USVAA PUTKEEN

Taas on syksyä puristettu menemään, niin ettei tänne blogeihin meinaa enää ehtiä. Graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opinnot vievät ja minä vikisen ja tuntuu, että kynäkin on jo tylstynyt, orientoidessani itseäni herkemmäksi kuvalle. Olen aina ollut kirjallinen ihminen, onko tämä takinkääntö?

Ei. Olen aina ollut myös visualisti ja harrastanut ja kokeillut kuvantekemistä aiemmin monin eri tavoin. Muistin vasta juuri äskettäin, että ensimmäinen ammatti, jota hain opiskelemaan, oli valokuvaaja. Mutta koska pääsin vain varasijalle, päädyin lopulta mutkien kautta opiskelemaan elokuvaa. Ja niinpä omien kuvien tuottaminen vaihtui liikkuvan kuvan opiskeluun ja tekemiseen. Joiden tekemisessä lopulta kiehtoi kuitenkin eniten se toinen rakkauteni, kirjoittaminen, käsikirjoittamisen muodossa. 

Mutta jotenkin vuodet kotona lasten kanssa, mahdollistivat taas enemmän visuaalisen puolen ruokkimista kuin sukeltamista tekstistä nauttimiseen. Ehkä tämä uuden alan opiskelu on sivu-askel takaisin tuolle kuvan polulle. Jolla yritän nyt ahmimalla oppia uutta. Kuolaan taidehistorian luennoille pääsyä ja yritän sovitella työväenopiston kursseja monimuoto-opintojeni sekaan. Samaan aikaan haen oppisopimuspaikkaa ja käytän alkuyön tuntini verkkotutoriaaleihin.      

Ja kuvaan. Mieluiten ihmisiä, paljon luontoa, joskus vielä kotiakin. 

Tässä siis muutama kuva eräältä sumuiselta syyspäivältä jo jokin aika sitten.  

Ja sainhan minä talonkin maalattua kuluneena kesänä! Melkein yksin, sillä mies ahkeroi sisätiloissa. Pojankoltiainen on joutunut tulemaan siis tänne saakka ilman ikiomaa huonetta, joka kohta vinttiin valmistuu. Mutta on siinä ollut tekemistäkin. O on nakertanut sitä jo kuukausi kaupalla, koska remontti yläkertaan on taas ollut perusteellinen. Sivuvintit on avattu ja eristetty, uudelle pienelle vessallekin sinne saatu kolo, säilytystilaa tehty ja yritetty vielä kunnioittaa hieman talon alkuperääkin materiaaleissa.   

Alkuperästä puheenollen, olen joskus maininnut, kuinka tätä taloa on laajennettu muutamalla eri vuosikymmenellä ja kuinka kokonaisuuden yhtenäistäminen on tuntunut minusta välillä hankalalta. Mutta en olisi uskonut, kuinka paljon talon väri voisi saada aikaan! Yläkuvassa näkyvä 60-luvulla tehty olohuonesiipi on ollut mielestäni jotenkin ankea ja epäesteettinen, mutta nyt takaisin valkaistuna, muuttui se silmissäni oikeaksi osaksi muuta taloa, eikä näytä enää ollenkaan hassummalta! 

      Pikkuveranta siinä edessä nyt ei ole kovin laitettu vielä (ja kuvassa jo riisutussa asussaan), silläpä isommalla remontilla ehdimme tähän päähän taloa vasta joskus muutaman vuoden päästä. Mutta tuohon osuu silti ihanasti aurinko iltapäiväkahvin aikaan viiden maissa ja rottinkikeinussa silmät tuolloin kiinni laittaessaan, pääsee nopeasti kauas.  

Sisäkukatkin viihtyivät ulkona kesällä niin, että juoru voimistui ihaniin väreihin! 

Tuona usvaisena päivänä kun tyttöjen kanssa pihassa olimme, tulin kamera kaulassa eteiseen vaihtamaan Inkerille kuivia sormikkaita. Valo tuli niin kauniisti eteisen vieressä olevaan, aamuasuun jääneeseen makuuhuoneen, että käänsin kamerani sinnekin. Rakastan valoa, luonnonvaloa, ja koen sen lähestulkoon kauniin kuvan elinehtona. Silläpä seuraan ja etsin sitä nykyään lakkaamatta. Ja siinä luonnon langettamassa valossa jopa petaamaton sänky, voi näyttäytyä viehättävänä usvaisen päivän astuessa ikkunasta.     

