Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (+BINGO!)

Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen 2014 Kuoriaiskirjat 187 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Petri Laine ja Anne Leinonen ovat kumpikin kokeneita spefi-kirjailijoita, mutta en ollut aiemmin tutustunut kummankaan tuotantoon, vaikka Anne Leinosen hiljattain ilmestynyt Ilottomien ihmisten kylä on vaikuttanut jo ennen tämän novellikokoelman lukemistakin todella kiinnostavalta.

Kuulen laulun kaukaisen kuulosti takakansitekstin perusteella niin kiehtovalta, että ajattelin uskaltautua tutustumaan Laineeseen ja Leinoseen novellien muodossa. Olen todella huono lukemaan novelleja, ja tämä novellikokoelma taisi olla kuluvan vuoden ensimmäinen kosketukseni novelleihin. Kuulen laulun kaukaisen luettuani mietin kuitenkin, miten paljon hienoja kirjallisia elämyksiä menetän novellikammoni vuoksi.

Tänään kosketin maailmaa

Kokoelma alkaa vetävällä avaruuslennon aikana tapahtuvalla kauhukertomuksella. Tänään kosketin maailmaa puistattaa jo ensimmäisellä sivulla, sillä lukijalle selviää heti, että novellin päähenkilö Vera on joutumassa hengenvaaraan. Kerronnan aikamuoto vaihtuu preesensistä imperfektiin ja hyytävän aloituksen jälkeen aletaan kertoa, miten Vera päätyi alun tilanteeseen. Novellin miljöö tuo tunnelmaan lisäsäväyksen, sillä maanpinnalle tippuva meteoriitti konkretisoi avaruuden tuntemattomat vaarat.

Vera on kosmonautti, joka on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa avaruuteen pääsystä. Nyt hänen olonsa on lähinnä tyhjä ja hän tietää tehneensä uransa eteen uhrauksia. Perheen perustaminen tuntuu mahdottomalta.

Avaruuslentäjät näkevät meteoriitin räjähtävän ja saavat tietää sen tippuneen Siperiaan. Veraa tieto järkyttää muita enemmän, sillä Venäjä on hänen kotimaansa. Meteoriitti ei ole kuitenkaan lähelläkään tavallista vaan avaruudesta on tippunut maan päälle ennenkokematon kauhu.

Kauhistuttavan tilanteen kertominen on koukuttava tapa aloittaa, ja tässä novellissa se on mielestäni myös toimiva keino. Lukijalle jää aloituksesta huolimatta jännitettävää. Heti alusta asti on selvää, että avaruuslento ei pääty hyvin. Kauhistuttavia tapahtumia seurataan aluksi etäältä, mutta avaruuslentäjät kokevat kuitenkin tapahtumat läheisiksi maanpinnalla olevien läheistensä vuoksi. Jo alun perusteella on selvää, että jotakin kauheaa on tapahtumassa myös maanpinnan yläpuolella.

Ässä

Ässä sijoittuu jatkosodan aikaan ja novellissa keskitytään joukkoon taistelulentäjiä. Kaikkein taitavin taistelulentäjä Reino selviytyy monesta hengenvaarallisesta tilanteesta. Reinon onni vaikuttaa oikeastaan jo liiankin hyvältä. Mikä on Reinon onnen salaisuus? Jotkut alkavat jo epäillä, että Reino on vakooja.

Aavistin jo etukäteen, etten pidä toisesta novellista yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Novelli ei todellakaan ollut huono vaan idea liiankin onnekkaasta sotalentäjästä oli ihan onnistunut, mutta sodan aikana tapahtuvat tarinat eivät yleensä jaksa ylläpitää mielenkiintoani. Jotenkin novelli tuntui muutenkin kokoelman aloitusta vetelämmältä. Idea ja loppuratkaisu eivät olleet yhtä riipiviä. Ehkä niiden ei ollut tarkoitustakaan olla. Tänään kosketin maailmaa on mielestäni luokiteltavissa kauhuksi, kun taas Ässä on ennemminkin sotakertomus yliluonnollisin vivahtein. Sodan kuvaus nousi välillä oikeastaan enemmän pinnalle kuin varsinainen Reinon kuoleman väistely.

