Minä puutarhurina -haaste

Kottikärryn kääntöpiirin Päivi ja Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista haastoivat minut jo ajat sitten tähän Kivisen Vilman kehittelemään haasteeseen. Kiitos teille kaikille! Pohdin pitkään, kuinka lähtisin tätä lähestymään, sillä osallistuin toissasyksynä Millainen puutarhuri olet -haasteeseen, jossa tuli kerrottua aika tyhjentävästi puutarhapersoonastani. Mietin, kuka nyt haluaisi lukea samoja asioita moneen kertaan (ihan kuin joku edes muistaisi yli vuoden takaisia jorinoitani). Lähdin siis tutkailemaan asiaa puoliksi kieli poskessa ja paljastan samalla taas jotain itsestäni.

Aloituskuvaksi sopii yksi lempikukistani, loistokärhö 'Elsa Späth'. Ihan oikeasti! Tässä ei ole vielä mitään hassuttelua.

Mielestäni puutarhasta kuuluu nauttia. Meilläkin on useita aurinkotuoleja ja oleskelualueita, joissa vietän vähintään puolet kesästä. Siksipä puutarhan laittaminen edistyy niin hitaasti ja suunnitelmia toteutetaan etanan vauhtia.

Kuten näkyy, aurinkotuoleja on joka puolella pihaa ja niillä siemaillaan kylmää juotavaa aina kun muulta löhöilyltä ehtii.

Olen hyvin muotitietoinen, joten puutarhassakin hääräilen viimeisen päälle merkkivaatteissa. Eniten käyttämäni asukokonaisuuden yläosan design on suoraan isännän vaatekaapista (vuosia sitten hänelle hartioista ahtaiksi käyneitä mainos-t-paitoja) ja shortsit olen itse taidokkaasti keittiösaksilla leikannut polvista puhkikuluneista college-housuista (omistani!). Viileämmällä kelillä minulla on yllättävän siisti, joskin vanha tuulipuku. Päivitin puutarhatakkini loppukesällä uuteen (eli otin lapsuudenkotini kaapista teininä käyttämäni tuulipuvun takin), sillä entinen sanoi sopimuksensa irti. Aivan tyytyväinen en uuteen takkiini ole, sillä sen taskuihin eivät sekatöörit kunnolla mahdu. Vetoketjun hajoamisen ja yleisen rispaantumisen ymmärrän, mutta sitä jäin pohtimaan, miksiköhän vanhan takkini taskuissa oli ammottavia reikiä?

Paita vuodelta 2005 on kestänyt hämmentävän pitkään, vaikka niitä on pesty ja pidetty jatkuvasti. Vieläkään ei ole yhden yhtä reikää, vaikka tämä ja sen kuusi kaveria ovat olleet viisi kesää puutarhapaitana. Olisivatkohan ne tehokkaita juuriesteinä? Piristeenä sininen huivi ja syksyllä ostamani uudet kumpparit.

Keväisin kierteleviltä katto-, ikkuna- ja ovikaupustelijoilta menee aina hetkeksi pasmat sekaisin kun nousen kukkapenkistä. Selvästi miettivät, onko heitä tervehtinyt ilmestys kiinteistön omistaja vai puutarhan hoitoon palkattu opiskelija. Meikkikin kun on suoraan sieltä kukkapenkistä töiden lomassa puutarhahanskalla kasvoille levitetty ja polvet kaikesta konttaamisesta mustat. Ulkoasuni on toki ihmismäisempi (ja värikkäämpi), jos tiedossa on vain kuihtuneiden kukkien leikkaamista tai vastaavaa kevyempää ja vähemmän sottaavaa hommaa.

Pionien kuihtuneita kukkia ei leikellä rähjäisimmissä puutarhavaatteissa... Paitsi jos pitää tuumaustaukoa kesken raskaamman uurastuksen, niin eihän sitä käydä välillä vaatetusta vaihtamassa parin pionin takia.