Tuo pieni sänky, on vielä hetken on kiinni omassani. Mutta kohta, kun esikoinen muuttaa siis yhteisestä lastenhuoneesta omaan huoneeseensa yläkertaan, pyörähtävät nukkumajärjestelyt (niin kuin muutama muukin huonekalu ja asia) taas jonkin kierroksen eteenpäin. Saa nähdä miten meidän käy. Yritän laittaa asumiskuulumisia taas joskus.

Karo-Liina

LIBERTY OF LONDON - ENGLANNIN MARIMEKKO

Olimme taannoisella pikamatkallamme vain kaksi vuorokautta eli perillä vain yhden kokonaisen päivän. Tuon päivän ja koko matkan the Thing, oli käydä teatterissa, O kaipasi virikkeitä. Sitä ennen meillä oli siis puoli päivää aikaa käydä jossain. Olin ajatellut Camden Townin tai Portobello Roadin markkinoita mutta juuri ennen sinne lähtöämme päätin vaihtaa kohteen johonkin erikoisempaan, kirpputoreja kun tulee kierrettyä kotopuolessakin. Ja niinpä lähdimme...tavarataloon! (Juu-u, kaupoissa tulee arkena käytyä mutta oikein isossa tavaratalossa nykyisellään tuolla keskustassa todella harvoin.) Mutta Lontoossahan tavarataloja on! Tosin mielessäni oli jo yksi tietty, nimittäin legendaarinen, ihana Liberty.

Liberty on jo 1875 perustettu kodintavaroihin keskittynyt tavaratalo, joka on alkuajoista lähtien panostanut myös hieman erikoisempaan esineistöön, tuolloin hyvinkin eksoottisista maailmankolkista, kuten Aasiasta, tuotuihin koriste-esineisiin, taiteeseen ja kankaisiin mutta ennen kaikkea Liberty on lopulta tullut tunnetuksi omista kuoseistaan ja kangastuotannostaan. Jossain vaiheessa Liberty oli lähtenyt haastamaan jopa Pariisin muotitaloja omalla vaatemallistollaan mutta nykyisellään sekä vaate- että sisustuskankaat ovat kaupan vakiintunutta ydinosaamista. Kuuluisat designerit (muinoin myös hra William Morris) saavat toteuttaa yleensä kukkakuoseja talolle mutta vuosittain tuotantoon otetaan myös muutamia vanhoja malleja. Muistuttaa siis kotoista Marimekkoamme.

Rakennus itsessään oli ihana, vanha hirsirakenteinen tiilitalo. Ja myös sisältäkin, se todellakin oli vanha, totta kai kauniisti kunnostettu. Kerroksia oli 4 tai 5 mutta niiden välillä kuljettiin kapeissa puuportaitakoissa. Lattiat olivat kauttaaltaan leveää lankkua ja narisivat ihanasti.

Kuvattavaa olisi ollut paljon, itse talossa ja tarjonnassa mutta en tiedä olisiko tuolla saanut kuvata. Älkää kertoko niille mutta räpsäisinpä puhelimella silti muutaman muiston.

Libertyn kukkakuosit ovat kuuluisia ja lähinnä niiden perässä, noin itseäni inspiroivan graafisen suunnittelun näkökulmasta, tuonne erityisesti halusinkin mennä. Pääkallopaikalla, talon keskiosan kangasosastolla, en tohtinut kangaspakkoja kuvailla mutta kodintarvikeosastolle oli tehty ajankohtaisista kuoseista paperikoristeita.

joo tuollainen takkakin siellä oli!

Kuosien lisäksi ihmeellinen oli vuosittain yläkerrokseen pystytettävä joulukoristeosasto. Lasikoristeita ja kuusenpalloja, jokaisessa mahdollisessa värissä ja muodossa, kimalteella ja ilman. Ja koskapa lapsoset eivät oikeasti mitään tarvinneet ja joulukin on ovella, ostin heille tuliaisiksi yhden joulukoristeen jokaiselle. Epärealistisen romanttinen haaveeni on, että nuo nostalgiset koristeet säilyisivät heillä koko ikänsä ja että joskus aikuisena huokaillen katsoisivat ja muistaisivat äitinsä ostaneen sen heille Englannista...Oh well, nykyaikana tuota tavaraa vaan tuppaa kertymään jo lapsillekin niin paljon, että niihin liittyvät tunnearvot voivat olla harvinaisempia...

