Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitetikkikone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitetikkikone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lanitellen

Pääsiäismaanantaina eräässä vuokratilassa kuului kova surina. Meidän paikallisella fb:n ompeluryhmällä "Etelä-Pohojalaaset ompeloo" oli järjestyksessään kolmannet lanit. Itselleni ne olivat ensimmäiset joihin pääsin mukaan. Näihinkään en kyllä harmikseni ehtinyt heti aamusta. Ompelukoneen kanssa kävi pieni onnettomuus, se oli kaatunut auton peräkontissa. Ajatus koneen hajoamisesta sai verenpaineen kattoon :D Mutta onneksi se ei ollut saanut näkyviä vaurioita, eikä koneen eletroninen puolikaan ollut kolauksesta ottanut itseensä. Miehen logiikka ja naisen logiikka eroavat näköjään tässäkin, jatkossa pakkaan itse tavarani :D

Sitten niihin tuotoksiin :) Näiden viimeistely jäi kotihommiksi.


Huomaatte varmaan minkä väriset langat ja kantti koneissa oli :D


Tämän Racerback-mekon kaavat tulostin jo viime kesänä täältä. Nyt sain vihdoin aikaseksi teippailla kaavan kasaan ja ihan kiva mekko tulikin. Kuvat ei oikein anna oikeutta mallille rypytyksineen. Hieman pienensin pään- ja kädenteitä. Laitoin 98 kokolapun, kaavassa koko taisi olla 3-4 vuotiaalle.


Liandlon leijonasta tuli pitkähihainen Raide-kaavalla, koko 98, Ottobre 6/12. Ihan ok kaava, ei silti voita suosikkiani Toy Dogia :D


T-paitoja samalla Raide-kaavalla kesäksi, koko 98 molemmissa.



Ja sitten pari hehkutukuvaa peitetikkikoneelle, ilman en haluaisi enää olla :)


 

Niin siistiä ja niin helposti, R-A-K-A-S-T-A-N-!


Seuraavia laneja odotellessa täytyy taas tyytyä "sauma päivässä"-tekniikkaan.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Siksakkia, resorikanttia ja lupaus arvonnasta

Kävin pari viikkoa sitten ek:ssa hakemassa aiemmin postattuihin neuvolakortin kansiin matskuja. Mitään kankaita ei pitänyt ostaa, ei todellakaan. Ihan laput silmillä en päässyt kulkemaan, koska leikkuu pöydällä oli kilokankaiden hinnoittelu kesken... No pari kangastahan siitä mukaan lähti. Tässä yksi niistä. Visio tuli niin kirkkaana heti, ettei tätä voinut sinne jättää :) Ihanan värikästä viskoositrikoota. Kaavan pohjana on käytetty yhtä uuden ottobren paitaa, mutta sitä on muokattu niin paljon ettei yhteistä taida olla kuin n. 10cm sivusaumaa... Eli lepakkohihat kyynärpäähän asti, venepääntie ja pituus lantiolle. Koko noin 36/s. Ja sitten se kesä seuraavaksi, kiitos :)


Käytän paljon resorikanttia kun peitetikkikoneella nauhankääntäjän avulla kanttailen paitoja ja bodeja. Leikkaan sitä aina valmiiksi laatikkoon, sieltä voi tarpeen mukaan vaan ottaa haluamansa väristä kanttia. Leikkaan kantin putkelta aavistuksen vinoon ja monesti kysytään miten se tapahtuu. Hyvin yksinkertaista, nappasin muutaman kuvan kun päivällä resoria leikkelin. Toivottavasti näistä on jollekkin jotain iloa :)
 
 

Tässä siis työvälineet, pyöröleikkuri, alusta ja tavallinen pieni kolmioviivain. Pieni viivain toimii omassa käytössä parhaiten. Ostin leikkurin kanssa isommankin viivaimen, mutta se on kömpelö käyttää. Toimii ehkä tilkkutöissä, mutta ei mielestäni tässä. Mutta makuasia :)

 

Leikkaan resorin ns. putken sisäpuolelta. Resoria lähdetään leikkaamaan aavistuksen vinoon viivaimen osoittamalla tavalla. Voi olla tarpeen suoristaa resorin reuna ensin.

