INAhdus

Pyhäinpäivänä 1.11. kaupat, Alkot ja muukin Suomi on kiinni ja sää on kuitenkin surkea - mikä loistava tilaisuus sytyttää kynttilät, ottaa lasi punkkua ja lukea hyvää kirjaa! Alla pari vinkkiä: Sofi Oksanen: Puhdistus . Tätä luen itse viikonloppuna; ei mikään hyvän yön satu, sopii hyvin Halloweeniin. Lisäksi vaatii aikaa ja keskittymistä. Kerta kaikkiaan hyytävä ja vangitseva stoori. Miina Supinen: Liha tottelee kuria . Viime vuoden parhaita ja hauskimpia kirjoja; hyytävä perhekuvaus tämäkin, mutta samalla riemastuttavan hauska. Supinen on nerokas uuden polven verbaalikko. Kevyt ja nopea lukea. Aila Meriluoto: Lauri Viita . Jos haluat kulkea trendin aallonharjalla tai jopa etukenossa, ala perehtyä Meriluotoon NYT. Elokuva "Putoavia enkeleitä" Meriluodosta ja Lauri Viidasta tulee ensi-iltaan 5.12 (staroina mm. Elena Leeve ja Tommi Korpela), ja ennustan että sen jälkeen ei paljon muusta puhutakaan. Olen menossa katsomaan leffaa ennakkoon, siitä lisää siis myöhemmin, mutta huipp

Kirja-ala on ylikuumentunut. Ei tätä yksi bloggaaja enää hallitse omin voimin. Estääkseni kirjaähkyn ja Inahtajan katoamisen blogisfääristä vähin äänin, kuittaan ao. tekstillä kaiken, mikä käy nyt kuumana että saan rauhan lukea kirjoja lööppien sijaan: 1) Kansalliskirjailija Anna-Leena Härkönen . Aioin olla kommentoimatta Imagen kirjamessuille järjestämää äänestystä uudesta kansalliskirjailijasta, joksi valittiin Anna-Leena Härkönen, mutta luettuani Imagen artikkelin kommentoin sittenkin: miksipä ei, Härkönen yhtä hyvin kuin Hotakainen? Vaan Härkösen valintapa aiheutti suuttumuksen ja lööppeihin asti yltäneen kohun: en voi kuin ihailla Imagen kykyä nostattaa kirja puheenaiheeksi. Ehdotan aplodeja sekä Imagelle että Suomen kansalle, joka jaksaa vielä suuttua Aleksis Kiven ns. syrjäyttämisestä. Tapu tapu. 2) Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut . Syksyn kohukirja, jonka pitäisi löytyä jokaisen kirjabloggaajan yöpöydältä. Itse en tosin ole tajunnut, että pitäisi esit

Seuraavalla kerralla kun matkustatte junalla, bussilla tai muulla julkisella välineellä, jossa voi lukea (toim huom: ekologista propagandaa) ostakaa vaihteen vuoksi R-kiskalta tai vastaavalta KirjaIN-kirjallisuuslehti. Se on aika hauska. Kevyempi kuin Parnasso, mutta perusteellisempi kuin - ööh, mikä, ei Suomessa ole kirjallisuuden aikakauslehtiä. :-/ Lehden uusimmasta numerosta bongasinkin yhden blogattavan aiheen: Fedja-setä is back! Tai ei kai se koskaan ollutkaan poissa, mutta nyt on julkaistu sekä ennen suomentamaton Fedja-setä ja kummitus että Hannu Mäkelän elämäkerrallinen teos Eduard Uspenskista (Eetu: Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan). Mekkaloin kerran Fedja-sedän mahtavuudesta yhdelle saman ikäiselle ystävälle, joka oli ihan että kuka Fedja? Apua!? Fedja-setä on ykkönen! Jos teille muille 70-luvulla syntyneille ei ole luettu Fedja-setä, kissa ja koira -teosta niin hankkikaa se nyt äkkiä, hyvät ihmiset. Itsellenne tai seuraaville polville. Valistettakoon vielä, että E. Uspen

Kuten aiemmin kerroin, kirjamessujen suurin herätys ei liittynyt mihinkään tajuntaa räjäyttävään lavaesiintymiseen, kirjailijakohtaamiseen tai antikvaarisen harvinaisuuden löytämiseen, vaan pieneen ja ilmaiseen omakustanteeseen, jonka karu nimi on Kauhajoen runot (viitaten Kauhajoen koulusurmaan). Jostain syystä tämä 18 sivuinen ulkoasultaan vaatimaton vihko kolahti ilmiönä niin, että asiaa piti oikein miettiä useampi päivä. Eli mitä että? Sain vihon Juri Nummelinilta, joka on painattanut runot min dikt -runoblogistaan. Ensinnäkin pidin runoista. Toiseksi pidin vihon koruttomuudesta. Tuntuisi roisilta ostaa runoja Kauhajoen tragediasta. Sen sijaan niiden lukeminen näin, puolivahingossa oli huomattavasti vaikuttavampaa. Vihon lopussa on lyhyt essee, jossa Juri itse kiteyttää asian: "Ajatuksen muodostaminen tällaisista tapahtumista vain vaikuttaa banaalilta." Vielä banaalimmalta tuntuisi ostaa ko. ajatuksia. Kokonaisuudelle tekee vääryyttä poimia esiin vain jotain runoja, mutta

