Täydellinen terassisää

Tänään sateen keskellä on kiva muistella eilistä iltaa. Meidän terassilla oli aivan täydellinen sää! Iltapalat siis nautittiin siellä. Lämpöä, aurinkoa, hyvää ruokaa ja rakas perhe ympärillä. Kaikki vielä hyvällä tuulella. 

Tuossa lasissa ei sentään ole yliannosta punaviiniä, vaan Tinto de Verano, joka on  mielestäni aivan ehdoton kesäjuoma. Näitä iltoja ja terassikelejä lisää kiitos!

Anteeksi!

Löysin taannoisella mummulareissullamme aarteen, ysiluokan ainekirjoitusvihon. Mummula on siis minun vanhempieni koti, jonne on rakkaiden muistojen lisäksi säilötty monen varaston verran näitä kyseenalaisia aarteita. Ysiluokan äidinkielen opettajamme oli innokas ja vaativa, ja mä tykkäsin siitä huolimatta ko. aineesta.
Tuo ainekirjoitusvihko vilisi pilkkuvirheitä ja isot alkukirjaimetkin puuttui. Siellä oli myös aine, jonka vielä muistin kirjoittaneeni. Muistan sen siitä syystä, että tuo Sammakko -lempinimen omaava äidinkielenopettajani kehui sitä ääneen koko luokalle. No olin saanut siitä aineesta 7,5! Lisänä kommentti: "Ihana tunnelma, kirjoitusvirheet hieman häiritsevät lukemista"

Toivottavasti Sammakko ei lue tätä blogia... Tai jos hän on yksi lukijoistani, niin voi kommentoida edelleen samoin. Vieläkään en jaksa palata takaisin kirjoituksiini, oikoluvun merkeissä. Anteeksi!

Vihreä valinta

Olen ennenkin myöntänyt olevani puutarhurina aloittelija. Melkein voin väittää, että olen aloittelija vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. Äitini tunnistaa kasvit tuosta vaan ja itse joudun aina niitä kasvien nimiä häneltä kysymään jatkuvasti. Puutarhurina haluan nähdä kauniita kasveja ja kerätä satoa, mutta mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kun talomme oli rakennusvaiheessa, tuleva naapurimme kysyi, että mitä värimaailmaa olin ajatellut meidän pihaan. No, jotain vihreetähän mä olin ajatellut, eikös ne kasvit ja nurmikko yleensä vihreitä ole. Mutta tämä nyt jo nykyinen naapurimme olikin perehtynyt tähän asiaan vähän tarkemmin. Hän kun pohti, että mitkä kukat parhaiten sopii heidän sinisen talonsa sävyyn ja minkä värin hän valitsisi.

Nyt kun tuijottelen perennapenkkiäni, niin ymmärrän... Siellä on ne lilat, siniset, keltaiset ja punaiset kukat sikinsokin. Olisihan se hieno jos siellä kukkisi vain toisiinsa sopivia värisävyjä. Toisaalta taas, eihän luonnossakaan mikään ole niin yksivärisen tylsää. Ja alunperinhän suunnitelmissa oli jotain vihreää ja sitä sieltä ainakin löytyy. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että koko perennapenkki on väärässä paikassa ja väärän mallinen. Mutta sen siirtäminen vasta hullua olisi. Hyvä puoli kuitenkin on se, että se on riittävän kaukana katsojasta (kadulta, kulkutieltä, rappusilta), eli rikkaruohot ei ainakaan pahimman kaihipotilaan silmään pistä.

Ja vaikka se perennapenkki ei väriharmonialtaan ole nyt kovin feng shui (voisiko se edes olla), niin siellä saa kaikki kukat kukkia. Jopa rikkaruohot joskus. Ei se vihreä siis niin kovin huono valinta ollut.

Kylläpä näyttääkin tylsältä kuvassa...

Kesän kohokohtia

Esikoisen harras toive on jo pitkään ollut käydä Rauman vesitornissa. Mummulamatkoilla ajelemme kasitietä vesitornin vierestä ja siitä siis tämä ajatus on hänelle tullut. Eilen sitten lähdettiin Raumalle.

