”…kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan
elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa,
jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät
tulevasta vihasta” 1 Tess.1:9-10
Jeesuksen seuraajilla on erilaisia, kilpailevia
näkemyksiä Jeesuksen paluun yksityiskohdista. Tuleeko Jeesus vaivanajan
alussa, keskellä vai lopussa? Palaako hän ”kaksivaiheisesti” vai
”kertarysäyksellä”? Tuleeko hän salaa vai julkisesti? Erilaisilla
näkemyksillä on arvovaltaiset kannattajansa ja Raamattuun pohjautuvat
perustelunsa. Toiset perustelut ovat parempia toiset huonompia ja
kaikkiin näkemyksiin sisältyy vahvuuksia sekä heikkouksia, niin että
erilaisten näkemysten edustajat voivat esittää toinen toisilleen kiperiä
kysymyksiä vastattavaksi. Eskatologiaan liittyvät yksityiskohdat ovat
omalla paikallaan tärkeitä eikä niiden merkitystä ja pohtimisen
tärkeyttä sovi väheksyä. Minullakin on niistä käsitykseni.
Kuitenkin paras ja tärkein jää toisinaan hyvien ja sinänsä tärkeiden asioiden varjoon vieden koko huomion.
Viime lauantaina Ristitulta –lähetyksessä
juttelimme kollegani Petri Mäkilän kanssa Jeesuksen paluusta. Halusimme
korostaa monien eskatologisten kiistakysymysten keskellä Jeesuksen
paluuseen liittyvää toivoa, jolla Paavali kehottaa kristittyjä
lohduttamaan toisiaan (1 Tess. 4:18). Seuraavassa hiukan
jotain mitä itse halusin tuossakin lähetyksessä korostaa monien muiden
esille tulleiden asioiden lisäksi (halutessasi voit kuunnella koko
Ristitulta –lähetyksen tästä linkistä)
Jeesus tulee takaisin!
Hän tulee taivaasta s a m a l l a t a v a l l a kuin hänen n ä h t i i n taivaaseen menevän: pilvissä hän meni,
pilvissä Hän palaa (Apt. 1:9-11; 1 Tess. 4:17).
Hän ilmestyi ensimmäisen kerran sovittaakseen ja
poistaakseen ristin verellään kaikkien häneen uskovien synnit. Hän
ilmestyy toisen kerran ”pelastuksesi niille, jotka häntä odottavat”
(Hepr. 9:26, 28).
Tullessaan takaisin hän herättää kaikki
poisnukkuneet Jumalan pyhät kuolleista, antaa silmänräpäyksessä heille
samoin kuin elossa oleville pyhille uuden, katoamattoman, kuolemattoman
ja kirkastetun ylösnousemusruumiin ja tempaa heidät yhdessä yläilmoihin
luoksensa Jumalan pilvissä (1 Tess. 4:13-17; 1 Kor. 15:50-53).
Ja "niin me saamme aina olla Herran kanssa" (1
Tess. 4:17). Ei enää syöpähoitoja, ryppyvoiteita eikä
hammaslääkärikäyntejä. Ei kiusauksia, lankeemuksia ja kuumia parannuksen
kyyneleitä. Ei kuolemaa, kärsimystä eikä yksinäisyyttä.
Tulkoon sanontuksi, että en usko
mainitun tempauksen olevan mikään "ylöshypähdys" vain joitakin senttejä
maan pinnan yläpuolelle. Eksegeettisesti - kuten hienosti sanotaan -
Paavalin 1 Tess. 4 loppujakeiden taustalla on selviä kaikuja siitä mitä
Jeesukselle kerrotaan tapahtuneen Apt 1:9-11 jakeissa. Aivan niin kuin
Paavali johti Jeesuksen ylösnousemusruumiin luonteesta sen millainen
kristittyjen ylösnousemusruumis olisi (Fil. 3:21 / 1 Kor. 15:20), hän
saattoi johtaa siitä mitä Jeesukselle tapahtui sen mitä kristitylle
tulee tapahtumaan Hänen tullessaan takaisin.
Paavali kirjoittaa: "[J]os uskomme, että Jeesus on
kuollut ja noussut ylös, niin s a m o i n (kreik. οὕτως) on Jumala
Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan" (1
Tess. 4:14)
Niin kuin Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja Jumalan
pilvi vei hänet ylös taivaalle (Apt. 1:9, 11) samoin kristityt, jotka
ovat kuolleet, nousevat kuolleista ja viedään kirkastettuina Jumalan
pilvissä ylös taivaalle Herraa vastaan yhdessä elossa olevien pyhien
kanssa (1 Tess. 4:16-17).
