Hilikunkuivaa viiniä sateisessa Kuopiossa

Nukuin toissayönä Beatles-pedatussa sängyssä. Valkoiselle lakanakankaalle oli piirretty Paulin, Johnin, Ringon ja Georgen naamoja. Kadotin nenäliinani lakanoihin. Mietin, onko parempi maata Paulin naamalla vai Tom of Finland-lakanoissa. 

Kuuntelimme Beatles covereita Cellophane  flowers-bändin soittamana. Solistina lauloi Mascara-yhtyeessä (ehkä joku vielä muistaa) tuttu Sari Wallenius. Bändissä soitti ja lauloi vanha tuttuni Juha Salo ja bändissä vieraili kurssikaverini Timo Ylinen. 

Join tilaisuudessa lasillisen Alahovin viinitilan Hilikunkuivaa valkoviiniä, mainittakoon, että satoi kaatamalla. Voiko näin nimettyä viiniä ottaa vakavasti? Pahempaakin tärpättiä on juotu. Yksi lasillinen kuitenkin riitti minulle.

Näin Minna Canthin haudan. Etsimme vesisateessa kurssikaverimme ja hänen muutaman päivän ikäisenä kuolleen lapsensa hautakiven. E kuoli seitsemän vuotta lapsen menehtymisen jälkeen aivosyöpään.  Löysimme ex-appivanhempieni viimeisen leposijan.

VB-valokuvakeskuksessa oli esillä Spencer Tunickin valokuvia. Moni on ehkä nähnyt niitä: Mies kuvaa suuria alastomien ihmisten joukkoja. Tunickin versio alastomuudessa ei ole mitenkään seksualisoiva vaan hän tekee suuria ihmiskehojen täyttämiä pintoja. Pidin eniten taidemuseossa renessanssimaalauksen (?) eteen rakennetusta asetelmasta. Osa töistä oli humoristisia, jotkut ahdistavia. 

Valokuvakeskuksessa näytettiin videota taiteilijan työstä. Suurta alastonta joukkoa ei ole ongelmatonta paimentaa. 

Kun kuva on vihdoin otettu, ihmiset nauravat, taputtavat ja näyttävät onnellisilta. Pukevat lopulta vaatteet päällensä. Miten jokaisen omat vaatteet löytyvät kuvauksen jälkeen?

Nimipäivää

Lainasin kirjastosta Georges Perecin romaanin Häviäminen, jonka suomennoksesta (Ville Käynäs) puuttuu kokonaan a-kirjain (suomen kielen yleisin kirjain). Alkuperäinen teos on kirjoitettu ilman ranskan kielen tavallisinta vokaalia, e-kirjainta. Häviämistä en ole vielä lukenut, saattaa jäädä lukemattakin.

Piti tietysti pikaisesti testata:

Suunnitelen viettäväni nimipäivääni ryystämällä espresson. Syömällä jäätelön.  Pöydän ääressä tietenkin. Näsijärvi-näkymällä.

Pällistelen pilviä, sekä imen ylläni viivähtävää lämmittävää säteilyä. Ympärillä västäräkkejä, pääskysiä, ylänkötyllejä, niiden räpytteleviä siipiä. Kärsiviä rääkäisyjä, ilosirityksiä. Lintujen sävellyksiä. Lokit kyttäävät vähäisiä syömisiäni. Lehmät eivät onneksi lennä, kähvellä jäätelöäni, niele pötsiinsä, märehdi. Pässi määkii nälkäänsä.

Hupsu tyyppi kävelee kesävermeissään,  huivi visusti päässä. Imee intensiivisesti syöpäkäärylettä. Nenä kohti kenkiä hän henkii. Ei onneksi näe tänne.

Ihmiset kävelevät käsi kädessä, pyöräilevät, työntävät jälkeläisiään. Äänet eivät kuulu Metsoon sisälle: itkut, vähättelyt, ilveilyt, päsmäröinnit, särinät, töminät, tunnustukset, huohotukset, kähinät, eivätkä köhimiset.

Käynnistän työt. Juhlin myöhemmin. Välitän tämän toivotuksen teillekin: Hyviä päiviä, öitä, mitä milloinkin!

Ostin housut

Kirjoitin isäni päiväkirjamerkinnöistä. Jos nyt päivittäisin viimeisimpien päivien tapahtumat samaan tapaan, se voisi kuulua: 

Poutaa. +20 celsiusta. Tuuli tuntemattomasta ilmansuunnasta. Näin V:n luona Hamilton musikaalin, joka oli hyvä. Katsoin elokuvissa Barbien. Tapasin P:n ja söimme pitsaa. Kävin Nääshallilla. Ostin housut.