Äidin suunnitelmissa oli vesitornin lisäksi kierrellä Vanhan Rauman sisustusputiikkeja ja käydä treffaamassa paria kaveria. Koko päivän reissu siis.

Aurinko paistoi kun lähdimme kotoa ja ilma oli edelleen kesäinen kun kurvasimme vesitornin pihaan. Kun päästiin ylös torniin, ei näkynyt aurinkoa. Kun nautimme tornissa jätskiä, repesi taivas. Sadetta jatkui siihen asti kun iltakuudelta päätimme lähteä kotiin.

Arvatkaapa mikä tästä reissuohjelmasta jäi suorittamatta? Ne sisustusputiikit tietty!

Mutta jäipä enemmän aikaa ihanille ystäville!

Jos vaikka se Vanha Rauma kierretään sellaisen tyypin kanssa, joka kiltisti odottelee lasten kanssa kaupan ulkopuolella...aurinkoisella säällä. Mistäköhän sellaisen tyypin löytäisi? =)

 Vanhan Rauman kattoja

 Ydinvoimaa

Vesitornin kahvila oli jotenkin niin retro

Arjen helmiä

Te kaikki tuntenette ihmistyypin, joka tietää kaiken lapsenkasvatuksesta eikä jätä sitä kertomatta. Sama tyyppi voi paheksua kenen tahansa lapsia ja vielä kertoa, että miten jonkun toisen olisi lapsensa pitänyt kasvattaa.

Tämähän aiheuttaa normaalille äiti-ihmiselle huono äiti -syndrooman. Vaikka ei omat lapset edes ole ne, jotka joutuivat kyseisen henkilön suurennuslasin alle (tällä kertaa).

Vietin juuri iltaa tälläisen tyypin ja hänen sekä omien lasteni kanssa. Olen jo useamman vuoden kuunnellut niitä lastenkasvatustotuuksia, joita hän avuliaasti jakaa kaikille joilla on korvat. Ja usein myös olen potenut huono äiti -syndroomaa. Ja tiedättekö, nautin illastamme suunnattomasti. Hänen lapsensa käyttäytyi huonosti (uhmaa, riitelyä, tottelemattomuutta, lyömistä) ja minun, pienet enkelini, olivat oikein kiltisti.

Jonnekin seinään voi ristin laittaa siitä hyvästä, että minun pienet enkelini ei kertaakaan tapellut keskenään eikä niitä tarvinnut pahemmin edes paimentaa. Mutta että kaikki kasvatusniksit taitavan henkilön käsissä lapsetkin on vain...lapsia.

Yhdelle äidille jokin aika sitten valitin omia kurittomia kakaroitani ja hän totesi, että ei kukaan täysin kilttejä lapsia haluakaan ja olen samaa mieltä! Oma tahto ja persoona se olla pitää, vaikka äidin hermot ei olekkaan lehmältä lainassa!

Tässä meidän hyväkäytöksinen espanjatarprinsessa menossa naamiaissynttäreille =)

Mökkimörkö

Juhannuksena mökkeiltiin, niinkuin suomalaisen pitää. En vieläkään keksinyt sitä mökkeilyn syvintä olemusta, mutta ihan kivaa se silti oli.

Tietenkin pakkaamisen perheessäämme hoitaa Oy Äiti Ab ja sitähän riittää. Viiden hengen joka sään vaatetukset ja ruuat (loppuelämäksi) oli pakattava mukaan.Tila-automme kuutiot oli lähes kokonaan käytetyt ja jotain jätettiin jopa ihan kotiinkin tilanpuutteen vuoksi (eikä kyllä kaivattukaan perillä).

Tuo pakkaamisen hoitava firma hoitaa perillä myös tavaroiden purkamisen. Se oli erittäin mukavaa nyt kun mökki oli saanut kaksi huonetta lisää ja tavarat sai kaappeihin piiloon eikä niihin tarvinnut koko reissun ajan kompastella. Tämä monialainen yhtiö hoitaa myös muonituksen ja siivouksen mökillä ollessamme, joten varsinaista lomailuahan se ei ole. Tiskaus onneksi oli hyvin pitkälle ulkoistettu Oy Tytär Ab:lle, joka oli oikein innokas tehtävässään. Arkemme oli siis siirretty tiskikoneettomaan tilaan.

