Vuoden ensimmäinen talvehtijakatsaus

Hyvää tämän vuoden ensimmäistä viikkoa! Olen käynyt yleensä vuodenvaihteessa tarkistamassa ensimmäisen kerran kunnolla eteisessä ja kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Eteisessä on sen verran lämpimämpää, että siellä pitää käydä kastelemassa vähintään kerran kuukaudessa, mutta nyt tein tarkemman kierroksen ja vähän myös siistin kasveja. Kurkataanpa, miltä talvehtijat näyttävät tässä vaiheessa talvea.

Rosmariini ei ole koskaan talvehtinut näin hyvin kuin tänä vuonna.

Olen yrittänyt talvettaa rosmariinia monta kertaa ja vuonna 2019 sain pidettyä sen hengissä peräti maaliskuun alkuun saakka. Silloin vannoin, etten enää yritä mokoman kasvin talvettamista. En kuitenkaan raskinut viskata syksyllä hyvissä voimissa ollutta rosmariiniani kompostiin, vaan toin eteisen pöydälle. Ajattelin seurata sitä tarkemmin ja leikata versot heti pakastimeen, jos se alkaisi näyttää elinvoiman hiipumisen merkkejä. Vielä se kuitenkin porskuttaa niin iloisesti, että toiveet kevääseen saakka selviämisestä alkavat heräillä. Liekö syy sitten se, että rosmariini asusti koko kesän omassa ruukussaan toisin kuin aiempina vuosina, jolloin kaivoin sen syksyllä muiden seasta erilleen. Olen myös lorautellut sille vettä samaan tahtiin kuin eteisessä asustelevalle atsalealle, eli selvästi useammin kuin minulla muuten olisi tapana kastella talvehtijoita.

Yksi lipsahdus tämän atsalean kanssa tosin sattui kuukausi sitten ja sen seurauksena melkein kaikki lehdet karisivat. Tämä kukki koko syksyn ja edelleenkin se jaksaa aukoa viimeisiä nuppujaan.

Kunhan tässä loppukuusta virittelen ensimmäisille kylvöille kasvivaloa, siirrän ainakin atsalean ja ehkä myös rosmariinin sen alle. Jos atsalea ei ala tehdä kevään aikana uusia versoja ja lehtiä, saatan viskata sen menemään. Ei harvalehtinen kepakko kovin kaunis katseltava ole.

Yleissilmäys eteiseen osoittaa, että vihreää näkyy ja viherliljapuukin on hyvissä voimissa.

Riippapelakuu kerää jostain syystä joka talvi kirvoja itseensä. Olen käyttänyt sen jo kolmesti suihkussa ja laittanut juureen tuholaistorjuntapuikonkin, jotta kirvakanta ei ihan villiintyisi. Siitä huolimatta muutama kirva oli löytänyt jo tiensä kirjavalehtisen muratin versonkärkiin. Käytin viikonloppuna sekä riippapelakuun että kaikki muratit suihkussa ja tarkistin, ettei muissa kasveissa ollut kirvoja. Vuosi vuodelta minua alkaa ärsyttää entistä enemmän riippapelakuun kirvaherkkyys. Se vain on yksi harvoja amppelikasveja, jotka oikeasti viihtyvät etupihan paahteessa kesän eivätkä sen versot katkeile kovin herkästi tuulessa. Hopeaputous sen kaverina tuo runsautta ja täyttää pelakuun oksien väliin jäävät aukot.

Hopeaputouksista suurin osa on hengissä ja osa tehnyt uutta versoakin, kuten vaikkapa tämä riippapelakuun kanssa asusteleva yksilö.

Tänä vuonna hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime talvena. Silloin kaikki eteisessä olleet hopeaputoukset kuolivat talven aikana. Ehkä syynä oli liian harva kastelu, sillä niiden kanssa samoissa astioissa kasvavat pelakuut viihtyvät kuivemmassa. Kellarissa olleista hopeaputouksista kaikki selvisivät kevääseen. Tänä vuonna olen tähdännyt vesitilkat hopeaputousten juureen, jotta ne saisivat enemmän kosteutta eivätkä pelakuut kärsisi liikakastelusta. Toistaiseksi taktiikka on toiminut mutta aion silti kylvää lähipäivinä hopeaputousten siemeniä. Kyllä ylimääräisille taimille aina paikat löytyvät, jos kaikki vanhat selviävätkin kevääseen saakka. Isoin pelakuulaatikko on sitä paitsi äidilläni talvehtimassa enkä tiedä, missä kunnossa se nyt on. Viime vuonna kyseinen ruukku oli kellarissa, jonne piti saada mahtumaan tänä talvena alppiruusun taimet. Siispä lykkäsin pelakuut muutamaksi kuukaudeksi äitini hoiviin.

