Tekstit

Näytetään tunnisteella askartelut merkityt tekstit.

Nyt sen tein, viimeinkin

Kuva
Sitä on muka ollut tämän alkuvuoden niin kiireinen, ettei millään ole ehtinyt blogia päivittämään. Oikeasti on kyllä aika ollut kortilla mutta olen sentään jotain saanut ommeltua ja nyt rytkäsen ne kaikki blogiin kerralla. Olen viimeisen puoli vuotta ollut kurssilla joten siinä selitys hiljaisuudelleni, nyt olen kotona työttömänä ja yritän löytää mahd. pian töitä, siihen asti puuhaan ompelusteni parissa. Nämä pinkistä velourista tedyt leggarit ja pipo sekä Satumetsä trikoosta tehty mekko menivät lastemme serkuille. Isommat on 110/116cm kokoiset ja pienemmät leggarit ja mekko n. 80cm kokoisia, kaavojen alkuperää en nyt muista. Tällaisia pinnejä ja hiuslenksuja askartelin lasten ollessa mahataudissa, kun ei oikeen muutakaan pystynyt puuhaamaan. Tarvikkeet on tilattu Nappikauppa Punahilkasta . Suosittelen kokeilemaan, tähän jää koukkuun. Mukavia lahjoja ystävien tytöille.  Kurssikaveri pyysi tekemään sukuun syntyvälle tyttövauvalle liivimekon, pyöräytin tämän yhdessä illassa...

Joululahjoja ja vuoden viimeiset

Kuva
Nyt kun joulu on jo reippaasti ohi voin paljastaa mitä pukki kontissaan kantoi. Kuvia lisätty myös pariin edelliseen postaukseen joten vielkaisehan nekin. Imetystyynyn sai mieheni veljen vaimo, heille kun on perheenlisäystä tulossa keväällä, sisätyynyyn käytin paksuhkoa liukasta oisko verhokangasta jota kaapista löytyi ja irtopääliseenkin löytyi kaapista kangasta, vain vetoketju piti ostaa. Lisäksi mukaan lähti aiemmin ommeltuja liivinsuojia muutama pari. Kaava imetystyynyyn löytyy SK 3/2001. Tämän tunikan meni samaan perheeseen kuin edellinenkin, saajana lastemme serkkutyttö joka on samankokoinen kuin oma tyttönen joka kuvassa poseeraa. Kaavana mukaeltuna paidan kaava SK 1/09 ja koko 104cm Askartelin ison kasan myös puuhelmikoruja joululahjaksi ja muutenkin. Lisäksi tein tuttavaperheiden pikkutytöille askartelupaketteja josta voi itse askarrella kaulakorun ja rannekorun, mukana puuhelmiä, kuminauhaa ja ohje. Nämä seuraavat paidat eivät olleet pukin kontissa kos...

Näpräystä

Kuva
Puuhelmiä kaulakoruina ja rannekoruina, tarvikkeet ostettu Nappi ja Nauha:sta. Kivaa puuhaa helmien pujottelu kuminauhaan, onnistuu lapsiltakin jos haluavat tehdä kaverille lahjan. Tutinpitimiä, metalliset klipsit henkseleistä kirpparilta 0.75€/4kpl (yks uusi klipsi olis maksanu 0.90€), nauhat Nappi ja Nauhasta ja renkulat vanhoista MaM-tuttiketjuista joista meni ne klipsit rikki. Vihreässä ja autokuvioisessa kam-nepit jotta voi renkulan irrotta ja napsasta hihnan suoraan renkulatuttiin kiinni kuten kuvassa, nuppituttehin käy sit tuo irtorenkula.  

Muutama pienempi näperrys kesänalajalta

Kuva
Poikamme ristiäis kiitoskortit, jo heinäkuussa tetyjä ;) ja lähettettyjä Tällainen lippa hattu, kaava piirretty cittarista tytölle ostetusta lakista, tummanruskeaa(kamera haalistaa) joustofroteeta ja muovisen mustan lihalaatikon ohjaa lipassa. Päästyi sitten lopulta naapurin pojan päähän :) Neidille ruokalappu pul kankaasta, malli oma. Joustofrotee/trikoovuori hattuja traktorinkuvilla, jämäkankaista.

Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa!

