Ensin iski kiireet ja sitten vuosituhannen flunssa. Jälkimmäistä podetaan vielä niin, että jouluiset jälkiruokamaljat odottaa käsinpesua altaassa edelleen.
Joulu meni iloisesti ja rennosti. Aatonaattona hepulit miehelle, joka makaa sohvalla ja odottaa että joulu valmistuu. Aattona sitten hepulit puurokattilalle, joka valmistaa riisipuuron tunnissa vaikka riisipaketin kyljessä lukee puoli tuntia. Meinasi jäädä vettynyt joulurauhanjulistus väliin. Sitten anopin epäherkulliset jouluateriat napaan ja odottamaan joulupukkia. Olin ollut kiltti, samoin lapseni. Joulupäivänä vihdoin ne miehen valitsemat jouluruuat ja sen jälkeen lähetettiin omat vanhempani kotiin. Sitten paljon lautapelikierroksia ja legonrakennusta ja vaan olemista.
Koko koti on kerrostettu Prinsessan mekosta pudonneella glitterillä ja joulukuusesta tippuvilla neulasilla. Viileässä vaatehuoneessa on sinne unohtunut hyasintti.
maanantai 30. joulukuuta 2013
maanantai 23. joulukuuta 2013
Viime tippa
Mitäs luulette, kun tänään lähden töistä ja menen ostamaan ne loput joululahjat ja ruokaostokset, niin eihän siellä kaupoissa ketään muuta enää ole? Kaikki muut on tehnyt jo tarvittavat hankintansa, eikö niin?
Muistisäännöksi itselleni: ikinä enää mies ei päätä joulunvietosta.
Mitään päätöksiä ei ole kuulunut. Ei viettotavan saati ruuan suhteen. Tai että mies olisi jotain asian eteen tehnyt, ei. Viikonloppuna käskystä heilutti kyllä imuria, mutta oli sen imurointinsa jälkeen valmis pakkaamaan sen siivouskaappiin. Kun sanoin, ettei kannata, niin hän ihmetteli mihin sitä nyt vielä tarvitaan kun hän on juuri imuroinut. Kun tämän imuroinnnin jälkeen menin esikoisen huonetta siivoilemaan, niin mies ihmetteli, että mitä mä siellä nyt enää siivoan kun hän on jo sen siivonnut. Eli imuroinut. Tavaroiden järjestely ja pölyjen putsaushan ei sisälly siivoukseen.
Sitten lahjahankintoihin. Tätäkin yritin sälyttää miehen niskoille, mutta totesin, että tulee lahjaton joulu jos en itse toimi. Miehen vastuulle jäi lahjat omille vanhemmilleen ja tiettykin vaimolleen. Arvatkaa mitkä lahjat meillä on vielä ostamatta? Just ne helpoimmat, appivanhemmille. Juurikin ne, joille minun tekee kovasti mieli ostaa ansaittuja lahjoja. Tokihan siellä kaupassa on vielä ne miehenkin lahjat, mutta sehän nyt on asia erikseen.
Näinhän sitä varmaan saisi sen vuotavan vatsahaavan itselleen. Kun antaa miehen päättää ja hoitaa.
Ei muuta kuin pitkää pinnaa muillekin myöhäisille ja joulumieltä, perkele!
Muistisäännöksi itselleni: ikinä enää mies ei päätä joulunvietosta.
Mitään päätöksiä ei ole kuulunut. Ei viettotavan saati ruuan suhteen. Tai että mies olisi jotain asian eteen tehnyt, ei. Viikonloppuna käskystä heilutti kyllä imuria, mutta oli sen imurointinsa jälkeen valmis pakkaamaan sen siivouskaappiin. Kun sanoin, ettei kannata, niin hän ihmetteli mihin sitä nyt vielä tarvitaan kun hän on juuri imuroinut. Kun tämän imuroinnnin jälkeen menin esikoisen huonetta siivoilemaan, niin mies ihmetteli, että mitä mä siellä nyt enää siivoan kun hän on jo sen siivonnut. Eli imuroinut. Tavaroiden järjestely ja pölyjen putsaushan ei sisälly siivoukseen.
Sitten lahjahankintoihin. Tätäkin yritin sälyttää miehen niskoille, mutta totesin, että tulee lahjaton joulu jos en itse toimi. Miehen vastuulle jäi lahjat omille vanhemmilleen ja tiettykin vaimolleen. Arvatkaa mitkä lahjat meillä on vielä ostamatta? Just ne helpoimmat, appivanhemmille. Juurikin ne, joille minun tekee kovasti mieli ostaa ansaittuja lahjoja. Tokihan siellä kaupassa on vielä ne miehenkin lahjat, mutta sehän nyt on asia erikseen.
Näinhän sitä varmaan saisi sen vuotavan vatsahaavan itselleen. Kun antaa miehen päättää ja hoitaa.
Ei muuta kuin pitkää pinnaa muillekin myöhäisille ja joulumieltä, perkele!
lauantai 21. joulukuuta 2013
Voi sotku!
Tavallaan tiesin kaivavani verta nenästäni. Joulusiivouksen tiimellyksessä kysyin meillä vierailevalta naapurin pojalta, että onko heillä koskaan näin sotkuista kuin meillä. Vastaus oli odotettu: Ei oikeastaan...
Pitänee jatkaa siivousta, tuli jotenkin sellainen tunne, että pitää jatkaa.
PS.
Saako sillä edes vähän anteeksi, että naapurin rouva on aina kotona. Paino sanalla aina.
Pitänee jatkaa siivousta, tuli jotenkin sellainen tunne, että pitää jatkaa.
PS.
Saako sillä edes vähän anteeksi, että naapurin rouva on aina kotona. Paino sanalla aina.
Joulutervehdykset
Joskus sitä yllättää itsensäkin. Leivoin pikaiset cantuccinit opettajalle ja päiväkodin väelle, paketoin eväspusseihin, vähän narua ja kortit tulostumaan. Vin Santot jäi vaan paketista, juon ne itse kunhan stressittömältä joulultani kerkiän.
Piti Prinsessan sänkyyn vain vaihtaa uusi patja ja lakanat, vaihtui taas huonekalujen paikat koko huoneessa. Näin ei tehdä sitä rivakkaa joulusiivousta.
PS.
Cantuccinit kuivui uunissa sen aikaa kun kävin Loirin konsertissa. Selvisin kyynelittä, vaikka pari kertaa oli aika hilkulla.
PS2.
Jouluiset tagit löytyi osoitteesta www.simpleasthatblog.com
Piti Prinsessan sänkyyn vain vaihtaa uusi patja ja lakanat, vaihtui taas huonekalujen paikat koko huoneessa. Näin ei tehdä sitä rivakkaa joulusiivousta.
PS.
Cantuccinit kuivui uunissa sen aikaa kun kävin Loirin konsertissa. Selvisin kyynelittä, vaikka pari kertaa oli aika hilkulla.
PS2.
Jouluiset tagit löytyi osoitteesta www.simpleasthatblog.com
torstai 19. joulukuuta 2013
Hirvee ressi...
Katastrofin aineksia ilmassa.
Piparitaikinaa on vaikka kuinka ja paljon, muotit on kateissa! Voiko taikinan vain syödä?
Perjantaiaamuna pitäisi ojentaa lahjat opettajalle ja päiväkodin väelle. Mitä, miten ja mistä? Tykkäisikö nekin piparitaikinasta?
Joululahjat on enimmäkseen vielä kaupassa. Kuka ne hakee ja mistä? Ja mitä kenellekin?
Koti pitäisi siivota edes asuttavaksi. Missä välissä sen tekee joku ja kuka joku? Menin vielä kutsumaan kavereita glögille viikonloppuna. Niille pitäisi ne glögitkin keittää...
Mutta jotain hyvääkin.
Anoppi pitää mykkäkoulua, kun ilmoitin että vietämme heidän kanssaan vain aaton. Joulupäivänä ollaan ihan oman perheen kesken. Voi tätä hetkellistä rauhaa.
Piparitaikinaa on vaikka kuinka ja paljon, muotit on kateissa! Voiko taikinan vain syödä?
Perjantaiaamuna pitäisi ojentaa lahjat opettajalle ja päiväkodin väelle. Mitä, miten ja mistä? Tykkäisikö nekin piparitaikinasta?
Joululahjat on enimmäkseen vielä kaupassa. Kuka ne hakee ja mistä? Ja mitä kenellekin?
Koti pitäisi siivota edes asuttavaksi. Missä välissä sen tekee joku ja kuka joku? Menin vielä kutsumaan kavereita glögille viikonloppuna. Niille pitäisi ne glögitkin keittää...
Mutta jotain hyvääkin.
Anoppi pitää mykkäkoulua, kun ilmoitin että vietämme heidän kanssaan vain aaton. Joulupäivänä ollaan ihan oman perheen kesken. Voi tätä hetkellistä rauhaa.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Syleile muutosta
Otsikko on muutoskouluttajan innostava loppukaneetti.
Näin kevätorganisaation julkistusta odotellessa yritän muistaa sen. Samoin tänään yt-neuvottelutulosten ratkettua yritän muistaa tämän. Jotenkin se positiivisuus on välillä niin persiistä!
Kyllä se aamupäivällä hieman kylmäsi, kun puhelin soi ja linjan päässä oli herra isoherra. Pyysi käymään. Mutta tällä kertaa verokortti ei tipahtanut tähän osoitteiseen, vaan piti suunnitella miten tästä eteenpäin. Iltapäivällä piti olla suunnitelmat valmiit. Miten suunnitella asioita, joista ei tiedä? Mutta nyt ne on silti tehty. Väritetään isolla kynällä välillä, niinhän ne muutkin tekee.
Syleile muutosta. Teen niin heti kunhan migreeni helpottaa.
Näin kevätorganisaation julkistusta odotellessa yritän muistaa sen. Samoin tänään yt-neuvottelutulosten ratkettua yritän muistaa tämän. Jotenkin se positiivisuus on välillä niin persiistä!
Kyllä se aamupäivällä hieman kylmäsi, kun puhelin soi ja linjan päässä oli herra isoherra. Pyysi käymään. Mutta tällä kertaa verokortti ei tipahtanut tähän osoitteiseen, vaan piti suunnitella miten tästä eteenpäin. Iltapäivällä piti olla suunnitelmat valmiit. Miten suunnitella asioita, joista ei tiedä? Mutta nyt ne on silti tehty. Väritetään isolla kynällä välillä, niinhän ne muutkin tekee.
Syleile muutosta. Teen niin heti kunhan migreeni helpottaa.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Mitä vitt...
Minut saa sanattomaksi tämä.
Toisaalta taas julkaisupainotonta tekstiä löytyy vaikka kuinka paljon samasta aiheesta.
VMP!
Toisaalta taas julkaisupainotonta tekstiä löytyy vaikka kuinka paljon samasta aiheesta.
VMP!
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Kiltti vai tyhmä?
Esikoinen täytti eilen yhdeksän vuotta.
Koulusta palattuaan esikoinen esitti toiveen, että kutsutaan appivanhemmat synttärikahville illalla. Suostuin, sillä olihan minulla niin ihanan huomaavainen yhdeksänvuotias.
Kun appivanhemmat sitten saapuivat, anoppi puhui heti sivu suunsa. Anoppi oli soittanut synttärisankarille koulumatkalla ja pyytänyt esikoista huolehtimaan, että heidät kutsutaan.
Näin asiat hoidetaan lasten kautta. Mitä jos illaksi olisi ollut muita suunnitelmia?
Siinä kahvinkeitintä täyttäessä mielessä kävi, että kumpi: kiltti vai tyhmä? Minä siis.
Koulusta palattuaan esikoinen esitti toiveen, että kutsutaan appivanhemmat synttärikahville illalla. Suostuin, sillä olihan minulla niin ihanan huomaavainen yhdeksänvuotias.
Kun appivanhemmat sitten saapuivat, anoppi puhui heti sivu suunsa. Anoppi oli soittanut synttärisankarille koulumatkalla ja pyytänyt esikoista huolehtimaan, että heidät kutsutaan.
Näin asiat hoidetaan lasten kautta. Mitä jos illaksi olisi ollut muita suunnitelmia?
Siinä kahvinkeitintä täyttäessä mielessä kävi, että kumpi: kiltti vai tyhmä? Minä siis.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Kuin sadusta
Tietänette sellaiset satukirjamaiset tilanteet, joissa äiti lapsineen leipoo piparkakkutaloja nauraen ja hyvässä hengessä. En olisi ikinä uskonut, että voisin sanoa tämän, mutta meillä oli sellainen hetki. Isommat lapset saivat tehdä juuri sellaiset talot kuin halusivat ja kuopus söi taikinaa. Ehkä talollisen taikinaa.
Aikaisemmat talonrakennustalkoot on yleensä jossain vaiheessa kääntynyt sinne huutamisen ja kiukuttelun puolelle. Nyt ei yhtään kiukuttelua eikä tappelua. Tosin uuninvahtimiset, jälkisiivoukset ynnä muut mukavat jätettiin näppärästi äidin tehtäväksi. Piparkakkutalot on...no, kyllä ne taloiksi tunnistaa. Rakentajat on niistä ylpeitä.
Vika siis kaikkiin aikaisempiin kiukutteluihin onkin ollut minussa. Jos osaisin luopua siitä neuvomisesta ja täydellisyyden tavoittelusta, niin kuinka leppoisaa meillä olisikaan. Ja taikinaa saisi syödä niin paljon kuin pystyy...
Aikaisemmat talonrakennustalkoot on yleensä jossain vaiheessa kääntynyt sinne huutamisen ja kiukuttelun puolelle. Nyt ei yhtään kiukuttelua eikä tappelua. Tosin uuninvahtimiset, jälkisiivoukset ynnä muut mukavat jätettiin näppärästi äidin tehtäväksi. Piparkakkutalot on...no, kyllä ne taloiksi tunnistaa. Rakentajat on niistä ylpeitä.
Vika siis kaikkiin aikaisempiin kiukutteluihin onkin ollut minussa. Jos osaisin luopua siitä neuvomisesta ja täydellisyyden tavoittelusta, niin kuinka leppoisaa meillä olisikaan. Ja taikinaa saisi syödä niin paljon kuin pystyy...
perjantai 6. joulukuuta 2013
Itsenäisyyspäivä
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Mulla on tässä vielä aika kampaajalle ja meikkiin ennen linnanjuhlien alkua. Kuohuvat taidan tänä vuonna jättää väliin ja olihan se kuuluisa linnan boolikin skipattu tältä vuodelta.
Yksi kierros junapeliä ja sitten Prinsessan omaan muuttumisleikkiin. Kaikkeen sitä lääkehuuruissaan lupautui.
PS.
Prinsessan syvälliset kysymykset:
Kumpi on tärkeämpi:
Ihminen vai raha?
Ruoka vai raha?
Telkkari vai tyyny?