Muratit viihtyvät hyvin eteisessä, vaikkakin muutamaan versonkärkeen oli tullut riippapelakuusta kirvoja.

Siirrytään kellariin. Siellä on sen verran kylmää, että isoissa ruukuissa olevia kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kuin kahdesti koko talven aikana, pienemmät ruukut toki tarvitsevat sielläkin pari kastelukertaa enemmän. Lämpömittari näytti ylähyllyllä 4 astetta ja vähän jännittää, kuinka siellä olevat gladiolukset, daalia ja karjalanneidot pärjäävät kevääseen. Alppiruusuille ja kärhöille sen sijaan olisi parempi, jos talvetuslämpötila olisi jopa lähellä nollaa. Silloin ne pysyisivät varmemmin levossa kevääseen saakka. Jonkinlaiseen kompromissiin on kuitenkin pakko tyytyä ja toivoa, että kukaan ei heittäisi henkeään. Toistaiseksi kaikki muut paitsi koruköynnös ovatkin pysyneet kiltisti talviunilla.

Katkoin jo edellisellä kellarikäynnillä koruköynnöksen latvaversoja toivoen sen ymmärtävän lopettaa valonetsimisen. Turha toivo, huomaan. Napsin kuitenkin sitä taas lisää. Jos siitä ei ole muuta hyötyä, niin ainakin se tuuhettuu kesää varten.

Seuraavalle kellarikäynnille otan sekatöörit mukaan ja leikkelen verenpisarat ja kärhöt. Minulle on henkisesti helpompaa pätkiä kuivan näköisiä versoja kuin sellaisia, jotka ovat jo alkaneet puskea vihreää. Yleensä talvehtijoissa on alkanut näkyä heräämisen merkkejä helmikuun aikana tai viimeistään maaliskuun alussa, joten kuukauden päästä lienee hyvä hetki käydä kellarissa saksimisreissulla.

Alppiruusut näyttävät virkeiltä. Tälle hyllylle ei osu kellarin valo, joten oli kuvattava salamalla. Lattialla olevat taimet näyttivät yhtä hyviltä, tosin yksi aivan pieni saattaa olla menetetty tapaus.

Missä kunnossa teidän talvilepolaiset ovat? Onko positiivisia yllätyksiä tai jännitystä aiheuttavia kasveja?

Marraskuu matelee

Vuoden mustin kuukausi tuntuu matelevan suorastaan etananvauhtia eikä puutarhaan tee mieli sadesäällä edes vilkaista. Tänään oli melko poutainen päivä, joten kävin pitkästä aikaa tutkimassa, mitä puutarhassa tapahtuu näin marraskuun loppupuolella. Kukkia sieltä tuskin enää löytyisi vai miten se nyt menikään?

"Hieman" etuajassa kukinnan aloittaneen jouluruusun oksan leikkasin maljakkoon.

Ällistyin tänään siitä, kuinka nopeasti madot olivat tehneet työnsä takapihalla. Kukkapenkeistä ei löytynyt kovin montaa luumupuun lehteä, vaikka vain reilu kuukausi sitten maa oli niistä keltaisenaan. Myös kivipolut olivat puhtaita. Todisteet näette edellisessä kuvassa jouluruusun taustalta. Tarkkaan kun etsi, saattoi löytää viimeisiä melkein kokonaan maan sisään vedettyjä lehtirullia. Pitänee käydä viemässä matosille lisää syömistä kun kerta noin nälkäisiä ovat.

Esikotkin kukkivat, tosin kukat ovat jatkuvista sateista ja satunnaisista pakkasista jo selvästi kärsineet. Pieniä väripilkkuja kuitenkin.

Komeamaksaruohot ovat yleensä sitkeitä ja kukkivat talven tuloon saakka. Nyt alkaa kuitenkin näyttää aika mustalta näidenkin meininki.

Syysasterikin on jo oikeastaan luovuttanut.

