En tiedä onko se kevään tulo vai mikä, mutta jokainen nurkka kaipaisi mukamas jotain uutta. Täällä podetaan kamalaa sisustus/remontointi vimmaa. Mun ajatukset harhailevat jatkuvasti joka nurkassa, mietin ja pähkäilen miten mitäkin paikkaa voisi uudistaa :D On täällä pensseli jo tänään heilunut, mutta mitään suurta muutosta ei kuitenkaan ole tehty. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Suunnitelmia ja haaveita on paljon, osa on jo ns. pitkänajan ajatuksia ja osa ihan uusia tuulia. Harmi vain, kun kaikkia haaveita ei ole mahdollista toteuttaa, kunne maksavat hieman enemmän kuin budjetti sallii. Nettikauppoja on selattu ees ja taas, "tarvisin" niin paljon kaikkea uutta ja keväistä, mutta vielä olen mieleni malttanut. Tyydyimpä sitten kuvailemaan vanhemmän prinsessan huoneesta vaaleanpunaisia unelmia.
Onko kellään muulla tälläisiä ajatuksia vai olenko ainoa? :) Idearikasta viikonloppua! ;)
Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tytön huone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tytön huone. Näytä kaikki tekstit
lauantai 10. tammikuuta 2015
lauantai 18. lokakuuta 2014
Pienimmän huonetta
Meidän pienimmäiselläkin on oma huone, jota ei ole täällä vielä esitelty. Sitä on nyt hieman enemmän "sisustettu", joten muutaman kuvankin uskalsin näpsäistä. Tämä huone on toiminut kesään asti oikeastaan ns. romuvarastona ja nyt ollaan saatu sitä hieman parempaan kuntoon, vaikkakin se edelleenkin sisältää joitain tavaroita, jotka varastoon kuuluisivat. Meidän 1,5v muutti kesällä, Juhannuksen aikoihin, omaan huoneeseen. Pinnasängyssä hän on nukkunut, mutta nyt viikko sitten koottiin tytölle oma prinsessojen peti (samanlainen kuin isosiskolla). Uuden sängyn hommasin Ikeasta samalla reissulla kun käytiin ystävän kanssa stadionilla Cheekkiä kuuntelemassa. Sänky on ihana! Pienimmäinen on sitä onnellisena esitellyt aina, kun yläkertaan on menty <3
Seinät on vielä kovin tyhjät ja niihin mietinkin, että mitä kivaa niihin keksisin. Hyllyjä, tauluja, viirinauhoja ym. koristeita on haaveissa. Kunhan osaisin vain päättää tavarat ja niille omat paikat ;) Verhot ja verhotangotkin puuttuvat, mutta jospa ne tässä jossain vaiheessa saataisiin ostetuiksi. Meidän tyttöjen huoneet ovat muutenkin aika tyhjät ja askeettisen näköisiä lasten huoneiksi, koska siellä ei juuri leluja ole. Kaikki lelut on vielä alakerrassa, koska tytöt viihtyvät paremmin alhaalla kuin ylhäällä.
Leppoista lauantai-iltaa kaikille! :)

torstai 6. helmikuuta 2014
Neidin valtakuntaa
Meillä tyttöjen huoneet ovat vielä hieman vaiheessa sisustuksen suhteen. Toisen (eli pienemmän) huone on täynnä romua, jotka odottavat autotalliin pääsyä ja isomman huoneessa ei ole hirveästi mitään erikoista, koska tällä hetkellä siellä aikalailla vain nukutaan. Kuitenkin huoneita on mukava sisustaa edes vähän, jotta viihtyvyys sielläkin lisääntyisi. Olenkin pitkään haaveillut uusia hyllyjä meidän seinille. Oon niin ihastunut meidän ruokailuerkkerin hyllyyn (juttu siitä löytyy tästä, kLiK), joten siitähän se ajatus sitten lähti ;) Ei muutakuin mies värkkien kera autotalliin ja odottelemaan uuden/uusien hyllyjen valmistusta. Hyllyt valmistukin harvinaisen nopsaa ja toinen löysi tiensä meidän makkariin ja toinen tytön huoneseen.
Huomatkaa karvakamu sängyn alla :D |
Joskus joulun jälkeen myös tilasin tarratekstin mistä olin pitkään haaveillut. Saatiin tarra laitettua seinällä samaan aikaan hyllyn kanssa. Pientä piristystä tytön huone sai näistä pienistä asioista :)
Klikkaamalla kuvat suurenee ja silloin tuon tekstinkin pitäisi erottua :)
Tunnisteet:
Hylly,
Makkari,
Nikkarointi,
Tytön huone,
Yläkerta
torstai 8. marraskuuta 2012
Tytön uusi sänky
Meille saapui reipas viikko sitten "pieni" Ikean lisäkuorma :D Ikeasta tilattiin siis kaikki mitä oli jäänyt ostamatta tai mitä ei oltu saatu. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin hommaamaan meidän tytölle Ikeasta minnen-sängyn. Aluksi olisin halunnut puisen sängyn, mutta hinta tällä kertaa ratkaisi. Ikean sänky saatiin family-kortilla huimaan 79 euron hintaan, eihän tätä tarjousta voinut olla ohittamatta. Sänkyyn pitäisi hommata ihania tyynyjä, jotta siitä tulisi oikein houkuttelevan näköinen. Samoin yritän metsästää jotain nättiä valosarjaa, kuten perhosia, tuohon sängynpäätyyn valoa antamaan, mutta sellaisia en ole vielä löytänyt. Nyt sitten mennään näillä mitä meillä on :)
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Miten ihana ilma!
Täällä meillä on satanut tällä viikolla aivan ihanasti lunta ja tänään sää oli mitä parhain aamulenkkeilyyn(koiran ulkoiluttamiseen) ja ulkoilemiseen. Aurinko paistoi ja pakkasta oli juuri sopivasti, sellaiset -5°. Näpsäsinpäs muutaman kuvankin, kun aurinko niin ihanasti paistoi :) Voi kunpa tämä lumi pysyisi maassa, mutta vahvasti epäilen.
Kuvasin myös tyllerön (tulevaa ja keskeneräistä) huonetta. Tulevaa ja keskeneräistä siksi, että kuumeisesti odotamme milloin tyllerön uusi, isojen tyttöjen, sänky saapuu. Toivottavasti se tulee ensi viikon loppupuolella. Tyttö on siis vielä nukkunut meidän huoneessa ja häkkisängyssä. En raaskinut tyttöä laittaa omaan huoneeseen, koska siellä ei olisi ollut mitään muita tavaroita kuin häkkisänky ja vaatekaappi + kasa pahvilaatikoita. Nyt ollaan autotallista haettu vanha pikkuinen "kirjoituspöytä" ja vähän jo tulevaa rekvisiittaa huoneeseen. Sänky vain puuttuu ja tyllerö on valmis omaan huoneeseen :)

Meidän pellon reunalta <3 |
Takapihalta |
Tyllerön huone |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)