Summa summarum : Onpa pieni kirja! Mutta jo kansikuva naurattaa ihan sikana ja kyllä; jos Kohelo ei ole Hotakainen niin ainakin joku on onnistunut olemaan hotakaisempi kuin hotakainen itse. Vuoden hauskin kirja so far, mutta vitsi saattaa mennä ohi, jos et ole lukenut Coelhoa tai vastaavaa. Jos nyt ihmettelet, että mikä h--vetin Kohelo, niin lue aiemmat tekstit aiheesta ensin. Arvio : Naurattaa. Tolkuttomasti. Jos tykkäät Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti. Jos et tiedä, tykkäätkö Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti - tämän jälkeen tiedät. Jos palvot Coelhoa ja muuta mystiikkakirjallisuutta mutta et omista huumorintajua, en suosittele. Tosin silloin herää myös kysymys, miten olet päätynyt tähän blogiin ja miksi jatkat lukemista mutta ei se mitään; kaikenlaiset lukijat ovat tervetulleita. Arvio lipsahti lapasesta, mutta niin lipsahtaa Kohelokin. Kirja on pieni ja lyhyt, yhdessä illassa luettavissa ja hyvä niin: vitsi ei kantaisi kovin paljon pidemmälle. Mitään järkeä kirjassa ei

Olen nähnyt valon. Helsingin kirjamessuilla, kyllä! Valo on kirja-alan tulevaisuus, joka piilee - yllätys yllätys - blogeissa. Sain tästä lukuisia esimerkkejä messuilla erityisesti sarjakuvan ja runouden osalta, niistä linkkejä ja lisäinfoa vähän myöhemmin. Tajusin (varmaankin jälkijättöisesti), että sähköinen kirja on SO 80's - siis jo ennen tulemistaan. Miksi: koska valtaosa kokeellisesta ja uudesta underground-kirjallisuudesta ja taiteesta on jo siirtynyt nettiin. Kirjan tulevaisuus on siis pirstaleinen, kuten kaikki muukin (alan kuulostaa postmodernistilta): vanhat kunnon painetut kirjat säilyvät omassa roolissaan (niitä tarvitaan messuilla ja kirjahyllyissä, jotka kokevat vielä uuden tulemisen!), sähköinen kirja ottaa oman paikkansa mm. ammattilaisten ja meidän kirja-reliikkien käytössä ja netissä ja blogeissa virtaa ihan oma kokeellinen todellisuutensa, josta osa poimitaan painettuun tai sähköisen lukulaitteen muotoon, osa ei. Kysymys kuuluu: miten paljon uudet nettisukupolve

Omg! (=oh my god) Nyrok Dolls räjäytti kyllä kirjamessupankin. Aivan mahtava keikka! Huomaa kyllä, että ovat treenanneet tosissaan sitten viime vuoden keikan; tänä vuonna kuulemma peräti 4 kertaa! Seuraa hämäriä paparazzi-kännykkäkuvia (managerin luvalla, toki) sekä kuvaus Suomen kirjallisimmalta keikalta, että pääsette tunnelmaan: Nyrok Dollsissa veivaavat siis Pasi Heikura, Juba Tuomola, Kjell Westö, Mauri Kunnas, Arto Nyberg (joka osaa soittaa myös huuliharppua!), Aku Syrjä (kyllä, Epuista), Reidar Palmgren (vieraileva stara) ja ainoana naisena Silja Sillanpää, josta miehille ei tarvitse sanoa muuta kuin ”katti matikainen” - ymmärtävät kuulemma (hot hot hot). Viimeistään siinä vaiheessa kun Reidar Palmgren hyökkäsi lavalle heittämään ääricoolisti (ja paino nyt sanalla Coolisti) Smoke On the Waterin ja Kjell komppas taustalla, tämän kirjallisuustieteilijän polvet veti vatkulia, kuulkaas. Viis hunkseista, Nyrok Dolls rulaa!! Ystävätär (historioitsija) siinä siunaamaan rillit huurussa

Pieni puheenvuoro kustantamoista: kirjamessujen virallisen ohjelman lisäksi kannattaa muistaa tsekata kustantamojen ja kirjakauppojen osastojen kirjailijahaastattelut, jos ei onnistu osumaan virallisen ohjelman puitteissa oman lempparikirjailijan esiintymiseen tai löydä häntä lavoilta muuten. Kun tuli nyt mainostettua suuria ja kauniita, niin otetaan tasapuolisuuden vuoksi esiin myös pienkustantamot. Itselleni yksi messujen tärkeistä missioista on ehdottomasti pienkustantamojen kirjabongailu: suurten kustantamojen kirjat näkyvät aika hyvin mediassa, mainoksissa ja kirjakaupoissa, mutta messut ovat usein ainoa paikka löytää vähemmän näkyvillä olevia kirjoja eli ns. underground-kamaa. ;) Ja underground on tässä sanottu siis hyvällä. Yksi tällainen bongauspaikka on pienkustantamojen yhteinen Maailman kirjat -osasto 6 d 61. (Kun olen ottanut tavaksi tämän oman lehmän esittelyn, niin mainittakoon, että itselläni ei ole tämän osaston kanssa mitään virallista tekemistä.) Kohta pääsen huutelem