Mulla on tässä vielä aika kampaajalle ja meikkiin ennen linnanjuhlien alkua. Kuohuvat taidan tänä vuonna jättää väliin ja olihan se kuuluisa linnan boolikin skipattu tältä vuodelta.
Yksi kierros junapeliä ja sitten Prinsessan omaan muuttumisleikkiin. Kaikkeen sitä lääkehuuruissaan lupautui.
PS.
Prinsessan syvälliset kysymykset:
Kumpi on tärkeämpi:
Ihminen vai raha?
Ruoka vai raha?
Telkkari vai tyyny?
torstai 5. joulukuuta 2013
Kun kissa on pois...
Olin tosiaan sairaalareissulla vähän päälle kaksi vuorokautta.
Sinä aikana anopin armollisella johdatuksella meillä on käynyt joku superjärjestely, jonka seurauksena muutamatkin sisustusesineet on löytäneet (varmaan vahingossa) sopivammat paikat. Anopin kommentti näihin on, että se on varmaan kuopus niitä siirtänyt. Sehän just saa siirrettyä esimerkiksi kukkaruukkuja hyllyn päälle, hän on todella voimakas ja pitkä melkein kaksivuotias.
Lisäksi rouva on ilmoittanut päiväkotiin ne päivät, jotka hänen kalenteriinsa sopii lasten viettää siellä. Ihan kivasti niin, sillä mehän olimme ilmoittaneet vain ne päivät, jotka meidän perheelle sopii. Lisäksi hän näki vaivan kinastella kanssani siitä, onko nuhaiset lapseni päiväkotikuntoisia.
Kotiinpaluu ei anopin läsnäollessa ollut kovin mieluisa. Anoppi hääräsi kuin viimeistä päivää, eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä kotiin. Kun yritin lasten kanssa keskustella, niin anopilla oli aina juuri samaan aikaan jotain asiaa juuri samalle lapselle. Jos ja kun pääsin omaa asiaani esittämään, niin anoppi vastasi siihen lapsen puolesta. Ihan kuin kävisin jotain valtataistelua äidin asemasta, tai ainakin joku on haastanut minut.
Tietenkin sain luennon siitä, että minua ei olisi vielä saanut päästää pois sairaalasta. Tuohan on heittellejättö, kun lähetetään äiti kotiin pienten lasten kanssa toipumaan. Eriävällä mielipiteelläni ei ollut mitään merkitystä. Hän kysyi leikkaavan lääkärin nimeä, en muistanut, mutta appiukolle hän kertoi sen olevan heidän vanhan naapurinsa. En jaksanut lähteä korjaamaan, vaikka käsittääkseni kyseinen herra on jo vainaa.
A-Noppi oli tietenkin käynyt keskusteluja tilanteesta äitini kanssa, jonka huolestumistaso oman kuopuksensa voinnista on ollut hyvin lähellä nollaa. Eläkepäiviään viettävä äitini oli jollain ompelukurssillaan kun anoppi oli häntä tavoitellut 32 kertaa. Ripittänyt äitini siitä, että ettei tämä vastannut puhelimeen kun hänen asiansa...niin, ei ollut mitään asiaa. Luulen, että koko Ruotsinpuolen sukukin on kuullut tarinan sappirakostani ja sen leikanneesta entisestä naapurinsedästä.
Nyt kun hän on häärännyt sydämensä kyllyydestä, tyhjentänyt mm. lukemattomien naisten ja sisustuslehtien kasani paperinkeräykseen (tämä oli jo toinen kerta)u. ja antanut lapsille luvan syödä ruokaa telkkarihuoneessa, hän ilmoitti eilen illalla, ettei torstaina voi osallistua lastenhoitoon. Heillä kun on illalla juhlat joihin pitää valmistautua koko päivän.
Eli ensin minun olisi pitänyt pysyä pidempään poissa, mutta kun kampaaja-aika lähenee, ei puuronkeitot sovellu enää päivärytmiin. Pysy tässä sitten kärryillä. Onpahan ainakin anopilla tarinaa kerrottavaksi hapankerman kokoontumisessa.
Sinä aikana anopin armollisella johdatuksella meillä on käynyt joku superjärjestely, jonka seurauksena muutamatkin sisustusesineet on löytäneet (varmaan vahingossa) sopivammat paikat. Anopin kommentti näihin on, että se on varmaan kuopus niitä siirtänyt. Sehän just saa siirrettyä esimerkiksi kukkaruukkuja hyllyn päälle, hän on todella voimakas ja pitkä melkein kaksivuotias.
Lisäksi rouva on ilmoittanut päiväkotiin ne päivät, jotka hänen kalenteriinsa sopii lasten viettää siellä. Ihan kivasti niin, sillä mehän olimme ilmoittaneet vain ne päivät, jotka meidän perheelle sopii. Lisäksi hän näki vaivan kinastella kanssani siitä, onko nuhaiset lapseni päiväkotikuntoisia.
Kotiinpaluu ei anopin läsnäollessa ollut kovin mieluisa. Anoppi hääräsi kuin viimeistä päivää, eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä kotiin. Kun yritin lasten kanssa keskustella, niin anopilla oli aina juuri samaan aikaan jotain asiaa juuri samalle lapselle. Jos ja kun pääsin omaa asiaani esittämään, niin anoppi vastasi siihen lapsen puolesta. Ihan kuin kävisin jotain valtataistelua äidin asemasta, tai ainakin joku on haastanut minut.
Tietenkin sain luennon siitä, että minua ei olisi vielä saanut päästää pois sairaalasta. Tuohan on heittellejättö, kun lähetetään äiti kotiin pienten lasten kanssa toipumaan. Eriävällä mielipiteelläni ei ollut mitään merkitystä. Hän kysyi leikkaavan lääkärin nimeä, en muistanut, mutta appiukolle hän kertoi sen olevan heidän vanhan naapurinsa. En jaksanut lähteä korjaamaan, vaikka käsittääkseni kyseinen herra on jo vainaa.
A-Noppi oli tietenkin käynyt keskusteluja tilanteesta äitini kanssa, jonka huolestumistaso oman kuopuksensa voinnista on ollut hyvin lähellä nollaa. Eläkepäiviään viettävä äitini oli jollain ompelukurssillaan kun anoppi oli häntä tavoitellut 32 kertaa. Ripittänyt äitini siitä, että ettei tämä vastannut puhelimeen kun hänen asiansa...niin, ei ollut mitään asiaa. Luulen, että koko Ruotsinpuolen sukukin on kuullut tarinan sappirakostani ja sen leikanneesta entisestä naapurinsedästä.
Nyt kun hän on häärännyt sydämensä kyllyydestä, tyhjentänyt mm. lukemattomien naisten ja sisustuslehtien kasani paperinkeräykseen (tämä oli jo toinen kerta)u. ja antanut lapsille luvan syödä ruokaa telkkarihuoneessa, hän ilmoitti eilen illalla, ettei torstaina voi osallistua lastenhoitoon. Heillä kun on illalla juhlat joihin pitää valmistautua koko päivän.
Eli ensin minun olisi pitänyt pysyä pidempään poissa, mutta kun kampaaja-aika lähenee, ei puuronkeitot sovellu enää päivärytmiin. Pysy tässä sitten kärryillä. Onpahan ainakin anopilla tarinaa kerrottavaksi hapankerman kokoontumisessa.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Sairaalaraportti
Kävin testaamassa paikallisen yliopistollisen sairaalan toimintaa. Siitähän on viime aikoina kirjoiteltu paljon, niin pitihän asia käydä itse toteamassa.
Harmi vaan, että testikeikkaan sisältyi paljon kipua. Viime lauantai-iltana alkoi vatsaa poltella ja yötä kohden entistä enemmän. Odottelin, josko se siitä menisi ohi. En saanut enää itseäni edes ylös sohvalta, jotta herättäisin miehen kanssani sairaalareissulle. Ensimmäinen lapsi kun aamulla heräsi sai tervehdykseksi kiukkuisen: herätä iskä ja pakota se tänne! Miehen uskomuksen mukaan kyseessä on kuitenkin vaan ilmavaivat, ihan turha on minnekään lähteä. Ei vaikka vaimo ei pysty tuskaltaan pahemmin liikkumaan saati puhumaan. No lähtihän se sitten kuskiksi.
Perillä selitin asiani, pääsin odotustilaan ja jotakin näytteitäkin otettiin heti. Sitten odotusaulaan odottamaan. Olohan oli edelleen huono, mutta ymmärrän ettei tuon kokoista laitoista pidetä juuri minua varten hälytysvalmiudessa. Harmi vaan, että ihan kaikki ei ollut samaa mieltä. Eräs rouva ihmetteli suureen ääneen, että mitä tämä nyt on. Hänellä on ruoka kotona valmiina ja täällä vaan pitää odottaa. Miksei tapahdu mitään? Jokaiselta ohikulkevalta henkilöstön edustajalta piti tätä myös tiedustella, eikä mitenkään yställiseen sävyyn.
Minua tutkittiin koko päivän ja jouduin odottelemaan aina välillä. Sain kipulääkettä ja pärjäsin. Illalla sitten sain diagnoosin, tulehtunut sappirakko ja huomenna leikataan. (Leikattiin maanantaina).
Osastolla oli sitten viereisessä pedissä mies, joka ei sanojaan säästellyt. Hänellä oli toki kaikki hyvin, hän oli hyvinkin iloinen yrittäessään nipistellä hoitajien takapuolia ja kertoa niille kaksimielisiä tarinoita. Pari kertaa kirosin kovaan ääneen kun otti se äijän jutut päähän ja se ainakin keskeytti hänet hetkeksi. Jos olisin pystynyt nousemaan, olisi se tyyppi saanut puristella omaa turvonnutta poskeaan.
Operaatio meni hyvin, ainakin näin potilaan näkökulmasta. Tokihan kipuja on vieläkin, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja sieltä tulehtuneesta sappirakosta löytyi pingispallon kokoinen sappikivi, joka ei ihan vuorokaudessa sinne muodostu. Mulle kun on aikaisemmin lääkärit sanoneet, että kärsin närästyksestä. Aika hukkaan on mennyt nekin Renniet.
Kun palasin leikkauksesta, samaan aikaan osastolle tuotiin mies joka vaahtosi siitä kuinka häntä on kohdeltu huonosti oman kotikuntansa terveyskeskuksessa eikä oltu lähetetty sairaalaan ja nimenomaan tähän yliopistolliseen sairaalaan. Hän oli tiensä kuitenkin keplotellut sinne ja pääsi tarkkailuun. Koko päivänsä hän vietti selittäen tarinaansa puhelimessa ystävilleen ja ketä nyt jaksoikaan kuunnella. Samalla selvitettiin myös päivän politiikan vääristymiä ja taloyhtiön hallituksen murheita. Väittäisin, että jos tyypillä on noin paljon tarmoa, niin hän oli aivan väärässä paikassa. Muut kun osastolla miettivät miten ikinä uskaltaa nousta sängystä tai mikä on kun kurkusta ei tule ääntä. Siinä ei ihan kiinnosta yhden valesairaan tarinat siitä, miten keplotellaan sisäänpääsy tyksiin.
Mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Minua hoidettiin ja minusta välitettiin, kaikki jaksoivat hymyillä ja antaa minulle aikaansa. Ihan pakko on nostaa hattua niille kaikille, jotka joutuvat päivästä toiseen kuuntelemaan noita idiootteja, jotka ei anna heidän tehdä arvokasta työtään rauhassa. Tuskin ne idiootit kaikki sattui just samana päivänä mun kanssa sinne.
Joiltakin tyypeiltä pitäisi vaan aina mitata kuume peräaukosta.
PS.
Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydille. Asiaa anopista huomenna.
Harmi vaan, että testikeikkaan sisältyi paljon kipua. Viime lauantai-iltana alkoi vatsaa poltella ja yötä kohden entistä enemmän. Odottelin, josko se siitä menisi ohi. En saanut enää itseäni edes ylös sohvalta, jotta herättäisin miehen kanssani sairaalareissulle. Ensimmäinen lapsi kun aamulla heräsi sai tervehdykseksi kiukkuisen: herätä iskä ja pakota se tänne! Miehen uskomuksen mukaan kyseessä on kuitenkin vaan ilmavaivat, ihan turha on minnekään lähteä. Ei vaikka vaimo ei pysty tuskaltaan pahemmin liikkumaan saati puhumaan. No lähtihän se sitten kuskiksi.
Perillä selitin asiani, pääsin odotustilaan ja jotakin näytteitäkin otettiin heti. Sitten odotusaulaan odottamaan. Olohan oli edelleen huono, mutta ymmärrän ettei tuon kokoista laitoista pidetä juuri minua varten hälytysvalmiudessa. Harmi vaan, että ihan kaikki ei ollut samaa mieltä. Eräs rouva ihmetteli suureen ääneen, että mitä tämä nyt on. Hänellä on ruoka kotona valmiina ja täällä vaan pitää odottaa. Miksei tapahdu mitään? Jokaiselta ohikulkevalta henkilöstön edustajalta piti tätä myös tiedustella, eikä mitenkään yställiseen sävyyn.
Minua tutkittiin koko päivän ja jouduin odottelemaan aina välillä. Sain kipulääkettä ja pärjäsin. Illalla sitten sain diagnoosin, tulehtunut sappirakko ja huomenna leikataan. (Leikattiin maanantaina).
Osastolla oli sitten viereisessä pedissä mies, joka ei sanojaan säästellyt. Hänellä oli toki kaikki hyvin, hän oli hyvinkin iloinen yrittäessään nipistellä hoitajien takapuolia ja kertoa niille kaksimielisiä tarinoita. Pari kertaa kirosin kovaan ääneen kun otti se äijän jutut päähän ja se ainakin keskeytti hänet hetkeksi. Jos olisin pystynyt nousemaan, olisi se tyyppi saanut puristella omaa turvonnutta poskeaan.
Operaatio meni hyvin, ainakin näin potilaan näkökulmasta. Tokihan kipuja on vieläkin, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja sieltä tulehtuneesta sappirakosta löytyi pingispallon kokoinen sappikivi, joka ei ihan vuorokaudessa sinne muodostu. Mulle kun on aikaisemmin lääkärit sanoneet, että kärsin närästyksestä. Aika hukkaan on mennyt nekin Renniet.
Kun palasin leikkauksesta, samaan aikaan osastolle tuotiin mies joka vaahtosi siitä kuinka häntä on kohdeltu huonosti oman kotikuntansa terveyskeskuksessa eikä oltu lähetetty sairaalaan ja nimenomaan tähän yliopistolliseen sairaalaan. Hän oli tiensä kuitenkin keplotellut sinne ja pääsi tarkkailuun. Koko päivänsä hän vietti selittäen tarinaansa puhelimessa ystävilleen ja ketä nyt jaksoikaan kuunnella. Samalla selvitettiin myös päivän politiikan vääristymiä ja taloyhtiön hallituksen murheita. Väittäisin, että jos tyypillä on noin paljon tarmoa, niin hän oli aivan väärässä paikassa. Muut kun osastolla miettivät miten ikinä uskaltaa nousta sängystä tai mikä on kun kurkusta ei tule ääntä. Siinä ei ihan kiinnosta yhden valesairaan tarinat siitä, miten keplotellaan sisäänpääsy tyksiin.
Mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Minua hoidettiin ja minusta välitettiin, kaikki jaksoivat hymyillä ja antaa minulle aikaansa. Ihan pakko on nostaa hattua niille kaikille, jotka joutuvat päivästä toiseen kuuntelemaan noita idiootteja, jotka ei anna heidän tehdä arvokasta työtään rauhassa. Tuskin ne idiootit kaikki sattui just samana päivänä mun kanssa sinne.
Joiltakin tyypeiltä pitäisi vaan aina mitata kuume peräaukosta.
PS.
Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydille. Asiaa anopista huomenna.
lauantai 30. marraskuuta 2013
Laatuilta
Humalainen mies baarissa:
- Jos mä en saa sua pokattua, niin mä pokaan jonkun noista sun kavereista.
- Ole hyvä vaan, valitse siitä.
Toinen humalainen mies baarissa:
- Mistä sunlaisia timantteja löytyy?
- Siellähän meitä on Pori pullollaan, mene hakemaan!
Kolmas humalainen mies baarissa:
- Mulla on koira, mitä sulla on?
- Mies ja kolme lasta.
Neljäs humalainen mies baarissa:
- Sä olet hemmetin hyvännäköinen nainen. Ja mä olen hyvännäköinen mies!
- Missä?
Tämä kertonee jatkopaikan laadusta, kun iskurepliikitkit oli tätä luokkaa.
- Jos mä en saa sua pokattua, niin mä pokaan jonkun noista sun kavereista.
- Ole hyvä vaan, valitse siitä.
Toinen humalainen mies baarissa:
- Mistä sunlaisia timantteja löytyy?
- Siellähän meitä on Pori pullollaan, mene hakemaan!
Kolmas humalainen mies baarissa:
- Mulla on koira, mitä sulla on?
- Mies ja kolme lasta.
Neljäs humalainen mies baarissa:
- Sä olet hemmetin hyvännäköinen nainen. Ja mä olen hyvännäköinen mies!
- Missä?
Tämä kertonee jatkopaikan laadusta, kun iskurepliikitkit oli tätä luokkaa.
perjantai 29. marraskuuta 2013
Win-Win
Tehtiin työkaverin kanssa kimppalotto. Suunniteltiin, että voittorahoilla ostetaan jostain keskustasta tai Aurajokirannasta kiva toimistotila ja vietetään sen jälkeen päivämme siellä.
Tietenkin suunnitelmiin kuuluu myös se, että kumpi käy ensin irtisanomassa itsensä, meillä kun on sama esimies. Ja kertooko se toinen irtisanoja totuuden vasta sitten, kun esimies on tehnyt jo suunnitelmat, mitkä kaikki työt siirtyy sille joka ei vielä ole ehtinyt irtisanoutua.
Siellä meidän toimistossa sitten näpyteltäisi koneita (surffattaisi netissä) kaikki päivät, käydään pitkillä lounailla ja työmatkoilla vain mielenkiintoisissa kohteissa. Tämä olisi mielenkiintoista ehkä parin kuukauden ajan ja sitten keksitään joku älytön idea alkaa myymään vaikka selänrapsuttimia ja tehdäänkin konkurssi jo seuraavana vuonna.
Olisiko siis parempi olla voittamatta? Jos kuitenkin keksitään joku parempi homma, siten että jotain tekemistä olisi muttei mitään liian stressaavaa. Yhtään killinkiä ei voittorahoista menisi onnellisuuskouluttajalle tai työyhteisökonsultille. Eikö menestys kolkutakin nurkan takana, jos sitä ei aktiivisesti halua ja tavoittele? Jouduttaisi ehkä palkkaamaan sihteeri.
Palataan sitten maanantaina asiaan miten tässä kävi. Tämä minun työaviomieheni (joksi se vihitty mieheni häntä kutsuu) lupasi viikonloppuna jo katsella niitä mahdollisia toimistotiloja.
PS.
Tänään on BB-tyyppiset pikkujoulut (humalatiloja, kyräilyä ja selkäänpuukotusta). Osallistujat on vähentynyt 22 neljääntoista.
Tietenkin suunnitelmiin kuuluu myös se, että kumpi käy ensin irtisanomassa itsensä, meillä kun on sama esimies. Ja kertooko se toinen irtisanoja totuuden vasta sitten, kun esimies on tehnyt jo suunnitelmat, mitkä kaikki työt siirtyy sille joka ei vielä ole ehtinyt irtisanoutua.
Siellä meidän toimistossa sitten näpyteltäisi koneita (surffattaisi netissä) kaikki päivät, käydään pitkillä lounailla ja työmatkoilla vain mielenkiintoisissa kohteissa. Tämä olisi mielenkiintoista ehkä parin kuukauden ajan ja sitten keksitään joku älytön idea alkaa myymään vaikka selänrapsuttimia ja tehdäänkin konkurssi jo seuraavana vuonna.
Olisiko siis parempi olla voittamatta? Jos kuitenkin keksitään joku parempi homma, siten että jotain tekemistä olisi muttei mitään liian stressaavaa. Yhtään killinkiä ei voittorahoista menisi onnellisuuskouluttajalle tai työyhteisökonsultille. Eikö menestys kolkutakin nurkan takana, jos sitä ei aktiivisesti halua ja tavoittele? Jouduttaisi ehkä palkkaamaan sihteeri.
Palataan sitten maanantaina asiaan miten tässä kävi. Tämä minun työaviomieheni (joksi se vihitty mieheni häntä kutsuu) lupasi viikonloppuna jo katsella niitä mahdollisia toimistotiloja.
PS.
Tänään on BB-tyyppiset pikkujoulut (humalatiloja, kyräilyä ja selkäänpuukotusta). Osallistujat on vähentynyt 22 neljääntoista.
torstai 28. marraskuuta 2013
Ikäkriisi
Ajattelin tänään viettää illan sohvalla syöden suklaata ja potien ikäkriisiä.
Eihän tässä vielä ikäloppuja olla, mutta mä kyllä kriiseilen. Vaikka lounaalla tänään alle kolmekymppinen kaveri valitteli, että hänellä on kova kiire tehdä kaikki asiat ennenkuin ne kolme ja nolla tulee tauluun. Jotenkin mua hymyilytti asia, mutta onkohan omakin kriisi siitä samasta asiasta johtuvaa.
Vuodet kuluu, enkä vieläkään tiedä mitä elämältä haluan. Pitäisikö mun tietää? Tietääkö muut? Olen halunnut perheen ja sen olen saanut. Olen halunnut tehdä työtä ja menestyä siinä, jotenkin siinäkin pärjännyt. Mutta mitä sitten? Vai olenko mä jo saavuttanut ne päämäärät mitä halusin? Mitä minä taas halusinkaan? Olenko nyt täysin päämäärättömässä tilassa ja nyt pitäisi osata olla ja nauttia hetkestä. Miten se tehdään? Mistä napata uusia päämääriä, kun ei tiedä mitä haluaa?
Syömällä suklaata kaiketi kaikkien 35 vuoden kunniaksi. Röyh!
PS.
Virallinen totuushan on, että ikää tuli taas 21 -vuotta.
PS.2
Tästä onkin hyvä testata, että kuinka vanha sitä onkaan...
Eihän tässä vielä ikäloppuja olla, mutta mä kyllä kriiseilen. Vaikka lounaalla tänään alle kolmekymppinen kaveri valitteli, että hänellä on kova kiire tehdä kaikki asiat ennenkuin ne kolme ja nolla tulee tauluun. Jotenkin mua hymyilytti asia, mutta onkohan omakin kriisi siitä samasta asiasta johtuvaa.
Vuodet kuluu, enkä vieläkään tiedä mitä elämältä haluan. Pitäisikö mun tietää? Tietääkö muut? Olen halunnut perheen ja sen olen saanut. Olen halunnut tehdä työtä ja menestyä siinä, jotenkin siinäkin pärjännyt. Mutta mitä sitten? Vai olenko mä jo saavuttanut ne päämäärät mitä halusin? Mitä minä taas halusinkaan? Olenko nyt täysin päämäärättömässä tilassa ja nyt pitäisi osata olla ja nauttia hetkestä. Miten se tehdään? Mistä napata uusia päämääriä, kun ei tiedä mitä haluaa?
Syömällä suklaata kaiketi kaikkien 35 vuoden kunniaksi. Röyh!
PS.
Virallinen totuushan on, että ikää tuli taas 21 -vuotta.
PS.2
Tästä onkin hyvä testata, että kuinka vanha sitä onkaan...
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Onko vika miniässä vai...
Eilen illalla kävin kuopuksen ja esikoisen kanssa kirjastossa. Esikoinen oli sinne halunnut jo monta päivää ja olihan edelliset kirjat jo muutaman päivän myöhässäkin.
Kuopus oli hyvin erimieltä kirjastokäynnistä, kiukutteli ja huusi oikeastaan koko reissun ajan. Siellä kirjastossahan pitäisi vissiin olla hiljaa, mutta kerropa se känkkäränkkäpäivää viettävälle puolitoistavuotiaalle. Itsehän en ikinä ehdi itselleni valitsemaan kirjoja ja tälläkin kertaa se jäi. Joko aika on liian rajallinen tai kanssalainaajat liian kärsimättömiä. Yleensä molempia.
Paitsi että tällä kertaa siinä lainaustiskiä kohti kävellessä kävelin kirjatelineen ohi, jossa oli 'onko perhettä eron jälkeen' -kirja. Ajattelin hymisten, että siinä olisi hyvä opus jättää anopin kiusaksi jonnekin esille tai oikeastaan sen voi vaikka piilottaa, anoppi löytäisi sen kyllä. Anoppi voisi onnellisena odottaa, että koska hänelle kerrotaan tästä iloisesta perhetapahtumasta. Ja kyllä, voisin olla juuri niin ilkeä.
Kuin tilauksesta, laitoin kirjan takaisin hyllyynsä ja samassa anoppi tuli täydessä tohinassaan luokseni. Hän oli kävellyt kirjaston ohi, nähnyt autoni ja huolestunut, että olenko unohtanut hakea esikoisen taekwondo -harjoituksista. Vaikka esikoinen seisoi vieressäni, niin anoppi ei antanut periksi. Mutta kun ne harjoitukset on vasta loppunut, niin olenko unohtanut. Hän oli kauppaan matkalla ja unohti nyt kaikki mitä piti ostaakin, kun hän murehti että esikoinen odottaa itkien jossain urheiluhallin nurkilla eikä kukaan hae. Äitikin vaan selailee kirjoja kirjastossa ja lapsi on jätetty heittelle.
Olen siis huonon miniän lisäksi myös paska mutsi. Anopin mielestä ainakin.
En ollut unohtanut, mutta juuri tänä tiistaina ei ollut harjoituksia. Juuri sillä hetkellä ajattelin, että se kirja olisi turhan laimea kiusa anopille.
PS.
Matkalla oli tietenkin autossa radio päällä ja radiosta soi 'pienissä häissä'. Esikoinen oikein ihmetteli, että miten voi soittaa noin vanhaa biisiä radiossa. Todistin radiokanavia vaihtamalla, että tuleehan sieltä sekä uutta että vanhaa musiikkia jatkuvasti.
"Ai tuleeko sieltä muka jotain 1700 -luvun musiiikkia? Niinkuin valssia?"
Jepjep!
Kuopus oli hyvin erimieltä kirjastokäynnistä, kiukutteli ja huusi oikeastaan koko reissun ajan. Siellä kirjastossahan pitäisi vissiin olla hiljaa, mutta kerropa se känkkäränkkäpäivää viettävälle puolitoistavuotiaalle. Itsehän en ikinä ehdi itselleni valitsemaan kirjoja ja tälläkin kertaa se jäi. Joko aika on liian rajallinen tai kanssalainaajat liian kärsimättömiä. Yleensä molempia.
Paitsi että tällä kertaa siinä lainaustiskiä kohti kävellessä kävelin kirjatelineen ohi, jossa oli 'onko perhettä eron jälkeen' -kirja. Ajattelin hymisten, että siinä olisi hyvä opus jättää anopin kiusaksi jonnekin esille tai oikeastaan sen voi vaikka piilottaa, anoppi löytäisi sen kyllä. Anoppi voisi onnellisena odottaa, että koska hänelle kerrotaan tästä iloisesta perhetapahtumasta. Ja kyllä, voisin olla juuri niin ilkeä.
Kuin tilauksesta, laitoin kirjan takaisin hyllyynsä ja samassa anoppi tuli täydessä tohinassaan luokseni. Hän oli kävellyt kirjaston ohi, nähnyt autoni ja huolestunut, että olenko unohtanut hakea esikoisen taekwondo -harjoituksista. Vaikka esikoinen seisoi vieressäni, niin anoppi ei antanut periksi. Mutta kun ne harjoitukset on vasta loppunut, niin olenko unohtanut. Hän oli kauppaan matkalla ja unohti nyt kaikki mitä piti ostaakin, kun hän murehti että esikoinen odottaa itkien jossain urheiluhallin nurkilla eikä kukaan hae. Äitikin vaan selailee kirjoja kirjastossa ja lapsi on jätetty heittelle.
Olen siis huonon miniän lisäksi myös paska mutsi. Anopin mielestä ainakin.
En ollut unohtanut, mutta juuri tänä tiistaina ei ollut harjoituksia. Juuri sillä hetkellä ajattelin, että se kirja olisi turhan laimea kiusa anopille.
PS.
Matkalla oli tietenkin autossa radio päällä ja radiosta soi 'pienissä häissä'. Esikoinen oikein ihmetteli, että miten voi soittaa noin vanhaa biisiä radiossa. Todistin radiokanavia vaihtamalla, että tuleehan sieltä sekä uutta että vanhaa musiikkia jatkuvasti.
"Ai tuleeko sieltä muka jotain 1700 -luvun musiiikkia? Niinkuin valssia?"
Jepjep!
tiistai 26. marraskuuta 2013
Vettä vesilasissa
Toisen mielestä lasi on puoliksi tyhjä, kun taas toinen ajattelee sen olevan puoliksi täynnä. Kumpi sitten on oikeassa? Tai ainakin enemmän oikeassa?
Molemmat tietenkin omasta mielestään enemmän kuin oikeassa.
Jos lähtökohtaisesti aina ensin ajattelee sen olevan puoliksi tyhjä, niin eikö siinä menetä mahdollisuuden nauttia siitä jäljellä olevasta puolikkaasta? Vai maistuuko se katkeralta?
Muutos on se joka liikuttaa, myös sitä vettä vesilasissa.
PS.
Perjantaina on lasissa muutakin kuin vettä. Pikkujoulut vol.3
Molemmat tietenkin omasta mielestään enemmän kuin oikeassa.