Ja lankesin ostamaan pari lasikoristetta itsellenikin. Olen saanut tädiltäni joskus pienen lasisen pöllön enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa sille pari kaveria, sillä tuolla niitä oli, erilaisia lintuja ja muitakin eläimiä vaikka kuinka. Niinpä tarjonta loi kysyntää, ja vaikka en tiedä kuinka noita saa Suomesta, päätin alkaa kerätä itselleni joko lintuparvea tai joukkoa metsäneläimiä, kumpia nyt sattuu vastaan tulemaan, noina suloisina lasikoristeina. 

Kerääkö kukaan teistä jotain jouluun liittyvää?

LONTOON JOULU...

...oli yhtä säihkettä! Kävimme viime viikolla O:n kanssa pikapyrähdyksellä kaksin todistamassa, että Oxford Street oli puettu epäilemättä kimaltavimpaan iltapukuunsa, niin uskomatonta juhlavalaistusta saimme ihailla rakennuksesta toisensa jälkeen. 

Suurimpina ja kauneimpina hohtivat isoimpien tavaratalojen jouluikkunat. Selfridge oli muuttunut Elfridgeksi ja tavaratalon ainakin tusinan verran näyteikkunoita oli puettu saduiksi, Hannusta ja Kertusta Ruususeen, glitteriin puvustettuna ja lavastettuna.

Niitä ihmetellessäni, ihaili lavastaja ennemminkin naapuritalo Marks&Spencerin panostusta megalomaaniseen videoseinään, jossa kuva vaihtui koko ajan muutaman sekunnin välein...

Mutta hei, emme me glamourille hanttiin laittaneet! Visiitti oli niin lyhyt, että noista parista aikuisten vuorokaudesta täytyi ottaa taas kaikki nautinto irti. Niinpä säihke antoi satumaisen silauksen matkan muille nautinnoille, hyville ruoille ja viineille, Savoy-teatterin aukottoman ammattitaitoiselle musikaalille ja Sohon kaduilla ihastelluille vanhoille rakennuksille niin, että nyt koko matka tuntuu kuin nopeasti viuhahtaneelta kimmeltävältä unelta...

TAPETTITEHDAS JA TAPETTI-DIY

Sisko perheineen on asustanut nyt pari vuotta vanhassa pappilassa etelä-Pirkanmaalla Akaassa. Talo oli perusremontoitu heidän muuttaessaan siihen eli akuutteja remonttitarpeita ei ollut. Nyt kun perhe on kasvanut ja huoneiden käyttötarpeet muuttuvat, on ilmennyt pientä muutostarvetta (lue: uuden tapetin tarvetta) parissa huoneessa. Ja koskapa heidän naapurikunnassaan sattuu olemaan maamme perinteikkäin tapettitehdas, lähdimme ajelulle Toijalaan.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola sijaitsee kunnoltaan jo melko vaatimattoman näköisissä rakennuksissa mutta samojen työmenetelmien käyttäminen ja tapettimallien valmistaminen läpi viime vuosikymmenien, on hatunnoston arvoinen asia. Onneksi maastamme on löytynyt koko ajan sen verran kotimaisuutta arvostavia tapetoijia, että tämä tehdas on pysynyt hengissä. Jotkin telat kuulemma ovat jo niin huonossa kunnossa, että malleja jää jo sen takia pikku hiljaa tuotannosta mutta suosituimmista malleista telat pyritään rakentamaan uudestaan.

Ja pienessä tehtaanmyymälässä oli kyllä mitä parhain palvelu. Tarvitsin itsekin pari rullaa vielä Kukkaruutu-tapettia, joka portaikosta oli jäänyt uupumaan mutta kauhukseni huomasin etukäteen tehtaan sivuilta, että sitä ei sieltä enää löytynyt! Olin siis soittanut sinne etukäteen ja hirveällä tuurilla, sitä löytyi jostain juuri tuo pari rullaa, joiden laadusta ei tosin ollut tietoa. Olivat kuitenkin ystävällisesti toimittaneet nuo rullat etukäteen myymälään ja aukaistuamme hieman ritisevät rullat, sain huokaista helpostuksesta ja ostaa nuo viimeiset rullat ale-hintaan. Vanhaa painosta siis taisivat olla mutta priiman näköistä silti. Siskolle jaksoi myyjä etsiä ja esitellä kertaustyylisiä ja punertavia tapetteja, joista sitten lupasi vielä toimittaa mallikappaleet perään.