Olen järjestelmällinen persoona ja se näkyy jollain lailla myös puutarhassa. Tiedän tarkalleen, mitä kasvaa missäkin (mitä siitä, jos luumutarhan laukat ovat yhtä sekasotkua tai itsekseen siemenestä kylväytyneitä perennantaimia löytyy sieltä sun täältä). Suunnittelen monia asioita hyvin tarkkaan ennen tekemistä, laadin listoja ja piirtelen istutuskarttoja ja kuvia. Aika usein tosin suunnitelmat vaihtuvat lennossa kun töiden lomassa tulee parempi idea mieleen. Järjestelmällinen osa minusta väistyy kuitenkin käytännöllisen osan tieltä taka-alalle, sillä mikään ei ole minusta rasittavampaa kuin epäkäytännöllisyys. Miksi järjestää esim. puutarhatarvikkeet siististi omille paikoilleen, jos niiden hakemiseen pitää käyttää kallisarvoista mullassamöyrimisaikaa? Siksipä lapiot ja kottikärryt viettävät kesän ulkosalla nojaillen kulloisenkin työmaan lähistöllä talon tai autotallin seinään, ja ämpäreitä löytyy tasaisin välein ympäri tonttia. Talveksi kaikki sitten palaavat siististi omille paikoilleen varastoon.

Kärhökaaripenkin loppupää on tässä laajenemassa autotallin seinustalle. Työvälineet tietenkin näppärästi heti käden ulottuvilla eikä hankalasti kahden metrin päässä nurkan takana puutarhavarastossa.

Tällaisia tiedonmurusia itsestäni tällä kertaa teille tarjoilin. Luulenpa, että töissä harvempi uskoisi lukemaansa, jos tämän postauksen näkisivät. Mutta ehkä puutarhaminäni tunteville tuttavilleni mikään tässä kertomani ei tullut yllätyksenä.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' kuuluu myös suosikkeihini.

Kukahan tätä haastetta ei olisi vielä saanut? Ottaisiko Laura eli Javis haasteen vastaan?

Haasteen säännöt: voit kirjoittaa sinusta puutarhurina vapaasti oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka kuvaavat sinua ja harrastustasi. Mainitse, että olet saanut haasteen Kivisen Vilman -blogista. Laita haastepostauksesi linkki aloituspostauksen kommenttiosioon, niin hän kokoaa niistä aikanaan oman blogikirjoituksen.

Suloiset siniset, osa 2

Meille tuiskutti eilisen päivän aikana yli 15 senttiä lunta. Nyt alkaa näyttää ja tuntua talviselta. En ehtinyt kameran kanssa kiertämään valoisan aikaan, joten jatketaan värisarjan parissa. Vuorossa on toinen osa sinisistä kukista, ensimmäisen voit käydä vilkaisemassa täältä, klik. Siniset söpöläiset, olkaa hyvä!

Kevään ota tästä -löytörullakosta löytyi näin hempeä helmililja.

Tässä samaiset helmililjat maahan istutettuina ja vähän pidemmällä kukinnassaan. Aika söpö!

Äitini toi keväällä pussillisen rönsyakankaalin taimia, joita tihkusateessa istuttelin kärhökaaren laajennukseen. Ensimmäisenä kesänään kukkivat vielä hieman vaatimattomasti, mutta tänä vuonna pensasmustikoiden ympärillä lainehtii varmasti sininen kukkameri.

Ensimmäinen siperiankurjenmiekan kukka tällä tontilla. Äitini puutarhasta siirretty taimi suostui avaamaan kukkansa, vaikka se siirrettiin nuppuisena ja vielä alkukesän kuivimpaan aikaan.

Talvehtinut salvia kukki, joten sekin pääsee värisarjaan mukaan, vaikkei olekaan samalla lailla perennaksi laskettava kuin muut postauksen kukkaset.

Ruusukaalien ja samettiruusujen seassa kukki viime kesänä iisoppi, jonka taidan siirtää vähän edustavampaan paikkaan ja yrittää saada kasvamaan kauniimman mallisena.

Ensimmäinen pikkuampiaisyrtti kukki myöhään syksyllä. Toivottavasti rusakon parturointi ei säikäyttänyt tämän talvehtimista.

Orvokkeja ilmestyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Erityisesti kasvimaan hiekkakäytävä on niille mieleen.

Sininen se on tämäkin: kaukasiantörmäkukka 'Perfecta'. Onneksi se ei hätkähdä kylmää, sillä täällä syksy tulee aina liian aikaisin eikä se ehdi aukaista kuin pari kukkaa. Elättelen toiveita, että jonain vuonna olisi oikein pitkä kasvukausi ja näkisin tämän täydessä kukassa.