Jos lähtökohtaisesti aina ensin ajattelee sen olevan puoliksi tyhjä, niin eikö siinä menetä mahdollisuuden nauttia siitä jäljellä olevasta puolikkaasta? Vai maistuuko se katkeralta?
Muutos on se joka liikuttaa, myös sitä vettä vesilasissa.
PS.
Perjantaina on lasissa muutakin kuin vettä. Pikkujoulut vol.3
maanantai 25. marraskuuta 2013
Yksitoista
Sain Marikalta Kinttupolut -blogista haasteen. Kiitokset Marikalle!
Yksitoista faktaa minusta. (Voi apua!)
1. Laulan autossa. Laulan vaikka olisi matkustajia kyydissä. Ihan sama mikä biisi tulee radiosta, niin laulan mukana. Kuulemma ärsyttää kanssamatkustajia, silti en ajatellut lopettaa. Yksin ajellessa laulan todella kovaa, enkä välitä vaikka liikennevaloissa saatan näyttää naurettavalta. Siis saatan näyttää...
2. Olen ainoa tuntemani ihminen (voiko noin sanoa), jolla on ollut ikkunankahva silmässä. Olin alle kaksivuotias kun katselin muiden hoitolasten tavoin ulos ikkunasta ja sitten tapahtui jotain, jonka seurauksena silmässäni oli ikkunankahva. Seurauksena tuhoutunut kyynelkanava. Osaan silti itkeä, joskus ihan tietämättänikin juuri tällä silmällä.
3. Mielestäni vessanpytyn kannen asento on yhdentekevää, kunhan molemmat (sekä rinkula että kansi) on alhaalla. Eli ei niin yhdentekevää... Lapsiperheellisenä arvostan myös sitä, että wessa olisi vedetty heti asioinnin jälkeen.
4. Minua pidetään hyvähermoisena tyyppinä, tosiasiassa hermot menee ihan sekunneissa. Taika piilee siinä, että osaa piilottaa hermonmenetyksensä ja tekee sen vain oikeista syistä ja aiheista. Esimerkiksi mopoautot, tyhmät ihmiset ja tylsyys on ihan hyviä aiheita. Kun taas sisustustyynyn muhkurat tai liian lyhyt tamponinnaru ei ole.
5. Tämä faktojen hakeminen on muuten pirun vaikeaa...
6. Poden jatkuvaa vauvakuumetta. Oletan, että joskus vielä hellittää.
7. Huumorintajuni on jokseenkin härski ja kieroutunut. Myönnän, mutta välillä hihittelen itsekseni enkä kehtaa myöntää kuinka kieroutunut se on.
8. Oletuksista huolimatta, minulla EI ole silikonirintoja! (Hih)
9. Olen kiltti (pukillekin tiedoksi), en ainakaan tietoisesti halua sanallisesti tai muutenkaan loukata ketään. Pidän mölyt mahassani, mikäli mielipiteeni voi pahoittaa jonkun mielen.
10. Olen huono pitämään puoliani. En jaksa kinastella tai jankuttaa, kärsin mielummin itse nahoissani kuin että käyttäisi aikaani jankuttamiseen.
11. Mulla on torstaina synttärit.
Sitten Marikan kierrätyskysymyksiin (jotka aion kierrättää edelleen, on niin hyvät kysymykset)
Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?
Mitä syöt jouluna? Kalaa? Kinkku vai kalkkuna?
Glögiä, skumppaa, kotikaljaa vai jotakin muuta jouluina?
Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?
Olen kaikkien vastustuksesta huolimatta lanseerannut 'yksi kerrallaan' lahjojenavaussysteemin. Täysin siitä syystä, että lahjojen avaus ei ole sekunnissa ohi ja näin kaikki näkee mitä muut on saaneet lahjaksi. Joka vuosi tämä aiheuttaa sanomista, mutta en anna periksi. Omat lahjani tosin pihtaan viimeiseksi, pidän blondia jännityksessä.
Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla joukolla?
Mikä on joulun kohokohta?
Saada vai antaa? Molemmat?
Joulun tärkein perinne?
Lapsuudenkodissa perinteitä tuntui olevan enemmänkin. Esimerkiksi joulukuusen koristelu tehtiin aina silloin kun televisiosta tuli joulurauhan julistus. Kuu-ukko -koristeen sai aina ripustaa vanhin lapsista. Kuu-ukko on isäni lapsena tekemä kuusenkoriste, joka on kyllä jo hyvin kärsinyt, mutta kaikille todella rakas. Oman perheeni kesken yritän niitä perinteitä rakentaa, mutta yleensä se kaatuu siihen, että lapsia ei kiinnosta tai huvita, sitten minulla menee hermot ja teen itse tai jätän tekemättä.
Haastan kaikki muut kirjautuneet lukijani paitsi itse haastajan, minun matikkapäälläni päästään sitten lukuun 11. Mikäli lukijalla ei ole omaa blogia, vastauksia voi heitellä kommenttiboksiin!
PS.
Tiettykin Nollis, saat vastata! =)
Haasteen säännöt:
Kiitä haastajaa
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamistaYksitoista faktaa minusta. (Voi apua!)
1. Laulan autossa. Laulan vaikka olisi matkustajia kyydissä. Ihan sama mikä biisi tulee radiosta, niin laulan mukana. Kuulemma ärsyttää kanssamatkustajia, silti en ajatellut lopettaa. Yksin ajellessa laulan todella kovaa, enkä välitä vaikka liikennevaloissa saatan näyttää naurettavalta. Siis saatan näyttää...
2. Olen ainoa tuntemani ihminen (voiko noin sanoa), jolla on ollut ikkunankahva silmässä. Olin alle kaksivuotias kun katselin muiden hoitolasten tavoin ulos ikkunasta ja sitten tapahtui jotain, jonka seurauksena silmässäni oli ikkunankahva. Seurauksena tuhoutunut kyynelkanava. Osaan silti itkeä, joskus ihan tietämättänikin juuri tällä silmällä.
3. Mielestäni vessanpytyn kannen asento on yhdentekevää, kunhan molemmat (sekä rinkula että kansi) on alhaalla. Eli ei niin yhdentekevää... Lapsiperheellisenä arvostan myös sitä, että wessa olisi vedetty heti asioinnin jälkeen.
4. Minua pidetään hyvähermoisena tyyppinä, tosiasiassa hermot menee ihan sekunneissa. Taika piilee siinä, että osaa piilottaa hermonmenetyksensä ja tekee sen vain oikeista syistä ja aiheista. Esimerkiksi mopoautot, tyhmät ihmiset ja tylsyys on ihan hyviä aiheita. Kun taas sisustustyynyn muhkurat tai liian lyhyt tamponinnaru ei ole.
5. Tämä faktojen hakeminen on muuten pirun vaikeaa...
6. Poden jatkuvaa vauvakuumetta. Oletan, että joskus vielä hellittää.
7. Huumorintajuni on jokseenkin härski ja kieroutunut. Myönnän, mutta välillä hihittelen itsekseni enkä kehtaa myöntää kuinka kieroutunut se on.
8. Oletuksista huolimatta, minulla EI ole silikonirintoja! (Hih)
9. Olen kiltti (pukillekin tiedoksi), en ainakaan tietoisesti halua sanallisesti tai muutenkaan loukata ketään. Pidän mölyt mahassani, mikäli mielipiteeni voi pahoittaa jonkun mielen.
10. Olen huono pitämään puoliani. En jaksa kinastella tai jankuttaa, kärsin mielummin itse nahoissani kuin että käyttäisi aikaani jankuttamiseen.
11. Mulla on torstaina synttärit.
Sitten Marikan kierrätyskysymyksiin (jotka aion kierrättää edelleen, on niin hyvät kysymykset)
Lempi joululaulusi?
White Christmas tai Valkea joulu, ihan kummalla kielellä tahansa. Joskus teininä soitin repeatillä Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen biisiä ja sekin on hyvä, edelleen. (Kuka teini soittaa repeatillä joululauluja? Kysyn vaan!)
Koska joulua saa alkaa fiilistelemään?
Vaikka juhannuksena! Itse yritän pidätellä tänne marraskuun loppuun asti.
Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?
Valoja paljon! Eilen virittelin lisää jouluvaloja sekä sisälle että ulos. Sisällä ei paljon muuta valoa enää tarvitakaan. Ja tylsästi kaikki on valkoisia...paitsi happy lightsit (jotka taas ei ole jouluvalot).
Mitä syöt jouluna? Kalaa? Kinkku vai kalkkuna?
Tämän joulun osalta vielä yllätys, kun mies päättää (ehkä kebabbia). Yleensä kuitenkin kinkkua ja toki kalaakin pöydästä löytyy.
Glögiä, skumppaa, kotikaljaa vai jotakin muuta jouluina?
Paljon glögiä, jouluruuan kaveriksi sopii hyvin skumppa. Myös punkkua ja iltaviskit saattaa kuulua ohjelmistoon.
Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?
Olen kaikkien vastustuksesta huolimatta lanseerannut 'yksi kerrallaan' lahjojenavaussysteemin. Täysin siitä syystä, että lahjojen avaus ei ole sekunnissa ohi ja näin kaikki näkee mitä muut on saaneet lahjaksi. Joka vuosi tämä aiheuttaa sanomista, mutta en anna periksi. Omat lahjani tosin pihtaan viimeiseksi, pidän blondia jännityksessä.
Koska teille tulee kuusi? Vai tuleeko? Aito vai kopio?
Aito kuusi on pakollinen. Jos joulu vietetään kotona, se tuodaan vasta paria päivää ennen aattoa. Jos taas joulunpyhät vietetään jossain muualla, kuusi tulee silti ja noin viikkoa ennen aattoa.
Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla joukolla?
Joka toinen joulu vietetään minun vanhempieni luona, mukana viime jouluna oli siskoni perheineen, appivanhempani ja hyvä ystäväni. Suosin isompaa joukkoa. Tämän joulun kokoonpanosta en vielä tiedä. Appivanhempien kera nyt vähintäänkin, muut joulunviettäjät on pelkkää bonusta!
Mikä on joulun kohokohta?
Se hetki, kun vatsat on täynnä eikä pukki ole ihan vielä tullut. Toinen ihana hetki on joulupäivän aamu. Kun pahin tohina on ohi ja voi olla rennosti. Kotijouluina ollaan usein vietetty yöpaidassa koko joulupäivä.
Saada vai antaa? Molemmat?
Ehdottomasti antaa! Varsinkin silloin kun tietää, että lahja on mennyt täysin nappiin!
Joulun tärkein perinne?
Lapsuudenkodissa perinteitä tuntui olevan enemmänkin. Esimerkiksi joulukuusen koristelu tehtiin aina silloin kun televisiosta tuli joulurauhan julistus. Kuu-ukko -koristeen sai aina ripustaa vanhin lapsista. Kuu-ukko on isäni lapsena tekemä kuusenkoriste, joka on kyllä jo hyvin kärsinyt, mutta kaikille todella rakas. Oman perheeni kesken yritän niitä perinteitä rakentaa, mutta yleensä se kaatuu siihen, että lapsia ei kiinnosta tai huvita, sitten minulla menee hermot ja teen itse tai jätän tekemättä.
Haastan kaikki muut kirjautuneet lukijani paitsi itse haastajan, minun matikkapäälläni päästään sitten lukuun 11. Mikäli lukijalla ei ole omaa blogia, vastauksia voi heitellä kommenttiboksiin!
PS.
Tiettykin Nollis, saat vastata! =)
lauantai 23. marraskuuta 2013
Hihityttää...
Vaikka niin kovin epäilevästi suhtauduin eiliseen iltaan, niin olihan mulla ihan hauskaa.
Enkä voi olla hihittelemättä alle kolmekymppisen miesalaiseni parin paukun jälkeen esittämälle kysymykselle: 'hei ihan oikeesti, onko sulla silikonirinnat?'
Sen vaan sanon, että kumpa olisikin. Tuo maan vetovoima kun ei niihin niin vaikuttaisi... Nyt takaisin toipumaan.
Enkä voi olla hihittelemättä alle kolmekymppisen miesalaiseni parin paukun jälkeen esittämälle kysymykselle: 'hei ihan oikeesti, onko sulla silikonirinnat?'
Sen vaan sanon, että kumpa olisikin. Tuo maan vetovoima kun ei niihin niin vaikuttaisi... Nyt takaisin toipumaan.
perjantai 22. marraskuuta 2013
Pikkujoulut hiekkalaatikolla
Vaikka onkin nyt se tämän illan naamiaisasu hanskassa, niin ajatukset meneekin jo tuonne ensi viikon perjantaihin. Silloin vuorossa on toinen vastaava ilta, ilman naamiaismenoja tosin. (HUH!)
Mutta silloin paikalla on 22 henkilöä, joista:
* Rouva A:ta kukaan ei voi sietää. Tämä saattaa vaikuttaa jopa osallistujamäärään.
* Neiti B:tä kukaan ei jaksa kuunnella. Tämä saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Rouva C kiukuttelee kaikille, josta syystä kukaan ei halua viettää hänen kanssaan aikaa. Saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Herra D kuulemma haisee pahalle.
* Rouva E ei tule toimeen neiti F:n, rouva G:n eikä neiti H:n kanssa, eivät ole puheväleissä.
* Neiti F ei tule toimeen neiti X:n kanssa. Eivät edes tervehdi.
* Neiti I kokee, että rouvat J ja K kiusaavat häntä. J ja K kieltävät näin tapahtuvan.
* Rouva C:llä, neiti B:llä ja Neiti F:llä on ongelmia alkoholin kanssa (oma vahva epäily).
* Rouva L vihaa työnantajaa (ja pomoa siinä samalla) käynnissä olevien yt-neuvottelujen vuoksi. Eikä jätä sitä kertomatta.
* Rouva M ei koskaan oikeastaan puhu mitään.
* Rouvat N ja O ovat osa-aikaeläkkeellä, osaavat ottaa siitä ilon irti.
* Herra P:n käytöstavat ällöttävät Neitejä ja Rouvia, eivätkä jätä sitä kertomatta.
Ainiin, meinasi unohtua:
* Rouva E ja Rouva C ovat haudanneet sotakirveensä ja tulevat toistaiseksi hyvin toimeen. Juhlien jälkeen tilanne voi olla taas eri.
Ja jäihän siitä pari ihan normityyppiä, joista ei tarvitse erikseen mainita.
Sitä vaan kysyn, että mihin vielä tarvitaan Big Brotheria. Kyllähän tässä hiekkalaatikkoleikissä on ihan riittävästi taas draamaa toviksi. Itsehän sitä voisi vain ottaa viinilasin käteen ja hyvän asennon tuolilla ja nauttia näytelmästä.
Harmi vaan, että sama leikki jatkunee taas näiden juhlien jälkeen. Sitten pitää kestää ilman viiniä.
PS.
Saattaa olla, että meni rouvat, neidit ja aakkosetkin sekaisin, mutta you got the point?
Mutta silloin paikalla on 22 henkilöä, joista:
* Rouva A:ta kukaan ei voi sietää. Tämä saattaa vaikuttaa jopa osallistujamäärään.