Vihkot

Luin isän päiväkirjamerkintöjä 40-ja 50-luvun taitteesta. Ne on kirjoitettu vihkoihin pienellä siistillä käsialalla. Isän kaunokirjoitusta on helppo lukea. Kirjoittaessaan isä on ollut koulupoika ja sitten nuori mies. Hän asui Pohjois-Savossa pienessä kylässä. Kotitalossa ei ollut sähköä tai vesijohtoa. 

Isän lapsuudenkodissa käy viikossa yhtä paljon vieraita kuin minulla vuodessa. Kylässä käydään ahkerasti. Kaikki vieraat mainitaan vihkoissa nimeltä, samaten kyläpaikat. 

Harrastetaan lentopalloa, korkeushyppyä, uintia, radion kuuntelua, soitetaan erilaisia soittimia (isällä ei ole omia, mutta hän lainaa sukulaisen viulua) ja käydään kirkolla elokuvissa. Vihkoissa mainitaan ainakin elokuvat Nummisuutarit ja Maaret, tunturin tyttö, molempia pidetään hyvinä elokuvina. Elokuviin on pyöräiltävä kuusitoista kilometriä suuntaansa. Kirkonkylällä järjestetään maatalousmessut ja samaan aikaa siellä on sirkus. Isä näkee ensimmäisen kerran mustaihoisen ihmisen (käytetään N-sanaa) ja kiinalaisia.

Vihkoista löytyy runsaasti urheilutuloksia ja kokeiden arvosanoja. Isä on hyvä oppilas. Keskikouluaikaan hän asuu kirkolla vuokrahuoneessa toisen koulupojan kanssa. Lukion hän suorittaa itsenäisesti ja käy koululla vain tenttimässä. 

Lintuja tarkkaillaan. Maatalon työt mainitaan, samaten saunomiset (puhutaan kylpemisestä, kun tarkoitetaan saunassa käymistä). Säätila kirjataan ylös jokaiselta päivältä ja isästä tuleekin myöhemmin meteorologi.

Tunteistaan isä ei kirjoita. Tyypillinen merkintä voisi olla tällainen: Poutaa. +20 celsiusta. Tuuli koillisesta. Tapettiin pässi.

Oikaisu

Luin nimimerkki Riikan Scriptaan suoltamia kirjoituksia ja ne olivat niin vastenmielisiä, että poistin päivityksen, jossa kirjoitin, etten vihaa Riikka Purraa. Minä vihaan häntä, vaikka ketään ei pitäisi vihata. Hänen ajatuksensa oksettavat minua. 

Riikka Purran rasistiset kirjoitukset ovat vastenmielisiä. Mielestäni hän on edelleen vastuussa niistä. Riikka Purra on erotettava hallituksesta. 

Petteri Orpo varmasti lukee tämän ja tekee mitä hänen tulee tehdä. Petteri, ei siitä teidän hommasta tule mitään.

En halua puhua politiikasta

Hesarin pääkirjoituksessa Laura Saarikoski kirjoitti tänä aamuna rasismin syistä. Usein se saa alkunsa osattomuuden tunteesta. Minä en saa mitään, mutta tuolla muualta tulevalla hemmolla on valtion piikki auki. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, mutta kyse onkin tunteesta, ei tiedosta.

Eräs potilas valitti minulle, että maahanmuuttajille annetaan kaikki, mutta hän ei saa yhtään mitään. Sanoin, että "Suoneesi tiputettiin juuri viiden tonnin edestä lääkettä". Potilas oli vilpittömän hämmästynyt. Ehkä niiden hoitojen hinnoista kannattaisi joskus mainita. Ei se poliklinikka- tai sairaalamaksu todellakaan kata hoidon kustannuksia.

Kuulin Nääshallilla, että ukrainalaispakolaiset kieltäytyvät heille tarjotuista töistä ja sanovat "En viitsi, kun saan rahaa mitään tekemättä". Kun kysyin, mistä tämä tieto on peräisin, ilmeni että joku tämän rautaa nostavan miehen kaveri oli kuullut tämän kaverin kaverilta.  