Ruoanlaiton, siivouksen ja tiskauksen välillä sai istuskella terassilla ja tuijotella lapsia joilla oli tylsää. Tylsää oli nimenomaan siksi, että mökin telkkarista ei tule lastenohjelmia koko päivän ja pelikoneet oli tarkoituksella jätetty kotiin. "Äiti, mulla ei ole tekemistä!" olikin tämän juhannuksen slogan.

Kotiin jäi myös hiusharja (tätä kyllä kaivattiin), jonka seurauksena hyvin saunoneen Oy Äiti Ab:n toimitusjohtajan ulkomuoto muistutti mörköä.

Mukaan taas tuli napattua pino lukemattomia naisten- ja sisustuslehtiä, jotka sitten lukemattomina tuotiin takaisin kotiin. Takaisin kotiin tuotiin myös melkoinen määrä ruokatarvikkeita. Hyvä, että nekin on nyt käynyt tutustumassa mökin ruokakomeroon ja jääkaappiin. Nyt on edessä vielä pyykinpesua ja pari kassia on vielä purkamatta kokonaan.

Olimme mökillä kaksi yötä, mitä jos siellä pitäisi viettää koko neljän viikon kesäloma? Peräkärryn kerako sinne on sitten taivallettava? Ja sitten kyllä mukaan pitäisi ottaa myös niitä pelikoneita...ja se hiusharja!

Aamu melkein Airistolla 

Henkevät nuotiokeskustelut

Jos tunnistaisin mikä lintu kyseessä, sen nimi lukisi nyt tässä.

Juhannusmaisema

Yhdessäoloa

Hyvää seuraa

Kortinpeluuta

Kalasaaliita

Aurinkoa

Hyvää ruokaa

Rentoutumista

Pitkään nukkumista

Rakkaita <3

Sadetta

Kuohuviiniä

...niistä oli meidän juhannus tehty!



Anopiton juhannus

Aurinkoista juhannusta!
Pidetään hyttyset ja punkit kaukana ja rakkaat lähellä.

Meidän perhe suuntaa appivanhempien mökille ilman appivanhempia. Luvassa on siis rauhallinen perhejuhannus ja hyvä niin. Rivien välistä voi lukea myös, että hyvää on myös appivanhempien poissaolo. Mökki on juuri saanut laajennuksen ja käymme siis korkkaamassa sen. Ajattelin myös samalla viedä vaatekaapin perukoilta päiväpeiton ja taulun mökille, saavat siellä uuden elämän. Ne kun ei meille kotiin enää oikein sovi. Mitäköhän muuta siellä mökillä kaivataankaan? Me kun kaivataan tilaa vaatehuoneeseen...

Odottelen edelleen, että ymmärtäisin tuon mökkeilyn perimmäisen olemuksen. Tähän mennessä olen tullut siihen tulokseen, että ehkä sen mökin pitää olla ihan oma, että mökkeilyä voi jotenkin oikeasti harrastaa. Kun meidän mökkeilymme keskittyy tuohon appivanhempien mökkiin, niin sitä ei sovi sisustaa mieleisekseen ja koska anoppini on kovasti siivousihmisiä, niin siellä pidetään paikat siistinä. Eli ei voi ihan täysin olla relax, kun pitää olla siistiä. Olotila on siis kuin olisi vieraana ilman isäntäperhettä.

Mutta se kysymys siis kuuluu, että mitä siellä mökillä pitäisi tehdä?

Sen kyllä jo tiedän, että mökille ei kuulu ne vaatekaapin romut, mutta kun ne on ihan kelvollisia ja mökille sopivia juttuja! Ja senkin tiedän, että Tinto de Verano maistuu hyvältä helteisellä mökkiterassilla.

Aarre vai romu?

Mummulareissullamme tutkailin aittoihin säilöttyjä tavaroita ja olin kiitollinen äitini hamsterin luonteesta. Niin se vaan on, että tämän päivän romu on huomisen aarre.

