Varusmiessoittokunnan konsertit - suosittelen!

Kun oma työ on hektistä ja se sisältää matkustamista, jäävät usein erilaiset, kivaltakin vaikuttavat elokuvat, teatteriesitykset, konsertit ja muut vastaavat esitykset menemättä.

Usein erilaisten tapahtumien kanssa käy niin että jos saa aikaiseksi osallistua niin paikan päällä on tyytyväinen itseensä että tuli lähdettyä. Tästä lähtemisen laiskuudesta ei voi syyttää kuin itseään. Siksi onkin aina hyvä juttu kun jonnekin tulee lähdetyksi. 

Johtuen mieheni armeijataustasta - kuulostaapa se hauskalta noin sanottuna. Mutta siis johtuen siitä että hän on armeijansa suorittanut Haminassa, kautta aikain ensimmäisessä varusmiessoittokunnassa Suomessa ja työskennellyt seuraavan ikäluokan kanssa kessuna, olemme pyrkineet käymään soittokunnan konserteissa - Hamina Tattoota unohtamatta.

https://www.facebook.com/varusmiessoittokunta

Varusmiessoittokunnan teemoitetut konsertit osoittavat kiistatta joka kerta ikäluokasta toiseen kaksi asiaa, soittokunnassa armeijaansa suorittavat ovat musiikin, lavatekniikan, kuvaamisen ja toimittamisen ym tarvittavan ammattilaisia, niin näyttäviä ja laadukkaita ovat nämä showt. 

Toinen selkeä totuus on se millaista ulospäinkin hehkuva fiilis syntyy kun riittävän samanhenkiset ihmiset saatetaan yhteen ja heitä johdetaan taidolla ja ihmisyydellä, kun ymmärretään luovien ihmisten erityispiirteet ja tehdään johtamisen haasteista vahvuuksia.

Olimme 70 -luvun musiikkia esittävän kiertueen konsertissa Turussa Logomossa. Konsertti oli kiertueen viimeinen, seuraavaksi nämä nuoret lähtivät soittamaan taas perinteistä sotilasmusiikkia ennen kun palvelus olisi ohi. Varmasti se, että kyseessä oli pitkähkön konserttikiertueen viimeinen esitys, loi konsertin encorekappaleisiin oman fiiliksensä, mutta uskon että ne ovat joka paikkakunnalla olleet hyvällä fiiliksellä esitettyjä.

Loppua kohden tunnelma ja fiilis nousi huippuunsa, se oli villiä ja riehakasta, mutta samalla musiikin taso pysyi. Se yhteenkuuluvaisuuden tunne ja hyvä fiilis joka näillä nuorilla oli keskenäisessä kanssakäymisessä lavalla, oli käsinkosketeltavaa ja se aisti katsomoon asti. 

En kadehdi ihmisiä, mutta se nuorten ihmisten fiilis toi mieleeni muutamat hetket omasta nuoruudestani, jolloin ole kokenut kuuluvani juuri siihen missä olen silloin ollut. Olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta sitä tiettyä fiilistä edesauttaa nuoruus.

Olemme käyneet katsomassa konsertteja elokuvasävelillä, 90 -luvun ja nyt 70-luvun musiikkia. 80 -luku valitettavasti jäi välistä. Aina kokemus on ollut positiivinen. Mitä nämä seuraavat vuosikurssit tulevatkin esittämään, voin jo etukäteen antaa suosituksen, konsertit tulevat olemaan osallistumisen arvoisia.

Sotilasmusiikkia soittavat Tattoot taas ovat vaikuttavia taidonnäytteitä, joissa kuullaan ja nähdään hyviä esityksiä myös muiden maiden soittokunnilta. Musiikin lisäksi näissä nähdään myös taitavia esityksiä aseiden, kuvioiden ja muun mielenkiintoisen parissa. Suosittelen tutustumaan jos sotilasmusiikin tämä puoli on vierasta.