Muutin mieleni Paul Austerista. Enkä pelkästään tänään Hesarin Kirja-liitteessä olleen haastattelun takia. Sattumuksia Brooklynissä ON hyvä kirja. Vähän omituisen alun jälkeen se on tempaissut mukaansa; olen vasta puolivälissä, mutta pidän. Nopealukuinen lentokonekirja se ei ole, vaan vaatii vähän aikaa ja keskittymiskykyä, vaikka on komediaksi luokiteltu. Auster on kirjallinen kirjailija: ts. kirjoittaa kirjoista ja kirjaihmisistä, mutta tässä teoksessa ei ole tekemällä tehtyä intellektualismia. Jos teillä on Kirja-liite, suosittelen lukemaan Austerin haastattelun siitä. Jos ei ole, niin lisävinkki tyylilajista: Auster vertaa kirjaa käsikirjoittamaansa Smoke-elokuvaan ja totta - kirjassa on samanlainen rennon tarinoinnin fiilis. Tässä Hesari-keskeisyydessä ei muuten myöskään ole mitään omaa lehmää ojassa, mutta kiireinen ihminen ehtii lukea vain yhden sanomalehden päivässä ja muita lehtiä satunnaisesti, vaikka kovasti yritän - pahoittelut pk-seutukeskeisyydestä! Siitä tulikin mieleeni

Kirjamessuista vinkkaaminen on melkein toivoton tehtävä ohjelman paljouden takia: itse suosittelen go with the flow -tekniikkaa, eli vapaata kiertelyä ja haastatteluihin satunnaisesti osumista unohtamatta viinimessukierrosta sopivan yllätystutun seurassa. Keskityn nyt enemmän iltaan ja viikonloppuun, koska valtaosa ei pääse päivisin paikalle: Torstai-iltana on Kirjabailut Tavastialla klo 18.30 eteenpäin: tänä vuonna esiintymässä on Yölintu ja lämppärinä loistava Nyrok Dolls - kirjailijoista koottu bändi, joka esiintyy harvoin mutta huolella. Liput maksavat 15 euroa; kyseessä on enemmän alan ihmisten iltahäppeninki, mutta Nyrok Dollsin kerran nähneenä voin kyllä suositella keikkaa kaikille kirja-friikeille. Se on hulvaton. Perjantai-iltapäivänä on sarjakuvaperjantai klo 16-19 Louhessa, esiintymässä mm. Fingerporin tekijä Pertti Jarla ja Milla Paloniemi. Lauantai-päivänä on dekkarilauantai klo 10.30. - 15 Mika Waltarissa dekkarifaneille. Elämänhallinnasta, onnesta ja elämän tarkoituk

Täytyypä muidenkin lukijoiden iloksi jakaa tämä Håå Måilasen Kohelo-juttuun lisäämä linkki Coelhon kotisivuille: http://www.paulocoelho.com.br/engl/ Krhm. Nyt on tosiaan kyllä luettava se Ohessa tilinumeroni... ;D

Seuraa poliittisesti epäkorrekti tunnustus, joka saattaa viedä lopunkin arvovaltani kirjojen arvioijana. Pidän Arno Kotrosta. En tiedä, mitä Kotro on tehnyt medialle ansaitakseen niin nihkeää suhtautumista (paitsi tehnyt runoutta joka myy), mutta ei se mitään: en ole ainoa, joka pitää Kotron runoista. Summa summarum : Ihanan synkkää lokakuurunoutta! Musta morsian on aika samaa kamaa kuin Sanovat sitä rakkaudeksi (joka on parempi), mutta erostoori on kerrottu nyt naisen näkökulmasta. Arvio : Pidän Kotron simppelistä pateettisuudesta. Olen aika huono lukemaan niitä nykyrunoja, joissa pitää miettiä 15 minuuttia ymmärtääkseen mistä runossa on ensinnäkin kyse ja seuraavat kaksi päivää avata metaforia, eikä siltikään ole täysin varma siitä mistä lopulta on kyse ja onko sillä jotain väliä. Sain siitä valitettavasti tarpeekseni opiskeluaikoina ja olen sittemmin pitänyt eniten proosarunoista, joita Kotrokin edustaa. Luen runoja lähinnä talvisin ja ääripateettisen itsesäälin vallassa, joten halu

Äh. Ei tällä kirjamessuviikolla ehdi lukea mitään eikä paljon kirjoittaakaan. Laitetaan siis messuvinkkejä ja muuta diibadaabaa sen sijaan - olkaa kärsivällisiä, messuilta kannan kuitenkin pelottavan pinon kirjoja kaamoslukemiseksi ja sitten taas arvioita pukkaa! Helsingin kirjamessulehti on viimeinkin uudistettu, luojan kiitos. Lehti on painettu aikakauslehtimäiseen muotoon, jolloin massiivisesta ohjelmasta saa helpommin edes jonkun käsityksen. Lehti oli jaossa jo ainakin Stockalla; suosittelen tutustumista ennakkoon, jos haluaa poimia etukäteen jotain kohokohtia. Harmi kyllä, monet kiinnostavat haastattelut ja häppeningit ovat arkisin ja päivällä, mutta ohjelmasta ei ole kyllä pulaa viikonloppunakaan. Ohjelma löytyy tietysti myös netistä, mutta vähän vaikeammin hahmotettavassa muodossa. Toinen lehtivinkki: kirjallisuuslehti Parnasso on viime vuosina uudistunut ja palannut lähemmäs meitä tavis-lukijoita. Skaala on aiempaa laajempi eli filosooffisen korkeakirjallisuusanalyysin lisäksi