Laskeutuuko Jeesus sitten pyhiensä kanssa
saman tien maan päälle, vai viekö heidät ensin kolmanteen taivaaseen
kanssaan kuin Elian tullakseen heidän kanssaan maan päälle jonkin ajan
kuluttua on jännittävä kysymys, mutta sille mitä seuraavaksi kirjoitan,
ei tällä yksityiskohdalla ole olennaista merkitystä.
Lue uudestaan blogin ingressissä
oleva lainaus Paavalin 1 kirjeestä tessalonikalaisille ja kysy itseltäsi
odotatko Jeesuksen paluuta? Kyse ei ole siitä minkä eskatologisen
mallin tapahtumajärjestyksen mukaisesti uskot lopun ajan tapahtumien
toteutuvan.
Salli minun kysyä sama kysymys
hieman toisella tavalla: Kun sinulla on todella vaikeaa elämässäsi etkä
näe toivoa tai ulospääsyä tilanteesta, kumpaa sinä odotat ja kummasta
ajatuksesta saat lohtua: Siitäkö, että pian pääset taivaaseen Jeesuksen
luokse, jossa huolet ovat ohitse? Vaiko siitä, että Jeesus on luvannut
tulla takaisin ja laittaa kaikki asiat jälleen kohdalleen?
Ei taivastoivossa ole mitään pahaa, mutta sen
suunta on uuden testamentin mukaan ensisijassa toinen kuin millaisena
nykykristityt sen ovat tottuneet ajattelemaan. .
Uudessa testamentissa kristillinen
toivo, ”pelastuksen toivo” kuten Paavali sitä kutsuu, ei ensi sijassa
rakentunut kuoleman ja sen jälkeisen elämän tuoman lohdun varaan. Vaikka
kristityt tiesivät kuoltuansa pääsevänsä Herran luokse ja se merkitsi
monin tavoin muutosta parempaa kuin nykyiset ahdistukset ja taistelut (2
Kor. 5:8; Fil. 1:20-23) ei kristillinen toivo ensi sijassa rakentunut
taivaaseen pääsyn varaan. He odottivat Herraa Jeesusta takaisin
taivaasta!
Toivon suunta ei ollut alhaalta ylös, täältä sinne, vaan ylhäältä alas, sieltä tänne.
Huomaa mitä Paavali alun
lainauksessa sanoo: ”…käännyitte … palvelemaan elävää ja totista Jumalaa
ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa”! Ei odottamaan pääsyä
taivaaseen, vaan sitä, että Poika tulee taivaista.
Filippiläiskirjeessä Paavali samoin kirjoittaa: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja s i e l t ä me
myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava
meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil.
3:20-21). Huomaa toivon suunta: Ei ”sinne, me myös odotamme pääsevämme
Herran Jeesuksen Kristuksen luo”, vaan sieltä me odotamme Herraa.
Kolossalaiskirjeessä: ”Olkoon mielenne siihen, mikä
ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette
kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan
ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:2-4).
Kristityt eivät odottaneet
kuolemaa, sillä hehän olivat jo "kuolleet". Sen sijaan he odottivat elämän
ilmestymistä, kun Herra Jeesus palaa takaisin.
Siinä missä monet nykyajan kristityt toivottavat
itselleen vaikeuksien keskellä kuolemaa kuin Elia, alkuseurakunta
toivotti itselleen elämää. Kuolemaahan ihminen toivoo, jos hän
vaikeuksien keskellä haikailee taivaaseen. Hän ei sano: Tule, Herra
Jeesus! Hän ei odota Jeesusta, vaan kuolemaa.
Ei ole vaikea ymmärtää, että
maailmassa on jotain pahasti pielessä. Näemme ympärillä jatkuvasti
hirvittävää kärsimystä ja tuskaa, sotia, nälänhätää, kulkutauteja,
luonnonmullistuksia, terroritekoja ym. Meissä helposti syntyy ajatus:
Kunpa jo pian pääsisin pois täältä Herran luo taivaaseen missä kaikki on
hyvin.
Uuden testamentin kristityt tajusivat yhtä lailla,
että tässä maailmassa eivät asiat ole kohdallaan ja siitä aiheutuu
heille ja kaikille ihmisille kärsimystä ja hätää. Mutta heidänn
odotuksensa oli toisensuuntainen. Kun he näkivät sotia, nälänhätää,
kulkutauteja, luonnonmullistuksia ym. he ajattelivat niin kuin Herra
Jeesus noihin asioihin viitatessaan oli neuvonut: Kunpa Herra Jeesus jo
pian tulisi takaisin taivaasta ja sitten kaikki on taas hyvin.
Pääkohta kaikessa edellä
kirjoittamassani on tämä: Meidän tulee palvella elävää ja totista
Jumalaa ja odottaa taivaista hänen Poikaansa, meidän Herraamme Jeesusta.
Siinä on kristillisen evankeliumin toivon ydin.
Jeesus tulee takaisin!