* Neiti B:tä kukaan ei jaksa kuunnella. Tämä saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Rouva C kiukuttelee kaikille, josta syystä kukaan ei halua viettää hänen kanssaan aikaa. Saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Herra D kuulemma haisee pahalle.
* Rouva E ei tule toimeen neiti F:n, rouva G:n eikä neiti H:n kanssa, eivät ole puheväleissä.
* Neiti F ei tule toimeen neiti X:n kanssa. Eivät edes tervehdi.
* Neiti I kokee, että rouvat J ja K kiusaavat häntä. J ja K kieltävät näin tapahtuvan.
* Rouva C:llä, neiti B:llä ja Neiti F:llä on ongelmia alkoholin kanssa (oma vahva epäily).
* Rouva L vihaa työnantajaa (ja pomoa siinä samalla) käynnissä olevien yt-neuvottelujen vuoksi. Eikä jätä sitä kertomatta.
* Rouva M ei koskaan oikeastaan puhu mitään.
* Rouvat N ja O ovat osa-aikaeläkkeellä, osaavat ottaa siitä ilon irti.
* Herra P:n käytöstavat ällöttävät Neitejä ja Rouvia, eivätkä jätä sitä kertomatta.
Ainiin, meinasi unohtua:
* Rouva E ja Rouva C ovat haudanneet sotakirveensä ja tulevat toistaiseksi hyvin toimeen. Juhlien jälkeen tilanne voi olla taas eri.
Ja jäihän siitä pari ihan normityyppiä, joista ei tarvitse erikseen mainita.
Sitä vaan kysyn, että mihin vielä tarvitaan Big Brotheria. Kyllähän tässä hiekkalaatikkoleikissä on ihan riittävästi taas draamaa toviksi. Itsehän sitä voisi vain ottaa viinilasin käteen ja hyvän asennon tuolilla ja nauttia näytelmästä.
Harmi vaan, että sama leikki jatkunee taas näiden juhlien jälkeen. Sitten pitää kestää ilman viiniä.
PS.
Saattaa olla, että meni rouvat, neidit ja aakkosetkin sekaisin, mutta you got the point?
torstai 21. marraskuuta 2013
Pomo on piru
Ensimmäinen ajatus oli kyllä siellä ärsytyksen ja v-tutuksen välimaastosta, kun alaiseni ehdottivat, että illanviettomme muutetaan naamiaisiksi. Kaikki muut olivat kovasti innoissaan, niin suostuin.
Ne on huomenna...
Jostain kaapinperukoilta pitäisi löytyä yksi piruasu, jonka olen jonnekin HAUSKOIHIN juhliin ostanut muutamia vuosia sitten (lue:kymmenen). Nyt sitä ei sitten löydy mistään. Mielestäni se kun sopisi oikein hyvin tähän tilanteeseen, ei niinkään illan teemaan. Vähän vaan viime tippaan jäi puvun tiedustelu siskolta, varsinkin kun sisko on Houstonissa ja puku jossain Satakunnan sydämessä, mahdollisesti.
Jos joku kaveri järjestäisi vastaavat kekkerit, niin olisin intona mukana. Nyt on jotenkin niin vaikea innostua tästä. Jos sitten hoidan sen itseni nolaamisen jotenkin muuten. Vaikka juomalla itseni humalaan...
Tämä kiinteä naamari ei varmaan kelpaa asusteeksi?
Ne on huomenna...
Jostain kaapinperukoilta pitäisi löytyä yksi piruasu, jonka olen jonnekin HAUSKOIHIN juhliin ostanut muutamia vuosia sitten (lue:kymmenen). Nyt sitä ei sitten löydy mistään. Mielestäni se kun sopisi oikein hyvin tähän tilanteeseen, ei niinkään illan teemaan. Vähän vaan viime tippaan jäi puvun tiedustelu siskolta, varsinkin kun sisko on Houstonissa ja puku jossain Satakunnan sydämessä, mahdollisesti.
Jos joku kaveri järjestäisi vastaavat kekkerit, niin olisin intona mukana. Nyt on jotenkin niin vaikea innostua tästä. Jos sitten hoidan sen itseni nolaamisen jotenkin muuten. Vaikka juomalla itseni humalaan...
Tämä kiinteä naamari ei varmaan kelpaa asusteeksi?
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Kilpavarustelu
Mun kalenterini jotenkin jätättää. Taas.
Ensin niitä ilmeistyi yhden naapurin pihalle, kohta toiselle ja nyt niitä on jo kaikilla. Paitsi meillä. Ai mitä? No jouluvaloja!
Kun edellisvuonna yksi naapuri keksi laittaa kirsikkapuuhun jouluvalot, niin viime jouluna toinen oli laittanut omenapuuhun ja arvatenkin yksi tänä jouluna lehtensä tiputtaneeseen jalavaan. Valoja on siellä ja täällä, joka vuosi enemmän ja enemmän. Mitä ensi vuonna, tuskin maltan odottaa!
Jotta emme pistäisi silmään täysin valottomana talona, niin jotainhan on tehtävä asialle. Tietenkin olisi hienoa, jos se olisi hienompi kuin naapurilla. Valitettavasti omat jouluvaloripusteluni on yleensä jäänyt ns. viimetippaan. Eli kun ikilumi on maassa tai joulu kolkuttaa jo ensi viikolla. Nyt tänä vuonna olen sikäli panostamassa asiaan, että olen jopa jo tilannut työkaverilta havukranssit etuovelle. Kunhan saan ne (plus siihen vähintään viikko) niin osallistun tähän kilpavarusteluun lisäämällä kranssiin valot ja rusetin. Ja ehkä kaivan varaston kätköistä viimevuotiset risupallot, joiden sisään viime varustelukierroksella piilotin vanhat valosarjat.
Viime vuonna oli yhdellä naapurilla kirkkaan sininen valonauha parvekkeen kaiteella. Sininen valo hohkasi sitten meilläkin keittiön ikkunasta. Sääli, etteivät itse päässyt nauttimaan moisesta valoshowsta.
Vaikka ulkona onkin valotonta, niin sisällä meillä on ikijoulu. Yläkerran aulassa on ollut ainakin kaksi vuotta yötä päivää päällä yksi jouluvalosarja. Okei, juhannuksen tienoilla taisin ottaa sen pariksi viikoksi pois päältä. Se toimii meidän yövalonamme. Samoin meidän makuuhuoneessa on yksi tähtivalosarja, niin ikään yövalona. Todella heikkona sellaisena tosin, että saadaan nukuttuakin. Olohuoneessa on kaksi settiä valosarjoja, vessassakin yksi.
Ne ei siis ole jouluvaloja, vaan talvivaloja. Tietenkin.
Ensin niitä ilmeistyi yhden naapurin pihalle, kohta toiselle ja nyt niitä on jo kaikilla. Paitsi meillä. Ai mitä? No jouluvaloja!
Kun edellisvuonna yksi naapuri keksi laittaa kirsikkapuuhun jouluvalot, niin viime jouluna toinen oli laittanut omenapuuhun ja arvatenkin yksi tänä jouluna lehtensä tiputtaneeseen jalavaan. Valoja on siellä ja täällä, joka vuosi enemmän ja enemmän. Mitä ensi vuonna, tuskin maltan odottaa!
Jotta emme pistäisi silmään täysin valottomana talona, niin jotainhan on tehtävä asialle. Tietenkin olisi hienoa, jos se olisi hienompi kuin naapurilla. Valitettavasti omat jouluvaloripusteluni on yleensä jäänyt ns. viimetippaan. Eli kun ikilumi on maassa tai joulu kolkuttaa jo ensi viikolla. Nyt tänä vuonna olen sikäli panostamassa asiaan, että olen jopa jo tilannut työkaverilta havukranssit etuovelle. Kunhan saan ne (plus siihen vähintään viikko) niin osallistun tähän kilpavarusteluun lisäämällä kranssiin valot ja rusetin. Ja ehkä kaivan varaston kätköistä viimevuotiset risupallot, joiden sisään viime varustelukierroksella piilotin vanhat valosarjat.
Viime vuonna oli yhdellä naapurilla kirkkaan sininen valonauha parvekkeen kaiteella. Sininen valo hohkasi sitten meilläkin keittiön ikkunasta. Sääli, etteivät itse päässyt nauttimaan moisesta valoshowsta.
Vaikka ulkona onkin valotonta, niin sisällä meillä on ikijoulu. Yläkerran aulassa on ollut ainakin kaksi vuotta yötä päivää päällä yksi jouluvalosarja. Okei, juhannuksen tienoilla taisin ottaa sen pariksi viikoksi pois päältä. Se toimii meidän yövalonamme. Samoin meidän makuuhuoneessa on yksi tähtivalosarja, niin ikään yövalona. Todella heikkona sellaisena tosin, että saadaan nukuttuakin. Olohuoneessa on kaksi settiä valosarjoja, vessassakin yksi.
Ne ei siis ole jouluvaloja, vaan talvivaloja. Tietenkin.
tiistai 19. marraskuuta 2013
Vastalääkettä koirahulluudelle
Niin paljon kun koirista pidänkin, olen entistä vakuuttuneempi siitä että meille ei ikinä tule koiraa.
Syy: Pelkään muuttuvani yhdeksi heistä. Koirahulluista.
Muutama ystävä on tässä viime aikoina seonnut lopullisesti koiristaan. Naamakirja täyttyy milloin mistäkin kuvakulmasta otetusta karvakasan kuvasta ja tilapäivityksissä kerrotaan kuinka ihanasti se on heiluttanut häntäänsä. Okei onhan se toinen ryhmä se, joka kertoo nämä samat asiat lapsistaan. Ja siinäkin asiassa liiallinen informaatio on vaan liikaa. Mutta kuvakollaasit koirasta kaikelle kansalle nähtäväksi! Pitänee olla samanlainen koirahullu innostuakseen niistä.
Tämä oli kuitenkin jo liikaa: Ystäväni järjesti naistenillan, jonne minäkin tietenkin viinipullo kainalossa kipitin innoissani. Hetki aikuisten seurassa, hauskaa jutustelua ja hyvää ruokaakin. Juuri mitä kaipasinkin! Paikalla oli tietenkin perheen koira, josta minäkin kovasti tykkään ja rapsuttelen. Mutta paikalla oli myös kaksi koiraintoilijaa, jotka sitten tämän ystäväni kera päättivät viettää iltaa kouluttaen tätä perheen puudelia. Istuin kaksin, toisen ei-koiraihmisen kanssa, keittiön pöydän äärellä puhumassa niitä näitä parin tunnin ajan, kun nämä koiraihmiset sitten pistivät puudelia seisomaan häntä oikeassa asennossa. Siinä vaiheessa kun lautaseltani käytiin napsimassa parhaat palat koiran herkkupaloiksi, päätin että minun on aika poistua.
Tärkeintä toki, että ystäväni mielestä ilta oli onnistunut. Jos siinä sivussa koira on oppinut oikean näyttelyasennon, niin sehän on pelkkää bonusta. Mutta siinä vaiheessa kun minun mielestäni illan kohokohtia on kissan rapsuttelu (enkä nyt sellaista kissaa tarkoita), minut saa kiikuttaa suljetulle osastolle. Kiitos.
PS.
Ja ihan oikeasti tykkään koirista todella paljon!
PS.2
Otin muuten sen viinipullonlopun myös mukaani...
Syy: Pelkään muuttuvani yhdeksi heistä. Koirahulluista.
Muutama ystävä on tässä viime aikoina seonnut lopullisesti koiristaan. Naamakirja täyttyy milloin mistäkin kuvakulmasta otetusta karvakasan kuvasta ja tilapäivityksissä kerrotaan kuinka ihanasti se on heiluttanut häntäänsä. Okei onhan se toinen ryhmä se, joka kertoo nämä samat asiat lapsistaan. Ja siinäkin asiassa liiallinen informaatio on vaan liikaa. Mutta kuvakollaasit koirasta kaikelle kansalle nähtäväksi! Pitänee olla samanlainen koirahullu innostuakseen niistä.
Tämä oli kuitenkin jo liikaa: Ystäväni järjesti naistenillan, jonne minäkin tietenkin viinipullo kainalossa kipitin innoissani. Hetki aikuisten seurassa, hauskaa jutustelua ja hyvää ruokaakin. Juuri mitä kaipasinkin! Paikalla oli tietenkin perheen koira, josta minäkin kovasti tykkään ja rapsuttelen. Mutta paikalla oli myös kaksi koiraintoilijaa, jotka sitten tämän ystäväni kera päättivät viettää iltaa kouluttaen tätä perheen puudelia. Istuin kaksin, toisen ei-koiraihmisen kanssa, keittiön pöydän äärellä puhumassa niitä näitä parin tunnin ajan, kun nämä koiraihmiset sitten pistivät puudelia seisomaan häntä oikeassa asennossa. Siinä vaiheessa kun lautaseltani käytiin napsimassa parhaat palat koiran herkkupaloiksi, päätin että minun on aika poistua.
Tärkeintä toki, että ystäväni mielestä ilta oli onnistunut. Jos siinä sivussa koira on oppinut oikean näyttelyasennon, niin sehän on pelkkää bonusta. Mutta siinä vaiheessa kun minun mielestäni illan kohokohtia on kissan rapsuttelu (enkä nyt sellaista kissaa tarkoita), minut saa kiikuttaa suljetulle osastolle. Kiitos.
PS.
Ja ihan oikeasti tykkään koirista todella paljon!
PS.2
Otin muuten sen viinipullonlopun myös mukaani...
maanantai 18. marraskuuta 2013
Kun anoppi höyrypesurin osti...
Anoppi osti tv-shopista höyrypesurin.
Anoppi ei siis bongannut höyrypesuria telkkarista, vaan hän kuuli itse pesurista ystävältään, joka oli myös kyseisen laitteen itselleen hommannut. Koska anoppi ei ollut nähnyt mainosta, ei hän tarkkaan tiennyt miten hän omansa tilaisi. Soitti pöllölaaksoon tietenkin auttaa, siellähän niitä on höyrypesureita uutisstudion ja chattijuontajien jaloissa odottamassa ostajaa. Anopin mukaan hän kyllä tiesi, että niitä ei sieltä saa, mutta jos sieltä olisi saanut lisävinkkiä hankintapaikasta. No ei tiedetty. Voi olla maikkarin puhelinkeskuksessa hämmästynyttä sakkia sen puhelun jälkeen.
Seuraavan viikon anoppi tuijotti telkkaria ja odotti höyrypesurimainosta. Ei tullut mainosta prime time -aikaan ei. Sitten anoppi päätteli, että kyllähän niitä samoja varmaan myydään kaupoissa, no ei myyty. Sitten anoppi keksi, että ystävällä voisi olla vielä se puhelinnumero tallessa, no ei ollut.
Tämä kaikki työ oli tehty, eikä anoppi ollut nähnyt vilaustakaan koko höyrypesurista. Että siis edes tietäisi miltä se laite näyttää. Sellainen oli nyt pakko saada.