Belliksissä näytti olevan vielä yksittäisiä kukkia siellä täällä mutta lähempää katsottuna ne olivat kärsineet esikoiden lailla vaihtelevista säistä. Pitää siis etsiä silmäystävällistä katsottavaa muualta kuin kukista.

Nukkapähkämö on vähän lytyssä, mutta muuten suht siistiä katsottavaa. Valkoiset eivät muuten ole hometta vaan yön jäljiltä lehdille jäänyttä lumihyhmää. Hetken aikaa jouduin itsekin ihmettelemään, että näinkö märkä syksy meillä onkin ollut.

Muutaman vuoden vanha tuijanruippana tuuhettui kesän aikana paljon, mutta on kasvanut vähän toispuoleisesti. Vasen puoli on pohjoiseen, mikä varmasti selittää osittain puolipallomaista muotoa.

Keijunkukka 'Midnight Rose' on edelleen mukavan näköinen väripilkku.

Kaikki talvetettavat kesäkukat on vihdoin kannettu joko eteiseen, kellariin tai ulkovarastoon. Ulkovarasto pysyy hetken aikaa vielä plussalla, vaikka ulkona olisikin pakkasta, joten kärhöt ja pienet alppiruusut saavat vielä olla siellä pidemmän pakkasjakson alkuun saakka. Samalla kun nostan ne kellariin, siirrän eteisestäkin pari ruukkua sinne talven viettoon.

Kärhöt alkavat näyttää tältä yleensä helmikuussa. Koruköynnös on selvästi eri maata ja aloittaisi kasvunsa jo nyt. Ensimmäistä kertaa yritän talvettaa tätä kellarissa.

Aina kun kehutaan havukasvien helppoutta, tekee mieli nauraa ääneen. Tai ainakaan jättikokoinen siperianpihta ei ole kovin helppo puutarhakasvi, jos se on istutettu autopaikan, rakennusten tai laatoituksen viereen. Onhan sen hoito helppoa: sen kun katselee vain tuuheaa, tumman vihreää puuta. Hankalan siitä tekee valtava roskan määrä. Neulasia karisee pitkin vuotta, mutta pari kertaa vuodessa se aiheuttaa hammastenkiristelyä kuorruttamalla suuren alueen tahmaisilla neulasillaan ja murusiksi hajoavilla kävyillään. Vähänkään kovempi tuulenpuhuri viskoo roskaa ympäri pihamaata, josta niitä kulkeutuu kengissä ja koiran tassuissa myös sisälle. Lisäksi alkukesällä siperianpihdasta tippuu sen verran paljon pihkaa, että puun alle jääneen auton tuulilasi puhdistuu korkeintaan autopesulassa, jos sielläkään. Tänä syksynä olen harjannut koko etupihan kiveyksen kahteen kertaan ja kummallakin kerralla neulasia ja kävyn suomuja on kertynyt 20-30 litraa. Keväällä on varmasti taas vähintään yhtä paljon harjattavaa kun talven puhurit ja sulava lumi ovat riipineet lisää neulasia irti. Osan roskasta kippaan happamasta maasta pitävien kasvien juurelle, osan jätän pihdan juureen pitämään heinät kurissa.

Rungon vasemmalla puolella on noin viiden sentin paksuinen kerros törkyä, oikealla puolella rönsyansikoiden seassa sen verran mitä puusta on karissut, eli sentti-pari.

Jotain hyvääkin siperianpihdassa on: sen oksista saa talveksi koristeet parvekelaatikkotelineisiin. Pehmeät neulaset eivät pistele käsiä, joten ne sopivat hyvin myös havukoristeiden tekoon. Huomenna voisikin viritellä näiden sekaan valot.

Ja juuri nyt näyttää siltä, että huominen valkenee mustan sijaan valkoisena. Jäätävä tuuli antoi jo päivällä ymmärtää, että kylmää on luvassa ja nyt tuulen mukana sinkoilee lumihiutaleita. Maa on paikoin jo aika valkoinen, vaikka mittarin mukaan ollaan vielä plussalla. Pääseeköhän puutarha vihdoin talvilepoon?

Kuinka eri kukat kestävät hallaa?