Kuva: Hans Lehtinen

Olen laiska lähtemään, kuten aluksi kerroin. En ole itse ollenkaan musikaalinen ihminen, mutta olen iloinen että Hansin armeija-aika on aikaansaanut myös minulle nämä elämykset ja tunteet, vaikka hänen armeijassa ollessaan emme edes tunteneet toisiamme.

Juuri huomasin ilouutisen: Varusmiessoittokunnan viihdekokoonpano esittää svengaavaa joulumusiikkia eri puolilta maailmaa. Konsertti myös Raumalla!
Liput on jo hankinttu, suosittelen!

Hanki liput tästä


Muistakaa nauttia elämän tarjoamista iloista ja elämyksistä!


Musiikillisin terveisin

Riikka

Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka

Tulossa: Pitsimissi 40v hyväntekeväisyysgaala

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten itse mielessäni yhdistän missikilpailut ja hyväntekeväisyyden melko kiinteästi yhteen, vaikka monen kisan kohdalla tilanne ei valitettavasti nykyään se olekaan. Kun aikanaan ostimme perinteisen Pitsimissikilpailun, meille oli selvää, että kun saamme kilpailun järjestelyt rutinoitua, niin jotenkin huomioimme myös ympäröivän yhteiskunnan ja hyväntekeväisyyden.

Kaksi ensimmäistä vuotta meni asioiden oppimiseen ja järjestelyjen hiomiseen, mutta sen jälkeen olemme osallistuneet hyviä asioita tekevien tahojen tuomiseen esiin. Että muutkin huomaisivat nämä toimijat, olemme osallistuneet Siskot ry:n Siskorusettikampanjaan syöpäsairaiden vertaistuen tärkeyden korostamiseksi ja tuoneet esille Rauman Seudun Tules ry:n hyvää ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Pitsimissimme ovat vierailleet koulussa ja päiväkodissa.

Vuonna 2015 toimme esiin Siskot - syöpäkuntoutujat ry:n Siskorusetti -kampanjaa

Vuonna 2016 vierailimme Rauman Tules ry:n Tulestuvalla, Järjestötalolla

Pitsimissi on vieraillut mm. Kaivopuiston päiväkodissa lasten ilona

Rauman Freinet koulun pajapäivässä Pitsimissi oli vetämässä kuvataidepajaa. Siihen Jenni oli mitä oivallisin vetäjä oman kuvataiteellisen lahjakkuutensa ansiosta

Meillä kuitenkin oli isompikin ajatus jo silloin kun ostimme kilpailun itsellemme. Laskimme että heti että vuonna 2017 valitaan 40. Pitsimissi ja silloin on näin ollen juhlavuosi. Yleensä juhlavuosia juhlitaan, me juhlimme tekemällä hyvää. Ensin suunnittelimme juhlan järjestämistä kesällä samaan yhteyteen kisan finaalin kanssa Pitsiviikolla. Mutta lopulta totesimme, ettei se ole järkevää. Me emme jaksa, eikä meillä ole ajallisia resursseja, jolloin juhlasta ei tulisi sellaista mitä se ansaitsee. Ja silloin joutuisimme laiminlyömään tämän kesän finalistejamme ajan puutteen vuoksi. Tämä taas veisi motivaation tekemisestä, koska meille on kunnia-asia, että aina jokaisena vuonna finalistit tuntevat olevansa tervetulleita ja meillä on heille aikaa.

Raumalainen teki kivan jutun tapahtumastamme syyskuun lopun lehteensä

Siksi siirsimme juhlan syksyyn. Sekin toi omia haasteita, syksyllä tuntuu olevan paljon muutakin. Mutta hyvässä yhteistyössä monen tahon kanssa kartoitimme päivää joka olisi mahdollisimman ”tyhjä” tilaisuuksista joissa kohdeyleisö on sama. Lukon kotiottelu sattui nyt samalle illalle, mutta ehkä yleisö on kuitenkin eri, toivottavasti. Meillä on lisäksi moneen muuhun tilaisuuteen nähden hyväntekeväisyys mukana tässä hyvin vahvasti, joten uskomme löytävämme yleisömme.