Lumen kevät

Novellin minäkertojana toimiva päähenkilö on lähetetty planeetalle, joka on surkeista luonnonoloista huolimatta geologien ja arkeologien unelmakohde. Päähenkilö vaistoaa, ettei planeetta ole autio, vaikka todisteet väittävät muuta. Planeetalla alkaa sattua salaperäisiä kuolemantapauksia, mutta päähenkilön omin silmin näkemä ruumis katoaa kuin tuhka tuuleen. Lukija saa hyvin pian tietää, että päähenkilöllä on salattavaa. Novellin idea toi hieman mieleeni Harstadin Darlah - 172 tuntia kuussa. Jännite voimistuu hiljalleen, mutta en pitänyt novellia yhtä kauhistuttavana kuin kokoelman aloittavaa avaruuteen sijoittuvaa novellia.

Kuvat eivät valehtele

Kuvat eivät valehtele on kokoelman toinen historiallinen novelli. Novelli sijoittuu Neuvostoliittoon ja päähenkilönä on puolueen virkamies Vasili Tupakov. Tupakov on oppinut täyttämään käskyt turhia kyselemättä, mutta eräänä päivänä hän saa salaperäisen kirjeen. Kirjeen kirjoittaja väittää tuntevansa Vasilin, vaikka Vasililla ei ole muistikuvaa kirjoittajasta. Vasilin lausahtama "En tiedä enää, kuka on ystävä, kuka vihollinen." kuvaa hyvin Vasilin mieleen ujuttautuvaa epäluottamusta. Onko hänen koko elämänsä valetta? Tästä novellista mieleeni tuli aika vahvasti Orwellin Vuonna 1984. Kuvailisin novellia dystopiseksi, sillä Neuvostoliiton ihmisten elämien hallinta on viety astetta todellisuutta pidemmälle lisäämällä kertomukseen scifi-elementti. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella, että Neuvostoliiton aikana olisi voitu turvautua novellissa esiteltyyn kojeeseen, jos sellainen vain olisi ollut saatavilla.

Kuulen laulun kaukaisen 

Kokoelman viimeinen novelli, joka on antanut nimensä koko kokoelmalle, on teoksen ainoa rakkauskertomus. Kielletty rakkaus eri muodoissaan on varsin tyypillinen aihe, mutta novellin asetelma ei kuitenkaan ole aivan perinteinen. Haalea ja Kuulas ovat olentoja, jotka ovat yhtyneet toisiinsa siitä huolimatta, että niin ei saisi tehdä. Yhtymisen seuraukset ovat saaneet heidät pakenemaan, sillä muuten Kuulas vangittaisiin ja Haalea tapettaisiin. He laskeutuvat levähtämään autiolta vaikuttavalle planeetalle, koska Kuulas on pian jakautumassa ja hän ei voi jatkaa matkaa pidemmälle. Planeetalta löytyy yllättäen suojelija, jolta saatu apua saattaa muuttaa kaiken.

Mikään novelleista ei todellakaan ollut huono, mutta pidin muutamasta enemmän kuin muista. Tänään kosketin maailmaa ja Kuvat eivät valehtele olivat minulle kokoelman helmiä. Ensimmäinen karmi selkäpiitä, sillä kirjan tarjoama uhkavisio oli todella pelottava ja jollakin tapaa myös mahdollisen tuntuinen. Vaikka avaruutta on tutkittu, se on vielä kuitenkin myös tuntematon. En pitäisi mitenkään mahdottomana, että sieltä tulisi maan pinnan päälle jotakin ennalta arvaamatonta, vaikka ehkäpä novellin meteoriitin mukanaan tuoma vaara ei olekaan todennäköisimmältä tuntuva mahdollisuus. Olisi ollut ihme, jollei Kuvat eivät valehtele olisi ollut mieleeni, sillä 1984 on yksi lempiklassikoitani. Novellissa oli kuitenkin myös sopivasti omaperäisyyttä. Kaikki novellit tarjosivat juuri sitä, mitä pelkään, että en saa novelleilta. Novellien juonet olivat hyvin rakennettuja ja tarinat toimivat hyvin novellin mittaisina. Minkään novellin loppu ei töksähtänyt ja jättänyt kaipaamaan venytystä.