Jossakin vaiheessa vinkkasin, että niitä mainoksia tulee keskellä päivää ja että olin nähnyt sen mainoksen moneen kertaan. Anoppi sitten otti päivävuoron telkkarin äärellä ja löysikin mainoksen. Mutta sepä olikin väärä höyrypesuri, sen kun piti olla keltainen. Toinen vinkkini oli etsiä sitä internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta koska merkkikin oli täysin unohduksissa, anopin mielestä se on ihan turhaa touhua sieltä mitään hakea.
Nyt anopilla on sitten keltainen höyrypesuri tv-shopista. Ikinä en ole sellaista mainoksessa nähnyt, saati merkistä kuullut. Anoppi ei edes suostu kertomaan mistä hän sen lopulta löysi, mutta kivenkovaa väittää sen olevan tv-shopista.
Viikonlopun se pesuri vietti meillä, mahtava kapine kerrassaan. Paketissa ei ole suomenkielistä ohjekirjaa, mutta testaamallahan se selviää. Eikai niitä ohjekirjoja luettavaksi ole tehtykään. Meillä on nyt kylpyhuoneet kuin uudet, valkoiset seinälaatatkin suorastaan kiiltää. Keittiön ja ruokailutilan laattalattiat on myös jynssätty, mikä on aivan mahtavaa. Uuniakin yritin sen kanssa eilen pestä, mutta ei oikein ollut toimiva kapine siihen. Pitänee kuitenkin palauttaa se oikealle omistajalleen. Hän on kuitenkin nähnyt aika paljon vaivaa sen saadakseen.
Niinhän se menee vaikka läpi harmaan kiven saadakseen minkä tahtoo. Valitettavasti. Niitä toisia keltaisia höyrypesureita olisi saanut kaupasta hakemalla.
PS.
On se sen verran kiva kaveri tuo höyrypesuri, että pitänee ostaa oma. Sellainen, millä voi myös höyrytellä mattoja ja vaikka sänkyä. Voihan olla, että tuo outo keltainenkin soveltuu siihen, pitänee lukea se saksankielinen ohjekirja. Anoppi oli kuitenkin saksan sanakirjankin liittänyt mukaan kun sen meille toi...
Anoppi ei siis bongannut höyrypesuria telkkarista, vaan hän kuuli itse pesurista ystävältään, joka oli myös kyseisen laitteen itselleen hommannut. Koska anoppi ei ollut nähnyt mainosta, ei hän tarkkaan tiennyt miten hän omansa tilaisi. Soitti pöllölaaksoon tietenkin auttaa, siellähän niitä on höyrypesureita uutisstudion ja chattijuontajien jaloissa odottamassa ostajaa. Anopin mukaan hän kyllä tiesi, että niitä ei sieltä saa, mutta jos sieltä olisi saanut lisävinkkiä hankintapaikasta. No ei tiedetty. Voi olla maikkarin puhelinkeskuksessa hämmästynyttä sakkia sen puhelun jälkeen.
Seuraavan viikon anoppi tuijotti telkkaria ja odotti höyrypesurimainosta. Ei tullut mainosta prime time -aikaan ei. Sitten anoppi päätteli, että kyllähän niitä samoja varmaan myydään kaupoissa, no ei myyty. Sitten anoppi keksi, että ystävällä voisi olla vielä se puhelinnumero tallessa, no ei ollut.
Tämä kaikki työ oli tehty, eikä anoppi ollut nähnyt vilaustakaan koko höyrypesurista. Että siis edes tietäisi miltä se laite näyttää. Sellainen oli nyt pakko saada.
Jossakin vaiheessa vinkkasin, että niitä mainoksia tulee keskellä päivää ja että olin nähnyt sen mainoksen moneen kertaan. Anoppi sitten otti päivävuoron telkkarin äärellä ja löysikin mainoksen. Mutta sepä olikin väärä höyrypesuri, sen kun piti olla keltainen. Toinen vinkkini oli etsiä sitä internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta koska merkkikin oli täysin unohduksissa, anopin mielestä se on ihan turhaa touhua sieltä mitään hakea.
Nyt anopilla on sitten keltainen höyrypesuri tv-shopista. Ikinä en ole sellaista mainoksessa nähnyt, saati merkistä kuullut. Anoppi ei edes suostu kertomaan mistä hän sen lopulta löysi, mutta kivenkovaa väittää sen olevan tv-shopista.
Viikonlopun se pesuri vietti meillä, mahtava kapine kerrassaan. Paketissa ei ole suomenkielistä ohjekirjaa, mutta testaamallahan se selviää. Eikai niitä ohjekirjoja luettavaksi ole tehtykään. Meillä on nyt kylpyhuoneet kuin uudet, valkoiset seinälaatatkin suorastaan kiiltää. Keittiön ja ruokailutilan laattalattiat on myös jynssätty, mikä on aivan mahtavaa. Uuniakin yritin sen kanssa eilen pestä, mutta ei oikein ollut toimiva kapine siihen. Pitänee kuitenkin palauttaa se oikealle omistajalleen. Hän on kuitenkin nähnyt aika paljon vaivaa sen saadakseen.
Niinhän se menee vaikka läpi harmaan kiven saadakseen minkä tahtoo. Valitettavasti. Niitä toisia keltaisia höyrypesureita olisi saanut kaupasta hakemalla.
PS.
On se sen verran kiva kaveri tuo höyrypesuri, että pitänee ostaa oma. Sellainen, millä voi myös höyrytellä mattoja ja vaikka sänkyä. Voihan olla, että tuo outo keltainenkin soveltuu siihen, pitänee lukea se saksankielinen ohjekirja. Anoppi oli kuitenkin saksan sanakirjankin liittänyt mukaan kun sen meille toi...
lauantai 16. marraskuuta 2013
Totuus joulupukista
Oikein mietin, että mistä se miehen jouluilottomuus johtuu, niin keksin ratkaisun.
Kun esikoinen oli menossa kouluun, niin anoppi halusi huolehtia että hänelle kerrotaan totuus joulupukista. Kielsin ehdottomasti kertomasta. Sitten kun esikoinen sen ihan itse hoksaa, niin sitten on oikea aika lakata uskomasta joulupukkiin.
"Kyllä minäkin kerroin lapselle ennenkuin meni kouluun. Ettei sitten sen takia ainakaan kiusata!" sanoi anoppi.
Tarkistutin teorian miehelläni, joka totesi myös, että pistetään anopin piikkiin tämäkin. Lapsuustraumahan sekin.
Meidän kolmasluokkalainen muuten vielä uskoo joulupukkiin. Ainakin sain eilen selvitystä siitä, kuinka joka kotiin ei tule se oikea joulupukki, meidän naapurissakin oli viime jouluna käynyt joku feikkipukki. Anoppi on siis pitänyt sen sanallisen arkkunsa kiinni, kerrankin.
Tuttavaperheessäni on aina kerrottu, että kuka oikeasti ne lahjat antaa. Sekin on oikeasti todella hienoa, että saa olla lahjoista oikeasti kiitollinen niille keneltä ne saavatkin. Olen kertonut lapsille hieman erilaisen totuuden. Esimerkiksi, että "kummitätisi on toivonut joulupukilta, että pukki antaisi sinulle lahjaksi juuri tämän". Eihän se nyt ihan totuus vielä ole sekään, mutta lähempänä totuutta. Jos ei sitten tulisi niin niitä traumoja...
Kun esikoinen oli menossa kouluun, niin anoppi halusi huolehtia että hänelle kerrotaan totuus joulupukista. Kielsin ehdottomasti kertomasta. Sitten kun esikoinen sen ihan itse hoksaa, niin sitten on oikea aika lakata uskomasta joulupukkiin.
"Kyllä minäkin kerroin lapselle ennenkuin meni kouluun. Ettei sitten sen takia ainakaan kiusata!" sanoi anoppi.
Tarkistutin teorian miehelläni, joka totesi myös, että pistetään anopin piikkiin tämäkin. Lapsuustraumahan sekin.
Meidän kolmasluokkalainen muuten vielä uskoo joulupukkiin. Ainakin sain eilen selvitystä siitä, kuinka joka kotiin ei tule se oikea joulupukki, meidän naapurissakin oli viime jouluna käynyt joku feikkipukki. Anoppi on siis pitänyt sen sanallisen arkkunsa kiinni, kerrankin.
Tuttavaperheessäni on aina kerrottu, että kuka oikeasti ne lahjat antaa. Sekin on oikeasti todella hienoa, että saa olla lahjoista oikeasti kiitollinen niille keneltä ne saavatkin. Olen kertonut lapsille hieman erilaisen totuuden. Esimerkiksi, että "kummitätisi on toivonut joulupukilta, että pukki antaisi sinulle lahjaksi juuri tämän". Eihän se nyt ihan totuus vielä ole sekään, mutta lähempänä totuutta. Jos ei sitten tulisi niin niitä traumoja...
perjantai 15. marraskuuta 2013
Ei ikinä enää -kutsut
Joskus lupasin itselleni, että ikinä en enää pidä kotikutsuja. En, vaikka aiheena olisi mitä tahansa muovikippoja, vaatteita, alusvaatteita, kynttilöitä tai dildoja.
Mulla oli tosiaan eilen ne vaatekutsut.
Edellisen kerran pidin sisustuskutsut kun kaveri sai huippuhyvät alennukset omasta tilauksestaan vain siitä syystä. Tietenkään tämä huippualen saanut kaveri ei edes vaivautunut paikalle niihin mun kutsuihini. Tämänkin jälkeen tein taas päätöksen, ettei ikinä enää.
Nyt pidin sitten nämä kutsut, kun kaverini aloitti myyjänä ja pyysi apuani. Ja kun kerran pyydetään apua, niin minähän suostun mihin vain. Kyse on vain siitä, miten asia muotoillaan.
Edellisen illan leivoin tarjottavat ja eilen vielä ennen kutsujen alkua, anopin avustuksella (halusin sitä tai en), puunasin kotia. Totesin siinä siivotessa, että ainiin, meillähän on ne kaikki kolme istumapaikkaa olohuoneessa. Illaksi ei ole lapsenvahtia. Kahvipaketti ammottaa tyhjyyttään. Olen varmasti paras emäntä ikinä!
Oikeastaan oli ihan kivaa. Oli kiva nähdä kavereita. Yhdenkään kanssa en ehtinyt kunnolla puhumaan ja muutenkin oli kova kiire koko ajan. Että jos ne seuraavat kutsut onkin sitten ilman mitään myyntiartikkeleita. Mutta sitä suklaamoussekakkua voisi tehdä sittenkin. Pitääköhän niille kutsuille keksiä nimi? Olisko viinikutsut hyvä? Vai ei ikinä enää -kutsut? Se päätös kun voisi noiden viinikutsujen seuraavana aamuna ainakin käväistä mielessä.
PS.
Se huippuhyvän alennuksen saanut kaveri osallistui tällä kertaa, muttei kyllä ostanut mitään.
Mulla oli tosiaan eilen ne vaatekutsut.
Edellisen kerran pidin sisustuskutsut kun kaveri sai huippuhyvät alennukset omasta tilauksestaan vain siitä syystä. Tietenkään tämä huippualen saanut kaveri ei edes vaivautunut paikalle niihin mun kutsuihini. Tämänkin jälkeen tein taas päätöksen, ettei ikinä enää.
Nyt pidin sitten nämä kutsut, kun kaverini aloitti myyjänä ja pyysi apuani. Ja kun kerran pyydetään apua, niin minähän suostun mihin vain. Kyse on vain siitä, miten asia muotoillaan.
Edellisen illan leivoin tarjottavat ja eilen vielä ennen kutsujen alkua, anopin avustuksella (halusin sitä tai en), puunasin kotia. Totesin siinä siivotessa, että ainiin, meillähän on ne kaikki kolme istumapaikkaa olohuoneessa. Illaksi ei ole lapsenvahtia. Kahvipaketti ammottaa tyhjyyttään. Olen varmasti paras emäntä ikinä!
Oikeastaan oli ihan kivaa. Oli kiva nähdä kavereita. Yhdenkään kanssa en ehtinyt kunnolla puhumaan ja muutenkin oli kova kiire koko ajan. Että jos ne seuraavat kutsut onkin sitten ilman mitään myyntiartikkeleita. Mutta sitä suklaamoussekakkua voisi tehdä sittenkin. Pitääköhän niille kutsuille keksiä nimi? Olisko viinikutsut hyvä? Vai ei ikinä enää -kutsut? Se päätös kun voisi noiden viinikutsujen seuraavana aamuna ainakin käväistä mielessä.
PS.
Se huippuhyvän alennuksen saanut kaveri osallistui tällä kertaa, muttei kyllä ostanut mitään.
torstai 14. marraskuuta 2013
Salasiivous
Tänään aamulla tuli anoppi kuopuksen vahdiksi. Söivät aamupuuroa meillä ja tekivät lähtöä mummilaan kun minäkin lähdin töihin.
Töissä sitten huomasin, että puhelin jäikin kotiin. Eikun siis takaisin kotiin.
Siellä sitten appiukko tamppasi terassilla sohvatyynyjä ja anoppi imuroi sohvaa. Ja niinkuin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana vähintään pari tuhatta kertaa kieltänyt sitä siivoamasta meillä. Yritän taas toistaa itselleni, että hyväähän se varmaan taas tarkoittaa. Mutta en pääse siitä ajatuksesta eteenpäin, että se ei sitten pätkän vertaa kunnioita minun toiveitani.
Aika yllättynyt ilme anopilla oli kun huusin jo eteisestä, että 'kiinni jäit!'. Alkoi selitys, että vähän vaan tästä ja tuosta...avuksi...jatkat sitten tästä. Sitä vaan en ymmärrä, että mitä tapahtui sen 20 minuutin aikana, kun olin poissa kotoa. Kun lähdin, oli appivanhemmat ja kuopus eteisessä pukemassa ulkovaatteita ja lähdössä siis mummilaan. Sitten on anoppi varmaan saanut jonkun kohtauksen ja mennyt takaisin, tarttunut imuriin ja loppu on historiaa.
Nyt kun sitten lähdin jo toista kertaa kotoa tänä aamuna, kuulin kun appiukko kysyi anopilta: 'mitä se nyt takaisin tuli?'
Anteeksi, etten antanut teidän siivota meillä salaa!
PS.
Joo. Tiedän. Joku on nyt sitä mieltä, että olisi ihanaa jos joku siivoaisi. Mutta minä kun oon hankala, niin en tykkää.
PS2.
Tervetuloa uudet lukijat!
Töissä sitten huomasin, että puhelin jäikin kotiin. Eikun siis takaisin kotiin.
Siellä sitten appiukko tamppasi terassilla sohvatyynyjä ja anoppi imuroi sohvaa. Ja niinkuin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana vähintään pari tuhatta kertaa kieltänyt sitä siivoamasta meillä. Yritän taas toistaa itselleni, että hyväähän se varmaan taas tarkoittaa. Mutta en pääse siitä ajatuksesta eteenpäin, että se ei sitten pätkän vertaa kunnioita minun toiveitani.