Istun työni vuoksi koneella käytännössä koko päivän, tämän juhlagaalan työstämiseen otin kuitenkin avuksi perinteisen kierrevihon joka kulkee aina mukana 😊

Raumalla tapahtuu nyt. Tulevan perjantain Sparkling Night Muotigaala on loppuunmyyty. Olemme iloksemme saaneet olla vähän auttamassa tämän tilaisuuden järjestelyissä, kumpikin meistä omalla osaamisalueellamme. Samalla itse opimme lisää tämän tyyppisen tapahtuman järjestämistä. Tulossa on varmasti aivan upea tapahtuma, kuten viime vuonnakin, tänä vuonna on mukana vielä upeaa lisämaustetta verrattuna viimevuotiseen. On hienoa, kun saamme olla mukana seuraamassa, miten kymmenen raumalaista yritystä, osa keskenään kilpailevia yrityksiä, laittavat pystyyn tämän kokoluokan show’n, jonka 500 lippua myydään loppuun niin nopeasti että moni valtakunnantason järjestäjäkin olisi kateellinen.

Sparkling Night myytiin loppuun melko nopeasti jo kolmisen viikkoa ennen itse tilaisuutta

Myös meidän tilaisuudessamme nähdään muotia ja vaikka näemmekin paikallisten liikkeiden valikoimien lisäksi myös käsinvalmistettuja Riikka Ikäheimon pitsisiä juhla-asuja, niin  muotinäytös on vain osa illan ohjelmaa. Pitsimissi 40 v hyväntekeväisyysgaala on juhla, jossa pukukoodina on tumma puku. Se kunnioittaa kilpailun pitkiä perinteitä, sen perustajaa SPR:n Rauman osastoa hyvästä työstä vuosien saatossa, omaa kotikaupunkiamme Raumaa sen 575 vuotisesta historiasta ja tavallaan myös kotimaamme 100-vuotista historiaa, vaikka emme tätä tilaisuutta mitenkään erityisesti vietä Suomi100 teemalla. Me kunnioitamme Suomen itsenäisyyttä, mutta tämän juhlan kanssa me haluamme kunnioittaa raumalaista perinteitä, muistella kisan historian kautta sen aikana muuttunutta ajankuvaa. 

Kuvasimme Riikka Ikäheimon ihania pukuja kahden pitsimissimme kanssa viime vuonna Rouva Mannerin upeat kuvauspuitteet tarjoavissa tiloissa Vanhassa Raumassa

Mutta ennen kaikkea me kunnioitamme omaishoitajia jotka tekevät arvokasta työtä yhteiskunnassamme. Heidän lisäkseen juhlan tuottoa käytetään lapsiperheiden hyväksi. SPR:n Rauman osasto huolehtii rahan perille menosta. Meidän tehtävämme on kerätä mahdollisimman paljon annettavaa tähän hyvään kohteeseen. Toivommekin myös muiden liittyvän tähän projektiin yhdessä kanssamme. Niin että voimme rehellisesti kertoa raumalaisten ihmisten ja yritysten pitävän huolta niistä jotka huolenpitoa tarvitsevat.

Me olemme jo tänä vuonna järjestäneet kaksi Pitsimissikahvilaa Ravintolapäivinä, joista saamamme tuoton olemme ohjanneet tätä juhlavuoden projektia varten avaamallemme pankkitilille. Jo nyt on juhlagaalaamme varattu lippuja ja annettu logomainoksia niin että tiedämme tästä tulevan tuottoa. Meille on itsellemme tärkeää, että tämä juhla onnistuu. Juhlan tulee olla sopivan juhlava, ohjelman viihdyttävää, tarjoilun maukasta ja toimivaa. Mutta ennen kaikkea sen tulee tuottaa annettavaa kohteellemme. Omaishoitajat ja lapsiperheet ansaitsevat tukea.