♥♥♥♥¼

Muualla: Routakoto

Kuulen laulun kaukaisen sopii hyvin kirjabingon Alle 200 sivua -lokeroon. Voin myös ensimmäistä kertaa huudahtaa BINGO! Dekkarina luin Charlaine Harrisin Real Murders -kirjan, fantasiakirjaa edusti Merja Mäen Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret, romantiikkaa toi mukaan Kiera Cassin The Selection ja Marissa Meyerin Scarlet kuuluu kirjasarjaan. Vaatimattomana tavoitteenani on saada koko ruudukko täyteen heinäkuun loppuun mennessä, mutta se saattaa osoittautua liian haastavaksi. Seuraavan bingon uskon kuitenkin saavani torstaisen lukumaratonin aikana.

Saara Henriksson & Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat

kannen kuva: Mira Heija

Saara Henriksson & Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat 2013 Osuuskumma 210 s.
lainattu kirjastosta

Jo Huomenna tuulet voimistuvat -novelliantologian alussa olevissa saatesanoissa todetaan, miksi tällaisten novellien kirjoittaminen ja lukeminen on tärkeää:
Silloin kun ympäröivän todellisuuden ihmeellisyys ja monimutkaisuus ylittää poliitikkojen, toimittajien ja kansalaisten kuvittelukyvyn rajat, tarvitaan kirjallisuutta, joka auttaa päättäjiämme hahmottamaan selkeämmin mitä on tapahtumassa tai voisi tapahtua ja mitä pahimpien skenaarioiden torjumiseksi pitäisi tehdä. Mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. 
Ekologisen tieteiskirjallisuuden mahdollisuuksia ja rajoja ei pidä redusoida pelkästään tähän missioon. Mutta pelkästään se riittää jo epäilemättä tekemään ekoscifistä oman aikamme tärkeimmän kirjallisuudenlajin.

Luin tämän novelliantologian osana viime viikolla ollutta lukumaratoniani. Alunperin tarkoituksena oli lukea novelleja romaanien välillä. Ensimmäisen Janne Harjun kirjoittaman Niin lähti kaunis päivänsäde -novellin luin tällä tavoin, mutta loput novelleista luinkin sitten peräkkäin. Olen aiemmin kertonut, että minulla on pienoisia ennakkoluuloja pienoisromaaneja kohtaan. Nämä ennakkoluuloni ulottuvat myös novelleihin, joita luenkin todella harvoin. Huomenna tuulet voimistuvat kuulosti kuitenkin aiheensa puolesta niin kiinnostavalta, että en malttanut olla nappaamatta sitä kirjastosta mukaani.

Huomenna tuulet voimistuvat sisältää seuraavat novellit:
Janne Harju: Niin lähti kaunis päivänsäde
M.G. Soikkeli: Urho ja kettu
Jussi Katajala: Mare Nostrum
Anni Nupponen: Juuret
Samuli Antila: Sadasta tuhanteen
Saara Henriksson: Painovoiman sieppaamat
J.S. Meresmaa: Lintukoto
Christine Thorel: Metsä minun pyhäiseni
Mixu Lauronen & Anastasia Lapintie: Vilja®
Tarja Sipiläinen: Puuton maa
Risto Isomäki: Luonnon järjestys 

Käsittelen bloggauksessani tarkemmin vain kolmea suosikeikseni kohonnutta novellia lähinnä siitä syystä, että tein lukumaratonin aikana todella vähän muistiinpanoja.

Jussi Katajala: Mare Nostrum
Ihan alussa luulin, että tämä novelli ei ole ihan minun juttuni. Kadonneet sukellusveneet eivät riittäneet herättämään kiinnostustani. Mahdollisesti koulutetut kalmarit saivat hieman toivon kipinää aikaiseksi, mutta sitten kun novellin todellinen juju paljastui, jäinkin täysin koukkuun. Ihailtavan kekseliästä. Minulle tuli hieman mieleen The Happening -elokuvan eräs juonen kannalta olennainen käänne. En oikein voi sanoa miksi, koska paljastaisin silloin asioita sekä Katajalan novellin että kyseisen elokuvan juonista. Kuitenkin Mare Nostrumia pidän todennäköisempänä kuin mainitsemani elokuvan tapahtumia, (pienoinen spoileri) sillä eläimet voisivat hyvin protestoida ihmisten tekoja vastaan, jos niillä olisi mahdollisuus. Lopetus sai miettimään, mitä novellin jälkeen tapahtuu.

