Tekstit

Näytetään tunnisteella Mekko merkityt tekstit.

Mukavia mekkoja työvaatteiksi

Kuva
Mietin pitkään, että kuvaanko jatkossa tekemäni vaatteet itseni päällä. Tulin siihen tulokseen, että näin on tehtävä, jotta niistä saa jonkinlaisen kuvan miten istuvat päälle. Ja eihän siinä ole mitään epänormaalia, näkeväthän ihmiset minut nämä vaatteet päällä muutenkin töissä tai kaupungilla. Kuopiolaiset saattavat tunnistaa minut kuvista, mutta mitäpä se haittaa. Sovituskuvissa kuvaajana toimi 12-vuotias tyttäreni, ja kuvat on otettu kännykkäkameralla, koska en omista oikeaa kameraa. Jalassa minulla on Indiskasta ostetut keltaiset sukkikset, yleensä pidän legginsejä tämän mekon kanssa. Mekko on hyvin suoraa mallia mutta istuu kivasti muotoihini ja peittää sopivasti muhkuroita. Kankaan valmistaja on Taival ja kuosi musta Waves, ostin sen jostain pop-up tapahtumasta aikoja sitten. Materiaali on joustocollegea. Kaavana Suuri Käsityölehti 5-6/2015 malli 10, koko M, jätin vetoketjun pois niskasta, muilta osin ohjeiden mukainen. Kaula-aukko on viimeistelty kaksin kerr...