Instassa jaetaan stand up -pätkää, jossa mies sanoo, etteivät ihmiset halua puhua politiikasta.  Se ei koske meitä. He sanovat: "En ole maahanmuuttaja, mustaihoinen, muslimi, tai juutalainen, en ole homoseksuaali, biseksuaali, transsukupuolinen, en ole nainen, vanha, nuori, opiskelija, ammattiyhdistyksen jäsen, taiteilija, tieteen tekijä, journalisti, julkisen puolen työntekijä, en hengitä ilmaa, en juo vettä...en ole raskaana, minulla ei ole mielenterveysongelmia, minua ei ole hiljattain ammuttu..." Politiikka ei kosketa minua!

 

Lento

Tällä hetkellä Suomessa eläminen tuntuu samalta kuin unessa, jossa on joutunut Turkmenistan Airlanesin lennolle. Ei ole tietoa mihin kone on menossa, mutta vaikuttaa todennäköiseltä, että se rysähtää päin vuorenrinnettä. 

Nämä halpaa bensaa arvostavat, liharuoalla käyvät, muukalaisia vihaavat ja ilmastonmuutoksen kieltävät tyypit ovat ihan demokraattisesti meitä johtamaan valittu. Olen aina ajatellut, että monipuoluejärjestelmä hioo politiikasta pahimmat kulmat pois, ja suojelee meitä ääriajattelulta. Näin ei siis ole. 

Muuta sanottavaa ei politiikasta tällä hetkellä ole. Muutaman adressin olen allekirjoittanut. Ei siitä mitään hyötyä ole. Anteeksi pessimismini. 

Kävin ystävien luona. Istuimme omakotitalon pihalla ja tuijotimme komeaa peltoa, jossa seisoi kaksi kurkea. Myöhemmin näimme kalasääsken ja tuulihaukan. Pääskysen poikaset harjoittelivat lentämistä talon toisen kerroksen parvekkeelta, jonne heidän vanhempansa olivat rakentaneet perheelleen kodin. Toivottavasti poikasista tulee kelpo lentäjiä. Ja kunnon pääskysiä.

Sellainen pelto on rauhoittava. Omasta ikkunastani näkyy kerrostalo ja muutama tyyppi tupakalla.Voihan heitäkin tarkkailla.

 

"Se en ollut minä", Kerttu kommentoi

Vietin pari päivää Rahjassa. Siellä oli paljon verenhimoisia hyttysiä. Joku saattaa olla niin tietämätön, ettei ole selvillä, missä Rahja on. Nykyajan ihmisten yleitietous on heikkoa. Moni tietää kyllä Kalajoen hiekkasärkät, jotka sijaitsevat siinä lähistöllä. 

Valistunut lukija tuntee korvamadoksi luokittelemani laulun Kalajoen hiekat, jonka Tapani Kansa aikoinaan levytti. Alkuperäiskorvamato oli nimeltään California Dreamin'. Kaivelin suomalaisversion sanat, joissa lauletaan mm. Kesäleikit meikit ohentaa.

Ajoimme Rahjasta Kaustiselle, jossa on meneillään kansanmusiikkifestivaalit. On muuten alle viidentuhannen asukkaan kunnassa hieno sali! Kaustisella oli kiva tunnelma, mutta tiistaipäivän ohjelma ei ollut minusta hirmuisen kiinnostava. Luultavammin paras anti olisi ollut illalla, mutta ei jaksettu sinne asti. Pienet kansantanssijat olivat kyllä liikuttavia. Toivottavasti kenellekään ei nyt tule FOMO. 

Tampereella pelastuslaitos sai keskiviikkona tehtävän omistajansa kimppuun käyneen kissan vuoksi. Kyseessä ei ollut Kerttu! Kerttu tuomitsee kaiken väkivallan. Kerttu pyytää anteeksi, jos on vuosien mittaan tuottanut jollekin mielipahaa. "Nykyään en enää käyttäisi niitä sanoja, joita vuosia sitten käytin", Kerttu kommentoi.

Kiirehdi rakkain

Heräsin viime yönä kahdelta kesken kamalan painajaisen. En koskaan muista uniani aamulla ja sekös harmittaa. Niitä olisi kiva kertoa Kertulle (kissaparka). 

Koska olin jo hereillä, nousin ylös, hain muistikirjan ja kuulakärkikynän ja kirjoitin painajaisen muistiin. 

Kaikki hienot ja luovat ihmiset kirjoittavat uniaan muistikirjoihin. Kukaan ei jaksa kuunnella toisten unia, korkeintaan terapeutit ja hekin rahasta. Jos romaanissa kerrotaan unesta, hyppään sen ylitse. 

Luin Alex Schulmanin autofiktiivisen teoksen Kiirehdi rakkain. Romaani epäilytti etukäteen, sillä koin tietäväni miehen perheestä riittävästi. Olen lukenut alkoholistiäidistä ja tyrannimaisesta isoisästä. 