Aika yllättynyt ilme anopilla oli kun huusin jo eteisestä, että 'kiinni jäit!'. Alkoi selitys, että vähän vaan tästä ja tuosta...avuksi...jatkat sitten tästä. Sitä vaan en ymmärrä, että mitä tapahtui sen 20 minuutin aikana, kun olin poissa kotoa. Kun lähdin, oli appivanhemmat ja kuopus eteisessä pukemassa ulkovaatteita ja lähdössä siis mummilaan. Sitten on anoppi varmaan saanut jonkun kohtauksen ja mennyt takaisin, tarttunut imuriin ja loppu on historiaa.
Nyt kun sitten lähdin jo toista kertaa kotoa tänä aamuna, kuulin kun appiukko kysyi anopilta: 'mitä se nyt takaisin tuli?'
Anteeksi, etten antanut teidän siivota meillä salaa!
PS.
Joo. Tiedän. Joku on nyt sitä mieltä, että olisi ihanaa jos joku siivoaisi. Mutta minä kun oon hankala, niin en tykkää.
PS2.
Tervetuloa uudet lukijat!
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Joulu 2013. Kun mies saa päättää.
Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitin kebabjoulusta.
Ennen viime jouluaattoa tämä kebabjoulu oli jo kääntynyt siihen, että seuraavan joulun kokonaisuudessaan meillä suunnittelee mies. Joulun juhlinnan jälkeen kotimatkalla jo sanoin, että ainoa vaatimukseni seuraavan joulun suhteen on, että meillä on joulukuusi. Unohdin mainita, että siinä pitää olla koristeitakin, mutta se nyt mielestäni menee jo tuohon vaatimukseen.
Mies ei siis pidä hössötyksestä eikä joulustressistä. Voin vannoa ja vakuuttaa, että näistä hän on jäänyt osattomaksi koko ikänsä jo muutenkin. Viime joulun taikoi suurimmaksi osaksi äitini ja lahjahankinnat tein minä. Joulu vietettiin kaikkine pyhineen, anoppi mukana, minun vanhempieni luona. Pidän siis hänen kommenttejaan jouluhössötyksestä ja stressistä turhina, sillä minäkään en yleensä moisesta kärsi. Hössötän toki, mutta aika rennolla twistillä ja juuri sen verran kuin itse haluan ja jaksan. Mies kun kuulemma stressaantuu kun kaikki hössöttää niin paljon joulusta.
Mutta siis takaisin kebabjouluun. Mies ei tykkää kinkusta, jota meillä ei varmasti tänä jouluna syödä. Mies ei välitä joulukoristeista, joten joudun ehkä pitämään osan niistä 'lepäämässä'. Olen aivan suvereenisti siirtänyt kaiken päätöksenteon jouluun liittyen miehelle, joka ei vielä ymmärrä, että hänellehän se stressi tästä vielä tulee. Mitä ostaa kummilapsille lahjaksi. Miten muistaa tätiä ja serkkupoikaa. Mitä syödään ja kuinka paljon. Shoppailukierroksia ja kauppareissuja. Minä voin varmaan sillä aikaa ottaa vaikka päiväunet.
Anoppi kyseli, että mitä jouluna. Käskin hänen kääntyä poikansa puoleen niissä asioissa. 'Tulette sitten meille syömään' - sanoi anoppi kun hänelle selvisi mikä on meidän kuvio tämän joulun osalta.
Ennen viime jouluaattoa tämä kebabjoulu oli jo kääntynyt siihen, että seuraavan joulun kokonaisuudessaan meillä suunnittelee mies. Joulun juhlinnan jälkeen kotimatkalla jo sanoin, että ainoa vaatimukseni seuraavan joulun suhteen on, että meillä on joulukuusi. Unohdin mainita, että siinä pitää olla koristeitakin, mutta se nyt mielestäni menee jo tuohon vaatimukseen.
Mies ei siis pidä hössötyksestä eikä joulustressistä. Voin vannoa ja vakuuttaa, että näistä hän on jäänyt osattomaksi koko ikänsä jo muutenkin. Viime joulun taikoi suurimmaksi osaksi äitini ja lahjahankinnat tein minä. Joulu vietettiin kaikkine pyhineen, anoppi mukana, minun vanhempieni luona. Pidän siis hänen kommenttejaan jouluhössötyksestä ja stressistä turhina, sillä minäkään en yleensä moisesta kärsi. Hössötän toki, mutta aika rennolla twistillä ja juuri sen verran kuin itse haluan ja jaksan. Mies kun kuulemma stressaantuu kun kaikki hössöttää niin paljon joulusta.
Mutta siis takaisin kebabjouluun. Mies ei tykkää kinkusta, jota meillä ei varmasti tänä jouluna syödä. Mies ei välitä joulukoristeista, joten joudun ehkä pitämään osan niistä 'lepäämässä'. Olen aivan suvereenisti siirtänyt kaiken päätöksenteon jouluun liittyen miehelle, joka ei vielä ymmärrä, että hänellehän se stressi tästä vielä tulee. Mitä ostaa kummilapsille lahjaksi. Miten muistaa tätiä ja serkkupoikaa. Mitä syödään ja kuinka paljon. Shoppailukierroksia ja kauppareissuja. Minä voin varmaan sillä aikaa ottaa vaikka päiväunet.
Anoppi kyseli, että mitä jouluna. Käskin hänen kääntyä poikansa puoleen niissä asioissa. 'Tulette sitten meille syömään' - sanoi anoppi kun hänelle selvisi mikä on meidän kuvio tämän joulun osalta.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Inspiraation lähteillä
Piti siivota. Olen mielenhäiriössäni luvannut järjestää vaatekutsut. Sehän tarkoittaa, että sekamelskaa on selvitettävä. Aloitin kauhistelemalla askartelunurkkaukseni siivoa, siellähän me kaikki tädit kahvikupposemme varmasti kumoammekin. Nurkkaukseen on kertynyt niitä projekteja ihan röykkiöksi asti, kaikki siis täysin alkupisteessä. Okei, on siellä keskeneräisiä korujakin, jossakin kasan alla. Ehkä. Voi olla että muistan väärin.
Löysin kuitenkin valokuvakehyksen ja uuden tussin. Päätin testailla tussia ja lopulta yhdistin testaukseni löytämääni valokuvakehykseen. Siinä ne on, meidän häätanssin sanat (osa niistä) kehyksissä. Olisihan siitä parempikin voinut tulla, mutta inspiraatio laantui yhtä nopeasti kuin tulikin.
Tuossa se nyt hyllyllä möllöttää Köpiksestä kotiinkannettujen Happy Lightsien vierellä. Olin asetellut valot huolimattomasti näköisesti (tarkoituksella) hyllynreunalle, anoppi alkoi huolestuneena etsimään niille uutta paikkaa. Otin sen vinkkinä, että hänen mielestään niiden nykyinen sijoituspaikka ei ole hänelle mieleinen.
Pahoitteluni padillä otetuista kuvista, inspiraatio ei riittänyt myöskään kameran esiinkaivamiseen. Nyt on jatkettava (tai aloitettava) siivous. Mistä inspiraatiota siihen?
maanantai 11. marraskuuta 2013
Kirppuja torilla
Vuokrasin kirpputoripöydän kahdeksi viikoksi, kuvittelin että pääsen näppärästi lasten vanhoista vaatteista näin eroon. Naapuri oli juuri päättänyt oman kaksiviikkoisensa ja hehkutti 300 euron tulojaan. No, minun kahden viikon tuottoni oli 27 euroa. Sain sentään omani pois, mutta ihan vaivanpalkkaa tästä ei kyllä saanut. Hinnat oli mielestäni alhaiset ja tavarakin täysin kelpoa, ainakin itse voisin ostaa vastaavia kirpputorilta. Esimerkiksi Prinsessan noin neljä kertaa käyttämä takki ei lähtenyt viiden euron hintaan vaikka mielestäni on kaunis ja siisti takki.
Kun sitten keräsin tavarani ja kassalla juttelin henkilökunnan kanssa, he sanoivat että usein ne pöydät joissa on pelkkiä vaatteita saa huonommat myynnit, kuin jos myynnissä olisi sekä vaatteita että leluja, kirjoja ja harrastusvälineitä. Hmmm...olisiko tämä ollut kiva kuulla ennen kirpputorimyynnin aloitusta. Luulisi, että asia olisi provikkapalkalla tienaavalle kirpputoriyrittäjällekin jokseenkin hyödyllinen.
Mutta jos minun myymäni vaatteet ei menneet kaupaksi, niin mikäköhän meni pieleen sillä myyjällä, joka myi äitiyspakkauksen toppapukua lisäherkkuineen (hanskat, pipo, tossut) 60 euron hintaan. Näytti viettävän siellä myös sen pariviikkoa hyllyssä minkä minunkin vaatteeni. Samoin polvesta puhki kulutettu merkkihaalari, jonka hintalapussa oli 95 euroa. Tai lähes loppuun kulutetut Kuoma-kengät 19 euroa ja vähän parempikuntoiset 24 euroa. Onko tässä kirpputoritouhussa enää mitään järkeä?
Jos kaupasta saa jo uudet linttaanastumattomat kengät samalla hinnalla kuin kirpputorilta vanhat, niin meneekö tässä kierrätysidea järjen ohi? Vaikka tokihan hyvällä tavaralla voi olla hyvä hintakin, niin silti pitää muistaa että kyseessä on käytetty tuote, eikä hinta voi olla vain vähän alempi kuin uuden vastaavaan. Onneksi tuolta kirpputoreilta löytyy sentään järkeviäkin myyjiä. Vaikka tosin toisinpäinkin joskus menee: Myyjä myi oman pöytänsä takana käyttämätöntä Cranium -lautapeliä kahdella eurolla, ostaja halusi maksaa enemmän. Kaupat sovittiin kolmella eurolla. Samoin ostin kaverin tytölle ihanat kengät (kuin uudet) viidelläkymmenellä sentillä (0,5 euroa).
PS.
Käytin kyllä tuon 27 euron tuottoni ostamalla mm. kuopukselle talvitakin, Prinsessalle jumppapuvun, onepiecen (jota lupailin, ettei meidän perheessä kenelläkään koskaan tule olemaan) sateenvarjon ja lelun.
Kun sitten keräsin tavarani ja kassalla juttelin henkilökunnan kanssa, he sanoivat että usein ne pöydät joissa on pelkkiä vaatteita saa huonommat myynnit, kuin jos myynnissä olisi sekä vaatteita että leluja, kirjoja ja harrastusvälineitä. Hmmm...olisiko tämä ollut kiva kuulla ennen kirpputorimyynnin aloitusta. Luulisi, että asia olisi provikkapalkalla tienaavalle kirpputoriyrittäjällekin jokseenkin hyödyllinen.
Mutta jos minun myymäni vaatteet ei menneet kaupaksi, niin mikäköhän meni pieleen sillä myyjällä, joka myi äitiyspakkauksen toppapukua lisäherkkuineen (hanskat, pipo, tossut) 60 euron hintaan. Näytti viettävän siellä myös sen pariviikkoa hyllyssä minkä minunkin vaatteeni. Samoin polvesta puhki kulutettu merkkihaalari, jonka hintalapussa oli 95 euroa. Tai lähes loppuun kulutetut Kuoma-kengät 19 euroa ja vähän parempikuntoiset 24 euroa. Onko tässä kirpputoritouhussa enää mitään järkeä?
Jos kaupasta saa jo uudet linttaanastumattomat kengät samalla hinnalla kuin kirpputorilta vanhat, niin meneekö tässä kierrätysidea järjen ohi? Vaikka tokihan hyvällä tavaralla voi olla hyvä hintakin, niin silti pitää muistaa että kyseessä on käytetty tuote, eikä hinta voi olla vain vähän alempi kuin uuden vastaavaan. Onneksi tuolta kirpputoreilta löytyy sentään järkeviäkin myyjiä. Vaikka tosin toisinpäinkin joskus menee: Myyjä myi oman pöytänsä takana käyttämätöntä Cranium -lautapeliä kahdella eurolla, ostaja halusi maksaa enemmän. Kaupat sovittiin kolmella eurolla. Samoin ostin kaverin tytölle ihanat kengät (kuin uudet) viidelläkymmenellä sentillä (0,5 euroa).
PS.
Käytin kyllä tuon 27 euron tuottoni ostamalla mm. kuopukselle talvitakin, Prinsessalle jumppapuvun, onepiecen (jota lupailin, ettei meidän perheessä kenelläkään koskaan tule olemaan) sateenvarjon ja lelun.
perjantai 8. marraskuuta 2013
Kladdkakadag
Vietin juuri ruotsalaisuuden päivän Ruotsissa. Tokihan sitä päivää vietetään vain Ruotsissa, mutta teki suuren vaikutuksen länsinaapuriimme, että muistin mainita asiasta.
Mutta eilenpä vietettiin Ruotsissa kladdkaka -päivää. Sehän on ihan mahtavaa, että joka päivä voidaan juhlistaa jotakin, vaikka näinkin väkisin väännettyä päivää. Etsinnästä huolimatta, en tosin löytänyt mistään kladdkakaa, joten jäi tämä päivä juhlimatta asianmukaisin menoin.
Jos nyt taas toipuisi matkustelusta ja pitää tässä valmistautua viikonlopun viettoonkin.
Mutta eilenpä vietettiin Ruotsissa kladdkaka -päivää. Sehän on ihan mahtavaa, että joka päivä voidaan juhlistaa jotakin, vaikka näinkin väkisin väännettyä päivää. Etsinnästä huolimatta, en tosin löytänyt mistään kladdkakaa, joten jäi tämä päivä juhlimatta asianmukaisin menoin.
Jos nyt taas toipuisi matkustelusta ja pitää tässä valmistautua viikonlopun viettoonkin.
perjantai 1. marraskuuta 2013
Visa sanoo niksnaks
Aika lähellä olen sitä hetkeä, kun voisin omaehtoisesti katkaista pankkikorttini kahtia.
Kävin kurkkaamassa kenkäkaupassa, siellähän ei tunnetusti ole mulle mitään muuta kuin rumia kenkiä. Tarpeita olisi, mutta koska viime aikoina kengät ei vaan ole miellyttäneet silmääni, olen jättänyt ne sinne.
No nyt on sitten kolmet uudet kengät. Yhdetkään ei ole ne matalapohjaiset hienot kengät mitä ihan oikeasti kaipasin. Mutta on kolmet ihan hienot kengät koroilla...
Kävin kurkkaamassa kenkäkaupassa, siellähän ei tunnetusti ole mulle mitään muuta kuin rumia kenkiä. Tarpeita olisi, mutta koska viime aikoina kengät ei vaan ole miellyttäneet silmääni, olen jättänyt ne sinne.
