I Hate You SOOOO Much Right Now

Tsau!

Tässä tulee aika raju menetelmä purkaa stressiä. Opin tämän työterveyspsykologilta, kun olin toipumassa vakavasta työuupumuksesta, mutta esimieheni ei suostunut keskustelemaan työnkuvani muuttamisesta. Minulla on taipumus hahmottaa asiat helpoimmin musiikin ja biisien kautta. Niinpä nimesin menetelmän tästä Kelisin biisistä Caught Out There otetun sloganin mukaan I Hate You So Much Right Now -menetelmäksi.




Menetelmä itsessään on melko yksinkertainen. Se saattaa silti laittaa liikkeelle ison energiavyöryn. Tunteet ovat energiaa, ja padottujen tunteiden pitämiseen tukahdutettuina sitä kuluu runsaasti. Tämän vuoksi kannattaa antaa itselle aikaa toipua kirjoittamisen jälkeen. Lisäksi asiat saattavat palata seuraavan yön aikana käsiteltäviksi uniin. Siksi kannattaa pidättäytyä vain yhden asian käsittelyssä eli yhdessä kirjoitussessiossa kunakin päivänä. Jos tuntuu, että asia kaipaa vielä lisää työstämistä, voit jatkaa sitä seuraavana päivänä ja taas seuraavana niin kauan, että asia ei enää vaivaa sinua.

Kyseessä on vihakirjeen kirjoittaminen. Kun otat kynän käteen ja kirjoitat, joudut nimeämään tunteita ja käyttämään aivojen eri osia. Näin ollen a) vapautat patoutuneen tunteen, b) saat tilaisuuden sanoa, mitä olisit halunnut sanoa, mutta mitä et kohteliaisuudesta tai pelosta tai muusta syystä sanonut ja c) voit saada asiaan uusia näkökulmia. Muista kuitenkin, että et missään tapauksessa lähetä vihakirjettä sen kohteelle! Tässä ei ole tarkoituksena loukata ketään tai lisätä kierroksia vihan kierteeseen vaan katkaista se. Kirjeen ainoa tarkoitus on purkaa vihaa/ pelkoa/ surua/ katkeruuttaa pois sinun sisältäsi. Kun olet saanut kirjeen valmiiksi, voit polttaa tai repiä sen. Jos taas haluat säilyttää sen, talleta se paikkaan, missä se pysyy salassa.

Menetelmä on yksinkertainen:

• Ota esille paperia ja kynä.
• Ajattele ihmistä/ tilannetta/ asiaa, joka on saanut sinut tuntemaan vihaa/surua/kaunaa, joille ei ole ollut tilaa ilmetä. (Itse olen kirjoittanut irtipäästökirjeitä niin ihmisille kuin esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnalle ja yksinäisyydelle.) 
• Aseta kännykkäsi hälyttämään 20 minuutin päästä.
• Kirjoita kirjeeseen kohteen nimi ja päiväys sekä se, miksi olet vihainen/ surullinen. Älä pidättele itseäsi vaan anna mennä. Muista, että et tule koskaan lähettämään tätä kirjettä, joten voit olla täysin rehellinen. Asia voi olla suuri tai lapselliselta tuntuvan pieni. Mutta jos se kismittää sinua, se riittää.
• Ala kirjoittaa vimmatusti, täysin sensuroimatta. Anna tulla paperille kaikki vitut, perkeleet ja solvaukset, jotka olet padonnut kurkkuusi, vatsaasi tai muualle kehoosi. Kirjoita juuri se, mitä tunnet ja juuri niin karkeilla sanoilla kuin haluat. Voit vaikka liioitella viestin karkeutta ja käyttää sellaista kieltä, joka saisi paatuneen merimiehen ja yläasteen koviksetkin punastumaan. 
• Ole täysin rehellinen. Ennen kaikkea uskalla olla rehellinen itsellesi ja myöntää kaikki negatiiviset tunteesi ja ajatuksesi sekä antaa niille sanat. Nyt on sinun tilaisuutesi. Mitä olisit halunnut sanoa kohteelle?

Kun hälytys soi, on aika lopettaa. Halutessasi voit lukea kirjeen. Yhtä hyvin voit jättää sen myös lukematta. Hengitä syvään ja anna tunteen hälventyä. Jos se tuntuu yhä vahvana, kirjoita seuraavana päivänä uusi kirje.

HUOM! Tämä on todella voimakas menetelmä. Joskus voi käydä niin, että ensimmäisen kirjeen jälkeen tunne pikemminkin vahvistuu kuin laimenee. Tämä johtuu siitä, että olet antanut nimen tunteille ja ajatuksille, joita et ehkä ole aiemmin sallinut itsesi kokea. Lisäksi jotkin asiat vain vaativat useamman kirjeen. Minun kokemukseni mukaan useimmat asiat haihtuvat ja höllentävät otettaan viimeistään kolmannen irtipäästökirjeen jälkeen. Joten tsemppiä matkaan! Ja muista olla itsellesi armollinen tämän prosessin aikana. Lohduttavaa on se, että olen usein huomannut tunteen purkautuneen jo ensimmäisen kirjoitussession aikana ja stressin lievittyneen huomattavasti. Padotut tunteet todellakin kuluttavat valtavasti energiaa, ja niistä irtipäästäminen vapauttaa sitä muuhun.