Kaksi napakkaa hallayötä putkeen näytti, kuinka puutarhalle käy syksyn ensimmäisissä halloissa. Juttelin eilen naapurimme kanssa ja hän kertoi, että heidän pihallaan oli ollut vähintään viisi astetta pakkasta. Meillä lämpömittarit ovat talon seinustoilla, joten ne eivät näytä ihan täyttä totuutta. Niiden mukaan meillä oli käynyt alimmillaan asteen verran pakkasen puolella. Todellinen lämpötila kukkapenkeissä lienee ollut paikasta riippuen -2-4 asteen tienoilla. Pilalle menneitä kasveja tutkailemalla sai jotain käsitystä siitä, kuinka kylmää eri osissa tonttia on ollut ja kuinka hyvin eri kasvit kestävät pakkasen puraisuja.

Kasvimaa ei ole sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin, mutta varmasti tuossa aidan toisella puolella on ollut yhtä kylmää. Kehäkukat kestivät hyvin, samettikukat eivät.

Aurinkopenkki on juuri sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin. Meillä on heidän tonttiinsa verrattuna suunnilleen parin metrin korkeusero, mikä on eduksi keväisin ja syksyisin. Myös aita ja kivikkorinteen korkeammat kasvit antavat aurinkopenkille hieman suojaa alhaalta hiipivää hallaa vastaan. Olen istuttanut aidan viereen myös korkeita perennoja sekä pensaita, jotta ne antaisivat myöhemmin lisää suojaa hallalta. Toistaiseksi puuvartiset kasvit ovat vielä melko pieniä, joten punakosmokset ja purppurarevonhännät joutuivat ottamaan kylmän vastaan. Se oli menoa niille se. Kuvakin olisi niin surkeaa katsottavaa, etten pilaa sillä teidän yöunianne. Vaikka kosmokset ja revonhännät menivät, niin heti aidan vieressä olleet gladiolukset olivat täysin vahingoittumattomia. Yhdessä oli kukkiakin auki. Siinä siis kasvi, joka kestää hallayöt hyvin.

Varjokujan portti on aurinkopenkin vieressä. Kelloköynnöksissä osa latvoista nuupotti vetelinä, mutta muuten kasvit ovat hyvävointisia. Saa nähdä, kuinka nuput jaksavat aueta. Portti antaa suojaa varjokujalle, jossa ei ollut merkkiäkään hallasta.

Varjokujalla koruköynnös ja ruukkuhortensiat ovat virkeinä. Haluaako joku muuten koruköynnöksen siemeniä? Niitä olisi nyt tarjolla yllin kyllin.

Tuoksuherneille ei ollut käynyt kuinkaan millään puolella pihaa.

Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että takapiha on meillä etupihaa suojaisampi. Käsitys vahvistui entisestään kun huomasin, kuinka takapihan kesäkukat olivat hallan ottaneet vastaan. Kosmoksista ainoastaan latvojen kärjet nuupottivat ja purppurarevonhännätkin olivat melko hyvässä kunnossa. Tietysti kaikki takapihalle upotetut kivet varaavat lämpöä, mutta oma apunsa on rakennuksilla, tonttia ympäröivällä kuusikolla sekä takapihalle istutetuilla luumupuilla, jotka alkavat jo tuoda suojaa kylmiltä ilmavirtauksilta.

Aurinkopenkin kosmokset piti leikata melkein maanrajasta pois, nämä saivat jäädä vielä edes viherkasveiksi, jos eivät suostu kukkimaan.

Patiolla aremmille kasveille toivat selvästi suojaa kivet ja kookkaat kasvit ympärillä. Melkein parimetriset purppurarevonhännät ottivat toki osumaa, mutta niidenkin ulkonäkö koheni huomattavasti, kun leikkasi huonoimpia lehtiä pois. Syyshortensioista melkein kaikki kukinnot ovat muuttuneet ruskeiksi, mutta pensaiden alimmat ja toisten kasvien vieressä olleet kukinnot ovat vielä punertavia. Neuvo istuttaa kylmänarat kasvit kookkaampien kavereiden kainaloon ei siis ole tuulesta temmattu.

Petuniat saivat suojaa kivistä ja revonhännistä.

Kiinanasteri ei ole yleensä niitä kaikkein pakkasenkestävimpiä kasveja. Purppurarevonhäntä ja kurjenpolvi olivat kuitenkin suojelleet tämän itsekseen hassuun paikkaan kylväytyneen yksilön näin hyvin hallalta.

Maanrajassa näkyy muutama punertava hortensian kukinto. Heti hortensian oikealla puolella patiolaatoituksen vieressä nietospensas on täysin vihreä. Etupihalla olevan yksilön lehdet olivat muuttuneet mustankirjaviksi.