Tässä viimeksi suomennetussa (mutta ensimmäisenä kirjoitetussa) kirjassa keskitytään Alexin ja hänen isänsä Allanin suhteeseen. Allan oli suomenruotsalainen sodan käynyt mies,  joka muutti Tukholmaan ja josta tuli Ruotsissa aikansa julkkis. Hän teki uraa televisiossa. 

Romaani alkaa siitä, kun isä on jo kuollut, ja Alex menee yksin mökille, joka oli ollut isälle rakas. Mökillä kalastettiin, pidettiin rapujuhlia ja kisailtiin jalkapallossa (isä järjesti kilpailuja, joiden palkintoina olivat Coca Cola -tölkit). Muistot isästä palaavat mieleen yksinäisyydessä. 

Romaanissa kuvataan myös terapiaa, jossa Alex käy isäsuhdettaan läpi. 

Isän vanheneminen tuli kirjassa kovin liki. Vanhuuteen liittyvän väsymisen ja luovuttamisen surullisuus. Oma isäni on yli yhdeksänkymmenen ja äitini kuoli lokakuussa. Omat vanhempani ovat olleet melko nuoria, kun synnyin, mutta Alex joutui jo nuorena huolehtimaan omasta iäkkäästä isästään. Minun vanhempani eivät ole oikeastaan koskaan antaneet periksi vanhenemiselle. 

Suosittelen Alex Schulmanin  romaaneja, tätä viimeksi käännettyäkin. Kiirehdi rakkain on tietysti napattu Tove Janssonin Syyslaulusta. 

Luin aamulla, mitä olin muistikirjaani yöllä raapustanut. Kuulosti kamalalta. Aiheesta voisi kirjoittaa suljetun paikan kauhutarinan. Unessa olin Ruotsin laivalla, uneen liittyi sadistista väkivaltaa. En itse ollut sen kohde, enkä myöskään toimija, en ole väkivaltainen edes nukkuessani (heitin kerran siskoani maitopussilla, uskokaa vaan, sellaisiakin on joskus myyty). Unessani en päässyt Buffet-pöytään syömään saati Tax Free-ostoksille. 

Nielet villaa

Kerttu asettui tuohon viereeni kehräämään, levittelemään karvoja läppärilleni ja nuolemaan käsivarsiani. Sitä ennen se piti perinteisen aamuhuutonsa. Kertun repertuaariin kuuluu myös yöhuuto, joka muistuttaa aamuhuutoa, joka sekin on kärsimätön ja kiukkuinen. Kestää onneksi alle puoli minuuttia. Kerttu sopisi armeijaan, ainakin huutonsa puolesta. Annan Kertun Ukrainan puolustusvoimille. Se olkoon painava panokseni valtiolle, joka puolustaa itseään hyökkääjää vastaan.

Maailma on mennyt sekaisin, ihmiset vihaavat toisiaan, Yhdysvallat antaa Ukrainalle rypälepommeja, joka on karsea ase (toki Venäjä on hyökkääjä, eikä valtio ole noudattanut sodan sääntöjä, mitä ne nyt sitten ovatkaan), hallitukseen otetaan tyyppi, jonka välit pääministerin kanssa ovat tulehtuneet ja joka on kuulemma tykästynyt nuoriin tyttöhin. Suomi laitetaan sillä porukalla ”kuntoon”. Miki Liukkonen on kuollut. 

Luin Instasta Laura Frimanin muistoja Liukkosesta (Friman käsikirjoitti haastattelusarjaa Sivullinen, jossa Liukkonen esiintyi). Friman kertoi, että työskentely oli välillä turhauttavaa, sillä kirjailija ei noudattanut käsikirjoitusta. Pidin ohjelmasarjasta, jossa haastateltiin kiinnostavia tyyppejä kuten Syksy Räsästä, Anu Silfverbergiä ja Antti Nyléniä.  Liukkonen oli kuulemma vähän tumpelo ja tietämätön arjen asioissa. Hän oli kysynyt, ovatko kaupoissa myytävät postimerkit samanlaisia kuin postin kauppaamat. Että tuleeko kirje niillä kaupan merkeillä perille yhtä nopeasti. 

Olen lukenut Liukkosen runoja, mutta hänen proosaansa olen pelännyt. Hyllystäni löytyy hänen esikoisrunokirjansa Valkoisia runoja, jonka hän kirjoitti muistaakseni 17-vuotiaana. Luin jostain haastattelusta, että Liukkonen piti itseään prosaistina, ei runoilijana.