Tänään töihin lähtiessäni huomasin, että rusakonkutale oli keksinyt aurinkopenkin atsalean. Sille ei riittänyt verkkoa kuin näkyvämmälle sivulle, ja elättelin toiveita, etteivät pitkäkorvat keksisi pujotella talventörröttäjien seasta aidan puolelle, jossa atsalean suojaamaton sivu on. Turha toivo: puolet latvoista oli napsittu, eli puolet pulleista kukkasilmuista meni rusakon vatsantäytteeksi. Viskasin hätäapuna atsalean peitoksi muutaman lapiollisen lunta. Toivottavasti rusakolla ei olisi niin nälkä, että alkaisi lumen seasta kaivelemaan oksankärkiä evääkseen ennen loppuviikkoa. Vielä olisi pari pitkää työpäivää ennen kuin ehdin tarkistamaan, mitä muuta puutarhassa on tapahtunut. Minä puutarhurina -haaste on myös työn alla (eli kirjoittamista vaille valmiina, heh). ja tulee aikanaan luettavaksi. Talvista viikon jatkoa!

Sisällä tapahtuu

Tänäkin vuonna minulla on sisällä huonekasvien lisäksi talvetettavia kasveja. Keittiössä jouluatsaleat ovat koko ajan silmän alla, joten niiden kastelu ei ole unohtunut. Joulun jälkeen alennusmyynnistä ostamani rungollinen atsalea kukkii edelleen, mutta ennen joulua ostettu yksilö tiputti pari päivää sitten viimeisen kukkansa. Yritykseni saada ne säilytettyä ruukkukukkina kesään asti näyttää lupaavalta.

Atsalean kaverina kukkii, kukas muukaan kuin ahkeraksi kukkijaksi osoittautunut orkideani.

Rungollinen atsalea on tehnyt muutamia uusia versonalkuja. Se yrittää tehdä uutta alkua myös alempaa rungosta, mutta ne olen nyppinyt pois heti alkuunsa.

Vanhempi atsalea on pudottanut varmasti yli puolet lehdistään, mutta puskee silti innokkaasti tyveltä uutta versoa.

Alunperin en aikonut talvettaa paprikoita tai chilejä, mutta ihan uteliaisuuttani jätin yhden ruukun kumpiakin kokeiltavaksi. Nypin niistä heti raakileiden kypsyttyä viimeisetkin lehdet pois ja leikkasin tapille, jotta niihin mahdollisesti jääneillä kirvoilla ei olisi mitään syötävää. Chili ymmärsi suunnitelmani eikä ole alkanut vielä osoittaa minkäänlaisia kasvuunlähdön merkkejä, mutta isossa ruukussa olevat kolme paprikaa ovat kaikki pättäneet aloittaa kasvun. Valitettavasti myös kirvat löysivät ne heti. Miten ihmeessä ne löytävätkin paikalle, vaikkei koko huoneessa ole näkynyt kirvoja pariin kuukauteen?

Uutta lehteä puskee joka kohdasta, mutta niin puskee kirvojakin.

Eivätkä tuholaiset siihen loppuneet: pienet muratin pistokastaimet saivat jo heti syksyllä vaivoikseen ripsiäisiä, mutta luulin saaneeni ötökät hävitettyä ahkeralla pesemisellä. Erikoista kyllä, tavallinen vihreälehtinen muratti on kärsinyt ripsiäisistä pahemmin kuin kirjavalehtinen, vaikka ne ovat olleet koko ajan vierekkäin.

Jos joku ei tiedä, miltä ripsiäisten tuhot näyttävät, niin tässä oikein selkeä mallikappale. Onneksi eteisessä talvehtiva, pikkuisen isompi muratti on toistaiseksi säästynyt näiltä riesoilta.

Eteisessä kasveilla on muuten kaikki hyvin, mutta riippapelakuuta vaivaava kirvaongelma uhkaa levitä muihinkin kasveihin. Koska tuholaistorjuntapuikko ja maalarinteipillä kirvojen metsästys ei ole tuottanut tarpeeksi tehokasta tulosta, jouduin antamaan kirvoille kylmän kylvyn. Se olikin aikamoista taiteilua, sillä en halunnut kastella multaa yhtään enempää kuin pakko. Lisäksi pelakuun rapsakat versot katkeavat aika helposti, joten suihkuttelin kasvin varovasti oksa kerrallaan.

Riippapelakuu on kirvoista huolimatta yllättävän hyvävointisen näköinen.