Kuva
Täällä emäntä kärsii jonkin asteisista vierotus oireista ompeluun, kun ei vaan aikaa löydy. Olen kuitenkin jotain saanut tehtyä, mutta enempi ne on ollut korjausompelua ja verhon lyhennystä. muutama uusi tuotoskin on kuitenkin saanu nähdä päivänvalon, Kangaskassit kerhotädeille viimeisenä kerhopäivänä annettavaksi Pari M-kokoista sisävaippaa ja yksi lisäimu pojalle varastoon, nämä ompelin jo ennen syntymää muuta sivutarrat puuttui vaipoista, imun ompelin muutama viikko sitten. Naapurin lapsille pipot joustofroteesta ja trikoosta, mitat on jokaisen päästä otettu eli kaikki vähän eri kokoa. Kävimme isomman poikamme kummin häissä 19.6. jota varten ompelin neidille sen mekon. Tämän kortin ja kuoren askartelin heille, lahjaksi olivat toivoneet rahaa joten ei ollut lahja ongelmaa. Tässä tällainen pikaraportti, nyt jo kuulluu ruokahuuto tuolta, eli tissiä suuhun ja yöunille ;)

Vauvalle ommeltua ja vähän muutakin

Kuva
Näitä olen tässä parin viikon aikana ommellut aina kun aikaa hetki lapsilta irtoaa. Tästäpä se taas alkoi hillitön vaippavarustelu, ylärivissä 5kpl M-koon vaippoja ja alarivissä 6kpl S-koon vaippoja, materiaaleina br-pul, coolmax tai fleece ja tarrat. Kaava on oma jolla on paljon vaippoja tehty. Muutamia siteitä ompelin jämäkankaista, saa nähdä tuleeko ikinä käytettyä, jos ei niin myyn pois. Materiaaleina alapinta pul, imut joustoforteeta, flenellia, collegea ja ihoa vasten bambua tai trikoota. Kaavana neljässä kestovaippainfosta tulostettu päiväside ja yhdessä itse piirrety kestovaippakaupan siteen tyylinen malli, vaikken ole koskaan kyseistä sidettä nähnytkään, pikkuhousunsuojan kaavan suurensin vaan. Tässä ihan ITSE neulottu pipo tyttöselle, Novitan bambu/villa langasta 4½ pyöröpuikoilla ja kavennukset sukkapuikoilla. Malli ihan omasta päästä. Virkkasin jostain jämälangasta kukkasen koristeeksi, piti pariin kertaan purkaa kun en oikein osaa virkata, olen vasenkätinen. Tyttöselle...

Vauvalahjaksi

Kuva
Miehen serkun perheeseen syntyi jokin aika sitten pieni tyttö. Heille vauvalahjaksi matkasi kolme paria liivinsuojia ja itse neulottu perinteinen siksak myssy, Novitan Wool langasta, ohje on vyötteessä. Lanka oli alunperin valkeeta ja joskus kokeilin värjätä sitä elintarvikevärillä ja siitä tuli vaaleanpunaista, neuloin siitä pitkään ja hartaasti hattua, menihän siihen puolivuotta. En kauheesti tykkä neuloa mutta joskus innostun aloittamaan ja sit työ seisoo puikoilla kauan ennen kuin jaksan sen loppuun tehdä. No tämä valmistui vaaleanpunaisena mutten itsekään tykkää ko. väristä joten ajatelin vielä värjätä sen ja siitä tuli kivan värinen, kukan virkkasin sitten siitä vaaleanpunaisesta jota jäi loppu kerä. Väriliemen laitoin purkkiin myöhempiä värjäyksiä varten. Korttikin on oma näperrys, joten 100% omatekoinen lahja (jos ei materiaaleja lasketa, ne kun ei oo omatekosia)

Viime aikaiset ompelukset

Kuva
Esittelen tässä muutaman viimepäivien ompeluksista. Olen ihastunut joustofroteeseen ja siitä on syntynyt muutama mekko joista kuva tässä, hame ja housut, ja kuten kangas laatikoista noi päätellä niin kangasta on vielä useampaan vaatteeseen, tarkoitus olis tehä pojalle paita ja ehkä housutkin, sekä neidille tunika. Ja ehkä itsellekin jotain. Toinen projekti oli kirpparilta löytämäni pyöreä retropöytäliina, joka huuteli minulle että tee minusta hame, tässä kuva kankaasta ja valmiista hameesta, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan, reikä keskelle, halkio vetoketjua varten, halkioon kaitale joka käännetty sisäpuolelle, vetoketjun ompelu ja kanttinauhaa aukon ympäri, volá! Sitten vielä ystävänpäiväkortti joita tein kaksi, toisen lähetin jo ennen kuin kuvaa älysin ottaa ja toinen odottaa edelleen tuossa pöydällä että nään ystävääni, kun en saanut sitä ystävänpäiväksi valmiiksi. Ohje oli Suuri käsityö 2/2009 numerossa jos joku haluaa joskus tehdä. Oli aika jännä pitkästä aikaa huovuttaa, j...