..alkaa tulla jotain näkyvääkin. Takapihan puolen väliräystäs on peltejä vaille valmis ja samoin etupuolen väliräystäs tämän illan jälkeen, ainakin uskoisin näin. Pojat ovat sitä vielä raksalla värkkäämässä. Kyllä talon ilme vain muuttuu edukseen kun paneelia ja koristeita tulee lisää. Tämän viikon torstaina kävi myös sähkömies asentamassa ensimmäisiä vedoksia taloon.
Autotallissakin on tapahtunut edistystä. Pojat olivat ahkeroineet cyprokit seiniin. Seuraavaksi olisi sitten koolausten vuoro ja sen perään olisi tiedossa panelointia. Jossain vaiheessa pitäisi pellitkin keretä autotalliin tilata/laittaa, samoin villat. Kun nämä on tehty, taitaa autotallin teko jäädä siihen. Väliseinät ym. "pienemmät" jutut tehdään sitten, kun talo on valmistunut. Tai ainakin tämmöinen on ajatus tällä hetkellä ;)
Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autotalli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autotalli. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 21. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Tilannekatsaus ja tunnustus
Kylläpäs tuo aika vain rientää, viime kirjoituksesta onkin jo tovi aikaa. Tosin eipä tässä parissa viikossa mitään ihmeitä ole tapahtunu. Vesisateita ollaan oltu karkuteillä ja silloin on vietetty laiskasti raksavaapata, osa aika tai siis suurin osa ajasta on mennyt tuumailuun ja kaiken semmoisen värkkäilyyn mikä ei oikeastaan näy missään. Sellaistakin ollaan saatu aikaiseksi mitä ei olisi tarvinnut. Odotellaankin nyt Harjakaisen tuomiota, että joudutaanko purku hommiin vai saako tehty työ jäädä, onneksi purettava alue on hyvin pieni, jos sellaiseen hommaan joudutaan. Mies oli tilannut autotalliin liian isot kattotuolit, joten niistäkin jouduttiin sahailemaan osia pois, jotta ne saataisiin kätevästi istumaan katolle. No kantapään kautta tässä projektissa näköjään mennään.. Onneksi autotalli on nyt kuitenkin edennyt aluskatevaiheeseen, joten jotain näkyvääkin on saatu aikaiseksi. Suurin ongelma on ollut Auroraan kuuluvan väliräystään kanssa. Kukaan ei oikein tunnu tietävän miten se pitää tehdä, Kannustaloiltakaan ei kait ole oikein kunnon ohjetta sen tekemiseen annettu. Muutamien puheluiden jälkeen saatiin kunnon kirjallinen ohje meidän pystyttäjältä. Tänään niiden teko olisi aloitettu, mutta ilmeisesti sen tekoon tarkoitettua tavaraa ei ole tullut. Huomenna täytyy ottaa puhelu edustajalle ja selvitellä asiaa. Sitten kuviin.
Autotallihan on siis sellainen, että ensiksi tulee katos kahdelle autolle ja katoksen jälkeen vasemmalle puolelle tulee pariovet mistä auton voi ajaa talliin ja oikealle tulee yksi normaali ovi, josta pääsee varaston puolelle. (Toivottavasti ymmärsitte selityksen :D ) Autotallissa on tilaa 19,5m2 ja varastossa 16m2.
Sitten olin saanut mukavan yllätyksen Oma koti onnenpesä blogista.
Tunnustuksen saajan tulee kertoa lempi 1) väri 2) ruoka ja 3) paikka.
1) Lempiväri.. hmm.. Vaikea sanoa yhtä väriä mikä veisi voiton, mutta heleän vaalenapunainen/roosa on aika ihana. Pastellisävyt muutenkin ovat tällä hetkellä aikasta ihania :)
2)Lempiruokaakaan on paha mennä sanomaan, melkein ruoka kuin ruoka maistuu =P Tuoreet salaatit on ihania, itetehdyt kermaperunat ja pippuri pihvi maistuu aina, samoin roskaruuat uppoaa, joten erittely on hieman vaikeaa ;)
3) Lempipaikka, niin tylsältä kuin se kuulostaakin, on koti. Koti on ihan ykköspaikka :) Mutta jos tuonne maailmalle pitäisi lähteä niin kyllä Thaimaan vedet ja vehreys vievät tällä hetkellä voiton. Toki kauniita ja ihania paikkoja täältä suomestakin löytyy, esim. pohjoinen ruska-aikaan on jotain todella kaunista ja rauhoittavaa katseltavaa.
Tämä pitäisi jakaa 15 bloggaajalle, mutta nyt en osaa kyllä näin yht'äkkiä päättää ketkä tämän ansaitsisivat, niin paljon ihania blogeja tulee selattua. :)

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Kattoa
Pejantaihin mennessä miehet olivat saaneet aluskatteet ym. "tilpehöörit" asennettua jokaiseen kattoon eli kuistin, kodarin, takapihan terassin ja itse talon kattoon. Ensi viikolla alkaa ilmeisestikin pellitys, kunhan pellit vain saapuvat tontille. Toivottavasti ne tulisivat heti alku viikosta, että miehet pääsisivät kunnolla hommiin. Autotallikin on hieman edennyt. Alimmaisesta kuvasta voi tarkka silmäisimmät huomata, että muutama kattotuolikin on löytänyt tiensä katolle.. ;)
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Jarrua jarrua! :D
..Niin että minäkö hätäinen, en suinkaan ;) Eipäs miehet kerenneetkään tehdä yläkertaa ruokatauon jälkeen, vaan he aloittivatkin ruoteiden asentamisen, terassien tolppien asennuksen ja kantavien väliseinien asentamisen. Päivän päätteeksi miehet pyöräyttivät vielä kattotuolit talon kumpaankin päätyyn odottamaan huomista nostoa. Huomenna alkaa siis yläkerran teko. Harmi vain kun olen töissä koko päivän. Saan käydä sitten puoli 4 jälkeen vain ihastelemassa valmista pintaa.
Autotallinkin teko on aloitettu, mutta siitä ei ole nyt kuvia. Niitä taitaa tulla sitten huomenna. :) Olo on nyt väsynyt, mutta onnellinen.
Kantava väliseinä |
Siinä se nyt on |
Ja toinen.. |
Terassin tolppia |
Khh:n terassi |
Kattotuolit odottamassa nostoa |
Autotallinkin teko on aloitettu, mutta siitä ei ole nyt kuvia. Niitä taitaa tulla sitten huomenna. :) Olo on nyt väsynyt, mutta onnellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)