- Se on humboldtinkalmari, joka kantaa lonkeroissaan Bulava-ohjuksen rakettisuutinta. Mir-sukellusalus otti kuvan Kamtšatkan niemimaan lähellä etsiessään K-550:n hylkyä. Tuon vuoksi epäilimme ensin teidän olleen asialla.
- Miten niin?
- Kyseistä kalmarilajia ei ole tähän mennessä tavattu Venäjän rannikolla. Ajattelimme ensin teidän kouluttaneen sen sabotointitehtäviin niin kuin koulutatte delfiinejä ja hylkeitä.

Anni Nupponen: Juuret
Voisin melkein sanoa päässeeni yli allergiastani preesens-muotoista kerrontaa kohtaan. Olen lukenut tämän vuoden aikana niin monta kirjaa, joissa preesens on sopinut kerrontaan, että kyseinen kerrontaratkaisu ei enää häiritse. Vankina on kaksi naista, joista toinen on kuitenkin laitettu selliin vain, jotta hän saisi rikokseen syyllistyneen paljastamaan tietoja. Naiset elävät tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa villiruoan kasvattaminen on ankarasti kielletty. Ihmiset nauttivat tarvitsemansa vitamiinit esimerkiksi liuoksen muodossa. Varsinkaan köyhille tarjottavan vitamiiniliuoksen ei ole edes tarkoitus maistua hyvältä vaan vain pitää juojansa elossa. Hallitus pitää ruokatuotannon omissa käsissään, mutta jotkut protestoivat hallituksen toimia vastaan harjoittamalla ruokaterrorismia tai vitamiinikieltäytymistä. Novellin olennainen kysymys on se, jonka Tiatan lausuu ääneen: Oletko mieluummin turvassa vai vapaa? Juuret kohosi suosikikseni tämän antologian novelleista. Aion ehdottomasti lukea Anni Nupposta vielä lisää.

"Onko ekosysteemin romahtaminen sinun mielestäsi naurunaihe?" kysyn häneltä. Kysyn osittain siksi, että saisin hänet puhumaan lisää, osittain siksi, että hänen ylimielinen naurunsa ärsyttää minua.
"Kuule Esper, ethän sinä mikään rotta ole", hän sanoo ja nousee tuoliltaan, tulee nojaamaan turvalasiin niin että näen hänet läheltä. "Sinä olet samanlainen ruokapropagandan aivopesemä valtion syöttiläs kuin kaikki muutkin."

Mixu Lauronen & Anastasia Lapintie: Vilja®

Novellin minä-kertojan, Juhani Sääksen, Vilja-tädin testamentissa muistetaan Juhania. Juhani on ihmeissään, koska hän ei ole ollut Viljan kanssa tekemisissä moneen vuoteen. Juhani on perinyt Viljan ullakon sisällön, joka ensin vaikuttaa sisältävän vain turhia tavaroita, kunnes Juhani tajuaa, että muistitikulla voisi olla jotakin kiinnostavaa. Vilja onkin jättänyt varsinaisen viestinsä muistitikulle. Geenimuunnellut ruokakasvit ovat tämänkin novellin aiheena, mutta Vilja® on selvästi vauhdikkaampi tarina kuin sellissä tapahtuva Juuret.

Sisältä paljastui paperinen muistikirja sekä suljettu kirjekuori. Tunnistin tätini käsialan. Avasin kuoren varovaisesti. Siellä oli kourallinen siemeniä muovipussissa. Ne vaikuttivat eläviltä, mutta jotain outoa niissä oli. Siemenet muistuttivat kauraa, mutta olivat pienempiä ja keskenään erikokoisia ja -sävyisiä. Sujautin siemenpussin taskuuni ja vilkaisin ympärilleni. Tätini salamyhkäiset viestit alkoivat vaikuttaa perustellulta vainoharhalta. M ei ollut sallinut siementen säästämistä vuosikymmeniin, ja niiden eteenpäin antaminen oli vakava rikos.