Jotain mätää Suomen maassa. Aselaki ja mielenterveystyön resurssit nyt ainakin. Huolestuneille opettajille, vanhemmille ja muille kansalaisille voin suositella jo nyt viikonloppuna aloittamaani Pirkko Lahden Mielen määrin -teosta. Jos olisin julkkis ja pitäisi nimetä naistenlehdessä suomalainen vaikuttajanainen jota ihailen, se olisi Pirkko Lahti: Suomen mielenterveysseuran entinen johtaja, luennoitsija ja kerta kaikkiaan räväkkä, älykäs ja karismaattinen nainen, jolla on Mielipiteitä. Mielipiteiden lisäksi hänellä on kokemusta ja näkemystä mielenterveyteen liittyvistä monimutkaisista poliittisista mutta myös arjen tason asioista. En ole riittävän pitkällä Mielen määrin -teoksessa voidakseni arvioida sen kokonaan, mutta ainakin kirja osui ikävä kyllä niin sanotusti ajan hermoon, tänäkin viikonloppuna.Teoksessa Lahti kertoo sekä omia aika hurjiakin kokemuksiaan vuosien varrelta ja analysoi melkein koko suomalaisen yhteiskunnan ja vähän muunkin maailman halki, poikki ja pinoon. Kokemukse

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama

Jumprahuiti! Kollega ilahdutti kertomalla perjantain kunniaksi keksimänsä vitsin: - Mikä on täydellisen nettisensuurin määritelmä? - Ei Inahdustakaan. ;D Olen erittäin otettu tästä kunniasta - taidanpa ottaa illalla yhden Itkosen novellin ja lasillisen punkkua ekan Inahdus-vitsin kunniaksi, ottakaa tekin (lasi punkkua ja hyvä kirja siis muuten vaan)! Cheers!

Ystävä kyseli mitä kirjapiireissä puhutaan Sariola/Sarkola -casesta. Joko en kuulu piireihin tai sitten kukaan ei kykene oikein sanomaan mitään pään puistelun lisäksi - tapaus ylittää kaiken ymmärryksen. (Kyseessä on siis kaksi rouvaa, joista toinen on kirjoittanut toisen dekkarit vuosien ajan ja sitten ovat anoneet apurahoja ja taiteilijaeläkkeitä ja mahdollisesti jakaneet niitä iloisesti keskenään jollain kaavalla - toinen kiistää ja toinen myöntää ainakin jotain, mutta hullukaan ei ota tästä kyllä selvää ja nyt sitä puidaan oikeudessa). Kysymys kuuluu but why? Ensinnäkin tämä rikkoo sen kultaisen säännön, että keskimäärin kirjailijat kirjoittavat enemmän maineen kuin rahan vuoksi. Nythän sen sijaan koko homma on tehty vain tienestimielessä ja mainekin meni ihan väärälle rouvalle - tämä nimensä kirjoille antanut Sariola on sattumoisin kuuluisan kirjailija-Sariolan leski, olisiko siinä nähty näppärää markkinointikikkaa. Sarkola (joka kirjat kirjoitti) sanoo saaneensa vaivanpalkkaa hui

(Toim huom: tämä teksti sisältää kirjastojen piilomainontaa) Pitääpä sohia yhtä kirja-alan ikuista itkuvirttä nimeltä pojat ja lukeminen. Nythän on niin, että pojat eivät lue. Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että voisi olla hyödyllistä, että pojatkin lukisivat; jos ei muusta syystä, niin oman kielitajun kehittymisen takia. Tai siksi, että tulevaisuudessakin olisi tarjolla hyvää mieskirjallisuutta. Jostain kuulin sitten senkin, että isän malli kannustaisi poikia eniten lukemaan. Siis joko se, että isä ylipäänsä lukee kirjoja tai vielä mieluummin lukee niitä lapselleen. Oisko näin? Oma isäni luki minulle aikoinaan mm. sotakirjallisuutta iltalukemisena - hänellä ei ollut poikia eikä minulla nukahtamisongelmia. Silti muistan ne iltalukemiset lapsuudestani elävästi ja nostalgisesti; kuvastaako tämä ankeaa lapsuutta vai sitä, mikä on lasten käsitys laatuajasta? En silti tiedä, onko tämä oikeasti sukupuolikysymys ja onko väliä sillä kuka lukee ja mitä - mutuna tuntuisi siltä, että yli

Aloitin monien ja erityisesti äitini kehuman Paul Austerin uutuuden Sattumuksia Brooklynissä. Sitten sainkin Itkosen novellit, joten sori Paul; joudut hetkeksi hyllyyn Itkosen tieltä. Alla kuitenkin epäselkeää ja asenteellista arviota Austerin Illuusioiden kirjasta, jonka luin kesälomalla. Summa summarum : Varsinainen lomakirja. Miehen koko perhe kuolee lento-onnettomuudessa ja loppukirja menee tämän ja muutaman muun onnettoman kohtalon setvimiseen. Hyvä kirja sinänsä, mutta vaatii aikaa ja voimia. Arvio: Auster-ilmiössä on jotain joka mättää, sanottakoon se suoraan heti alkuun. Illuusioiden kirja oli hyvin kirjoitettu, hyvin rakennettu, jännä ja omaperäinen tarina. Samaa voisi sanoa Austerin vaimon Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -teoksesta, jota luin talvella puoleen väliin kunnes luovutin ja lainasin sen jonnekin (muuten hyvä kirja kaatui liian pitkiin taideteosten ja -näyttelyiden kuvailuun: haluan taiteen taiteena ja kirjat kirjoina, kiitos). En suostu tunnustamaan jenkki-ang

