Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuorrutteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuorrutteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. elokuuta 2016

Mirror Glaze

Muistan kun eräässä leivontalehden kannessa oli todella kaunis puolipallo leivos joka kiilti kauniisti ja siinä oli hieno marmonimainen kuvio pinnassa. Mietin miten tämä on tehty ja asia jäi kauan kalvamaan mieltä. Näin myös ulkomaisilla sivuilla ja kilpailuissa kauniita super kiiltäviä kakkujen pintoja. Asia jäi mysteeriksi. Kunnes nettiin alkoi tulvia kuvia kauniisti kiiltelevistä kakkupinnoista ihan kotikondiittorien tekemänä! Asia kiinnosti tietysti heti. Mirror glaze on Suomessa aika uusi tuttavuus eikä varmastikaan moni leipomo vielä tekniikkaa käytä. Tosin kylmä-ja kuuma hyytelöllä pääsee lähelle. Kakuista saa uskomattoman kiiltäviä ja pinnoiltaan mitä mielikuvituksellisempia. Ohjeitä tekniikkaan löytyy useita. Kokeilin Pikku murusen ohjettä täältä. Menin mutu tuntumalla, koska patterit oli päässy lämpömittarista loppumaan. Aluksi kuorrute oli aivan liian vetelää ja jäähdytin sitä lisää joilloin sitä jäi jonkun verran pintaankin. Kovin tyytyväinen en tähän pintaan ole, mutta yritän uudestaan. Ja leivoksethan maistui mainioilta. Varsinaista ohjetta minulla ei ole leivoksiin. Kakusta jäi hedelmätäytettä yli joten tein niistä leivoksia ja painoin jaffakeksin pohjaksi.







Ohjeista vielä. Moneen ohjeeseen tulee kondensoitua maitoa. Se on harmi, koska sitä ei saa laktoosittomana.
Tämä tekniikka antaa niin paljon koristelumahdollisuuksia joten tämä ei jää tähän! Luulempa, että niitä näkyy tänä vuonna blogissa vielä useampia!



Ohjeita mirror glazen tekoon:


http://www.dansukker.fi/fi/resepteja/mirror-glaze-eli-peilikuorrute.aspx


http://kakkumonsterinkakut.blogspot.fi/2016/04/peilikirkas-kuorrute-mirror-glaze.html


http://ebetys.blogspot.fi/2016/05/entremet-kakku-ja-erilaisia.html


http://confetinreseptit.blogspot.fi/2016/08/mirror-glaze-eli-peilikiille.html


http://pahakakku.blogspot.fi/2014/12/kaakaokiille.html

tiistai 28. huhtikuuta 2015

donitsien kuorrutteet

Tässä kaksi ihanaa kuorrutetta donitseille...niille uunissa paistettaville tai öljyssä kypsennetyille :)










Suklaa-kinuskikuorrute:

2 dl sokeria
3/4 dl vettä
1 dl kuohukermaa
40g tummaa/valkosuklaata

laita vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna hiljalleen kunnes seos muuttuu kullanruskeaksi. Ota pois hellalta ja kaada sekaan kerma. Sekoittele tasaiseksi. Lisää suklaa ja anna sulaa sekaan. Sekoita uudelleen  tasaiseksi. Jäähdytä hieman ja kasta donitsi kuorrutteeseen.







Limesokeri

1 limen kuori raastettuna
1 1/2 dl sokeria (erikoishieno)

Raasta limen kuori. Lisää sekaan sokeri. Pyöräytä tehosekoittimessa tai vastaavassa tasaiseksi.

Ja täältä löytyy resepti uunissa paistettaviin donitseihin :)



maanantai 24. syyskuuta 2012

Kinuskikuorrutus

Lempikakun kinuski kuorrutus
(2 munan kakkuun) Suurenna tarvittaessa
2 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
1 tl voita
mausteeksi vanilliinisokeria
- mittaa sokerit ja kerma kattilaan. Anna kiehua kunnes seos paksunee. Kinuski on valmista
kun vesilasiin pudotettu tippa pysyy koossa. Lisää lopuksi voi.