Kokonaisuudessaan Huomenna tuulet voimistuvat on todella hyvä novelliantologia. Jotkin novellit olivat parempia kuin toiset, mutta yhtään täydellistä pettymystä kirjaan ei mahtunut. Toinenkin Osuuskumman novelliantologia kiinnostaisi, joten ehkä seuraava tutustumiseni novelleihin onkin Steampunk! - Koneita ja korsetteja -novelliantologian parissa.

Huomenna tuulet voimistuvat muissa blogeissa: Kirjavinkit, Todella vaiheessa, Eniten minua kiinnostaa tie ja Fifi.

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

kansi: Eeva Sivula / Dog design

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia 2013 Teos 164 s.
lainattu kirjastosta

Kaksi kuukautta Krohnin uusinta piti kärsivällisesti odottaa kirjastosta. Krohn on suosittu, ja ymmärrän hyvin syyt suosioon Hotel Sapiensin lukemisen jälkeen. Krohnin kirjoista Ihmisen vaatteissa  vaikutti tutulta kansikuvansa perusteella, mutta päädyin kuitenkin juonikuvauksen luettuani siihen, että en ole todennäköisesti sitä lukenut vaan katsellut vuosia sitten kirjastossa. Hotel Sapiens oli siis luultavasti ensimmäinen Krohnini. Sain luettua Krohnin uutuuskirjan päivällä, mutta ennen arvostelun kirjoittamista minun piti antaa kirjan herättämien ajatusten hautua hetki. Siltikään en ole aivan varma, mitä tästä kirjasta pitäisi sanoa.

Tämä talo on myös sairaala ja lääketieteellinen tutkimuslaitos, sillä talon asukkaita tutkitaan ikään kuin he olisivat harvinaisen taudin tartuttamia. Ja pahan, parantumattoman taudin kantajia me olemmekin: taudin nimeltä ihmisyys.
Hotel Sapiens on tietysti myös vankila ja rangaistuslaitos, ei ainoastaan siksi, että täällä asuu myös entisiä kriminaaleja, vaan siksi, että kaikki me olemme vankeja ja rikollisia. Turha kysyäkään, mistä meitä rangaistaan. Sairautemme, yhteinen krooninen vaivamme, on samalla rikoksemme.

Hotel Sapiens on paikka, jota voisi kuvata vaikka miksi. Se on yhtaikaa muun muassa parantola, vankila, pakolaisleiri ja koulutuskeskus. Ihmiset valmistivat aikoinaan Kaitsijat, joiden holhokeiksi Hotel Sapiensin asukkaat ovat päätyneet. Osa asukkaista pitää Kaitsijoita peräti pyhimyksinä, mutta suurin osa inhoaa niitä. Onpa eräs asukkaista jopa valittanut, että Kaitsijoiden haluna on riistää holhokeiltaan inhimillisyys.

Hotel Sapiensin asukkaille käy luennoimassa monia jo kuolleiden luonnollisten ihmisten kopioita. Näiden Ennallistettujen opetukset vain voivat olla suurimmaksi osaksi puuta heinää. Esimerkiksi Descartesin cogito-argumentti on muuttunut muotoon Näen unta, olen siis olemassa.

Hotel Sapiensia lukiessani kävin koko tunneskaalan lävitse itkusta nauruun. Ensimmäisten sivujen aikana silmiini nousi kyyneliä ihan vain siksi, että Krohnin käyttämä kieli on niin kaunista. Tällaista reaktiota en ole ennen kokenut, joten olin yllättynyt. Naurua taas purskahteli minusta, kun luin Krohnin kertomusta miehestä, joka pelkää vähän kaikkea mahdollista eläviä olentoja esittävistä elottomista esineistä keltaisuuteen.

Kansilehdessä kuvataan Krohnia kirjoittajaksi, jota ei pysty jäljittelemään kukaan muu kuin hän itse. Ainakin Hotel Sapiensin perusteella tämä on täysin tosi väite, sillä minä en ainakaan ole lukenut ikinä mitään vastaavaa.

Niin kuin jo kirjan nimi kertoo Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia on kokoelma kertomuksia, mutta parhaimman vaikutuksen nämä kertomukset tekevät osana kokonaisuutta. Hotel Sapiensia olisi pitänyt ehkä nautiskella pieninä annoksina, mutta en minä malttanut. Todennäköisesti luen tämän kirjan joskus uudestaan, ja silloin toivottavasti maltan lukea hitaammin.