Hanna Östmanin suunnittelema Pitsimissileivos

Meiltä on moni kysynyt motiivejamme tähän. Voisin itse tietysti todeta, että omaishoitajien tukeminen on minulle motivoivaa henkilökohtaisesti sen vuoksi että äitini toimi isäni omaishoitajana monen raskaankin vuoden ajan. Mutta ihan rehellisesti sanottuna, meitä motivoi se, että ne joilla on varaa auttaa, auttavat. Se on synnynnäinen ominaisuus ja elämänkatsomus, tapa elää, joka on iän ja elämänkokemuksen myötä kasvanut ja voimistunut. Me haluamme tehdä hyvää. Meillä ei itsellämme ole taloudellista mahdollisuutta lahjoittaa isoja summia mutta me voimme käyttää aikaamme sen mahdollistamiseksi. Mutta emme pyydä keneltäkään mitään ilman vastinetta.

Ihan ensimmäistä Pitsimissiä haettiin tällä lehti-ilmoituksella 😄

Vuoden 1981 Pitsimissi Nina kävi meitä kesällä tervehtimässä ja kuvahan tietysti piti ottaa, Ninalla on voitostaan ihan omaksi saatu nauha

Tervehtimässä meitä kävi Suomen vierailullaan myös vakituisesti Itävallassa asuva Pitsimissi 1986 Heidi ja taas otetitin kuva, tällä kertaa myös sillä nauhalla jolla hänet on kruunattu, tämä nauha on se jolla edelleen tänäkin päivänä missi kruunataan!

Tulemme luomaan viihdyttävän juhlan, jossa jokaisella on mukava olla mukana, samalla luomme mahdollisuuden yrityksille markkinoida omaa osaamistaan ja halua olla mukana yhteisessä hyvässä. Luomme tilaisuuden, jossa kunnioitetaan myös kaikkia 40 valittua Pitsimissiä, sen kilpailun perinteitä. Arvostamme kisan perustajia Suomen Punaisen Ristin Rauman osastoa sekä Cassiopeia Colectionia, Soili Vahalaa, kisan ansiokkaasta eteenpäin kuljettamisesta. Joku viisas on joskus sanonut, että historiaa tuntemalla voi paremmin ymmärtää tulevaisuutta. Siksi katsomme avoimin mielin myös historiaan. Mutta ennen kaikkea luomme raumalaisille yhteisen juhlan ja mahdollisuuden vaikuttaa niiden ihmisten elämän pieneen parantamiseen jotka sen ansaitsevat, tällä kertaa omaishoitajat ja lapsiperheet.

Historiaa selvittääksemme kävimme juttelemassa SPR:n Rauman osaston ihmisten kanssa, saimme seuraksemme ihmisiä joista osa oli ollut mukana koko sen ajan kun kisa on heidän hoidossaan ollut. Mielenkiintoisia tarinoita kisan alkuvuosilta.

Joskus tuntuu että nykyisin vallitsevana on yhteiskunnassamme omien etujen tavoittelu ja negatiivisten asioiden kertominen eteenpäin. Onneksi kuitenkin on myös paljon ihmisiä, joilla on energiaa ja jaksamista olla positiivisia. Ihmisiä, jotka ajattelevat myös muita. Olemme saaneet tehdä hyvää yhteistyötä juuri tällaisten ihmisten kanssa koko sen viisi vuotta, jonka olemme Pitsimissikilpailua nyt järjestäneet. Ja nyt olemme löytäneet tästä upeasta kaupungistamme lisää näitä ihania ihmisiä. On aina niin voimaannuttavaa tehdä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, joille ensimmäisenä ei ole mielessä pelkästään oma etu. Jokaisella yrittäjällä on luonnollisesti oma yrityksensä hoidettavanaan ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa siitä on huolehdittava. Asioita voi kuitenkin tehdä niin monella tapaa.