Itseäkin alkoi kyllä himottaa muutama tapetti mutta olemme päättäneet ensin maalata seuraavaksi valmistuvan huoneen. Käyttötarkoitus kun tulee kai muuttumaan seuraavien vuosien aikana kun uusia  huoneita saadaan remontoitua ja käyttöön, lapset alkavat tarvita pikkuhiljaa omia huoneita ja niiden tieltä me taidamme makuuhuonettamme aina johonkin suuntaan siirtää. Eli tapetointia kannattaa ajatella vasta kun huoneen lopullinen funktio selviää...

Tosin, nolottaa myöntää mutta haluaisin hirveästi kyllä vaihtaa tämän meidän keskihuoneen tapetin! Jopa niin, että olen jo meinannut pariin otteeseen repiä taiteilijamallin pois niiltä sijoiltaan. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö on hirveän kaunis tapetti mutta sittenkin jotenkin liian leimallinen makuuni.

Olen myös yksityiskohtien ihminen ja kaipaan koko ajan lisää seinäpinta-alaa tauluille, koti-artistien ja muidenkin. Näin vahva tapetti syö taiteen ilmatilaa ja haluaisinkin seinät tyhjiksi, että voisin täyttää ne uudelleen. Siis eritavalla.
          Eikä tämä tapetti edes lopulta olekaan se sopivan sävyinen siirtymä keittiöstä olohuoneeseen. Välttelen kuvaamasta tuota mainittua näkymää, koska olohuone on vielä remontoimatta. Kuvittelin kolme vuotta sitten olohuoneestakin tulevan joskus viileiden värien sävyttämä -  tämä lähtökohta on aiemmin esittelemistäni suvussa kulkeneista öljyväritöistä peräisin, ne kun ovat kaikki siniharmaan sävyisiä. No, tämä tapetti on kuitenkin liian vaaleansininen eikä harmaa, sopiakseen olohuoneen murrettuihin väreihin. Oliko jo perusteluja sikseen? On niin ärsyttävää myöntää erehtyneensä mutta kauniisiin seinäpapereihin on niin helppo retkahtaa, eikö?  ...Eli ihana olisi myös vetäistä tähän jokin vahva William Morris tai Lim & Handtryckin kokoelmista olen myös kertaalleen löytänyt täydellisen tapetin tähän! Mutta O on jo kieltäytynyt tämän huoneen uudelleentapetoinnista, joten en tiedä milloin sellaista oikeasti on luvassa. Ja siksipä pidinkin siis järjen kädessä tapettitehtaalla, enkä ottanut tähän uutta tapettia vaikka mieli teki. Seuraavalla kierroksellä nimittäin täytyy jo osua oikeaan ja harkita seinäkauneutta vielä pidempään...

Mutta tapetinrakastajille diy-vinkiksi: tehtaanmyymälässä myytiin myös pieniä eriä askarteluun ja mikäpä sen sopivampi kohde kauniille tapeteille kuin pimeää aikaa valaisevat valot! Ihanat eikö? Olisivat aika hauska pikkujoululahjakin!

ULKOREMONTTEERAUSTA

Kuten sanottua, kun O palasi vahvuuteen, alkoi täällä pitkästä aikaa tapahtua, mukavia pikku kunnostustöitä, joita emäntä oli sillä silmällä katsellut koko kesän. Ja koskapa syys oli pitkään niin ihanan lämmin ja aurinkoinen, kelpasi pihalla puuhailla. Tällaisia siellä siis saatiin tänä syksynä vielä aikaan:

Maalausta. Kuten olette varmasti huomanneet, taloamme maalataan vähän sieltä sun täältä. Vielä ensi kesään asumme siis sinivalkoisessa talossa- kuinka isänmaallista! Noh, taloa on maalattu siis hieman sieltä minne on ehditty ja mistä on ollut pakko tms. Tänä syksynä syntyivät isännän kädestä vuorilaudat muutamiin uusiin ikkunoihin, jotka maalasin. Toisella puolen taloa niitäkään ei vielä ole, eikä myöskään ihan kaikkia ikkunoita ole vaihdettu. Äkkiseltään voisi kuvitella, että täällä tehdään näitä hommia ihan fiilispohjalta ja mielivaltaisessa järjestyksessä. Mutta ei, kyllä joka kohdalle on joku oma perustelunsa, mm. ikkunoita on tilattu pikkuhiljaa tai fyrkkaa uupuu välillä tai ihan vaan se, että ukko on työmatkoillaan. Ja jotain nurkkaa remontoidaankin yhtäkkiä enemmän, kun se liittyy johonkin seuraavaan työvaiheeseen. Kuten esim. sähkötyöt, koska sähköjäkin vaihdetaan pikkuhiljaa koko talossa. No mutta, vähän on taas maalattukin, nimittäin kuun alkupuolella maalailin siis näitä vuorilautoja, ikkunoiden lisäksi uuden ulko-oven sellaiset.