Suomen kirjailijaliittoon saatiin jo 111 vuoden jälkeen ensimmäinen naispuheenjohtaja: Tuula-Liina Varis. Grattis! Olen lukenut Varikselta vain yhden teoksen, harmillista kyllä: Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka kertoo elämästä Pentti Saarikosken kanssa. Luin kirjan about 10 vuotta sitten, joten en uskalla lähteä enää sen syvempään jälkianalyysiin, mutta muistan, että kirja oli mielettömän hyvä, kiinnostava ja vähän järkyttäväkin; taiteilija-avioliittokuvaukset tuppaavat olemaan... Saattaa johtua siitäkin, että olin käynyt silloin yliopistolla luentosarjan Pentti Saarikoskesta ja kaikki kunnia legendaariselle opettaja Hannu Riikoselle, mutta jotenkin Penasta sai pikkusen erilaisen kuvan luennoilla ja Variksen kirjassa. ;D Uskallan kuitenkin jälkisuositella Variksen kirjaa edelleen. Illalla muuten julkistetaan Booker-palkinto - tällä viikolla on myös Frankfurtin kirjamessut, joista odotan kollegoiden raportteja suuren maailman kuvioista. Sitten voikin alkaa jännittää Finlandia-palkintoe

Summa summarum : Hirveä nimi, loistava kirja. Kiinalainen nainen törmää Lontoossa länsimaiseen kulttuuriin ja mieheen – riemastuttava, ajankohtainen ja ajattelemaan pakottava kirja; yksi vaikuttavimpia ja omaperäisimpiä pitkään aikaan. Arvio: Ensireaktio on tyrmistys: siis mitä tää nyt on – onko tämä KOKO kirja kirjoitettu tällaisella aasialaisella hoono soomella?? Hirveetä, eihän tätä nyt kestä lukea. Kestää kuitenkin. Jos pääsee alusta eteenpäin, kieli paranee teoksen edetessä, ja outoa kyllä kieleen jopa tottuu. Ovelaa sinänsä: kielipuolisuus pakottaa lukijan ottamaan etäisyyttä omaan äidinkieleen ja samastumaan edes yhden liikahduksen verran ulkomaalaisiin ja maahanmuuttajiin. Kielierot konkretisoivat muutenkin kulttuurishokkia ja länsimaisen ja itämaisen ajattelutavan eroa: ”Rouva Margaret kertoo myöhemmin, että verbi vaikein asia meille itämaan ihmisille. Ei ”vaikea”, se ”mahdoton”! Minä ei ymmärrä, miten se verbi aina muuttumassa.” Eipä ole aiemmin tullut sekään mieleen, että ki

Niin paljon kirjoja - niin vähän aikaa! Tästä syystä aion jatkossa myös inahdella uutuuksista, joita en ole vielä ehtinyt lukea, jos joku muu vaikka olisi: nyt on ilmestynyt todella eksoottinen esikoinen nimeltä "Riadin tytöt", eli sinkkuelämää saudiarabialaisittain!? Ylen kulttuurisivuilla ei anneta juurikaan krediittiä kaunokirjallisista ansioista, mutta teos aiheutti tietysti sensaation muuten vaan ja ravisteli koko arabialaisen kirjallisuuden kenttää keveydellään (!?). Mielenkiintoista, että vaihteeksi kuvataan arabinaisten elämisen sietämätöntä keveyttä ja normaalia arkea sosiaalisten rajoitusten puitteissa. Kaiken lisäksi kirja on kirjoitettu ikään kuin blogiksi - kerta kaikkiaan trendien aallon harjalla ollaan siis! ;) Kirjoittaja on 26-vuotias Rajaa Alsanea, joka on saanut kirjasta asiaankuuluvasti sekä kiitosta että uhkailua. Toisesta etnisestä kirjasta tulee myös arvio lähiaikoina: sattuu olemaan syksyn parhaita kirjoja, joten sitä joutuu vähän hiomaan, että saa luk

Tuttu huomautti jokin aika sitten, että kirjahyllyt ovat kadonneet kodeista. Tai ainakin nuorten kodeista ja olohuoneista. Totta, kirjat siirtyvät pikkuhiljaa makuuhuoneisiin ja ties mihin kaappeihin piiloon massiivisten viihdekeskusten tieltä kadotakseen ehkä vähitellen kodeista kokonaan. Osoitin äänekästä paheksuntaa epäkulturellin aikamme sisustustrendejä kohtaan - ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Olen tässä viettänyt muuttoviikonloppua ja ihmetellyt kirjalaatikoita pakatessa ja roudatessa, että onko kirjoja ihan pakko olla ihan näin paljon (ja haalia vielä koko ajan lisää). Eikä siinä vielä kaikki. Alettiin mittailla kirjahyllyjen paikkoja, ja koska kirjahyllyjä on pakko hankkia lisää, en tosiaan enää tiedä mihin ne tungetaan. Reklamoin ensin videotykistä - kuvahan vie olohuoneesta puoli seinää. Eilen illalla katselin kotielokuvateatterissa hyvää leffaa skumppalasi kädessä ja totesin, että jees jees, videotykki saa jäädä. Häpeän itseäni, mutta pidän myös elokuvista!! Tuli siinä siv