Riippapelakuun kuivuessa kävin maalarinteippitaistoon. Kirvat olivat pudottautuneet oikein joukolla riippapelakuusta sen alla olleeseen tavalliseen pelargoniruukkuun. Siinä kirvoja teippaillessani ihmettelin yhden pelakuun lehtiä: niissä oli selvästi kirvojen imentävioituksia, mutta itse otuksia ei löytynyt. Pian huomasin vikkelän pikkuotuksen vipeltävän pitkin pelakuun oksaa. Äkkiä kamera esiin ja todistusaineisto talteen. Päättelin, että otus taitaa olla hyvisten puolella, joten ohjasin kuvaussession jälkeen sen varovasti riippapelakuulle pitämään kirvakantaa kurissa.

Googlailun perusteella luulen, että tämä otus on pihaharsokorento, joka on ainut aikuisena talvehtiva harsokorentolaji.

Näin pieni ja nopeasti juokseva otus oli todella hankala kuvattava. Onneksi oli sentään päivän valoisin hetki, joten kuvaaminen oli juuri ja juuri mahdollista ilman taskulamppua. Mustat pisteet pelakuun rungossa ovat pääasiassa multahippusia.

Muistanette vielä lokakuussa paprikoista bongaamani harsokorennon toukan? Jos ette, niin muistinvirkistystä löytyy postauksesta Peto paprikahuoneessa. Vaikka tämänpäiväinen vipeltäjä löytyikin eri huoneesta, niin ei kai se ihan mahdotonta olisi, etteikö kyse olisi jopa samasta yksilöstä. Parempi tietenkin olisi, että näitä kirvojen kauhuja olisikin useampia. Kevät on tulossa ja kirvat on saatava kuriin ennen kuin joka nurkka on taimia ja kellarista heräilemään tuotuja kasveja pullollaan.

Euron verililjapuu voi pulskasti. Taustalla näkyy myös mattimyöhäinen amarylliksen nuppu ja tapille leikatut paprikat.

Muistakaahan tarkistaa kasvit ötököiden varalta. Ja muistakaa, että osa ötököistä voi ollakin puutarhurin puolella! Talvista alkavaa viikkoa!

Violettia ja pikapäivitys pihalta

Värisarjaan tulee muutama violetti kukkanen lisää. Postauksen lopussa on myös pikainen päivitys puutarhan lumitilanteesta.

Salamatkustajana tullut suloinen, mutta nimetön krookus ilahdutti ensimmäisten joukossa keväällä.

Balkaninvuokot kukkivat luumutarhassa viime keväänä ensimmäistä kertaa. Toivon, etteivät jäisi yhden kevään ihmeiksi, vaan lisääntyisivätkin.

Puutarhatapahtumasta ostettu violetti esikko pääsi kärhökaaripenkin laajennusosan reunuskasviksi.

Tämän vaaleamman liilan esikon ostin myös samaisesta puutarhatapahtumasta. Se sulostuttaa kantopuutarhaa. 

Pallerolaukat kukkivat vaakatasossa.

Harvoin on mukava työpäivän jälkeen aloittaa kotimatka puhdistamalla auto lumesta, mutta eilen illalla olin iloinen, kun huomasin päivän aikana sataneen muutaman sentin verran lunta. Tosin kotipihalla oli pieniä vaikeuksia päästä liukastelematta ulko-ovelle, sillä päivällä kotoa lähtiessä näki hyvin pälvipaikat jäätiköiden välissä enkä siksi laittanut nastakenkiä jalkaan. Vaikka pääsin kaatumatta sisälle asti, niin tulipa taas todettua, että pakkaslumen peittämä jää on hyvin liukasta.

Keittiön ikkunasta paljastui ensimmäisenä aamulla, että rusakko oli käynyt etsimässä pensasryhmästä syötävää. Mustilanhortensia oli vielä toistaiseksi säästynyt parturoinnilta, mutta jäljistä päätellen tässä on selvästi tuumattu, että tähän tullaan, jos ei parempaa vatsantäytettä löydy.

Parin metrin päästä löytyi pikkuampiaisyrttejä pahimpaan nälkään.

Tuuli oli viskannut pensasryhmän puistoatsalealta verkon monen metrin päähän autotallin seinustalle.

Takapihakin on taas ainakin hetkellisesti lumen peitossa. Ikkunasta ei näkynyt jäniksenjälkiä, mutta aivan varmasti niitä tuolla metsänreunassa on.

