Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka

Tulossa: Pitsimissi 40v hyväntekeväisyysgaala

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten itse mielessäni yhdistän missikilpailut ja hyväntekeväisyyden melko kiinteästi yhteen, vaikka monen kisan kohdalla tilanne ei valitettavasti nykyään se olekaan. Kun aikanaan ostimme perinteisen Pitsimissikilpailun, meille oli selvää, että kun saamme kilpailun järjestelyt rutinoitua, niin jotenkin huomioimme myös ympäröivän yhteiskunnan ja hyväntekeväisyyden.

Kaksi ensimmäistä vuotta meni asioiden oppimiseen ja järjestelyjen hiomiseen, mutta sen jälkeen olemme osallistuneet hyviä asioita tekevien tahojen tuomiseen esiin. Että muutkin huomaisivat nämä toimijat, olemme osallistuneet Siskot ry:n Siskorusettikampanjaan syöpäsairaiden vertaistuen tärkeyden korostamiseksi ja tuoneet esille Rauman Seudun Tules ry:n hyvää ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Pitsimissimme ovat vierailleet koulussa ja päiväkodissa.

Vuonna 2015 toimme esiin Siskot - syöpäkuntoutujat ry:n Siskorusetti -kampanjaa

Vuonna 2016 vierailimme Rauman Tules ry:n Tulestuvalla, Järjestötalolla

Pitsimissi on vieraillut mm. Kaivopuiston päiväkodissa lasten ilona

Rauman Freinet koulun pajapäivässä Pitsimissi oli vetämässä kuvataidepajaa. Siihen Jenni oli mitä oivallisin vetäjä oman kuvataiteellisen lahjakkuutensa ansiosta

Meillä kuitenkin oli isompikin ajatus jo silloin kun ostimme kilpailun itsellemme. Laskimme että heti että vuonna 2017 valitaan 40. Pitsimissi ja silloin on näin ollen juhlavuosi. Yleensä juhlavuosia juhlitaan, me juhlimme tekemällä hyvää. Ensin suunnittelimme juhlan järjestämistä kesällä samaan yhteyteen kisan finaalin kanssa Pitsiviikolla. Mutta lopulta totesimme, ettei se ole järkevää. Me emme jaksa, eikä meillä ole ajallisia resursseja, jolloin juhlasta ei tulisi sellaista mitä se ansaitsee. Ja silloin joutuisimme laiminlyömään tämän kesän finalistejamme ajan puutteen vuoksi. Tämä taas veisi motivaation tekemisestä, koska meille on kunnia-asia, että aina jokaisena vuonna finalistit tuntevat olevansa tervetulleita ja meillä on heille aikaa.

Raumalainen teki kivan jutun tapahtumastamme syyskuun lopun lehteensä

Siksi siirsimme juhlan syksyyn. Sekin toi omia haasteita, syksyllä tuntuu olevan paljon muutakin. Mutta hyvässä yhteistyössä monen tahon kanssa kartoitimme päivää joka olisi mahdollisimman ”tyhjä” tilaisuuksista joissa kohdeyleisö on sama. Lukon kotiottelu sattui nyt samalle illalle, mutta ehkä yleisö on kuitenkin eri, toivottavasti. Meillä on lisäksi moneen muuhun tilaisuuteen nähden hyväntekeväisyys mukana tässä hyvin vahvasti, joten uskomme löytävämme yleisömme.

Istun työni vuoksi koneella käytännössä koko päivän, tämän juhlagaalan työstämiseen otin kuitenkin avuksi perinteisen kierrevihon joka kulkee aina mukana 😊

Raumalla tapahtuu nyt. Tulevan perjantain Sparkling Night Muotigaala on loppuunmyyty. Olemme iloksemme saaneet olla vähän auttamassa tämän tilaisuuden järjestelyissä, kumpikin meistä omalla osaamisalueellamme. Samalla itse opimme lisää tämän tyyppisen tapahtuman järjestämistä. Tulossa on varmasti aivan upea tapahtuma, kuten viime vuonnakin, tänä vuonna on mukana vielä upeaa lisämaustetta verrattuna viimevuotiseen. On hienoa, kun saamme olla mukana seuraamassa, miten kymmenen raumalaista yritystä, osa keskenään kilpailevia yrityksiä, laittavat pystyyn tämän kokoluokan show’n, jonka 500 lippua myydään loppuun niin nopeasti että moni valtakunnantason järjestäjäkin olisi kateellinen.