 

Reilun kierroksen jälkeen kantin leveys alkaa olla tavoiteltu n. 32mm. Tässä kohtaa pätkäisen liian kapean hännän poikki ja jatkan oikean levyisen kantin leikkuuta.

 

Eikä aikaakaan kun 0,5m resoriputkea on leikattu ja kierretty kerälle. Kerästä kannattaa tehdä löysä, ettei resori ole venyneenä. Ostan vähintään 0,5m resoria/väri, käytetympiä tietty enemmänkin. Kanttia leikkaan noin puolet tästä määrästä ja lopun jätän lahje-ja vyötäröresori tarpeisiin.

Koska blogin kävijämittari pyörähti viime postauksen myötä ihan uusille tuhansille, lupaan järjestää pienen arvonnan kun lukijamäärä saavuttaa 50 rekisteröitynyttä. Toivottavasti se tapahtuu ennen kesää, koska minulla on kesäisiä suunnitelmia arvonnan palkinnon suhteen :D



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Peitetikkikoneen testailua ja kaavojen pienentelyä

Kaivoin kasan ilmaisia/puoli-ilmaisia interlockeja aikeinani tehdä muutamat testibodyt peitetikkikoneen nauhankääntäjää apuna käyttäen. No enhän jaksanut leikata (suht mitäänsanomattomia) kankaita kuin yhden setin verran :D Kantiksi valitsin resorin periaatteella "se mitä ei ole käytetty ollenkaan". Yllättäen värit kävi ihan kivasti yhteen ja vielä yllättävämpää oli todeta, että varastoistani löytyi juuri resorin väriset KAM-nepparit... Resorikantti jäi sitten kuitenkin vähän kiristelemään, vaikka muka testisuikaleet meni kiemurtelematta... No ihan hyvä tuli testiversioksi :) Vielä pitää testata toinen body (toisesta mitäänsanomattomuudesta :D) ja virittää kääntäjä kääntämään kantti vain kolminkerroin.
Kaavat kietaisubodyyn ja puolipotkareihin löytyi SKL 4/06, bodystä hieman muokkasin kaaria kun oli ruman jyrkkiä, ja aika haasteellisia myös resorikanttausta ajatellen.

Sain vähän aikaa sitten postia eräältä blogissani vierailleelta ihmiseltä, joka kyseli kaavojen muokkauksista. Olen siis täällä esitellyt joitan tekeleitäni, joihin olen muokannut mallia tai pienentänyt kaavaa. Piirtelin tänään kaavoja tulevia ompeluksia varten ja erästä kaavaa jouduin pienentämään yhden koon verran. Nappasin kuvan, josta ilmenee periaate jolla kaavoja voi suurentaa tai pienentää useammankin koon verran.
Kyseessä on siis raglanhiha ja lyijykynällä olen tehnyt kaava-arkille merkintöjä. Tässä pienensin vain yhden koon, mutta samalla periaatteella tietysti voisi pienentää useammankin koon. Eli piirretään vain kaavan kaikkien kokojen kulmien kautta viivat, mitataan eri kokojen väliin jäävä mitta ja viedään se samalla viivalla alaspäin. Siten saadaan pienemmän koon kulmapiste. Näitä poikkiviivoja voi tehdä niin paljon kun kokee tarpeelliseksi muuallekin kuin vain kulmiin. Merkit kannattaa siirtää myös samalla periaatteella, kuvassa on piirretty viiva myös olkamerkkien kautta. Oikeasti en piirrä näitä merkintöjä kaava-arkille, vaan kaavapaperille samalla kun piirrän kaavan.
Kaavojen pienentämisessä ja suurentamisessa kannattaa myös huomioda vaatteen malli ja väljyydet. Pienten lasten vaatteissa on yleensä enemmän väljyyttä kuin isompien lasten, samoin mittasuhteet muuttuu kun ihminen kasvaa.
Oliko tästä hyötyä? Minkälaisia kaavan muokkauksia haluaisitte nähdä?