Uuden verannan yhteydessä jouduimme uusimaan myös ulkovalaistuksen. Löysin nämä mielestäni hyvän malliset ja sopusuhtaiset tallivalot eräästä verkkokaupasta (jossa ne maksoivat n. kymmenesosan samanlaisten domus classican valaisimiin verrattuna.) Valitettavasti valaisimia oli enää vain valkoisina, joten maalasimme ne itse mustiksi.

Siellä ne nyt nököttävät seinällä. Kuvassa näkyy myös kauniisti talomme kaksi väriä, sekä uudet ulko-ovet (sekä remonttiroipetta). Ovet O asensi jo elokuussa ja vaikka alkuun massiivisilta näyttivätkin, olemme niihin olleet hyvin tyytyväisiä. Tässä myös tuo aiemmin tekemämme liuskekivialue kuivuneena ja käytössä.

Tässä verannan päädyssä toinen ulkovalo. Verannan ensi kesän (kevään!) puhteiksi jäivät ala-osan ristikkorimoitus, (johon aion kasvattaa tuuhoisan köynnöskasvuston runsaine kärhönkukintoineen) sekä metallikaiteet, koskapa nekin O hitsaa itse. Päädyimme metallikaiteisiin siksi, että yhteys vehreään puutarhaan olisi mahdollisimman esteetön, ja ohuet, hieman kiemuraiset rautakaiteet eivät pysäytä katsetta itseensä kuten puiset maalatut ja jykevämmät tekisivät. Avoverannan on tarkoitus olla mahdollisimman orgaaninen osa ulkotilaa eli mieluiten sellainen suojaisa kesäolohuone ja 

-ruokahuone, jollaiseksi se jo osoittautuikin.  

huomaathan potkukelkan nurmikolla!

Maalausflow oli päällä ja koska mustaa maalia jäi, sutaisin sillä samalla pienen rottinkisohvan, joka oli säistä hieman itseensä jo ottanut. Nyt pikkuruinen jaksaa taas olla takapuoliemme alla ensi kesänä (ja nyt talvella ehkä olohuoneessakin).

Pesin saunan nurkalla myös tämän pikku lipaston, jonka loppusijoituspaikan näette ehkä myöhemmin. Maalipinnat ovat hieman rennolla ranteella vedellyt ja moni niistä vielä lähtemäänkin päin (huomaa myös neonkeltainen maalikerros, what?!) mutta nyt ei ollut aikaa niiden poistoon, lipastolla oli kiire käytöön, nimittäin työ- ja opiskeluhuoneeseeni. Mutta nyt kalu olkoon näin shabby chicciä ja wabi sabia...

ja talon numerolaattaakin täytyy siirtää, homma vielä prosessissa. Tämä tulee nyt seinältä porttiin ja seinälle on hommattu uudet selvemmät numerot, jotka on helpompi erottaa kauempaakin.

Että mm. tällaisia. Se on aina kiva välillä katsoa taaksepäin ja huomata, että edistystäkin tapahtuu. Ja

laittaa hommat näin ylös omaa pahaa päivää varten. Eli ehkä juuri talvea, jolloin remontit seisovat. Vaikka onpa talven aikana tarkoitus purkaa yläkerran toinen huone ja jopa aloittaa hiljaksiin sen laitto. Lapset nimittäin kinuavat jo säännöllisesti omia huoneita...

Tässä kuvassa nojailee koristeikkuna, jonka aion verannan seinälle, josta laitetaan yksi tarpeeton uudisikkuna umpeen.

Muut hommat pihalla taitaa tältä vuodelta olla tehtynä, lukuunottamatta omenasavottaa ja luumujenkeräilyä. Ehkä siinä samassa hieman haravoidaan ja levitellään soraa polunpohjaksi. Eli eipä nuo hommat tekeviltä lopu. Mutta ihana on laskeutua syksyn hämäräänkin ja katsoa lopulta kuinka talvi peittelee pihan ja sen puuhat. 