Luin oman mummuni säästämiä lehtileikkeitä ja mietin, että mistä syystä hän on niitä säästänyt. Löysin myös 50-luvun terveyslehden, jossa pohditaan sopivaa lapsilukua perheisiin. Lehdessä todettiin, että jotkut äidit ovat väsähtäneitä jo kolmen lapsen synnytettyään. Ne tiesivät sen jo 50-luvulla!

Löysin upean nahkaisen matkalaukun, jossa oli vielä omistajansa nimilappu kiinni. Löysin maitotonkkia. Ikkunoita. Omia koulukirjojani. Oman matkapäiväkirjani vuodelta 1993. Ja paljon muuta joihin olisin voinut uppoutua tunneiksi.

Mietinkin, että mitä tämän päivän kaatopaikkakuormasta pitäisi säästää. Onko joku niistä huomisen aarre?

Aarre se on C-kasettikin. Varsinkin jos se on Paula Koivuniemen parhaat!

Raparperipiirakka nro. 7

Kesäkuu on mennyt raparperipuskaa harventaen. Sitä mukaa kun sahaan siitä oksia (sanotaanko niitä oksiksi?) niin sitä mukaa se puskee uutta vartta ja lehteä tilalle. Meillä on siis syöty raparperipiirakkaa ja -paistosta ihan urakalla. On tullut testattua muutamia reseptejä ja sitten vielä testattu uudelleen omalla tuunauksella.
Vielä kukaan ei ole sanonut, että ei kiitos enää raparperia ja tästä syystä olenkin jo selvitellyt, että miten sitä raparperia pakastetaan. Käsittääkseni raparperikausi alkaa olla loppumassa ja pitää toimia nopeasti. Voin sitten ensi keväänä heivata ne raparperit pakastimesta suoraan kompostiin, sillä epäilen ettei niitä oikeasti tule sieltä käytettyä. Vielä nyt ainakin  Kinuskikissan raparperimuffinsseja pitää ennen kauden päättymistä testata.

Tässä viimeisin versio raparperikakkua, vähän tuunattuna. Ehkäpä tämän raparperikauden voittaja!

Täytteenä siirappista raparperia ja päällä mantelirouhetta ja fariinisokeria raparperin kera.

Mietit ehkä missä on jätski tai vaniljakastike? No niin... Mies unohti ne kauppaan, vaikka oli nätisti listalle kirjoitettuna! Eikä lähtenyt takasin. Höh!

Iso Vihainen Lintu

Näin heti alkuun myönnän, että söin lapseni karkkipäiväkarkit. Karkkipäivä on perjantaina, niin ehdin vielä korjata asian.

En pahemmin edes tykkää muusta kuin suklaasta, mutta nyt Fazerin uutuus Angry Birds -karkit houkuttelivat minut kaidalle polulle. Tässä pussissa oli vihreitä possuja, mitä ne vihaiset linnut yleensä pommittaa. Ja ne oli kyllä hyviä, maistui juuri sille mille pussin kyljessä niiden väitettiinkin maistuvan. Kaapista löytyy kyllä vielä se toinen pussi, jossa on ne varsinaiset vihaiset linnut. Mutta tämä possu söi ne possukarkit.

Mutta. Niin, tiesitte, että täältä tulee vielä mutta. Siinä samaisessa pussissa oli Caramel makuinen muna (LINNUNmuna, ei se mitä ensin ajattelit) ja nimenomaan yksikössä! Siis yksi vaivainen muna oli eksynyt niiden vihreiden possujen ja jääkalikoiden joukkoon. Ja tietenkin se oli just se mun mielestä paras karkki.

Mitä tästä opimme? No sen, että aina pitää tarkastaa että munat on pussissa ja mielellään koko tiu! Opimme myös sen, että munanpuute on aihe blogikirjoitukselle.

Ja edelleen puhutaan siitä karkista...

Otin sitte kuvat tyhjästä karkkipussista, täydestä en ehtinyt...