Nyt on lämpötila nollassa, mutta ennusteiden mukaan seuraavan viikon ajan pysytään turvallisesti pakkasen puolella. Alkuviikolla näyttäisi tulevan jopa yli kymmenen asteen pakkasia. Lumisadettakin ennusteet mahdollisesti lupailevat, joten nyt se talvi taitaa vihdoin kunnolla alkaa. Miltä teillä näyttää? Joko on talvi vai jatkuuko epämääräinen syyssää edelleen?

Tummanpinkkejä ihanuuksia, osa 2

Ulkona pilkistelee pitkästä aikaa aurinko, mutta tuulee hirmuisesti ja vähätkin lumet hupenevat ihan silmissä. Palataan siis takaisin värisarjan ja kukkaisten kuvien pariin. Tänään siirrytään hempeän vaaleanpunaisista hattaraunelmista vahvempiin pinkin sävyihin.

Tulppaani 'Pink Impression' kukkii luumutarhassa lämpimänsävyisin kukin. Osa sipuleista oli ilmeisesti istuttaessa lipsahtanut syvemmälle kuin toiset, sillä nämä kukkivat keskenään hyvin eriaikaisesti.

Aurinkopenkissä kukkivat yhtä aikaa tulppaanit 'Candy Prince' (vaaleampi) ja 'Synaeda Blue' (tummempi, vaaleat terälehtien reunat) sekä tummansiniset helmiliiljat.

Puutarhatapahtumasta hankkimani esikko pääsi kärhökaaripenkin laajennusosaan. Tämä olisi sopinut kirjavienkin kukkien postaukseen, mutta päätin kuitenkin laittaa sen tähän, sillä keltainen keskusta on selvästi pienempi kuin muilla esikoillani.

Himalajanesikon 'Grandiflora' istutin myös kärhökaaripenkin laajennukseen. Tämän talvimärkyyttä kaihtavan söpöliinin talvehtiminen vähän huolestuttaa, vaikken sitä tasamaalle istuttanutkaan.

Pikkuiset 'Little Beauty' -tähtitulppaanit kukkivat vasta kesäkuun puolella, vaikka niiden piti olla aikaisia. Ehkä ne halusivatkin kukkia yhtä aikaa lemmikkien ja alppiruusun kanssa.

Uusia keskikesän kukkijoita ei näissä väreissä ole, mutta loppukesälle tuli pari uutta sulostuttajaa.

Minikokoinen jaloangervo 'Monique' (?) kasvaa kantopuutarhassa.

Ensimmäistä kertaa kukkinut väriminttu 'Fireball' on selvästi viileämmän sävyinen kuin minulla ennestään ollut punaväriminttu.

Jos puutarhassa ei tapahdu mitään kuvaamisen arvoista, jatkan näiden kesäkuvien selaamista. Värisarjassa olisi seuraavana vuorossa punainen, mutta muistelen, ettei niitäkään ole tullut lisää. Violetteja sen sijaan on, joten ehkäpä kokoan niitä seuraavaan postaukseen. Kaikki värisarjan postaukset löytyvät blogin selainversion oikeassa reunassa olevasta tunnisteluettelosta tai klikkaamalla kuvaa heti kuukauden luetuimpien postauksien alla. Jos haluat etsiä pelkästään tietyn värisiä kukkia, löytyvät nekin tunnisteluettelosta. Esimerkiksi tämä postaus löytyy kohdasta vaaleanpunaiset kukat. Mukavaa viikkoa!

Tammikuun tilannekatsaus

Koko alkuvuosi on päästy ilman ajantasaisia pihakuvia, joten ehkä on aika välillä kurkistaa, miltä meillä näyttää tammikuun puolessavälissä pihalla. Sää on syksyisen lämmin, kostea ja pilvinen, mutta näkymät muuten kovin keväiset.

Kivikkorinteessä näkyy jäähän hukkuneita pallomehipartoja.

Jäätä on toki muuallakin... Tervetuloa ja onnea yritykseen kaupustelijat ilman nastakenkiä!

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' kuvittelee, että on jo kevät. Muut kärhöt ovat vielä turvallisesti talvimoodissa.