Vuoden 2016 Pitsimissi oli mukana SPR:n ystävien järjestämässä Ikäihmisten puurojuhlassa auttamassa tarjoilussa ja juttelemassa ihmisten kanssa

Meiltä on monesti kysytty taloudellisista motivaatioistamme Pitsimissikilpailun suhteen. Aina olemme vastanneet, ettei meillä sellaisia ole. Eikä ole nytkään - sitäkin on kysytty. Haluamme antaa panoksemme muille. Meillä on aikaa ja kykyä järjestää tämä tilaisuus. Kaikkea kykyä tai aikaakaan ei toki itsellä ole, mutta siksi olemme keränneet hyvän tukiverkoston tähän asiaan. Kaiken tarvittavan pyrimme saamaan lahjoituksina, joko työnä tai tavarana. Niin että pystymme luovuttamaan lipputulot ja logomainonnan tuotot sinne, minne ne kuuluvat: Omaishoitajille ja lapsiperheille. Lyhentämättömänä. Meille jää tekemisen ja antamisen ilo. Ja se on yksi suurimmista iloista jota ihmisen voi kokea.

Oletko kokeillut?

Gaalaterveisin

Riikka

Raumanmeren juhannus 2017

Viime kirjoituksessani sivusin jo vuoden vanhaa juhannusjuhlaa. Nyt on juhannus tältäkin vuodelta ohi ja RMJ2017 tuli koettua. Onhan se aika upea juttu, että näin iso juhannusjuhla on täällä Raumalla. Varmasti jokainen juuri sen ikäisen nuoren perhe on tyytyväinen, kun nuoren ei tarvitse lähteä Himokselle tai Tahkolle voidakseen mennä isoille festareille. Toki varmasti ihan lähellä asuvilla on, jos ei muuta niin meluhaitta. Mutta kyllä ainakin minun mielestäni, kun objektiivisin silmin asiaa tarkastelin alueelle kävellessäni, alue oli aika hyvin eristetty, niin ettei pihoille mennä omille tarpeille kuten menneinä vuosina. Liikennekin sujui kuten jo viime vuonnakin. Tämä on positiivinen tapa tuoda esiin Raumaa, kiitos siitä Riku Räsäselle, joka jaksaa näitä lähteä puuhaamaan.

Tänä vuonna ei (eikä viime vuonnakaan), nähty enää tätä jonotusta. Kuva on itseasiassa ihan toimistomme läheltä, sieltähän me menneinä vuosina ikkunasta katselimme torstaisin ihmisten jonotusta. Nämä jonot olivat aina hyväntuulisia. Tosin nyt jos mietin, kun tuosta nykyisin menevät myös rekat satamaan, tilanne ei enää olisi yhtä mukava - ainakaan ammattikuskien kannalta 😎
Kuva Hans Lehtinen

Vanhoihin juhannusjuhliin nähden uutta ovat myös tänä ja viime vuonna nämä valmiiksi pystytetyt teltat festarialueella. Maksamalla vähän enemmän saat teltan tai majan tai bungalowin valmiina.
Majassa on jopa sähköpistoke, palovaroitin ja lukittava ovi.
Meidänhän nyt näitä ei miettiä tarvitse, kun toimisto on kivan kävelymatkan päässä festarialueelta, mutta monelle mukava vaihtoehto. 😁

Keskiviikkona näytti vielä tältä, mutta kirkastui tostaihin mennessä...

Torstaina matka lipun tarkistamisen jälkeen ennen turvatarkastusta oli kohtuullisen väljä.
Ja ilma sopivan aurinkoinen, vaikkakaan ei lämmin.