Edellisen kuvan hortensiasta oikealle daalia näytti olevan täysin menetetty tapaus. Kun leikkasin mustuneita varsia pois, huomasin niiden alla olevien lehtien ja nuppujen olevan täysin kunnossa. Olipa hyvä, että daalia päätti jo alkukesällä olla maanpeitekasvi!

Jättiverbena ja syyssyrikkä eivät olleet mokkonaankaan kylmästä. Syyssyrikän ruskettuneet kukinnot olivat tuollaisia jo ennen hallaöitä; niissä oli kukinta jo ohi.

Ahkeraliisat... ei toivoakaan.

Parin metrin päässä samassa penkissä leijonankidoilla ei ole mitään hätää. Nämä ovat yleensäkin olleet hyvin pakkasta sietäviä kesäkukkia.

Kärhöt ovat luotettavia, sillä ne eivät hätkähdä kummassakaan päässä kasvukautta pienistä kylmän nipistyksistä.

Vaikka ensimmäiset hallayöt veivätkin monta kasvia, niin olen tyytyväinen siitä, että koko puutarha ei ole vielä mustana. Väriä ja kukintaa riittää edelleen ja pilalle menneet kasvit oli helppo silputa kukkapenkkeihin rumentamasta näkymiä. Samalla tosin tuli esille monta kitkettävää kohtaa, mutta se on sitten ensi viikonlopun murheita.

Heinäkuun alun väri-ilottelua

Huikea kukkatykitys vain jatkuu kun yhä uudet kukkijat avaavat nuppujaan. Kärhöissäkin on jo useita kukkia auki, mutta kurkataan vielä pioneita ennen kuin niiden kukinta on kokonaan ohi. Pääkukat ovat jo alkaneet varista, mutta sivunupuista riittää kukintaa vielä hetkeksi. Taisi olla ensimmäinen vuosi, kun meille ei ole sattunut tuulta tai sadetta juuri pionien komeimman kukinnan ajaksi. Kimalaisetkin ovat onnessaan, sillä muhkean 'Elina'-pionin kukan sisältä löytyy runsain määrin siitepölyä ja varmaan mettäkin. Ei tarvitse kuin hetken aikaa seurailla pionipuskaa, kun kuulee jonkun kukan sisältä surinaa ja näkee täriseviä terälehtiä. Pian kukasta poistuu astetta keltaisemmaksi muuttunut kimalainen täysien siitepölyvasujen kanssa.

'Elina'-pioni on kimalaisten suosiossa. Kukkiin pusketaan heti kun nuput vain avautuvat edes sen verran, että sisälle pääsee.

Tässä komeampi 'Elinoista'. Ehkä ensi vuodeksi voisi harkita parempia tukia kuin pari oksankarahkaa, jotka tällä nyt on.

Olisi niin hauskaa kuvata puutarhaa laajemmista kuvakulmista, mutta sivupihalla se on aivan mahdotonta nyt. Keskellä nurmikkoa on nimittäin edelleen melko iso kasa hiekkaa, pienehkö kasa kivituhkaa sekä lautapino ja autotallin seinustalla pari pinoa halkoja odottamassa liiteriin vientiä. Laudat odottavat sitä, että isäntä ehtii tehdä pari pientä nikkarointiprojektia, kivituhkaa olen kärrännyt pikkuisen melkein joka päivä ja hiekalle pitää keksiä joku huomaamattomampi säilytyspaikka. Tämän kesän hiekkaleikit on nimittäin nyt leikitty ja kävi ilmi, että jossain oli tapahtunut pieni laskuvirhe. Hiekkaa jäi ehkä kuution verran enemmän yli mitä olin suunnitellut. Näillä helteillä en jaksa minäkään rehkiä lapion ja kottikärryn ääressä.

Ai että, kun olisi ollut kiva saada tämä näkymä ilman ylimääräisiä roippeita. 'Elinat', kurjenpolvet, jalopähkämöt ja myskimalvat kukkivat ensimmäistä kertaa komeasti yhtä aikaa ja kärhökaaripenkki näyttää edes jostain kulmasta valmiilta.

