Hesarin pääkirjoituksessa Laura Saarikoski kirjoitti tänä aamuna rasismin syistä. Usein se saa alkunsa osattomuuden tunteesta. Minä en saa mitään, mutta tuolla muualta tulevalla hemmolla on valtion piikki auki. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, mutta kyse onkin tunteesta, ei tiedosta.
Eräs potilas valitti minulle, että maahanmuuttajille annetaan kaikki, mutta hän ei saa yhtään mitään. Sanoin, että "Suoneesi tiputettiin juuri viiden tonnin edestä lääkettä". Potilas oli vilpittömän hämmästynyt. Ehkä niiden hoitojen hinnoista kannattaisi joskus mainita. Ei se poliklinikka- tai sairaalamaksu todellakaan kata hoidon kustannuksia.
Kuulin Nääshallilla, että ukrainalaispakolaiset kieltäytyvät heille tarjotuista töistä ja sanovat "En viitsi, kun saan rahaa mitään tekemättä". Kun kysyin, mistä tämä tieto on peräisin, ilmeni että joku tämän rautaa nostavan miehen kaveri oli kuullut tämän kaverin kaverilta.
Instassa jaetaan stand up -pätkää, jossa mies sanoo, etteivät ihmiset halua puhua politiikasta. Se ei koske meitä. He sanovat: "En ole maahanmuuttaja, mustaihoinen, muslimi, tai juutalainen, en ole homoseksuaali, biseksuaali, transsukupuolinen, en ole nainen, vanha, nuori, opiskelija, ammattiyhdistyksen jäsen, taiteilija, tieteen tekijä, journalisti, julkisen puolen työntekijä, en hengitä ilmaa, en juo vettä...en ole raskaana, minulla ei ole mielenterveysongelmia, minua ei ole hiljattain ammuttu..." Politiikka ei kosketa minua!