Kaiken elämäntapaopas-kritiikin keskellä on syytä esitellä yksi syksyn ehdoton piristys. Harvemmin näitä itse luen, mutta onneksi luin tämän. Loistava lahjakirja äidille, siskolle tai kelle vaan kiireiselle. Summa summarum : Isoäitifilosofiaa. Tämä on ehdottomasti naisenergiaa, mutta vanhemman naisen rauhoittavalla viisaudella, jossa nuoruuden pahin feministiuho on kohdannut arkotodellisuuden ja oppinut elämään sen kanssa. Jos koet ettet sinä tai aika riitä, lue tämä. Jos isoäitisi vielä elää, voit toisaalta yhtä hyvin jutella hänen kanssaan about life, universe and everything. Hän tietää. Arvio : Epäilytti. Mikäs tämä Olkinuora nyt taas onkaan, jaa – pastori? Hmm. Onkohan tämä nyt taas jotain ylioptimistista rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi -syyllistystä. Ei niitä jaksa aina rakastaa. Itseään vielä vähemmän. Sepä se. Siinä Olkinuoran sanoma. Kerrankin pappi, joka tajuaa jotain tämänpuoleisesta elämästä ja osaa kertoa siitä hyvin, yksinkertaisesti ja osuvasti. Ilman saarnaa, mut

Nyt nolottaa. Tuli sitten kehuttua ulkomaalainen kirja Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Jep jep. Oli siellä onneksi se kotimainen Kohelokin, mutta kuitenkin. Vaan mitäpä sitä pohdiskelemaan: lukekaa Seitsemän veljestä, vaikka uudestaan, jos yläasteen äidinkielenopettaja yritti teiltä tuhota sen kokemuksen pistareillaan ja ääneenlausunnalla luokan edessä. Paras suomalainen kirja nyt tai koskaan – melkoinen lähtölaukaus kirjallisuudellemme siis. Aleksille staroja viisi. Ei lisättävää.

Starojen antaminen ei ole mitenkään johdonmukaista tai Gaussin käyrän mukaan vedettyä - päivän sää ja bad hairday voivat heilauttaa arviota suuntaan tai toiseen. Yleisesti starat voi kuitenkin verbalisoida näin: 1 = Ajan ja rahan tuhlausta, pääsee blogiin vain, koska kyseessä on mediailmiö tai huonoudessaan muuten vain arvion ansaitseva teos (esim. Pääministerin morsian). 2 = Jotain hyvää. Vilkaise, jos kirjan aihe kiinnostaa. 3 = Lue itse. Kirja voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa lukijasta riippuen. 4 = Suositeltava, tehnyt vaikutuksen. 5= Klassikkokamaa, nyt tai tulevaisuudessa. Kestää aikaa ja lukukertoja.

Summa summarum: Eurooppa meets Etelä-Amerikka. Jos pidät John Irvingistä, kokeile tätä. Arvio: Tässä yksi mainio Romaani isolla R:llä, joka jäi suurelta yleisöltä keväällä vähän paitsioon. Hollantilaisen Tommy Wieringan kansainvälinen läpimurtoteos Joe Speedboat on sitä vanhaa kunnon Tarinan kerrontaa, johon nykyään ei törmää liian usein. Wieringa vietti lapsuutensa Aruballa Etelä-Amerikassa, jossa kirjoitustyyliin on päässyt tarttumaan jotain Gabriel García Márguezmaista maagista realismia - hupaisa yhdistelmä! Joe Speedboat kertoo pikkukylän pojista (ja vähän tytöistäkin), heidän kasvustaan ja elämästään hauskasti ja vetävästi. Wieringa on näitä anekdootti-automaatteja, joiden kertomukset sinkoilevat sinne tänne ja totuus sekoittuu kuvitelmaan, mutta silti tarina pysyy kasassa. Näkökulma on hyvä: kertoja on pyörätuoliin tuomittu Fransje, joka ei pysty liikkumaan tai puhumaan – perinteinen Sivullinen siis. Lähimpänä esimerkkinä tulee mieleen John Irvingin loistava Ystäväni Owen Meany

Nyt on pakko epäviisaasti johdattaa lukijat ammattikriitikon luo: Hesarissa on tänään mainio arvio "Pauli Kohelon seikkailuista". Pauli Kohelo on siis tämän syksyn salanimi-kohu (jokaiseen itseään kunnioittavaan kirjasyksyyn on saatava niitä ainakin yksi) - ja noloa tunnustaa, mutta itseltäni meni ensi alkuun täysin ohi Coelho-yhteys, kun keskityin arvailemaan kuumeisesti kuka on tämä metsuri Kohelo. No, Hotakainenhan se, vaikka mies kiistää vielä tänään Hesarissakin. Joka tapauksessa debatti mystiikka-kirjallisuudesta ja elämäntapaoppaista kiihtyy; nyt on kyllä pakko lukea Hotakaisen näkemys ko. genrestä, voi olla aika hulvatonta kamaa ainakin kirjan nimestä päätellen: "Ohessa tilinumeroni". ;D SILTI jaksan kaikesta huolimatta puolustaa Coelhon mystiikka-elämäntapafilosofiaa sitkeästi: mies kirjoittaa liikaa ja liian usein, mutta joukkoon mahtuu helmiäkin. Jos et usko, suosittelen seuraavia: 11 minuuttia (aika järkyttävä prostituoidun elämäkerta, väitetään perustuv

Jaha. Akatemia on puhunut. Tämän vuoden kirjallisuuden Nobelin sai ranskalainen kirjailija Jean-Marie le Clézio, joka palkitaan erityisesti "hänen tarjoamastaan poeettisesta seikkailusta" (??) (kertoo Hesari, www.hs.fi ). Romaanikirjailija joka tapauksessa ja jopa suomennettukin - onneksi on itseä sivistyneempiä kollegoita, jotka tuntevat tapauksen. Ihan tuoreita suomennokset eivät kuulemma ole, mutta saan viimeisimmän jostain 90-luvulta lainaan, joten palaan asiaan... Viime vuonnahan tulikin populistinen valinta, kun palkittiin Doris Lessing - tämä le Clézio saa nyt poeettisista seikkailuistaan 1,1 miljoonaa euroa. Onnea Cléziolle, odotan mielenkiinnolla; inahtakaa, jos olette lukeneet! ;)