Juhannussiivous

Vierailin viime viikolla eläkeläistätini luona ja naureskelin, kun hän stressasi juhannussiivouksen kanssa. Niinkuin se noin eläkeläisenä vapaarouvana olisi niin väliä, että onko ne ikkunat pesty pari päivää ennen vai jälkeen keskikesän juhlan.

Kun sitten mainitsin tästä äidilleni, niin hänpä tuskaili samaa. Että ehtisikö vielä pari pikkumattoa pestä ennen juhannusta ja huvimaja nyt ainakin on saatava siistiksi. Ihan oikeasti! Siellä huvimajassa on viimeksi vietetty aikaa silloin kun se rakennettiin, joskus yhdeksänkymmentä luvulla. Kukaan ei sinne mene edes juhannuksena!

Pistin tämän juhannussiivousbuumin täysin noiden eläkeläisten maalaisrouvien intoiluksi kunnes kotiin palattuani huomaan, että täällähän kaikki tekee sitä juhannussiivousta. Yhdessä naapurissa pestään ikkunoita, toisessa terassia. Joku öljyää terassikalusteita.

Olenko minä ainoa joka ei tee juhannussiivousta?

Kun nyt saisi edes sen normisiivouksen tehdyksi, ne ikkunat ehtii pestä sitten kun niistä ei enää meinaa nähdä ulos. Ymmärrän tietenkin oikein hyvin tuon juhannussiivouksen ja varsinkin joulusiivouksen. Mun puolestani joku saisi tehdä ne meillä joka viikko. Se olotila kun koti on siisti on mahtava! Ehkä sitten eläkkeellä, koska nyt mun aikani ei riitä.

Jokaiselle ansionsa mukaan

Joka viikonloppu Facebook -päivityksiin ilmestyy näitä:

"taidanpa sihauttaa ekan siiderin, olen sen ansainnut'"
"olen koko päivän kitkenyt puutarhaa, nyt olen viinilasini ansainnut" 
"lapset on kiukutellut koko päivän, olen kyllä ansainnut tölkin olutta"

Kuinka niin ansainnut?

Jos mun tekee mieli siideriä tai viiniä, niin hemmetti, juon! Ei siihen tarvita mitään erikseen perusteluja keksiä tai edes suorittaa hikisiä kotitöitä sitä varten. Mun päivitykseni voisi olla "otin siiderin, kun teki mieli".

Ja mitä jos onkin kitkenyt koko päivän puutarhaa ja ansainnut sen siiderinsä, mutta ei teekkään mieli? Onko se pakko juoda, kun kerran on sen ansainnut?

Vesisotaa!!!

Vesisota alkamassa ja vesipommit täytetty!

Joko saa ottaa?


Aurinkoista viikonloppua!

Kiinalainen aarrearkku

Kiinalaiset sitten taitaa tuon kauniin pakkaamisen taidon.

Vai mitä olette mieltä tästä  teepakkauksesta?

Pakkaus on itsessään kovaa kartonkia ja sisällä on tietenkin samettiin käärittynä neljä teräspurkkia. Niin ja on siellä siis teetäkin, niiden teräspurkkien sisällä.

Tästä se ajatus sitten lähti, koska eihän tuolla teepaketilla mitään käyttöä noin ollut, eikä se nyt niin hieno laatikkokaan ollut...

Nättiä lahjapaperia ja kontaktimuovia pintaan ja voilá...

Prinsessa sai aarrearkun.

Teräspurkeista yksi on nyt matopurkkina ja yhden annoin kiinaa opiskelevalle työkaverilleni. Kaksi vielä odottelee uutta käyttötarkoitustaan.

Ei niitä poiskaan voi heittää, hamsteri kun olen.