No nyt on sitten kolmet uudet kengät. Yhdetkään ei ole ne matalapohjaiset hienot kengät mitä ihan oikeasti kaipasin. Mutta on kolmet ihan hienot kengät koroilla...
torstai 31. lokakuuta 2013
Naturellina
Työkaverini (mies) kysyi eilen, että miksi mä meikkaan töihin tullessa. Vastasin, että siksi että haluan meikata. En meikkaaa ketään muuta kuin itseäni varten.
No tänään aamulla söin pitkästä aikaa aamupalan kotona ja nautiskelin kiireettömästä aamusta. Vähän kyllä ihmettelin, että miksi tänään näin.
Autoon istuessa vilkaisin peiliin. No ihan vähän vaan unohtui tuo meikkaus puolitiehen. Luomista puuttuu väritys, samoin ripsistä. No tänään ollaan vähän enemmän naturel.
Koska muistutan ulkoisesti Halloween -koristetta, ilmoitin itseni mukaan koulun vanhempainyhdistyksen discoon auttavaksi käsipariksi. Ketään sinne ei oltu pyydetty, mutta koska ilmeisesti haluan olla rattailla (missäs se paska muutenkaan), ilmoittauduin silti mukaan. Vastaanotto oli jokseenkin hämmentynyt, joten ilmeisesti näin ei ole tapana toimia. Mutta menen silti, ihan omana itsenäni. Toivottavasti ei lapset pelästy.
No tänään aamulla söin pitkästä aikaa aamupalan kotona ja nautiskelin kiireettömästä aamusta. Vähän kyllä ihmettelin, että miksi tänään näin.
Autoon istuessa vilkaisin peiliin. No ihan vähän vaan unohtui tuo meikkaus puolitiehen. Luomista puuttuu väritys, samoin ripsistä. No tänään ollaan vähän enemmän naturel.
Koska muistutan ulkoisesti Halloween -koristetta, ilmoitin itseni mukaan koulun vanhempainyhdistyksen discoon auttavaksi käsipariksi. Ketään sinne ei oltu pyydetty, mutta koska ilmeisesti haluan olla rattailla (missäs se paska muutenkaan), ilmoittauduin silti mukaan. Vastaanotto oli jokseenkin hämmentynyt, joten ilmeisesti näin ei ole tapana toimia. Mutta menen silti, ihan omana itsenäni. Toivottavasti ei lapset pelästy.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Myöhässä taas
Pitäisi hyökätä kauppoihin ostamaan talvivaatteet lapsille. Ja tiedän, olen jälleen myöhässä. Pikainen nettisivujen selaus tosin osoittaa, että kaipaamiani esikoisen ulkohousuja (niitä ainoita jotka sen käytössä on kestäneet pidempään kuin viikon) on kaupassa vielä viisi kappaletta. Ei taatusti ole enää yksiäkään sitten kun sinne ehdin.
Sama juttu on kenkäkaupassa. Lisäksi mukaan pitänee roudata ne jalat, joihin kenkiä sovitetaan. Eli mikään pikaostosreissu tästä ei tule. Varsinkin kun lapsilla ei ole vieläkään käsitystä siitä, että ulosmennessä laitetaan takki päälle ja lakki päähän. Esikoisen viime viikkoinen kuume hieman lisäsi ymmärrystä, mutta edelleenkin hän tarkistaa, että pitääkö laittaa pipo. PITÄÄ!
Itsellekin pitäisi jotain löytää. Kaappihan on edelleen täynnä, mutta eihän sieltä mitään päällepantavaa löydy. Koko sirkuksen kanssa tehty ostosretki tosin varmistaa sen, että mitään ei tule itselle ostettua tai ainakaan sovitettuna. Paitsi ehkä kynsilakkaa.
Koska aikani ei nykyään enää riitä kynsitaikurin tuolissa istumiseen olen käyttänyt vähäisiä iltatuntejani kynsien lakkaamiseen. En sitten mitään muuta ajanvietettä keksinyt, en. Viikonlopun kirkkaat juhlaglitterkynnet oli pakko poistaa kuitenkin jo maanantaina ja siinä olin jo saanut otettua esiin huimasti kasvaneen kynsilakkavalikoimani kun kuopus tuli paikalle. Otti käteensä sen uuden suosikkini (maitokahvin värisen) ja paiskasi sen lattialle. Rikkihän se meni, levisi laajalle alueelle keittiön pöydän alle ja sieltä vielä terassin oveen asti ja osumia tuli niihin juuri ostettuihin ruokapöydäntuoleihinkin. Siinä ajassa kun kärräsin kiljuvan kuopuksen olohuoneen puolelle ja keräsin siivousvälineitä, oli tuo kynsilakka melko kovasti jäänyt kiinni sekä lattiaan että tuoleihin. Myöhässä taas... Laattasaumoista ei ole kovin mielekästä rapsutella pois kynsilakkaa. Mutta nytpä on lattia pesty kynsilakanpoistoaineella, onneksi oli laattaa eikä parkettia.
PS.
Lapset on kutsuttu kaikki eri Halloween -bileisiin. Meidän vanhempien kutsut on varmaan eksynyt postissa. Hieman ehkä lohduttaa se, että linnanjuhlien kutsut on just postitettu. Any day now...
tiistai 29. lokakuuta 2013
Väriterapiaa
Vitsit kun se pimeys taas yllätti. Eilen melkein ajoin yhden heijastamattoman isän yli jumppapaikan parkkipaikalla. Sen jälkeen juoksin itse mustiinpukeutuneena heijastamattomana hakemaan lastani. Se heijastin siellä eteisen laatikossa ei muuten auta.
Vaikkakin Köpis ei meitä hemmotellut ilmastollisesti, niin silti sateisen ja harmaan päivän piristeenä toimii hyvin myös nämä raikkaan väriset rakennukset. Ja niitä fillareita on joka paikassa. Tässä siis keltaisia taloja Tanskanmaalta.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Viikkokatsaus x 2
Se on kuulkaa se oikea elämä ja tarkemmin sanottuna sosiaalinen elämä, joka on minut pitänyt täältä poissa.
Siitä on jo pari viikkoa kun lähdettin tyttöjen kesken Kööpenhaminan katuja tallomaan. Ja niitä todellakin tallottiin, harmi ettei ollut askelmittaria mukana, olisin päässyt kyllä jonkinasteiseen ennätykseen tuolla reissulla. Tykkäsin kovasti kaupungista ja ennenkaikkea matkaseurastani, joiden kanssa ei ikinä ole tylsää eikä taatusti saada riitaa aikaiseksi edes siitä, että mitä seuraavaksi tehdään. Kuvailisin sitä tilaa, jossa siellä ympäri kaupunkia käyskenneltiin, flow-tilaksi. Eli sitä tehdään mitä kenellekin tulee mieleen ehdottaa.
Toipuminen tästä pitkästä viikonlopusta kesti melkein seuraavaan viikonloppuun. Siinä välissä tietenkin töissä paikataan menetettyjä työtunteja, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua ja taekwondoa.
Edellisenä perjantaina sain sisareni kylään, hengähtämään. Henkisesti romahtaneena hän vietti vuorokauden sohvalla maaten ja lähti taas. Jälkikäteen hän sanoi sen tehneen hyvää, mutta itselle jäi päällimmäiseksi vain huoli. Ja jos se meidän pehmeä sohva on ainoa paikka jossa voi olla hetken romahtaneena, pitäisikö siellä viettää pidempiäkin aikoja tai ainakin useammin?
Siskon lähdettyä me lähetimme lapset yökylään ja vietettiin ystävien kesken Ranska-iltaa. Neljän pariskunnan kesken jaettiin alku-, pää- ja jälkiruokavastuut ja yhdelle jäi sitten tehtäväksi hoitaa paikka ja ohjelma. Meille nakki napsahti ranskalaiseen pääruokaan, tai oikeastaan miehen hommaksi se tuli, mutta minä sen tein. Todella hyviä ruokia ja tunnelmaa, siinä samppanjan ja jälkiruokaviinin välissä joissain unohtui hetkeksi myös edellisen päivän kokemukset.
Toipuminen aamuun asti (ei ranskalaisten) ysärihittien tahtiin tanssimisesta kesti taas loppuviikkoon. Tähän väliin mahtuu taas työntäyteisiä päiviä, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua, taekwondoa ja uutena lajina nyt myös ringetteä.
Viime viikonloppuna vietiin taas lapset yökylään (ihan jatkuvaa tämä) ja lyötiin kättä päälle, että tällä kertaa tullaan aikaisin kotiin, että saadaan ihan oikeastikin nukkua. Ystävät järjestivät melkoiset candlelightsupperit sadonkorjuun teemalla ja taas me syötiin. Ja juotiin. Ei tanssittu, mutta aamuyön tunneille se kello taas nopeasti kääntyi.
Tästä se toipuminen taas lähtee.
Ensi viikonlopun kalenteri on melkein tyhjä. Ainakin siis juhlien osalta. Vaikkakin tämä yllättävä, monta viikkoa (jo syyskuun synttäriputkesta) kestänyt sosiaalinen elämä on ihan mahtavaa.
Mutta nyt levätään... Olisi töitä, joukkuevoimistelua, taekwondoa, jääkiekkoa ja tänään saan omat vanhempani kyläilemään.
Siitä on jo pari viikkoa kun lähdettin tyttöjen kesken Kööpenhaminan katuja tallomaan. Ja niitä todellakin tallottiin, harmi ettei ollut askelmittaria mukana, olisin päässyt kyllä jonkinasteiseen ennätykseen tuolla reissulla. Tykkäsin kovasti kaupungista ja ennenkaikkea matkaseurastani, joiden kanssa ei ikinä ole tylsää eikä taatusti saada riitaa aikaiseksi edes siitä, että mitä seuraavaksi tehdään. Kuvailisin sitä tilaa, jossa siellä ympäri kaupunkia käyskenneltiin, flow-tilaksi. Eli sitä tehdään mitä kenellekin tulee mieleen ehdottaa.
Toipuminen tästä pitkästä viikonlopusta kesti melkein seuraavaan viikonloppuun. Siinä välissä tietenkin töissä paikataan menetettyjä työtunteja, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua ja taekwondoa.
Edellisenä perjantaina sain sisareni kylään, hengähtämään. Henkisesti romahtaneena hän vietti vuorokauden sohvalla maaten ja lähti taas. Jälkikäteen hän sanoi sen tehneen hyvää, mutta itselle jäi päällimmäiseksi vain huoli. Ja jos se meidän pehmeä sohva on ainoa paikka jossa voi olla hetken romahtaneena, pitäisikö siellä viettää pidempiäkin aikoja tai ainakin useammin?
Siskon lähdettyä me lähetimme lapset yökylään ja vietettiin ystävien kesken Ranska-iltaa. Neljän pariskunnan kesken jaettiin alku-, pää- ja jälkiruokavastuut ja yhdelle jäi sitten tehtäväksi hoitaa paikka ja ohjelma. Meille nakki napsahti ranskalaiseen pääruokaan, tai oikeastaan miehen hommaksi se tuli, mutta minä sen tein. Todella hyviä ruokia ja tunnelmaa, siinä samppanjan ja jälkiruokaviinin välissä joissain unohtui hetkeksi myös edellisen päivän kokemukset.
Toipuminen aamuun asti (ei ranskalaisten) ysärihittien tahtiin tanssimisesta kesti taas loppuviikkoon. Tähän väliin mahtuu taas työntäyteisiä päiviä, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua, taekwondoa ja uutena lajina nyt myös ringetteä.
Viime viikonloppuna vietiin taas lapset yökylään (ihan jatkuvaa tämä) ja lyötiin kättä päälle, että tällä kertaa tullaan aikaisin kotiin, että saadaan ihan oikeastikin nukkua. Ystävät järjestivät melkoiset candlelightsupperit sadonkorjuun teemalla ja taas me syötiin. Ja juotiin. Ei tanssittu, mutta aamuyön tunneille se kello taas nopeasti kääntyi.
Tästä se toipuminen taas lähtee.
Ensi viikonlopun kalenteri on melkein tyhjä. Ainakin siis juhlien osalta. Vaikkakin tämä yllättävä, monta viikkoa (jo syyskuun synttäriputkesta) kestänyt sosiaalinen elämä on ihan mahtavaa.
Mutta nyt levätään... Olisi töitä, joukkuevoimistelua, taekwondoa, jääkiekkoa ja tänään saan omat vanhempani kyläilemään.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Joululounas
Ennenkuin pääsen kertomaan Köpiksen tunnelmista ja vähän Ranskankin, niin tajusin tänään kurkkia joulukuun kalenteria.
Olen fiksuna tyttönä sopinut joululounaita vähän reippaanlaisesti ja pahoin pelkään, että jos tarjolla onkin ihan oikeasti jouluruokaa, niin se lanttulaatikko pursuaa korvista jo ekan viikon lounasviikon jälkeen.
Juuri ennen joulua pääsen (vai joudun) länsirannikon kierrokselle joululounaille, Pori-Rauma-Turku. Epäilen että jouluateriassa ei näilläkään paikkakunnilla ole suuren suurta eroa.
Mutta ennen joulua tarjottavan joululounaan ei tarvi olla jouluruokaa, se tiedoksi niille jotka näitä juuri suunnittelevat. Minähän ne kaikki syön!
PS.
Käytiin Kööpenhaminassakin hienossa historiallisessa ravintolassa. HC Andersen oli yllättäen käynyt sielläkin, janoinen kirjailija kun oli. Valittiin hyvältä kuulostava ruoka, nälkä oli kova ja saimme tanskalaisen joululounaan. Tuli siis koettua sekin tanskalaisittain.
Olen fiksuna tyttönä sopinut joululounaita vähän reippaanlaisesti ja pahoin pelkään, että jos tarjolla onkin ihan oikeasti jouluruokaa, niin se lanttulaatikko pursuaa korvista jo ekan viikon lounasviikon jälkeen.
Juuri ennen joulua pääsen (vai joudun) länsirannikon kierrokselle joululounaille, Pori-Rauma-Turku. Epäilen että jouluateriassa ei näilläkään paikkakunnilla ole suuren suurta eroa.
Mutta ennen joulua tarjottavan joululounaan ei tarvi olla jouluruokaa, se tiedoksi niille jotka näitä juuri suunnittelevat. Minähän ne kaikki syön!
PS.
Käytiin Kööpenhaminassakin hienossa historiallisessa ravintolassa. HC Andersen oli yllättäen käynyt sielläkin, janoinen kirjailija kun oli. Valittiin hyvältä kuulostava ruoka, nälkä oli kova ja saimme tanskalaisen joululounaan. Tuli siis koettua sekin tanskalaisittain.
perjantai 18. lokakuuta 2013
Ikävä
Mistä tietää, että perheellä on ollut ikävä?
Lapset: Missä on meidän tuliaiset? Eikö näitä ole enempää? Ihan tyhmät tuliaiset.
Mies: Oletko sä alkanut käyttämään korvakoruja?
(Vastaus: Kyllä, kaksitoistavuotiaana. Nytkö vasta huomasit?)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)