Hotel Sapiens on viisas kirja. Se haastaa lukijan ajattelemaan, ja vaikka kirja on kirjoitettu dystopiaksi, se saa miettimään nykyisen maailmamme epäkohtia. Onhan kirjassa joitakin selviä fantasiaelementtejä kuten varjo, joka eroaa ihmisestään ja lähtee kulkemaan omia polkujaan, mutta pääasiassa kirjan aiheet laittavat pohtimaan. Hotel Sapiens ei päästä lukijaa helpolla. Vaikka kirja on alle 200-sivuinen, noihin sivuihin mahtuu paljon asiaa.

Tämä on jotakin niin upeaa, että sanani eivät riitä. Enemmän Hotel Sapiensiin liittyviä sanoja on esimerkiksi Suketuksen, Ilselän ja Valkoisen kirahvin blogeissa.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen ja koin yhden minulle uuden kotimaisen kirjailijan lisää.

*****

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892 Sivumäärä: 365 Suomenkielinen käännös: on ainakin osa Sherlock Holmesin seikkailut I-II -kirjoja

Kaikkihan tuntevat tavalla tai toisella Sherlock Holmesin. Minä olen muistaakseni teini-ikäisenä lukenut äidilleni kuuluvia Sherlock Holmes -kirjoja, vaikka en niistä enää paljon mitään muistakaan, koska siitä on kulunut niin monta vuotta. Tämä kirja osui silmiini Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja halpa hinta ja alennusmyyntihulluus houkuttivat minua ottamaan sen mukaani. 

Minkäänlaista erityistä juonikuvausta on vaikea, melkein mahdoton, tehdä, sillä tämä kirja koostuu kahdestatoista novellista, joissa Sherlock Holmes ratkoo toistaan oudompia tapauksia. Mikään novelleista ei ollut mielestäni ylitse muiden. Kaikki olivat viihdyttäviä, vaikka paria lukiessa arvasin loppuratkaisun ainakin osittain ennen sen kertomista. Sherlock Holmes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hahmo. Jos hänet kohtaisi, hän kertoisi sinulle yksityiskohtia elämästäsi, jotka ehkä olisit halunnut jättää salaisuudeksi. Kun ihmettelisit, miten hän onnistui, hän saisi sinut näkemään selvästi, mistä ne voi päätellä helposti. Watson on novellien minäkertoja. Hän on Holmesin uskollinen, mutta ei niin tarkkanäköinen apuri. Hän ihailee Holmesia eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, jos hänellä on mahdollisuus olla osallisena jossakin Holmesin tutkimassa kiehtovassa tapauksessa.

Huono puoli tässä kirjassa on, että ei tätä ihan heti halua lukea uudestaan. Loppuratkaisut ovat jo selvillä ja hyvin muistissa. Tämä on siis ehkä hieman turha kirja olla itsellä, mutta luultavasti tämän voi sitten vuosien päästä kaivaa kirjahyllystä ja lukea seikkailuja uudestaan, kun ei enää muista, mitä tässä sitten kävikään.

Novellit ovat hyviä luettavia, sillä ne lukee nopeasti eikä jää harmittamaan, että joutuu lopettamaan lukemisen jännittävässä kohdassa. En oikein tiedä, miksi minä luen niin vähän novelleja. En edes muista, milloin viimeksi olisin novellikokoelman lukenut. Ehkä pitäisi yrittää lukea niitä enemmän, sillä ainakin tämä kirja oli kiinnostavaa ja joutuisaa luettavaa.

Sherlock Holmesin seikkailut voisi varmaan lukea klassikoksi, joten suosittelen kaikenlaisia lukijoita tutustumaan niihin.

Osallistun tällä kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Sherlock Holmesin kanssa ovat seikkailleet minun lisäkseni ainakin Sara, Jokke ja Katinka.

Seuraavaksi alan lukea minulle ensimmäistä kirjaa Joyce Carol Oatesilta. Jännittävää saada selville, mitä pidän. Tästä kirjasta en ole lukenut yhtään arvosteluakaan, mutta esittelytekstin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

*** 1/2