Vihainen puutarhuri

Perennapenkki on jo pidempään näyttänyt siltä, että kaipaisi hieman hoitoa. Esikoinen lähti isänsä kanssa potkimaan palloa ja prinsessa kaverilleen päätin tainnuttaa (no ihan vaan nukutin vaunuihin) minimiehen ja ryhtyä toimeen. Jossain kuvitelmissani olen aikoinani ajatellut, että ei se perennapenkki niin paljon hoitoa tarvi, mutta minun kyllä tarvii! Siellä kukoistaa enemmän rikkaruohot ja koska olen peruslaiska tyyppi, niin ne tosiaan saakin siellä kukoistaa. Perusteluna olen voinut vielä käyttää sitä, että kun lapset on niin pieniä, ettei jää aikaa rikkaruohojen nyppimiselle...siis huijatakseni kaikkia, etten muka olisi laiska.

Mutta se mikä sai minut vihaiseksi puutarhuriksi oli naapurimme teinipoika, joka päätti ajella mopolla tai kevarilla tai mikä kaksipyöräinen se nyt olikaan KOKO sen ajan mitä minä kitkin perennapenkkiä. Eikä se vaan ajellut pitkin teitä, vaan omassa pihassaaan ja kovaäänisesti. Kyllä meinaan sai rikkaruohot kyytiä kun oikein otti otsalohkoon! Eikö se tosiaan voinut lähteä jonnekin muualle ajelemaan ja miksei sen vanhemmat käskenyt sitä jo lopettamaan. Hieno kesäinen ilta pelkkää pärinää ja rätinää.

Viikon päästä pitää varmaan tehdä sama tehoisku rikkaruohojen kimppuun. Mistä sen teinin saa tilattua antamaan lisäpuhtia mun hommaani?

Ja meidän pojille tai tytölle ei kyllä ikinä osteta mopoa! Tai mitään kaksipyöräistä moottoroitua härveliä. Eikä kyllä mopoautoakaan. Eikä ne saa niitä itsekään ostaa! Ikinä!

Kolmen päivän viikonloppu

Mies palasi reissulta ja parin viikon yh-jakso päättyi tältä erää. Nyt vietämme kiireetöntä viikonloppua ja koska mies piti perjantain vapaana tuntuu viikonloppu erityisen pitkältä. Tänään on jo tämän viikonlopun toinen lauantai!

Näin äitiyslomalla ja lasten kesälomalla nyt arkipäivät ja viikonloput on melkein samantekeviä, mutta kun tuo perheen ainoa työssäkäyväkin on kotona, niin menee pasmat täysin sekaisin.

Onneksi jo eilen ymmärrettiin lähteä mökkireissulle säiden suosiessa. Tänään, jälkimmäisenä lauantaina, kun taivas on harmaa ja sataa. Tänään siis pesukone laulaa ja Prinsessa kiukuttelee kun ei voi mennä t-paidassa ulos.

Mökki on appivanhempien ja sijaitsee vartin matkan päässä meiltä. Tein raparperipaistosta mukamas meidän perheelle jälkiruuaksi ja nappasin sen mukaan mökille. Onneksi, sillä oli appivanhempien hääpäivä ja luulivat sitä siihen tarkoitukseen tehdyksi. Miniän pisteet nousivat taas kohisten.

ps. mies onnistui tuliaisten kanssa yli odotusten. Tämä taas aiheuttaa uusia ongelmia...niistä sitten myöhemmin lisää.

pps. prinsessalla on kuvassa tuliaismekko ja esikoisella tuliaispaita ja lippis. Isi oli onnistunut niissäkin, lapset tykkää kovasti!

Arkiruokaprojekti

Äitiyslomani alkupuolella hermostuin perheemme ruokalistaan. Tein samoja ruokia aina vaan, kunhan valmistui nopeasti ja lapsetkin söivät. Kun hermot meni, päätin, että ainakin kerran viikossa tehdään jokin ruoka, jonka valmistukseen käytetään vähän enemmän aikaa ja vaivaakin. Ja siis uusia ruokalajeja, vaikka sitten vanhoista raaka-aineista (no ei vanhoista, mutta tutuista). Lisäksi päätin, että mm. pulla on ruokaa. Vaikkakaan ei uusi ruokalaji, niin hieman työläämpi.

Projektin päämäärä oli siis se, että ruokalistallemme vakiintuu lisää ruokalajeja. Eikä aina spagettia ja jauhelihakastiketta, makaronilaatikkoa, perunamuusia ja lihapullia, perunaa ja lohta, nakkikeittoa yms.