Jonot turvatarkastuksissa olivat torstaina kohtuulliset, jopa nopeat. Perjantaina suosituinpiin aikoihin tässä sai vähän oikeasti jonottaakin, muttei sekään mikään paha jono ollut, kun muisti pitää mukana iloista mieltä.
Sitä kun ei turvatarkastuksissa poistettu, vaikka olisi taskut tai reppu ollut sitä täynnä 

Torstaina noin klo 20 oli vielä väljää liikehdintää varsinaisen festarialueen ja wc-alueen välillä, tämäkin väli täyttyi perjantaina. Kuitenkin niin että koko ajan pystyi liikkumaan eteenpäin, eikä wc-alueella ollut pahoja jonoja ollenkaan, ainakaan silloin kun siellä itse kävin. 😌

Yhtenä viihdykkeenä oli perinteinen benjihyppy, joka lajina on pitänyt pintansa, tässäkin pisteessä jono oli oikeastaan katkeamaton koko juhannuksen. Monet hyppäsivät tandemhyppyjä.
Yhden kerran näin kun hypäämään aikovalla meni "pupu pöksyyn" ja kori tuli alas ihmiset mukanaan - hyppy jäi hyppäämättä 😨😱

Jokaisen esiintyjän jälkeen, ainakin päälavan edessä, käytiin keräämässä roskat. Roskien kerääjät kiersivät koko aluetta koko ajan. Näin alue pysyikin kohtuullisen siistinä siihen nähden miten paljon ihmiset roskia saivat aikaan.Tämä jatkuva kerääminen olikin hyvin järjestetty, muutoin alue olisi ollut kaaosta ja sunnuntain siivous ylivoimaista suorittaa vaaditussa ajassa.

Kaija Koo oli ensimmäinen esiintyjä joka itse tuli katsottua torstaina. Ja hyvin se Kaija veti, hienosti sai yleison mukaansa. Itse kun en keikoilla paljon käy, oli yllätys se että kun Kaija vetää Supernaiset -biisinsä, yleisö heittää korkokenkiä lavalle! 😲 Todistimme tätä ilmiötä ihmeissämme, lähellämme oli tosifani, jonka ystävä videoi heittämisen ja kun Kaija nosti käteensä juuri tämän kengän, tämä nuori nainen liikuttui kyyneliin.
Itse sitä oli mielenkiintoista katsoa, kun en ole oikeastaan koskaan ollut sisällä missään tai kenenkään fanikulttuurissa.

Maailmanpyörä kuuluu näille festareille - tai Raumapyörähän se tässä tapauksessa on. 😎 Itse olin tuolla viime vuonna, mutta tänä vuonna jäi väliin - ehkä sitten taas ensi vuonna

Tämä kieputin oli uusi, torstaina ei vielä ollut pitkiä jonoja, perjantaina sitten jo enemmän. Itse käytännössä selvinpäin tuota kieputusta katsoessani mietin miltä tuntuu yhdistelmä: kunnon humala ja tämä vekotin
😓😒😕😖😱

Aurinkokin pastoi rannalle palmupuiden katveeseen, tosin perjantaina tästä olisi saanut täydemmän kuvan, ilman lämpötila kun nousi torstaista perjantaihin huomattavasti ja ihmiset kerääntyivät rannalle.

Tämä kuva on illalta aika myöhään, aurinko on jo laskemassa ja ilman vilpoisuus alkaa tuntua. Otin tämän kuvan oikeastaan niille jotka kävivät näissä bileissä silloin aikanaan, mutta eivät enää. Nyt kaukana näkyvät värikkäät teltat ja majat ovat juuri siellä missä silloin aikanaan oli päälava ja kova meno 😎

Saatuamme Kaija Koon esiintymisen aikana väistellä hyppiviä ja pomppivia ihmisiä jotka työntyivät takaa eteen vaikka siellä ei ollut tilaa, vetäydyimme omasta mielestämme melko taakse kun Antti Tuisku valloitti lavan - mutta löysimme itsemme taas ihmisten seasta väistelemässä muita. Hyvinhän siellä olisi pärjännyt jos olisi hyppinyt silloin kun toisetkin, mutta kun ei tuo kunto anna siihen myöden. Mutta hieno oli lavashow, vaikka näissä kuvissa ei paljon Anttia tai tanssijoita näy, valoshowta senkin edestä. 🙌🙌🙌

The Hoff oli ensimmäinen perjantain artisti jota tulimme katsomaan.

