keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ja toisetkin

En siis ollut oikein tyytyväinen värivalintaani SockMadness kisan neljännellä kierroksella.


Eipä hatää, kun olin saanut kisasukat valmiiksi, valitsin toisistaan paremmin erottuvat langat ja neuloin toiset sukat joissa näkyy tuo pohjan tekstikin oikein selkeästi. Kuvat otettu yhtä aikaa edellisten sukkakuvien kanssa siksi ei sisäkuvia näistäkään.


Oma tiimini oli jo täynnä kun sain tämän parin valmiiksi mutta hitaimmissa joukkueissa oli silloin vasta yksi sukkapari kussakin.


Vaikka olisin voinut modata mallia tällä kertaa,neuloin kuitenkin aikalailla ohjeen mukaan. Nämä on vähän isommat kuin kisan minimivaatimus oli, tein terään puoli mallikertaa enemmän kun ei ollut tarkoitus tehdä toista itselle sopivaa sukkaparia.


Kevät tulee kohisten ja lämpötilat on kovin kesäisiä, puikoilla ja valmiina on kuitenkin villaa, saapa nähdä milloin jaksan taas kuvata valmistuneita ja istahtaa koneen ääressä muualla kuin töissä.


Malli: Expecto Draconum
Langat: Drop Fabel, sininen raitalanka ja Hjertegarn Sock 4, keltainen
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko



sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Lohikäärmeet

SockMadness kisan neljännellä kierroksella neulottiin lohikäärmeitä. Ihan kivaa, pääasiassa perus kirjoneuletta ja vähän palmikoita. Takaosan lohikäärmeissä ohjeistettiin käyttämään tikapuusilmukoita pitkien langanjuoksujen sitomiseen (en muistanut kuvata sukkia sisältä enkä mene enää ulos, siellä on siitepölyä).


Tämäkin kierros on ollut aika nopea, joukkueista pääsee jatkoon kymmenen neulojaa ja ensimmäiset joukkueet olivat täynnä muutaman päivän kuluttua ohjeen julkaisusta.


Nyt kun kirjoitan tätä, odotellaan viimeisen joukkueen viimeisen paikan täyttymistä. Ohje julkaistiin viime viikon torstaina iltapäivällä ja neulonta-aikaa on tälläkin kierroksella kaksi viikkoa, kierros loppuu siis viimeistään torstaina. Siinä viimeisessä joukkueessa on kyllä jo 11 valmista sukkaparia mutta kahdella on on sukissaan virheitä, ekan kantapäästä puuttuu pari kerrosta ja toisen kirjoneule on vähän virheellinen.


Tuota toista hylkäystä en oikein ymmärrä kun virheet on etuosan kirjoneuleessa ja kuvio näyttää jakuvan takana (siis toi lohikäärme) ihan oikein. Eli työtä tehty ihan sama määrä mutta kaavion seuraamisessa on ollut ongelmia. Koska kyseessä on hitain joukkue, neuloja on luultavasti varsin kokematon kirjoneuleessa eikä ole varmaan edes huomannut virheitä neuloessaan. Ihmeen tiukka tuomarointi tänä vuonna, tämä on kuitenkin se kilpailu missä annettiin testineulojan osallistua finaaliin muutama vuosi sitten.


En ollut ihan kauhean tyytyväinen värivalintoihini tällä kertaa. Langat on kyllä ihanat ja kuviot erottuu livenä paremmin kuin kuvissa. Nämä sukat jäänee mulle itselle kun kokokin on aika sopiva.


Malli: Expecto Draconum
Langat: Drops Fabel, kirjava ja Lanitium ex Machina perussukka, Poison frog
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Harmaata

Työkaveri jäi eläkkeelle, tai oikeastaan ensin pitkälle lomalle ja sitten vasta eläkkeelle. Ja täytyyhän semmoiselle neuloa harmaat villasukat.


Sukista ei sitten kuitenkaan tullut ihan yksivärisiä kun lanka ei olisi riittänyt miesten sukkiin joten otin harmaan kaveriksi vähän valkoista.


Ihan hyvä että otin mukaan myös toisen värin, harmaata lankaa jäi lopulta 1.5 metrin pätkä. Mietin jo varasuunnitelmaa ennen kärkikavennuksia mutta aika äkkiä huomasin että lanka kyllä tulee riittämään.


Selasin kivoja unisex kirjoneuleohjeita mutta kun mikään ei oikein kolahtanut niin valitsin tän oman blogini joulukalenterista parin vuoden takaa kaksi yhteen sopivaa kirjoneulekuviota ja käytin niitä. Värit olisivat voineet toimia paremmin toisin päin mutta harmaa lanka ei olisi riittänyt.


Lankana näissä Lanitium ex machina Basic Merino Sport tumman harmaa, joka on aivan ihana lanka neuloa ja Novitan Nalle.


Puikot 3 mm Prym ergonomics sukkapuikot joilla olen jo neulonut niin monet sukat että puikot on ihan vääntyneet ja kokomerkinnät levinneet niin että puikot on nykyisin kokonaan vaalean violetit.