Nyt jo on ruokalistallemme päätynyt mm. kalakeitto (no joo, ei ole työläs sekään). Äitini tekee huippuhyvää kalakeittoa, eikä mielestäni oma soppani ole koskaan yltänyt samalle tasolle, joten olen jättänyt kalasopat keittämättä. Nyt kun sitä olen tehnyt, niin lasten mielestä äidin kalakeitto on aivan mahtavaa ja uusi herkkuruoka. Ja myönnettäköön, että yritän äidin reseptillä, mutta yhtä hyvää siitä ei tule millään.

Lisäksi päätin, että lihapullat on eri ruoka kuin fetajuustolihapullat  Samoin kuin jauhelihapihvi on eri ruokalaji kuin jauhelihapihvit tomaattikastikkeessa. Kuinka monta ruokalajia muka jauhelihasta oikeasti voi keksiä?

Muutama testiresepti on voitu samantien heittää takkaan, mutta monia uusiakin on tullut mukaan listoille, ehkä jopa pysyvästi. Toki edelleen lasten suosikkeja on ne makaronilaatikot ja spagetit, mutta uutuudetkin on maistunut. Montaa ruokaa olen tehnyt nyt vuosien tauon jälkeen ja ihmettelen mihin ne on aikanaan jääneet.

Alku lähti vahvasti, mutta nyt on tullut pieni notkahdus. Tosin jauhopeukaloni on ollut näppäränä ja leipomuksia on syntynyt. Ja koska pullakin on ruokaa, niin myös juustokakku läpäisee arkiruokaprojektini kriteerit. Eli leipomukset on ohittanut ruokalistan monipuolistamisen. Otanpa taas itseäni niskasta kiinni ja nyt kun tämä on julkistettu, niin lupaan loppuvuodesta kertoa, että miten tässä käy. Onneksi lukijoita on niin vähän, että kukaan ei hirtä minua jos päätänkin toisin... =)

Ongelmajäte?

Juttelin Prinsessan kanssa ympäristöasioista ja siitä, kuinka meidän tehtävämme on pitää maapallosta huolta. Sanoin nimenomaan, että meidän tehtävämme. Iltapalalla sitten Prinsessa selitti isoveljelleen, kuinka se on hänen ja äidin tehtävä huolehtia, että maapallo pysyy asuttavassa kunnossa. Voi mikä taakka pienille harteille! Korjasin hieman sanomisiani... Pääasia kuitenkin on, että ympäristökin tulisi huomioiduksi.

Kierrätys ei oikeasti ole kovin helppoa. Meillä on monen monta laatikkoa, mihin mitäkin laitetaan ja silti pitäisi olla talossa oma huone kierrätystavaraa ja lajittelua varten. Jossakin vaiheessa keräsin kierrätystä varten muovia erikseen, vain huomatakseni, että en löydä muovikierrätyslaatikkoa kierrätyspisteeltä. Mihin ne pitää viedä? Mutta yksi kierrätettävä on muodostunut ongelmajätteeksi.

Tässä se on, Dodge Viper. Hieno kun mikä, mutta rikki. Mihin kierrätyslaariin tämä vaan laitetaan? Siinä on metallia ja muovia, bensaa tai öljyjä ei pitäis olla. Mutta pitääkö tämä nyt purkaa osiin ja laittaa metallit metalliin ja muovit muoveihin. Vai vienkö autopurkaamoon, sillä vaikka se nyt onkin rikki, niin silti osia ei saa irti toisistaan?



Tuliaispaniikki

Mies on maailmalla työmatkalla ja mitä muutakaan voi toivoa tuliaisena kuin käsilaukkua. Mutta minkälainen? Ja jos ei anna tarkkoja ohjeita, niin mitäköhän sieltä tulee? No aikaisemmat tuliaiskäsilaukut on ollut varsin onnistuneita. Pitäisikö antaa vapaat kädet?

