Tämän ohjeen huomasin jo kesällä Ravelryssä ja ihastuin varsinkin ohjesivun harmaaseen tonttu-ukkoon.
Ostin ohjeen kuitenkin vasta marraskuun lopulla kun ohje oli alennuksessa.
Ihan samanlaista harmaata kuin ohjeen mallitontussa en varastostani löytänyt mutta tämmöisen kivan ruskeanharmaan kuitenkin, oliskohan väri nimeltään Kelo?
Minun tonttuni on siis luultavimmin metsä- tai saunatonttu, joulutontuksi ei kelpaa kun pipo ei ole punainen (3-v tuntee jo tontut).
Malli: Here We Gnome Again
Langat: Rva Silmusolmu DK Villa Sukkis ja Kotikulta Villainen
Puikot: Pipossa, parrassa ja käsissä 3,25 mm sukkapuikot, vartalossa 3 mm sukkapuikot
Näytetään tekstit, joissa on tunniste i-cord. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. joulukuuta 2018
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Peitto pikkuiselle
Jo kauan ennen pikkuisen syntymää haettiin miehen isän vanha kehto sisälle ja pestiin se odottamaan pikkuista, on sitten paikka missä nukkua kun tulevat käymään kylässä. Patja löytyi näppärästi ruokaostoksilla kun semmoinen lastensänkyyn tarkoitettu jatkopala oli kehtoon hyvin oikean kokoinen.
Luulin meiltä löytyvän useampiakin vauvanpeittoja mutta kun nuori perhe sitten tuli ekaa kertaa yökylään niin eipäs niitä peittoja sitten ollutkaan missään. Pikkuinen sai sitten kehtoonsa vähän isomman peitteen ensimmäisellä vierailulla.
Onneksi mulla on kuitenkin lankaa riittämiin joten päätin neuloa pienelle peiton seuraavaa vierailua varten. Valitsin langaksi paksun Pirkkalangan jota mulla olikin aika paljon. Otin ensin käyttöön muutaman kerän josta oli jo tehty vähän raitaa lapaseen ja sitten vielä muutaman yhteensopivan värin.
Tein tilkut vaakatilkun ohjeella, aloitetaan kulmasta 2 silmukalla, lisätään molemmissa reunoissa joka toinen kerros kunnes päästään puoliväliin jonka jälkeen kavennetaan molemmissa reunoissa joka toinen kerros kunnes silmukoita on jäljellä taas se 2. Tein tilkut 4 mm puikolla, 40 cm pitkä pyöröpuikko riitti tilkkuihin oikein hyvin, reunukseen tarvittiin sitten kaksi vähän pidempää.
Koska pienimmästä kerästä sai kolme tilkkua niin tein sitten saman määrän muillakin väreillä. Seuraavaksi neuloin kapeat kaitaleet tilkkujen väliin ainaoikein neuleena. Virkkasin kaitaleet tilkkuihin ja yhdistin tilkut samalla.
Reunuksen neuloin kahdessa osassa. Poimin ensin kahdesta reunasta silmukat ja neuloin ainaoikeaa edestakaisin, lisäsin kulmassa 2 s joka toinen kerros. Sitten kun reunus oli tarpeeksi pitkä, jätin silmukat odottamaan ja poimin kahdesta jäljellä olevasta reunasta + jo neulotun reunuksen päistä silmukat ja tein samanleyisen reunuksen ainaoikeana. Lopuksi neuloin vielä yhden kerroksen oikein kaikilla silmukoilla ja päättelin silmukat i-cord päättelyllä johon käytin tilkuista jääneitä jämälankoja.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Sateenkaaren väreissä
Sukkakisan kolmas ohje julkaistiin maanantai-iltana, sain sukkani valmiiksi keskiviikkona aamupäivällä. Ohje näytti alkukatsomalla valtavan pitkältä ja luulin joutuvani lukemaan sitä koko ajan, meidän printteri temppuili ja tulosti eka yrittämällä vain kuvat, onneksi tabletilla pystyi lukemaan myös tekstin.
Ohje ei sitten ollutkaan niin kovin vaikea, tekniikat olivat tuttuja jo vuosien takaa ja sukissa on paljon sileää neuletta.
Sukkien käänteet neulotaan linen stitch-tekniikalla, suomennos taitaa olla kangasneule jota olen ekan kerran käyttänyt muutama vuosikymmen sitten. Tekniikka on aika hidas, joka toinen silmukka nostetaan neulomatta lanka työn oikealla puolella. Kuten helmineuleessakin, nostettavan silmukan paikka vaihtuu joka toisella kerroksella. Tuloksena hyvin joustamaton ja ohuen tuntuinen, kangasmainen neule. Kantapäässä käytetään samaa tekniikkaa mutta kolmella värillä jolloin lopputulos on vähän erinäköinen.
Käänteen oikea ja nurja puoli ovat ihan erinäköiset ja sukkia voi käyttää sekä varsi käännettynä että suorana, värikkään nappilistan paikkaa voi vaihtaa, napit on ommeltu listan molemille puolille. Tosin mikä estää joskus jättämästä nappilistan sukan sisäpuolelle kun toinenkin reuna on huoliteltu.
Nappilistaan tehdään erivärisiä i-cord nauhan pätkiä vieri viereen, nauhat on kiinnitetty toisiinsa neuloessa. Mun sukissa nauhat ei ole keskenään ihan yhtä pitkiä mutta päätin että se ei haittaa.
Jos olisn muuttanut jotain tästä mallista niin en olisi poiminut niin hurjan paljon silmukoita kantalapun reunasta, sukat on vähän löysät kantapään jälkeen. Tosin liotuksen jälkeen nämä on mulle aika isot joten lahjakoppaan menevät nämäkin. Muuten kivat ja melkein samoilla väreillä tehtyä on näkynyt valmistuneissa jo useampia pareja.
Malli: Rainbow Pipes and Linen Stitch Socks, ohje tulee myyntiin kisan jälkeen joskus kesällä
Langat: Harmaa lanka Regian 4-säikeinen sukkalanka, värikkäät sekalaisia sukkalankoja pääasiassa jämiä
Puikot: kangasneuleessa 2.5 mm, muuten 2.25 mm käytössä sekä pyöröt että sukkapuikot
Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

Tunnisteet:
hullutus,
i-cord,
kangasneule,
sockmadness,
sukat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)