Siirrytään etupihalle ja kurkataan aurinkopenkkiä. Siellä isotähtiputket, tarhakeijunkukka 'Hansit' ja ritarinkannukset komeilevat nyt päätähtinä. Tiukukärhö 'Arabella' aloittelee ja suureksi yllätyksekseni myös aurinkopenkin siperiankurjenmiekoista yksi kukkii. Kukkavarsia on kolme ja jokaisessa on muutama nuppu. Kukkia on ollut parhaimmillaan vain kaksi auki yhtä aikaa, mutta on sekin parempi kuin viisi vuotta ilman kukan kukkaa. Ainoa kukkiva yksilö on vieläpä se, josta lohkaisin keväällä puolet toiseen paikkaan. Kurjenmiekka nimittäin tunkeili vähän turhan lähelle puistoatsalea 'Illusiaa'. Unohdin kaivaessani täyttää kuopan uudella mullalla, joten kurjenmiekka joutui odottelemaan juuristo osittain paljaana muutaman päivän ennen kuin sai kompostimultaa montun täytteeksi. Liekö shokkikäsittely sitten järkyttänyt niin paljon, että kurjenmiekka päätti viimeisenä konstinaan lykätä kukat ilmoille ettei hullu puutarhuri kaiva koko puskaa kompostin täytteeksi. Ehkä kokeilen ensi vuonna samaa konstia kahdelle muulle yksilölle.

Isotähtiputket sointuvat minusta kivasti 'Hansiin'. Ritarinkannukset tuovat korkeutta ja näyttävyyttä. Yksi siperiankurjenmiekan kukkakin siellä näkyy, tuossa 'Hansien' edessä.

Kivikkorinteen puolella kukkivat nyt sininen loistosalvia sekä kivikkotörmäkukka 'Pink Mist'. Naapurin edessä näkyy pinkkiä myskimalvaa, jonka siemeniä heittelin naapurin suostumuksella tuoksuvatulta vapautuneelle mullokselle.

Aurinkopenkin mongolianvaahtera kukki ensimmäistä kertaa ja nyt sitä koristavat upeat siemenkodat. Osittain näiden takia halusin mongolianvaahteran. Taustalla niitä myskimalvoja, tässä päässä on myös pari valkoista.

Pikkuniityltä hävisi talven aikana monta kasvia, mutta onneksi kumpikin kissankelloista ja osa ketoneilikoista on hengissä. Valkoinen on jotain minikokoista, harsomaista kasvia, jota kasvaa myös pihalaattojen väleissä.

Lasten tämän hetken lempikukka on metsämansikalta tuoksuva pikkujasmike. Ylänurkassa näkyy karpaattienkelloja, joista osa kukkii matalana mättäänä ja osa jopa 30 sentin korkuisina roikaleina.

Jatketaan varjokujalle. Siellä leijuu mahtava tuoksucocktail, sillä sormivaleangervojen lisäksi siellä kukkivat nyt varjoliljat. Vielä viikko sitten myös keltaisen nurkan päivänliljojen tuoksu leijaili varjokujan puoleenväliin saakka. Nyt ne ovat jo lopettaneet kukinnan tältä kesältä. Seuraavat varjokujan tuoksukasvit taitavatkin olla köynnöskuusama ja tuoksuherneet.

Varjokujan varjoliljat eivät ilmeisesti olleet alkukesällä varmoja, mihin suuntaan kukkavarret pitäisi kääntää. Onneksi kaikki päättivät kuitenkin kasvaa suunnilleen ylöspäin. Sipulit olivat istuttaessa aika pieniä, joten kukintakin on vielä vähän vaisua.

Varjokujalla koruköynnös on innostunut kukkimaan kunnolla. Hauskasti suurin osa kukinnoista roikkuu samassa ryppäässä. Latvat ovat kiivenneet jo sen verran korkealle, etten pysty niitä enää ohjailemaan. Nyt saavat löytää reittinsä omin päin.

Takapihalla ensimmäinen valkoisen isotähtiputken kukka on auennut. Taustalla olevat peittokurjenpolvet alkavat olla myös jo kukintansa ehtoopuolella.

Loistokärhöistä ensimmäisenä (jos talvehtineiden versojen kukkia ei lasketa) ehti aukaista kukkansa 'Multi Blue'. Tänään niiden kaveriksi oli ilmestynyt muutama 'Hagley Hybridin' kukka.

