Mitä tänään syötäisiin?

Tämänkertainen ainekirjoitushaaste oli niin vaikea, että myöhästyin kokonaisella päivällä!

Logo (C) Täti-ihminen Arjen takaa -blogista

"Laatiloo", huutaa kuopus, jos siltä kysytään, mitä syödään. Ja sen kanssa tietysti "keppussun". Meidän arkiruoka (ja vikonloppuruokakin luvattoman usein) on linjaa makaronilaatikkoa ja ketsuppi, eineksiä siis. Pinaattilätyt on kanssa pop, samoin karjalanpiirakat. Leipää ja jugurttia tulee myös välillä tarjottua ruokana.

Mies on sellainen fiilistelijäruoanlaittaja, kokkaa pitkään hauduttaen jne. Minä taas olen auttamattoman tumpelo keittiössä. En tiedä, onko syynä ainainen kärsimättömyyteni vai mikä, mutta jotenkin onnistun aina sössimään kokkaukset tavalla tai toisella. Olen tehnyt "hairy" pastaa ja rapeaa riisiä. Sämpylöitä, joista mies söi yhden silkasta tunnollisuudesta ja sisko ei saanut alas kuin puolikkaan. Lapset ovat luonnehtineet kokkauksiani muun muassa ilmaisulla "näyttää pelottavalta". Usein ruuan ulkonäkö kokkauksen valmistuttua yllättää kokkaajankin. Ei mene niin kuin Strömsössä meidän keittiössä, ei. :)

Yhdellä arkiviikolla onnistuin ruuanlaitossa. Se oli viikko, jona tilattiin ruuat kotiin Middagista. Olin kotona flunssassa ja hienot, pilaantuvat raaka-aineet sai aikaan kokkausstressin (!) ja kokkasin sitten hiki hatussa noin puolitoista tuntia per ateria. Ja ohjeet kyllä kait oli yksinkertaisia, mutta ei sellaisia heitä-tuorepasta-veteen-ja-avaa-tomaattikastikepurkki -yksinkertaisia. Mun kirjoissa kahden kattilan käyttäminen yhden aterian valmistamiseen lasketaan monimutkaiseksi. Soseuttimen (se puikula juttu, mikä sen nimi nyt on?) kaivaminen kaapista lasketaan jo gourmetkikkailuksi!

Kaikista vaikein asia ruuanlaitossa on kuitenkin kaupassa käymisen, syömisten suunnittelun ja kokkaamisen synkkaaminen. Siksipä meillä yleensä mennäänkin eineslinjalla. Mua lohduttaa tieto siitä, että äidin työkaverin lapsi eli pelkästään eineksillä, ja siitä tuli varsin fiksu ja filmaattinen aikuisena. Ehkä noi omatkaan ei mene ihan täysin pilalle. Niin ja esikoinen on ainakin yleensä syvän epäluuloinen, jos kokkaan, joten parempi ehkä näin! ;)

Minusta tulee isona

Minusta piti tulla isona kukkienhoitaja, laulaja tai salapoliisi. Tässä järjestyksessä. Kukkienhoitajaksi olisin todennäköisesti ollut liian kärsimätön, laulajaksi taas ei riittäisi ääni (enkä varmaan muutenkaan olisi ihan kotonani huomion keskipisteenä). Salapoliisimaista päättelyä sen sijaan tarvitsen nykyisessä ammatissani usein. En tosin vieläkään tiedä, tuleeko minusta isona nyt se mikä olen, vai jätänkö toimiston pölyt taakseni ja alan floristiksi, kuten megakökköinä toimistopäivinä tapaan ajatella.

Oli oikeastaan ihan sattumaa, että minusta tuli se, mikä nyt olen. Lukion jälkeen minusta piti tulla toimittaja. Tein alan opintoja ja työharjoittelua, mutta joku siinä toimittajuudessa kuitenkin tökki. Ehkä olin liian laiska tai introvertti lähtemään toimiston lämmöstä talviseen lumituiskuun ihmisiä haastattelemaan. Tykkäsin kyllä kirjoittaa, mutta en välttämättä niistä aiheista, mistä piti, enkä sillä vauhdilla kun haluttiin. Lisäksi mietin aina (liikaa!), tuliko jutusta haastateltavani näköinen vai olenko ymmärtänyt jonkun asian väärin ja antanut jostain ihmisestä ihan erilaisen kuvan, kuin se oikeasti on. (Ja kyllä, otan asiat toisinaan liian vakavasti!)

Toimittajakokeilun jälkeen menin ummikkona yliopistolle opiskelemaan alaa, josta en ihan kauheasti etukäteen tiennyt. Motiivi valmistua oli kova, ja yllätyksekseni ala tuntui mielenkiintoiselta. Menin töihin ja valmistuin. Koin monia floristipäiviä ja monia "WTF, missä se piilokamera on"-päiviä. Mutta pikkuhiljaa alun rimpuilun jälkeen olen nyt kohtuullisen varma siitä, että tämä on se "mun" ala. Olen ajatellut keskittyä työelämässä asioihin, jotka tuntuvat mielenkiintoisilta, titteleistä viis.

Seuraava "minusta tulee isona" tavoite liittyykin oikeastaan enemmän ikääntymiseen. Toivon, että minusta tulee joku päivä mummo. Ja että osaan leikkiä, kertoa satuja, heittäytyä ja tehdä hassuja juttuja vielä vanhanakin. Ja että teen asioita fiiliksellä, enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Ajattelin ruveta isona vähän höpsöksi ja onnelliseksi. Niin ja sitten kun lapset muuttavat omaan kotiin, ajattelin ottaa viisi koiraa. "Crazy dog lady", kuten mieheni asian ilmaisee.