Levollista syksyä ystävät!

KUISTILTA VAI VERANNALTA?

Puhuin alkukesästä kuistipostauksesta. Tämä on nyt se. 

Remonteissamme eli talon "takaisinvanhennuksessa" on keskitytty tähän saakka vain sisätiloihin, enkä pääsuunnittelijana ollut antanut kuistille vielä kovinkaan paljoa sijaa ajatuksissani. Mutta keväällä alettuani perehtymään asiaan, huomasin, että se onkin talon ulkoisessa ilmeessä melko määrittävässä osassa. Oli tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. 

Kuistin, kuten kaiken, voi tehdä hyvin tai huonosti. Jokin pieni asia, väärin valittu yksityiskohta, mittasuhde ym. voi paljastaa yllättävän paljon. Niin kuin kaikessa, yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden. Ja silti, aina joutuu tekemään kompromissejakin. Visuaalisessa mielessä, ne ovat usein masentavia. Suurin myönnytys tässä remontissa tehtiin siinä, ettei koko rakennelmaa alettu valamaan betonista ja päälystämään liuskekivillä (kuten toisen puolen pikkuterassin portaat). Sellainen nimittäin unelmieni huvilaan sopisi. Mutta homma olisi ollut kallis ja työläs ja lopputulos ehkä kylmä? Ja koskapa talon isäntä on yhdeltä ammatiltaan kirvesmies, päädyimme tekemään verannan puusta. Sen pahempiin kompromisseihin emme ole joutuneet ja uudesta avokuistista tulee ihana! (niin sitten ensi kesänä kun valmistuu...)

Mutta rakenneratkaisujen lisäksi ulkotilojakin voi ja täytyy myös sisustaa (ulkoistaa?), eli miettiä värejä, materiaaleja, valaistusta ym.. Mm. Hans Mårtenssonin ja Teppo Korhosen "Kuistit ja verannat" on ollut mielenkiintoisena hakuteoksena. Tosin se, onko kuistilla ja verannalla mainittavampaa eroa, jäi minulle edelleen epäselväksi. Kirja luonnehtii edellisiä johdannossaan kuitenkin näin:

"Kuisti on rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta alkava yksi- tai useampikerroksinen katettu oveneteisrakennelma. Se ulkonee varsinaisesta rakennusrungosta ja on yleensä sitä kevytrakenteisempi. Kuistin seinitys voi vaihdella umpinaisesta hirsiseinästä umpilaudoituksen kautta avokuistien erilaisiin laudoista tai rimoista laadittuihin kaiteisiin, jopa täysin kaiteettomiin malleihin, joissa kuistin "seinälinja" rajautuu perustasta nouseviin katonkannatinpilareihin. Veranta-nimitystä käytetään yleensä syvyyttään huomattavasti leveämmistä avo- tai umpikuisteista." 

Mutta havaintoni mukaan, nuo kaksi sekoittuvat ihan iloisesti jo itse kirjassa ja sen kuvateksteissä. Mietimmekin, kummaksi uutta kesäolohuonettamme kutsuisimme? Ja koskapa se on syvyyttään leveämpi ja koska talossa on ennen muinoin ollut veranta, päätimme kutsua sitä verannaksi. 

  

Verannan rakenteet valmistuivat jo siis alkukesästä ja on täten ollut käytössäkin ruokailuhuoneena koko kesän mutta töiden viedessä miestä, jäivät verannan viimeistelyt näin pitkälle. Sainpahan taas kasvatettua nälkää ja nyt, kun O on palannut vahvuuteen, koitti aika kääriä hihat. 

Verantaa siis levennettiin niin, että siihen mahtui iso ruokapöytä. Kuvia tästä olettekin jo nähneet. Mutta uusi leveämpi veranta aiheutti työtä myös pihan puolelle - käynti ulko-ovelle täytyi muuttaa uuteen paikkaan. 

Tästä portaiden alta käännyttiin ennen oikealle, kohti pikkuporttia.