Toivotan Sinulle voimakkaita kirjoitussessioita! Ja jos haluat, voit tehostaa prosessia kuuntelemalla vihaista musiikkia. Voit myös kirjoittaa hiljaisuudessa, mutta älä vesitä prosessia kuuntelemalla hempeää musiikkia. Sen aika on sitten kirjeen valmistumisen jälkeen. :)

Miltä kirjoitusprosessi sinusta tuntui? Entä miltä olosi tuntui jälkeenpäin? Olisi mielenkiintoista kuulla sinun kokemuksiasi. :D

Kaikkien sota kaikkia vastaan eli ulkomaailma heijastaa sisäistä maailmaani

Olen viime aikoina saanut kokea selkeästi periaatteen "niin ulkona kuin sisällä". Toisin sanoen ulkomaailma heijastaa sisäistä maailmaa. Olen ihmetellyt, mistä näitä hirveyksiä eläimille tekeviä ihmisiä riittää. Olen vaahdonnut raivopäissäni Facebookissa suoltaen ilmoille enemmän kirosanoja kuin merimies ja uhonnut ryhtyväni nihilistiseksi terroristiksi eläinten puolustusrintamaan moukkamaisia ihmisiä vastaan. Toisena vaihtoehtona  olen pitänyt muuttoa autiolle saarelle mahdollisimman kauaksi muista ihmisistä, kun en selvästikään pidä suurimmasta osasta ihmisiä. Onko se auttanut? No ei. Päinvastoin uusia tapauksia tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Olen myös ihmetellyt, miksi kohtaan yllättävissä tilanteissa äärimmäisen kiukkuisia ihmisiä. Esimerkiksi käytin lenkillä naapurin koiraa, joka halusi mennä leikkimään kokoisensa kaverin kanssa. Yllättäen tuon toisen koiran omistaja kiskoi koiraansa vain toiseen suuntaan. Kun sanoin, että Onni haluaisi vain leikkiä, omistaja kivahti: "Joo joo, kyllä kai meilläkin on siihen jotain sanottavaa." Olin aluksi melko ihmeissäni, mutta vähitellen kokonaiskuva alkaa hahmottua.

En pidä väkivallasta. En pidä sodasta. En pidä valta-asemista. En pidä alistamisesta. En pidä kiukkuisista ihmisistä. Kumma, kun näitä asioita, mistä en pidä, ilmenee niin paljon ympärilläni toisissa ihmisissä. Olen kieltänyt nämä itsessäni tyyliin "enhän minä". No enpä vähän. Kun en muuten näitä puolia tunnista itsessäni, olen projisoinut ne ympäristööni. Sieltä ne sitten hyppivät silmille tilanteissa, jotka saavat minut hämilleni. Kunnes on ollut pakko myöntää, että nuo kaikki ominaisuudet ovat minussa itsessäni. Kasvaminen ei ole helppoa eikä kivaa, mutta muutenhan sitä ei kutsuttaisikaan kasvamiseksi. En tiedä tekeekö työ vapaaksi. Totuus sen sijaan vapauttaa aivan varmasti. Ainoa keino vapauteen on myöntää tosiasiat.

Teen väkivaltaa itselleni kieltämällä tarpeeni ja pysyttelemällä työssä, josta en pidä. Tarkemmin sanottuna työssä, jota vihaan. Uskottelen itselleni, että eihän tämä nyt niin pahaa ole, kyllä tästä selvitään, täytyy vaan vähän tsempata ja ei tähän kuole. Mutta entäpä jos kuolee? Tapan itseäni, innostustani ja lahjojani pala palalta ja riistän omaa elinvoimaani. En selvästikään ole "on my mission" eli toteuta todellista tehtävääni. Jos en kuole fyysisesti, niin henkisesti ainakin. Olen myös alkanut pelätä, että tämä tie vie mut fyysisesti ennenaikaiseen hautaan - edelleen kiukkuisena ja vihaisena. Mutta niin kuin Bruce laulaa: "I said war. What is it good for. ABSOLUTELY NOTHING!"

Käyn päivittäin sotaa omia tarpeitani vastaan tekemällä työtä, jossa en saa käyttää luovuuttani tai vahvuuksiani vaan minut määrätään tekemään tehtäviä, joita vihaan. Kohtaan autoritäärisiä valta-asetelmia ja olen kamppailuasetelmissa esimiestäni vastaan - samoin monien työtovereideni kanssa. Kihisen sisäisesti, raivoan ja kiukuttelen - mutta minähän en ole kiukkuinen tai vihainen. Henkinen ihminenhän ei ole vihainen. Right? Käyn sotaa myös olemalla ainoa erityisopettaja ja yrittämällä saada kolmeakymmentä muuta opettajaa muuttamaan omia työtapojaan. Olen jatkuvasti taistelutantereella. Ei ihme, että olen väsynyt - itse asiassa lopen uupunut. En näytä tunteitani ja ajatuksiani julkisesti, mutta vihan ja taistelun energia on ympärilläni niin vahvana, että se palaa minulle takaisin jopa ventovieraiden ihmisten suhtautumisessa ja käytöksessä minua kohtaan. Ja silti väitän vihaavani väkivaltaa ja olevani hippi rauhan asialla.

Aloitin Joshua Benavidesin ja Michael Macintoshin koulutuksen, mutta minulla ei ole ollut energiaa perehtyä siihen kunnolla. Eräs viisaus jäi silti mieleeni: "et vedä puoleesi sitä, mitä haluat vaan sitä, mitä olet". (You don't attract what you want, you attract what you are.) Näinpä. Tällä hetkellä vedän puoleeni tilanteita, jotka saavat sappeni kiehumaan, koska viha on se, mitä olen. Avain tässä lieneekin sanassa "vihaan". Viha luo lisää vihaa ja korventaa omat voimavarat loppuun pohjia myöten. Taistelu luo taistelua. Vaan kuinka hypätä pois tästä vihan ja taistelun oravanpyörästä? Kuinka lopettaa kaikkien sota kaikkia vastaan?