Hui, nobelisti! Lukeeko niitä kukaan? Tässä yksi tuore lukuyritys tämän päivän Nobel-julkistusta odotellessa. Summa summarum : Saramago on nobelisti vm-98, eikä ihan vaativimmasta päästä. Pystyy lukemaan iltaisinkin, noin 10 sivua kerrallaan. Arvio: Saramagon karismaattisen telkkarihaastattelun jälkeen piti tarttua pitkästä aikaa nobelistiin, ihan vain todistaakseen itselleen, että vielä pystyy. Saramagon tunnetumpi romaani on tätä edeltänyt Kertomus näkevistä. Kirjailija itse pitää itseään suurena humoristina ja toivoo lukijoiden nauravan katketakseen, mutta eh – itse löydän lähinnä aika karua mustaa huumoria ja korkeintaan takakannessa luvattua satiiria. Saramago kirjoittaa allegorioita. Lähtökohta on loistava: kaupunkilaiset lakkaavat kuolemasta. Siitä seuraa hyvää ja osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja hauskojakin kohtauksia, mutta pullamössösukupolven edustajana en ihan tajua Saramagon vaikeasti pureskeltavaa tajunnanvirtatyyliä. Välillä lauseet kestävät koko sivun tai enemmänkin ja v

Summa summarum : Kirjablogissa on tietysti pakko arvioida omituinen ilmiö nimeltä blogikirja. Nimim. ”Teppo M” lyö vetoa, että saa pokattua sata naista vuodessa ja pitää siitä blogia. Lue se blogi, kirja loppuu kesken projektin (but why??). Arvio : Tämähän nyt oli pakko lukea jo senkin takia, että voi varmistua siitä, ettei tunne Teppo M:ää. Tai mielellään kukaan kaverikaan. Muuten kyseessä on taas yksi näitä aikamme kertakäyttöilmiöitä, joita tuskin muistaa ensi vuonna. Kirja toimisi hyvänä oppikirjana sähköisen ja painetun tekstin välisestä erosta: ei nettitekstiä voi painaa kirjaksi ilman, että jotain menetetään matkan varrella. Blogiksi taas tekstit ovat aika pitkiä, mutta suosio on ollut huikea, joten toimii. Entä se kirja? Luin kahdessa arki-illassa, sen verran sujuvaa huttua, mutta yllätys oli se, ettei tämäkään onnistunut järkyttämään tai suututtamaan luvatulla sovinismilla. Kirjahan oli välillä aika hauska ja jopa semifilosofinen teos teemasta tytöt pojat ja tykkääminen. Ja ka

Tuli Inahduksen paikka. Luin tänään uusimmat Mitä Suomi lukee -kirjalistat - ei mitään kovin uutta tai yllättävää, mutta tämä mystiikkailmiö on kyllä hämmentävä. Käännetyn kaunokirjallisuuden ykkönen on Paulo Coelhon uutuus Brida, as always: jokainen uusi Coelho päätyy ykköseksi. Coelhoa olen lukenut ja vaikka oma kiintiö on tällä hetkellä täynnä, osasta kirjoista pidän kovasti, siitä lisää joskus toiste. Väitän siis ymmärtäväni mystiikka-kirjojen viehätystä jollain tasolla. Mutta sitten. Tietokirjalista. Apua. Nelosena on Rhonda Byrnen bestseller The Secret - Salaisuus. Se on kyllä kaikkien käsittämättömien mystiikkakirjojen ja oppaiden äiti, joka jättää inahtajankin lähes sanattomaksi. Jaa mikä on tämä Salaisuus? No, Byrne paljastaa teoksessaan ensi kertaa maailmankaikkeuden lakeihin perustuvan Salaisuuden. Ja arvatkaa mitä: lukemalla tämän saatte vielä vastauksen KAIKKIIN kysymyksiinne - terveyteen, rakkauteen, rikastumiseen tai uraan liittyen! No more, no less! Ihan hillitöntä. Väh

Pyydettiin avautumaan Juha Itkosesta. Here you go... Toim huom arvioijan subjektiivisuudesta: Itkonen on ihqu! (sillee kirjailijana ja platonisesti tietty). Odottelen Itkosen uusinta novellikokoelmaa lukuun, joten sillä välin arvio viimeisimmästä Kohti-romaanista. Summa summarum: Itkonen on aina hyvä, mutta lue mieluummin joko Anna minun rakastaa enemmän (sukupolvemme rokkiromaani) tai esikoinen Myöhempien aikojen pyhiä (erikoinen esikoinen mormoneista Suomessa). Arvio: Mikä meni vikaan? No ei varsinaisesti mikään. Itkonen on verbaalivirtuoosi ja suuri sukupolvemme tulkki, mutta hurmaannuttuani kahdesta edellisestä ja ahmittuani ne yötä myöten Kohti meinasi jäädä välillä yöpöydälle lepäämään. Itkonen on erityisen taitava kuvaamaan uskottavasti ihmissuhteita eri näkökulmista (myös naisten!), mutta nyt henkilöitä oli vähän liikaa. Homma ei pysy ihan kasassa ja osa päähenkilöistä on selkeästi uskottavampia ja kiinnostavampia kuin toiset. Poliitikko ja pankkimies ovat ajoittain erityisen s