Luin kirjasta mm. ahdistuksesta. Ahdistus: istut saunassa, nielet villaa. Entäpä sitten rakkaus Rakkaus: Kaukonäön heikkeneminen. Tuoksukynttilä aivoissa.  

Emme ymmärrä toisiamme

Huitaisin silitysraudan lattialle ja se meni rikki. Ei ihan osunut varpaisiini. 

Ostin eilen Tokmannilta uuden, ehdin jo ostaa sellaisen höyrystimenkin, mutta haluan edelleen myös silittää. Tai en tiedä haluanko, mutta pidän sileistä kankaista. 

Kysyin, saanko tuoda sen vanhan silitysraudan kauppaan, kun olen sen sieltä ostanutkin ja se sopi. Sanoin, että pudotin rautani ja se meni rikki. Kassahenkilö kertoi, että hänelle oli juuri pari päivää sitten käynyt samoin. Annoimme toisillemme vertaistukea. 

Tampereen Kauppakadulla toimii liike, jonka ikkunassa lukee "Varaa ilmainen keskusteluaika juristin kanssa". Jotenkin tekisi mieli varata, sillä en ole koskaan keskustellut juristin kanssa politiikasta, säästä tai vaikka elokuvista. En mistään. En tunne yhtään juristia ja minut yllättää, että heillä on aikaa ilmaisille keskusteluille. Ensin kannattaa ehkä kysyä, että ”Onko tämä ihan varmasti ilmaista?” Lääkäreillä on tapana sanoa, että juristi ottaisi tämmöisestäkin todistuksesta vähintään kymmenkertaisen maksun.  

Eräs kaverini kirjoitti Facessa, että Twitterin perusteella voisi päätellä, että Suomessa on meneillään vähintään sisällissota. Emme enää ymmärrä toisiamme. Olisimme tarvinneet jotain kansakuntaa yhdistävää: Euroviisuvoiton tai jääkiekon maailmanmestaruuden.

Komiikka ja runous

En ole viime päivinä päivittänyt blogiani. Tuntuu kuin olisi laiminlyönyt työtehtäviäni ja koen nyt syyllisyyttä laiskuudestani. Pyydän anteeksi.

Aiemmin tapanani oli lukea aamulla Hesari ja katsoa illalla puoli yhdeksän uutiset. Nyt kannan uutisia taskussani. Niitä kommentoidaan somessa, ja ilma on vihasta sakeaa. Käsi hapuilee puhelinta koko ajan. Voi tietysti miettiä, että kuka käskee seurata kaikkea jatkuvasti. 

M:n kassi ja puhelin olivat pudonneet järveen ja puhelin oli kuivumassa riisin seassa. Kännykän piti olla suljettuna melkein vuorokauden. Puhelin tuli hänelle jatkuvasti mieleen, vaikka hän ei ole edes somessa. 

Huomasin, että tarkastan jopa pankkitilini saldon mobiilipankista päivittäin kuin pelkäisin rahojen muuten häviävän tililtäni. Tai odottaisin sinne suurta summaa. 

Kävin P:n kanssa kahvilla Tammelantorilla (minulla oli ilmainen kahvi+pulla -lippunen, jonka sain yhdeltä mieheltä Nääshallin kuntosalilla, kun valitin, ettei kahvilassa käy pankkikortti). Siinä istuessamme alettiin tuoleja ja pöytiä koota kasaan ja sanoimmekin, että nostetaanko meidätkin kohta syrjään. Ei nostettu. Lähtiessämme kahvilanpitäjä antoi minulle muovikassin, jossa oli neljä viineriä ja neljä munkkia. Se saattoi olla kesän paras päivä. 

Olen lueskellut kymmenen vuoden takaista kirjaa "Miten kirjani ovat syntyneet 5" ja kiinnitin huomiota Sinikka Nopolan tekstiin: "Sanojen järjestys luo komiikkaa. Komiikan kirjoittaminen muistuttaa runouden tekemistä: se on hienomekaniikkaa, jossa sentinkin siirto, sanan vaihtaminen toiseen, voi tuhota koko rakennelman." Tämä on niin totta!

Olen iloinen Junnilan erosta, mutta ei se ongelmia kokonaan ratkaise. En povaa hallitukselle kovin pitkää ikää. Tämän halusitte varmasti tietää. Politiikasta puheen ollen, Mika Aaltola on nyt tullut siihen tulokseen, että haluaa pyrkiä presidentiksi, vaikka sehän on ollut koko ajan selvää.