Kanelia laulaa ja tanssii ihan mahdottoman paljon. Joka päivä tulee pari uutta laulua, mistä hyvänsä käsilläolevasta aiheesta ja viime aikoina on jo muodostunut suorastaan iltarutiiniksi Kanen esitys päivällisen jälkeen, ennen iltapesuille menoa. Laulua, tanssia, sirkustelua tai jopa voimailua kuten tänään.
Tänään Kanelia kysyi autossa ensin, täytyykö kaikki ajatuksensa kertoa muille. Vastasin tietysti että ei, on ihan hyvä pitää jotain ajatuksia vain itselläänkin. No, jonkin aikaa tyttö mietti jotain ja sanoi sitten että "tiedäksä äiti mikä laulu tää on" ja lauloi sitten jollain selvittämättömällä kielellä laulun. Jouduin latteasti toteamaan etten tunnistanut laulua. Sitten hän suostui laulamaan sen myös suomeksi. "Kasvatin puun, se kasvoi pilviin asti, en tiedä, en tiedä miksi, mutta se muuttui piikkiseksi". Laulussa oli kaunis sävel ja selvästi ajatus. Niinkuin usein on. En tiedä polkaiseeko tyttö laulun aina tyhjästä mutta jos, ja kun niin ilmeisesti on, niin hän on kumman taitava siinä. Laulussa on aina juoni tai ajatus, joka etenee, usein loppusointuja ja sävel kuulostaa hämmästyttävän "aidolta" kertosäkeineen. Jopa rytmin ja volyymin vaihtelut ovat kovin professionaalin tuntuisia, jota ihmettelen siksi kovin, että meillä ei useinkaan ole radio tai televisio päällä niin, että lapset paljon "aikuisten musiikkia" olisivat kuulleet.
Laulut ovat hyvin usein herkkiä ja mollivoittoisia, joskus jopa virsimäisiä. Inkerin itkiessä vauvana, alkoi Kanelia usein spontaanisti lohduttamaan tätä laulumalla äidistä joka tulee pian. (Yhden hauskan pätkän muistan myös, kun K lauloi aivan pienelle siskolleen vauvasta, joka pitää käsiä nutturalla :D
(siis nyrkissä vielä koko ajan)).
Kanelialla on vahva mielikuvitus ja joskus laulutkin ovat kuin satuja, kuten erään illan tanssi-lauluesityksessä, joka kertoi kyynelehtivästä peikosta, kun hän kastui sateessa sienen alla. Sienessä kun oli reikiä mutta peikko keksi ratkaisuksi laittaa niihin sateenvarjot alapuolelta! Yritämme O:n kanssa pitää aina naaman peruslukemilla vaikka huvitus, liikutus ja ylpeys meinaavat puketa pintaan. Meidän tyttöjen äänetkin ovat alusta asti olleet kovat ja matalat, joten Kanelta lähtee säveletkin äänialalta, joka saisi Pariisin varpusenkin tutisemaan. Mutta auta armias jos esityksen aikana alkaa elehtimään, loppuu performanssi siihen paikkaan. Niinpä luomme tilaisuuden tullen vain toisiimme paljonpuhuvan katseen ja yritämme pitää hartiamme sisäisestä naurusta nytkähtelemättä.
Yritän aina silloin tällöin kuvata lauluja videolle mutta usein kameran läsnäolo vie parhaan luovuuden lauluista. Tänään laulaja huusi minut sisältä ulos kuuntelemaan laulua, jota lauloi samalla hämähäkkikeinussa hurjasti seisovillaan keinuen:
"Mun keinu lentää pilviin, pilvet ottaa vastaan, mun keinu osaa lentää, mä osaan lentää..."
Nyt kun mietin, on tytärtä nuo taivas ja lentämisajatukset kiinnostaneet oikeastaan eri muodoissaan aina - aiemmin hän mm. aikoi tulla "valettitanssijaksi", jotta voisi lentää kuin lintu (Pelikaanimies -elokuvassa balleriinat olivat kuin joutsenia eikä ihmisten ja lintujen raja muutenkaan ollut kovin selvä.)
Ja yläkerran asiat ovat Kaneliasta vähintäänkin mielenkiintoisia kun huutelee sinne joskus edesmenneille isovanhemmille (joita ei ole nähnytkään) ja haluaa lukea omaa "Jumalas-kirjaa", jonka sai srk:sta. Kirjassa lukee kuulemma mm., että Jumalas (luultavasti koska on myös JeesuS) asuu Suomessa.
Taiteelliset ihmisethän käsittelevät usein yhtä ja samaa tematiikkaa taiteessaan läpi elämänsä...
Mielenkiintoista jäädä seuraamaan oliko tuo ajatus tämän muusikon kohdalla kesätuulesta temmattu vai avain suurempaan ymmärtämykseen lapseni kohdalla.
Näihin kauniisiin ja hyviin asioihin tartuin kameran kanssa tällä viikolla:
Ja huomen aamulla tämä pesue, ihan O:n kanssa, suunnistaa kohti Tammisaarta ja Hankoa, nauttimaan viikonlopuksi helteisestä rannikosta, ah!