Yleisön pyynnöstä, yksi klassikkoarvio heti lisää. ;) Summa summarum : Universumi suosittelee! Calvino on yksi niitä klassikkokirjailijoita, jotka kestävät aikaa ja paranevat vaan. Jos luet yhden Calvinon sivistyksen vuoksi, niin se on tämä. Älä missään nimessä ota sitä Jos talviyönä matkamies -kummallisuutta. Paroni puussa on sen sijaan samaa absurdia komiikkaa, jos haluat jatkaa Calvino-tiellä. Arvio: Jännitti tarttua uudestaan Kosmokomiikkaan, Calvino-vaiheen kävin läpi joskus lukioaikana, jolloin piti lukea kerralla kaikki. Mutta ei huolta: Calvino on edelleen pop, hip, retro ja muutenkin kuumottavaa kamaa ja diippii shittii – tai miten ne nuoret nyt sanoo nykyään. Tammen keltaisessa kirjastossa julkaistiin uudelleen täydennetty versio Koko kosmokomiikkaa, kiitos siitä kulttuuriteosta! Riemastuin jo ekasta tarinasta: kerta kaikkiaan hupaisaa, nerokasta, kekseliästä ja absurdia tarinointia universumin eri vaiheista yhden mystisen kantaisän kokemana. Vaihtoehtoinen näkökulma oikeasta

Kiire ja kirja eivät sovi yhteen. Silti niiden on mahduttava samaan elämään, jos aikoo ylipäänsä lukea vielä joskus jotain – ja luojan kiitos moni sentään aikoo. INAhdus on kirjablogi kiireisille: ystävien ”mä en ikinä ehdi lukea mitään, sano nyt mitä mä lukisin” -kirjatuskaan perustettu täysin subjektiivinen blogi, jossa kerron mitä olen lukenut tai aloittanut ja jättänyt lukematta. Kirja-alan ihmisenä luen paljon ja sekalaista, mutta tässä blogissa kirjoitan kirjoista Inana, entisenä kirjallisuustieteilijänä, josta ei onneksi tullut kriitikkoa eikä tule nytkään. Kirja-arviot ovat nopeita heittoja ja kirjan jälkitunnelmia, ja makuasioita ne ovat aina. Mukaan saattaa ilmaantua myös muuta kulttuuripoliittista inahtelua. Mahtavinta olisi, jos syntyy debattia Kirjasta ja vasta-inahduksia puolesta tai vastaan – arviota voi tietysti kommentoida vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan. Antakaa kirjavinkkejä ja omia suosikkeja: blogi on vapaa! Aloitan populääristi käsittelemällä kahta syksyn pinnall

Summa summarum : Mies ei anna ja nainen vonkaa. Syksyn Tapaus, joka nyt vaan pitää lukea, jos haluaa tietää mitä tapahtuu todella. Mutta voi pettymysten pettymys: lööpeissä mainostettu rohkeus jää ihmetyttämään - ei tässä tule esiin mitään, mitä tyttöjen saunailloissa ei olisi puitu jo sataan kertaan. Arvio : Pisteet Härköselle taas trendiin osumisesta, mistähän se nämä aiheet aina poimii. Toivottavasti ei ihan kaikkia omasta elämästä, ystävien elämästä luultavasti kuitenkin. Sen verran osuvaa parisuhdepullaa on taas kuvailtu ja onneksi Härkösen taatun nasevalla ja sujuvalla kielellä. Härkösen tekstit toimivat mainiosti kolumnina tai telkkarissa - tästä kirjasta tulee kyllä loistava leffa, mutta kirjana alkaa tulla pientä toistoa ja viihteellisyyttäkin kehiin. Pehmopornokohtaukset eivät saa korvia punoittamaan, olisiko tässä joku ikä- tai sukupolviero kuitenkin. Pornon takia kirjaa ei kannata ostaa, hyvän parisuhdekuvauksen takia kylläkin. Kirja on viikonlopussa väsyneenäkin luettaviss

Summa summarum : Suomalaista miestä ahistaa sohvalla. Lue mieluummin Enon opetukset. Arvio : Mahtavan hupaisan, jopa nerokkaan ja ehdottomasti suositeltavan Enon opetusten jälkeen Mitä onni on oli vähän pettymys. Kirjan lukee kevyesti viikonlopussa tai illassa. Teos on kuin Enon opetusten uusi versio (miehet etsivät taas Totuutta elämästä kuten aina), mutta vaisumpi - päähenkilöt eivät ole yhtä hulvattomia, tapahtumat rullaavat väkinäisemmin ja väistämättä tulee mieleen, onko Tamminen tarvinnut kirjaa perheen puurossa pitämiseksi. Joku Enon opetusten miehinen itseironia jää tällä kertaa puuttumaan; masennus ja onnen etsintä lienee liian suuri aihe kenelle tahansa. Sääli, koska Tamminen on niitä hyviä suomalaisia Mieskirjailijoita, jotka naurattavat naistakin. Kirjassa on hyvät ja jopa loistavat hetkensä ja lauseensa, mutta kokonaisrakenne on jotenkin löysä. Masentuneen vetämättömän miehen sijaan tulee samastuneeksi tarmokkaaseen vaimoon, joka jää harmillisen ohueksi tyypiksi. Odotin va