Ihana kärhöaika on siis alkanut. Tänä vuonna kärhöt tulevat nuppujen määrästä päätellen kukkimaan todella komeasti, joten ei tarvitse miettiä, mistä keksisi jutun juurta. Illalla kärhöt pääsevät maistelemaan vähän tujumpaa evästä, sillä toinen erä nokkoskäytettä on valmistunut. Aika vähän lannoitan ja hoivailen yleensä kasvejani, mutta kärhökaunottaret ovat ansainneet pientä hemmottelua alkukesällä. Sittenpä ne saavat pärjäillä ilman ylimääräisiä apuja ensi kevääseen saakka. Ainoa harmituksen aiheeni on mantsuriankärhö, jolle toissa talvi oli kohtalokas. Kaivoin eilen sen juurakon ylös ja totesin, että suurin osa juurista oli kuivanut ja melkein koko tyvi lahonnut. Otin tyvialueelta yhden viidentoista sentin mittaisen melkein elävän näköisen juurenpätkän ruukkuun, jos siitä vaikka jaksaisi joskus nousta verso. Loput juurakosta kaivoin takaisin maahan maatumaan. Pitää keksiä jotain muuta sen tilalle. Vaikka mantsuriankärhön menetys vähän harmittaa, olen silti tyytyväinen siitä, että päätin kaivaa juurakon ylös. Nyt ei ainakaan tarvitse enää odotella ja pitää toivonkipinää yllä, vaan voi suosiolla istuttaa sen paikalle jotain muuta.

Tänä aamuna aukesi myös pari 'Voluceaun' samettisen punaista kukkaa. Ohjasin alkukesällä muutaman verson viereiseen syyshortensiaan, joka alkaa myös aivan pian kukkia.

Lämmintä päivää teille!

Varjokujan muodonmuutos

Vieno-myrsky on puhallellut aika rajusti tänään, mutta varjokujalla on melkein tyyntä. Talo ja metsä suojaavat hyvin, jos tuulee muualta kuin suoraan lännestä tai luoteesta. Annetaanpa siis Vienon riehua ja kurkistetaan viime päivien ykkösprojektiani. Päätin jo viime syksynä korvata varjokujan käytävän nurmipinnan hiekalla. Alunperin minulla oli tarkoitus saada käytävän kohdalle kaunis sammalmatto, mutta lapsiperheen käytännön realiteetit osoittivat, ettei sammal kestä talon ympäri juoksemista tai ajelemista milloin milläkin kulkupelillä. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi ja niinpä muutaman tunnin lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tuloksena käytävä on nyt uudistettu ja istutusalueita hieman levennetty. Käydäänpä pyörähtämässä kujan päästä päähän ja takaisin.

Varjokujalle astutaan köynnösportin läpi. Portin kohdalla olevan kiveyksen tein jo pari vuotta sitten.

Köynnösportin vasemmalla puolella köynnöskuusama on aloittanut hyvin kasvunsa, vaikka paleltui lumirajan yläpuolelta. Sen kaverina on pieni vaaleanpunakukkainen alppikärhö, josta laitoin kuvia muutama päivä sitten (klik, klik). Toivon, että alppikärhö kasvaa aikanaan sekä portin huipulle että aitaa pitkin kohti varjokujan takaosaa. Eikä haittaisi, vaikka kärhö tulisi portin oikealta puolelta alaspäinkin ja peittäisi samalla näkymää portin ja talon seinän välistä. Tänä vuonna portin oikealla puolella kasvaa tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Astutaanpa portin alta varjokujalle.

Vasemmalla puolella kasvaa ensimmäisenä kuunliljoja ja valkovuokkoa. Aidan vieressä kelloköynnös on lähtenyt kiipeilemään oksalle.

Oikealla puolella ensimmäisenä on sormivaleangervo, sen vieressä pari kuunliljaa.

Olen niin iloinen siitä että toissa talven kuritus ei näy enää sormivaleangervoissa ja aidan puoleisissa kuunliljoissa. Kummatkin kasvavat taas rehevästi ja sormivaleangervoissa alkaa näkyä jo ensimmäisiä kukkanuppujakin. Reunuskasveina on pääasiassa pinkkiä esikkoa, joka on jo lopettelemassa kukintaa sekä matalaa valkoreunaista kuunliljaa. Sekaan sopii myös yksi töyhtöangervo, lehtoimikkää, aho- tai metsäorvokkia sekä pieni tupastiarellan taimi. Sipulikukista varjokujalla on eri värisiä helmililjoja sekä kirjokevättähteä. Istutusalueet levenivät nyt sen verran, että saan vielä jakaa ainakin esikoita ja lehtoimikkää ja ehkäpä etsiä vielä jotain muutakin kivaa täydentämään kokonaisuutta.