Ja sitten räjähti!

No ei sentään. Mutta kuvainnollisesti niin voisi sanoa. Oli mielenkiintoista katsoa miten monella esiintyjällä oli komeat valoshowt ja pyrot paukkuivat, rähähtelivät ja tulenlieskat löivät lämpöä kun tanssijat tanssivat tai bändi veti koreografiat, ja sitten tulee tämä mies yksin, mustassa t-paidassa ja mustissa farkuissa. Lavalla ei muuta kuin yläosan perusvalot, ei pyroja, ei tanssioita, ei edes bändiä., Vain taustanauhat ja mies joka lauloi hyväntuulisena. Ja yleisöä riitti (ottaen huomioon aikaisen ajankohdankin klo 18.30) ja he lauloivat mukana ja tanssivat ja hyppivät. Kunnioitus tätä esiintyjää kohden kasvoi itselläni, niin hienosti hän pelkistettynä esityksenä sai ihmiset mukaansa. 🙌🙌🙌

Haloo Helsinki kun esiintyi, osasimme jättäytyä vieläkin kauemmas, tosin tämän kuvan ottamisen jälkeen tässäkin kohdin ennen keikan päättymistä, ihmisiä oli joka puolella ympärillä.
Hyvä ja todella energinen oli Haloo Helsinki

Näiden kuvien ottamisella ei vuorokauden ajallisesti ole kovin suurta eroa, ylimmäinen on torstailta vähän myöhemmin kuin alempi on perjantailta, mutta kuvista näkee sen eron mikä oli ilmassa, kun perjantaina festarikansaa hellittiin auringolla, torstaina taas ei ollut ihan niin lämmintä 

Lauantaina olikin sitten taas välillä näinkin ikävän näköistä (kuva ei ole alueelta vaan keskustasta). Onneksi ei kuitenkaan koko aikaa, niin että esimerkiksi Joonas joka kävi lauantaina katsomassa viimeisen esiintyjän, ei kastunut ollenkaan - paitsi että jalat todellakin olivat kurassa, päivän vesi kun oli mukavasti pehmentänyt maaston

Kolmeksi päiväksi olisi ranneke ollut, mutta sovulla jätin lauantain väliin ja lepäsin. Jalat olivat jo sen verran kävelystä rasittuneet, ilma märkää eikä oikeastaan yhtään sellaista esiintyjää jotka edottomasti olisin halunnut nähdä.
Hans kävi katselemassa joitakin bändejä, mutta minä nautin olostani lähinnä makuuasennossa. 😴😪😴
Olen jo saavuttanut sen vaiheen kun kaulasta alaspäin vartalo vanhenee eri rytmissä kuin siitä ylöspäin...

Ehdittiin juhannuksena kylälläkin, Hansin veljen ja hänen kihlattunsa luona sopivasti ennen perjantain festareita. Hetki mukavasti lasinen kuohuviini kädessä oli mukavaa vaihtelua festareille, Kiitos Henri ja Marianne 😍

Kaiken kaikkiaan kiva juhannus, RMJ2017 tuli nähtyä ja koettua, kiitos Riku Räsänen ja kumppanit, kiitos myös muut festareilla kävijät, kun olitte melko mukavalla asenteella liikkeellä, niin että tämmöinen teihin nähden mummuikäinenkin selvisi bileistä ehjänä - niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Ensi vuonna ehkä sitten taas uudelleen!

Juhannusfiiliksin 🙋

Riikka