Rusakoiden reitti kulkee kesät talvet varjokujalla. Olen ihmetellyt, miksi ne pomppivat mieluummin käytävän keskellä kuin lumetonta seinänvierustaa myöten. Talon nurkalla on jo kukkapenkki paljastunut eikä mene kauaa kun varjokuja on kokonaan lumeton.

Takapihalla kuvan vasemmassa alanurkassa oleva kukkapenkkikin on jo melkein lumeton. Muuten lunta on kymmenisen senttiä muualla paitsi lasten ja isännän joulukuussa tekemän labyrintin kohdalla. Luumupuissa on vielä valosarjat, mutta etupihalta otin ne pois.

Sivupihallakin on vielä maa valkeana. Eilen oli pikkuisen pakkasta, joten hanki kantoi hyvin Karoa ja lasten traktoria.

Minä kun kuvittelin pääseväni talvella kaivamaan kasvimaalta lumen alta tuoretta vuonankaalia salaattipöytään... Muutaman sentin jääkerros pilasi hyvät suunnitelmat.

Maasta pilkisteleviä piippoja en onneksi vielä löytänyt ja maanpintakin on lumen alla turvallisesti roudassa. Puissa ja pensaissa silmut olivat myös selvästi lepotilaisia, joten ehkä ei ole vielä tapahtunut mitään peruuttamatonta katastrofia. Tein samalla reissulla tarkistuskierroksen myös eteisessä ja kellarissa talvehtiville kasveille. Eteisen kasveja tuleekin tarkisteltua vähän useammin, kun ovat sopivasti hollilla. Pääsääntöisesti niillä näyttää olevan kaikki kunnossa. Ainoastaan riippapelakuun makuun mieltyneistä kirvoista voi tulla vielä ongelma.

Eteisen nurkassa kasvavat heinät ovat toissasyksynä ostamiani iksioita, jotka nostin syksyllä ruukkuun muka talvehtimaan. Ne pitivät lepokauden kesällä ja lähtivät syksyn tullen uudelleen kasvuun. Koskahan meinasivat kukkia? Iksioiden vieressä pieni jättiverbena ja etualalla pelakuita juurellaan nipin napin hengissä olevia hopeaputouksia.

Kellarissa pari leijonankitaa näyttää oikein hyvältä ja suurin osa aika huonolta. Tässä paras yksilö. Ylivalottunut valkoinen oksa on syyssyrikkä, joka vaikuttaisi olevan toistaiseksi hengissä.

Taitaa muuten olla ensimmäinen kerta, kun kellarissa on tähän aikaan vuodesta useampana päivänä kylmempää kuin ulkona. Mittari näytti siellä +3 astetta, kun ulkona oli +4 ja vieläkin lämpimämpää säätä on luvattu jopa tänne. Minusta tuntuu, että osa kasveista tietää sen ja kapinoi kellarin pimeyttä vastaan.

Marraskuun lopussa ruukkuihin istuttamani hollanninkurjenmiekat piippoilevat. Kellarin pimeydessä on hankala kuvata, mutta ehkä todistusaineistosta saa selvää.

Hortensia liittyi kapinaan tekemällä ajankulukseen kukkanupun.

Loistokärhö 'Kaiser' johtaa joukkoja. Tämä heräsi viime vuonnakin kellarikärhöistä ensimmäisenä, joten kasvuunlähtö tähän aikaan ei yllättänyt. Näin iso nuppu kyllä tuli aivan puun takaa. Maltan silti mieleni, enkä tuo keisaria sisälle ennen kuin on ihan pakko.

Vaikka ulkona ei olekaan perinteiset tammikuiset näkymät, niin yritän lohduttautua sillä, että jääpähän myyrille vähemmän piilopaikkoja temmeltää tihutöissä. Täällä oli syksyllä myyräkanta aika lailla huipussaan ja paljon niitä on nytkin, joten tuhoja olisi varmasti keväällä paljon, jos olisi normaalimäärä lunta. Näin sähkölämmitteisen talon omistajana säästää myös melkoisen summan sähkölaskussa, kun on lämmintä. Toivon kuitenkin, että pian sataisi sopivan paksulti lunta ja lämpötila kääntyisi pakkasen puolelle. -5 astetta olisi juuri sopivasti, niin loppuisi lasten kurahaalariralli eikä tarvitsisi myöskään pelätä kasvien talvehtimisen puolesta. Toivotaan parasta. Keväällä sen sitten näkee, kuinka käy. Hyvää viikonloppua!