi, ellet itse halua kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Hän ei elä sinun puolestasi. Kun rakastumisen humala on mennyt, tahto astuu kehiin. Ja se mikä joskus rakkaudessa on vaikeinta, on ettet sinä itse kuitenkaan riitä. Sen toisen on oltava tahdossa mukana. Ympärillä olevan yhteisön on oltava tukena. Elämänpolkujen on kuljettava samaan suuntaan.

Totuus on, että ihminen muuttuu. Myös rakkaus ihmisten välillä muuttuu. Joskus se vähenee, joskus se syvenee. Joskus lakkaa olemasta.

On väärin ajatella, että vain sellainen rakkaus on oikeaa, joka on muuttumatonta.

***

Haha! kuulen kyynikon hihkaisevan, sanoit elämäsi rakkaus. Eli siis kuitenkin uskot Siihen Oikeaan?

Sori, noup. En vieläkään.

Ehkä voidaan sanoa, että uskon Siihen Oikeaan Juuri Nyt. Elämä ei ole stabiili tila, kuten jo sanoin. Ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita. He muuttuvat, heidän tarpeensa ja elämänkatsomuksensa muuttuvat.

Joillakin ihmisillä on onni (ja myös tuska) kohdata kaiken mullistava rakkaus. Sellainen, mistä kirjoitetaan tarinoita ja kuvataan elokuvia. Sellainen, mikä saattaa rikkoa enemmän kuin korjata. Sellainen mikä ei himmene muistoista vanhanakaan.

Mutta ei elämän rakkauden kokemiseen mullistusta vaadita.

Minusta on varsin todennäköistä, että ihmisen elämässä joku rakkauksista kasvaa tärkeämmäksi kuin yksikään toinen. Ehkä sen tietää vasta vanhana, ehkä sen tuntee jo nuorempana. Kyse on kuitenkin tunteesta, ei pelkällä älyllä ja järjellä selitettävästä asiasta.

Rakkaus on ihmiselämän hieno mysteeri. Minusta aivan kaikkea ei tarvitsekaan selittää. Minua turhauttaa suuresti se, että romantikko maalataan joksikin häilyväksi hihhuloijaksi, joka uskoo hupsuihin juttuihin. (Uskokaa pois, fantasiakirjailijana sitä saa tuota asennetta kohdata ihan kyllikseen.) Mikä rakkaudesta ja romantiikasta tekee muka epärealistista?

Romantikko voi aivan hyvin olla realisti.

Itse asiassa minä uskon, että jokaiselle on olemassa Se Ainoa Oikea.

Se olet sinä itse.

4 kommenttia:

  1. Rakastettavasti sanottu! Rakkautta on monenlaista. Kirjoittaminenkin on eräänlaista rakastamista. Olkaamme niitä hihhuloijia ihan täydestä sydämestä. On maailmassa pahempaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, kirjoittaminen on rakastamista sekin: sanojen, tarinoiden, henkilöhahmojen, maisemien...

      Olen niin kyllästynyt siihen kuvitelmaan, että rakkautta arvostava ja siitä kiinnostunut romanttinen ihminen ei voisi olla aivan järkevä ja realisti ja ymmärtää myös kaiken sen työn määrän, itsetutkiskelun, onnekkuuden ja tahtomisen, mikä rakastamiseen liittyy.

      Miksi olisi joko tai?

      Poista
  2. Samaistun tähän postaukseen ja edelliseenkin. Miellän itseni tietyissä asioissa romantikoksi: arvostan selvästi kauneutta ja rakkautta ja se näkyy kirjoittamisessani. Se ei kuitenkaan tee naiiviksi tai sokeaksi. Oikeastaan nykymaailman kyynisyys rakkautta kohtaan saa minut vain arvostamaan sitä enemmän.

    Olen siis romantikko, joka arvostaa kukkapuskaa ja "löydä kumppanisi uudelleen treffejä" enemmän läsnäolevaa kumppania tai vaikkapa talvirenkaita (joihin itselleni ei olisi varaa). Kummalista miten ihmiset ajattelevat, ettei romantiikan käsite voisi päivittyä maailman mukana. Intohimohan hiipuu aika nopeasti, se on pinnallisempaa rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden mielenkiintoisten keskustelujen myötä on tullut huomattua ainakin se, että ihmisillä on kovin erilaisia käsityksiä siitä mitä on romantiikka, romantikko tai romanttinen. :)

      Minulle se on tapa olla ja nähdä maailma (olematta kuitenkaan aivan sokea muunlaisille tavoille tai arvottamatta sitä ylitse muiden). Voi kyllä aivan hyvin sanoa, että rakkaus on yksi elämäni tärkeimmistä arvoista ja romantiikka on tapa, jolla lähestyn sitä.

      Tuosta intohimosta en ehkä ole aivan samaa mieltä. En pidä sitä pinnallisena.

      Ajattelen jotenkin niin, että seksuaalinen halu ei ole intohimon ainoa muoto, vaan intohimo voi ilmetä myös muulla tavoin, ja että rakastumisvaiheen kiima ei välttämättä ilmennä pidempikestoista intohimoa, mutta se ei silti aina tarkoita, että intohimo loppuu suhteesta, kun alkaa rakastaminen.

      Huh, saakohan tuosta nyt mitään selvää. :D

      Monimutkaista, niin kovin monimutkaista on rakkaus, intohimo, rakastuminen ja seksuaalinen halu. Kaikki ne tunteet, kaikki ne hormonit...

      Poista