Sparkling Night myytiin loppuun melko nopeasti jo kolmisen viikkoa ennen itse tilaisuutta

Myös meidän tilaisuudessamme nähdään muotia ja vaikka näemmekin paikallisten liikkeiden valikoimien lisäksi myös käsinvalmistettuja Riikka Ikäheimon pitsisiä juhla-asuja, niin  muotinäytös on vain osa illan ohjelmaa. Pitsimissi 40 v hyväntekeväisyysgaala on juhla, jossa pukukoodina on tumma puku. Se kunnioittaa kilpailun pitkiä perinteitä, sen perustajaa SPR:n Rauman osastoa hyvästä työstä vuosien saatossa, omaa kotikaupunkiamme Raumaa sen 575 vuotisesta historiasta ja tavallaan myös kotimaamme 100-vuotista historiaa, vaikka emme tätä tilaisuutta mitenkään erityisesti vietä Suomi100 teemalla. Me kunnioitamme Suomen itsenäisyyttä, mutta tämän juhlan kanssa me haluamme kunnioittaa raumalaista perinteitä, muistella kisan historian kautta sen aikana muuttunutta ajankuvaa. 

Kuvasimme Riikka Ikäheimon ihania pukuja kahden pitsimissimme kanssa viime vuonna Rouva Mannerin upeat kuvauspuitteet tarjoavissa tiloissa Vanhassa Raumassa

Mutta ennen kaikkea me kunnioitamme omaishoitajia jotka tekevät arvokasta työtä yhteiskunnassamme. Heidän lisäkseen juhlan tuottoa käytetään lapsiperheiden hyväksi. SPR:n Rauman osasto huolehtii rahan perille menosta. Meidän tehtävämme on kerätä mahdollisimman paljon annettavaa tähän hyvään kohteeseen. Toivommekin myös muiden liittyvän tähän projektiin yhdessä kanssamme. Niin että voimme rehellisesti kertoa raumalaisten ihmisten ja yritysten pitävän huolta niistä jotka huolenpitoa tarvitsevat.

Me olemme jo tänä vuonna järjestäneet kaksi Pitsimissikahvilaa Ravintolapäivinä, joista saamamme tuoton olemme ohjanneet tätä juhlavuoden projektia varten avaamallemme pankkitilille. Jo nyt on juhlagaalaamme varattu lippuja ja annettu logomainoksia niin että tiedämme tästä tulevan tuottoa. Meille on itsellemme tärkeää, että tämä juhla onnistuu. Juhlan tulee olla sopivan juhlava, ohjelman viihdyttävää, tarjoilun maukasta ja toimivaa. Mutta ennen kaikkea sen tulee tuottaa annettavaa kohteellemme. Omaishoitajat ja lapsiperheet ansaitsevat tukea.

Hanna Östmanin suunnittelema Pitsimissileivos

Meiltä on moni kysynyt motiivejamme tähän. Voisin itse tietysti todeta, että omaishoitajien tukeminen on minulle motivoivaa henkilökohtaisesti sen vuoksi että äitini toimi isäni omaishoitajana monen raskaankin vuoden ajan. Mutta ihan rehellisesti sanottuna, meitä motivoi se, että ne joilla on varaa auttaa, auttavat. Se on synnynnäinen ominaisuus ja elämänkatsomus, tapa elää, joka on iän ja elämänkokemuksen myötä kasvanut ja voimistunut. Me haluamme tehdä hyvää. Meillä ei itsellämme ole taloudellista mahdollisuutta lahjoittaa isoja summia mutta me voimme käyttää aikaamme sen mahdollistamiseksi. Mutta emme pyydä keneltäkään mitään ilman vastinetta.