Mutta nyt tuo kapeaksi jäänyt väylä kulkee vieläpä suoraan räystään alla, ja siihen tippuvat myös lumet katolta. Tämä kaventunut kohta siis laitetaan umpeen, nyt noilla kivillä mutta ensi kesänä myös ehkä jollain pensaalla...

ja kulku ohjataan siis tänne päin ja kiertämään omenapuiden välistä. Tämän kesän aikana uuden polun reittiä tehtiin tasoittamalla polkua pienillä maansiirroilla, aloittelemalla uutta kukkapenkkiä sen reunustaksi ja tuomalla uuden polun päälle soraa. Mutta polku tullaan päälystämään: liuskekivillä, oh yes! Liuskekivet ovat kauniita, ikuisia ja luonnollisia sekä sopivat vanhaan ilmeeseen. Ne ovat myös saakelin kalliita. Siksipä tuo polkusetti jää ensi kesän panostukseksi. Mutta koska pihalla on jo liuskekivipolkuja, löytyi kiviä vähän sieltä sun täältä niin, että pystyimme tekemään "verannaneduskivetyksen" niistä. Ja vaikka polku saattaakin tulla ruohosaumoilla, päättelimme, että tämä portaille johtava pohja pitää olla jotain muuta kuin maa-ainesta. Näin sisälle tuleva rapa ehkä hieman vähenee...

Tässä kuvassa näkyy, että verannasta puuttuu vielä kaiteet ja ala-osan rimoitus.

Ensin toimme siis alle paljon soraa...

Sitten aloin palapelin kasaamiseen, joka olikin yllättävän hauskaa ja helppoa. 

Noh, myönnetään, on myös tapoja laittaa kivet vielä tiiviimmin ja etsiä vielä enemmän yhteensopivat palat. Usein nämä uudet liuskekivet ovat myös hiottu tasaisemmiksi ja niitä saa ohuempinakin, jolloin kasaamisesta tulee tarkempaa.

Nämä meidän tontilta keräämämme kivet olivat kuitenkin sen verran krouvimpaa materiaalia, että niitä ei olisi kovin helposti pystynyt muovailemaan eikä vaihtoehtojakaan paljon ollut - näiden jälkeen yli jäi alle kymmenen kiveä...

tässä kuvassa näkyvät pinottuna edelliset maanpeitteet eli nuo neliönmuotoiset betonilaatat. Säästyvät ehkäpä joskus toteutettavan grillikatoksen lattiaksi...

Sitten numeroin kivet liidulla.

...jotta niiden poisnostelu jotenkin järkeviin pinoihin olisi hieman helpompaa. Ja ennen kaikkea, että löytäisimme ne uudelleen kutakuinkin samoille paikoille. Tästä järjestyksestä otin sitten kuvan. (No joo, sade ehti pestä ensimmäiset numerot heti ne kirjoitettuani, poikanen kävi piirtämässä siinä välissä omaa versiotaan numerojärjestyksestä, tytöt katkoivat suurimman osan liituja tässä välissä piirtäessään niillä muihin kiviin mutta lopulta joku roti numerologiassani oli ja piti.)

nurkalla näkyy myös jo keväällä kaivetut uudet sadevesijärjestelmät, jotka johtavat veden pois talon nurkalta. Myös tällaisia asioita veranta-remonttiin liittyy. Ja kauniit vanhemman näköiset rännit eivät myöskään ole niitä halvimpia rännejä... 

Sitten nostelin kivet pois, O rullasi paikalle "pesukoneeksi" Inkerin ristimän betonimyllyn...

Soran päälle laitettiin raudoitusverkkoa, jolle sitten kaadettiin betoni. Siihen olikin sitten kiire alkaa asettelemaan kiviä, samaan muodostelmaan... 

Jostain kumman syystä, ne eivät kuitenkaan asettuneet ihan samalla tavalla kuin kuvassa, vaan saumat alkoivat kasvaa siitä pyritystä viidestä sentistä hieman isommiksi...

Mutta ei siitä nyt ihan huono tullut. Ja ottaen huomioon, että muurasin ja saumasin mitään ensimmäistä kertaa, annan itselleni arvosanan hyvä. Itse pidän noiden kivien ilmeestä niin, että sillä rakkaudella korjataan minun silmissäni pikkuviat. Tuota laatoitusta jatketaan sitten joskus tuonne takaoikealle päin, kun olohuone ja sitä myöten pikkupatio tulevat työn alle. 

Valmiin ja kuivuneen laatoituksen näette ehkä ensi kerralla...

Ja jos jollain on selvä näkemys kuistin ja verannan erosta, jakakoon tietonsa nyt, tai vaietkoon ikuisesti...