Komeasinikuunlilja 'Elegans' on melkein hätää kärsimässä lehtoimikän vieressä. En tajunnut imikkää istuttaessani, kuinka suuri siitä tuleekaan hyvin viihtyessään. Osa imikästä saa siis väistää toiseen kohtaan.

Istutusalueen ja hiekan rajalla olen käyttänyt vanhempieni metsästä kerättyjä männynoksia sekä aiemmin varjokujalla olleita karahkoita. Oksilla sain myös pengerrettyä osan istutusalueesta hieman korkeammalle, mikä tuo minusta kivasti vaihtelua ja luonnollisuutta varjokujalle. Hiekalla on toistaiseksi vain aiemmin tehtyjä raparperilaattoja astinkivinä, mutta tuon tänne myös luonnonkiviä sitä mukaa kun löydän sopivan kokoisia ja muotoisia.

Töyhtöangervon kohdalla maa nousee pikkuisen kumpareeksi. Eroa ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä matalampiin osiin verrattuna, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Kumpare mikä kumpare!

Nyt olemme töyhtöangervon kohdalla. Seinän vieressä on ruukkuryhmä ja sitä vastapäätä edellisen postauksen keijupuutarha.

Nyt olemme takapihan puolella. Vasemmassa nurkassa pilkottaa vielä osa käyttämättä jääneistä männynoksista, joista tulee ehkä joskus jotain. Lähdetäänpä takaisin kohti etupihaa.

Ruukkuryhmässä ei vielä kovin runsaasti kuki, mutta muutama verenpisaran kukka sieltä jo löytyy. Sen takana kukkii hortensia.

Ruukkuryhmässä on kahta erilaista verenpisaraa, kellarissa talvetetut valkoinen ja vaaleanpunainen hortensia sekä tänä kesänä saatu ruukkuhortensia. Lisäksi siellä on karjalanneito, kolmea erilaista murattia, lankaköynnös, jouluatsalea sekä koruköynnös. Koruköynnöksessä on jo ensimmäinen kukinto auki ja nuppuja yllättävän paljon siihen nähden että köynnös saa aurinkoa korkeintaan pari tuntia päivässä. Kasvatan koruköynnöstä oikeastaan vain sen vuoksi, että se sopii niin kauniisti kiipeämään seinää vasten olevaa kookasta pihlajan oksaa pitkin ylöspäin ja vehreyttää samalla talon seinän puolta.

Verenpisaran yläpuolelta löytyy ensimmäinen koruköynnöksen kukka. En niin välitä tämän kukista, mutta en ala niitä poiskaan nyppimään. Kukkikoon jos niin haluaa kunhan samalla kiipeää mahdollisimman korkealle.

Toistaiseksi ylimpänä keikkuu risupesä, jossa on rungollinen jouluatsalea, lankaköynnös sekä kahta erilaista murattia. Koruköynnöksen versoja näkyy oksaa pitkin kiipeämässä ja pian se on jo korkeammalla kuin atsalean latva.

Jatketaan taas matkaa kohti etupihaa. Töyhtöangervo peittää hieman näkyvyyttä aidan puolelle.

Aidan puolella töyhtöangervon vieressä on sormivaleangervoa, talon puolella pieni sammalikko. Suurin osa varjokujalla olleesta sammaleesta meni keijupuutarhaan, lopuille tein oman alueensa tuohon.

Sammalen kaveriksi sopi minusta kauniisti jo kelottumaan lähtenyt männynkarahka. Viherliljapuu hopeaputouksineen tuo pienen eksoottisen säväyksen.

Mitäpä pidätte? Muutos on huomattava, kun vertaa siihen, millainen se aikaisemmin oli, eli pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Esittele ongelmapaikkasi -haastepostauksessa kujasta olikin monta karmaisevaa kuvaa, tosin vain yhdestä suunnasta kuvattuna. Ei kestänyt silloin enää kantti lähteä tallustelemaan takaisin kameran kanssa! Nyt on toisin, vaikka hieman keskenhän varjokuja edelleen on. Nyt siellä kuitenkin riittää katsottavaa kummallakin puolella polkua eikä tee mieli juosta mahdollisimman nopeasti nurkan taakse. Loppu onkin sitten vain pientä viimeistelyä.