Ihan ensimmäistä Pitsimissiä haettiin tällä lehti-ilmoituksella 😄

Vuoden 1981 Pitsimissi Nina kävi meitä kesällä tervehtimässä ja kuvahan tietysti piti ottaa, Ninalla on voitostaan ihan omaksi saatu nauha

Tervehtimässä meitä kävi Suomen vierailullaan myös vakituisesti Itävallassa asuva Pitsimissi 1986 Heidi ja taas otetitin kuva, tällä kertaa myös sillä nauhalla jolla hänet on kruunattu, tämä nauha on se jolla edelleen tänäkin päivänä missi kruunataan!

Tulemme luomaan viihdyttävän juhlan, jossa jokaisella on mukava olla mukana, samalla luomme mahdollisuuden yrityksille markkinoida omaa osaamistaan ja halua olla mukana yhteisessä hyvässä. Luomme tilaisuuden, jossa kunnioitetaan myös kaikkia 40 valittua Pitsimissiä, sen kilpailun perinteitä. Arvostamme kisan perustajia Suomen Punaisen Ristin Rauman osastoa sekä Cassiopeia Colectionia, Soili Vahalaa, kisan ansiokkaasta eteenpäin kuljettamisesta. Joku viisas on joskus sanonut, että historiaa tuntemalla voi paremmin ymmärtää tulevaisuutta. Siksi katsomme avoimin mielin myös historiaan. Mutta ennen kaikkea luomme raumalaisille yhteisen juhlan ja mahdollisuuden vaikuttaa niiden ihmisten elämän pieneen parantamiseen jotka sen ansaitsevat, tällä kertaa omaishoitajat ja lapsiperheet.

Historiaa selvittääksemme kävimme juttelemassa SPR:n Rauman osaston ihmisten kanssa, saimme seuraksemme ihmisiä joista osa oli ollut mukana koko sen ajan kun kisa on heidän hoidossaan ollut. Mielenkiintoisia tarinoita kisan alkuvuosilta.

Joskus tuntuu että nykyisin vallitsevana on yhteiskunnassamme omien etujen tavoittelu ja negatiivisten asioiden kertominen eteenpäin. Onneksi kuitenkin on myös paljon ihmisiä, joilla on energiaa ja jaksamista olla positiivisia. Ihmisiä, jotka ajattelevat myös muita. Olemme saaneet tehdä hyvää yhteistyötä juuri tällaisten ihmisten kanssa koko sen viisi vuotta, jonka olemme Pitsimissikilpailua nyt järjestäneet. Ja nyt olemme löytäneet tästä upeasta kaupungistamme lisää näitä ihania ihmisiä. On aina niin voimaannuttavaa tehdä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, joille ensimmäisenä ei ole mielessä pelkästään oma etu. Jokaisella yrittäjällä on luonnollisesti oma yrityksensä hoidettavanaan ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa siitä on huolehdittava. Asioita voi kuitenkin tehdä niin monella tapaa.

Vuoden 2016 Pitsimissi oli mukana SPR:n ystävien järjestämässä Ikäihmisten puurojuhlassa auttamassa tarjoilussa ja juttelemassa ihmisten kanssa

Meiltä on monesti kysytty taloudellisista motivaatioistamme Pitsimissikilpailun suhteen. Aina olemme vastanneet, ettei meillä sellaisia ole. Eikä ole nytkään - sitäkin on kysytty. Haluamme antaa panoksemme muille. Meillä on aikaa ja kykyä järjestää tämä tilaisuus. Kaikkea kykyä tai aikaakaan ei toki itsellä ole, mutta siksi olemme keränneet hyvän tukiverkoston tähän asiaan. Kaiken tarvittavan pyrimme saamaan lahjoituksina, joko työnä tai tavarana. Niin että pystymme luovuttamaan lipputulot ja logomainonnan tuotot sinne, minne ne kuuluvat: Omaishoitajille ja lapsiperheille. Lyhentämättömänä. Meille jää tekemisen ja antamisen ilo. Ja se on yksi suurimmista iloista jota ihmisen voi kokea.

Oletko kokeillut?

Gaalaterveisin

Riikka