Jos lähdetään siitä, että käsilaukun pitäisi olla aika iso. En käytä mitään erillisiä hoitolaukkuja minimiehen tarvikkeita varten. Ja tietenkin sen pitää olla hyvännäköinen. Miellyttää siis minun silmääni, muista ei väliä. Koska en ole nyt töissä, käsilaukku voisi olla hieman rennompi. Pitääkö sitä vielä erikseen tarkentaa, että minkälainen sen pitäisi olla? Kyllähän se mies osaa mun ajatukseni lukea ja tietää mistä mä tykkään. Vai tietääkö?

Viimeksi sain Guessin käsilaukun, jota todellakaan en olisi itse ostanut. Laukussa oli aivan liikaa koristetta ja bling-blingiä minun makuuni. Mutta loppujen lopuksi olen käyttänyt sitä todella paljon ja nykyään pidänkin siitä. Valitettavasti tuo käyttö alkaa näkyä käsilaukusta. Mutta sillä kertaa mies tiesi paremmin kuin minä itse.

Kuinka monta käsilaukkua nainen tarvitsee? Voisiko sitä pyytää tuliaiseksi vaikka kahta käsilaukkua. Vai käsilaukkua ja jotain muuta...mitä?

Helpommalla pääsisi kun ottaisi vaimon mukaan. Ai eikö?

Kuva on napattu ihan googlen kuvahaun kautta, tässä ei pahemmin ole houkuttelevia yksilöitä...

Sosiaalinen krapula

Kun viikonlopun on viettänyt hyvässä seurassa, ihanien tyyppien ympäröimänä, jäljelle jää sosiaalinen krapula. Kun vieraat on pakannut kassinsa ja heilutellut auton ikkunasta niin mielessä on ne hauskat hetket ja posket on väsyneet nauramisesta. Mielessä on pieni haikeus, että koskahan nähdään seuraavaksi ja ajatuksiin pompsahtelee juttuja joista olisi pitänyt vielä jutella. Vieroitusoireitahan nuo, krapula siis sekin.

Kiitokset viikonlopun ihanaisille vieraille, vieraista ei tullut kuvia, mutta tuliaisista kyllä.

Kesäloman toivelista

Huomenna sitten kajahtaa se suvivirsi. Ekaluokkalaiseni ei ole enää ekaluokkalainen. Kesäloma alkaa ja tänään koululainen sanoi laittavansa koulurepun vuodeksi talteen, mistä voi sen koulun taas alkaessa ottaa käyttöön. Ei ilmeisesti tuota aikakäsitystä ole kovin hyvin siellä koulussa opetettu. Mutta kyllä ne omassakin lapsuudessa tuntui todella pitkiltä ne kesät. Ja aurinkoisiakin ne oli aina. Nyt on sitten kaksi ja puoli kuukautta lomaa kolmen lapsen kanssa. Mies on mukana menossa neljän viikon ajan. Ihanaa laatuaikaa ja sisarusten nahistelua.

Kesän tehtävälistan vierelle laadittiin lasten kanssa vähän mukavampi tehtävälista, eli mitä kesälomalla tehdään. Lapset olivat aivan innoissaan laatimassa listaa. Tietenkin saatiin vähän riitaakin aikaiseksi siitä, kumpi saa sanoa seuraavaksi mitä tehdään lomalla. Tosin se, että toteutuuko kaikki, jää nähtäväksi. Kesän kuluessa voidaan sitten tähän ruohonvihreään paperiin merkitä mitä on tullut tehdyksi.

Listasta voisi päätellä, että rahathan tuossa palaa. Ja palaahan ne, vaikka vapaaliput ja ilmaiset yöpymisetkin on järjestyksessä. Jospa tämän listan avulla tulisi oikeasti lähdettyäkin jonnekin, eikä vaan maleksita kotona. Vaikka siis kotona olokin on merkitty listalla ja samoin kuin jätskinsyönti ja yhdessäolo. Purjehduksen kohdalle esikoinen kävi vielä piirtämässä hymynaaman, taitaa hänen suosikkinsa olla siinä. 

Hyvää kesänalkua ja onnea valmistuneille!


ps. Nuo kirkkoveneen näköiset jutut on olevinaan aurinkoja...