torstai 20. syyskuuta 2012
Massatuotanto
Sain tehtäväksi duunata jonkinsortin käsitöitä myyntiin työmaamme henkilökuntayhdistyksen tapahtumapäivään. Kun pitää tehdä mahdollisimman paljon, niin silloin kannattaa ottaa esille paksut puikot ja paksua lankaa. Näin siis tein ja neuloin kupinlämmittimiä vai onko nuo enempi suojia siihen, ettei kuuma kuppi polta käsiä? Tai vaihtoehtoisesti näitä voi käyttää myös rannekkeina. Lankana oli Novitan Tempo, puikot nro 8. Loin 10s, ja neuloin tasona korinpohjaneulosta. Lopuksi ompelin päät yhteen.
Toinen massatuotanto oli lasinaluset kahvipusseista, niitä hurruttelin Evalla lähemmäs kolmekymmentä kappaletta. Lopputuotanto alkoi jo sujua melko vauhdikkaasti ja kaasujalka oli raskas.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Kangastuksia
Olin kuin Lady Gaga konsanaan ja shoppailin eilen Eurokankaassa. Varovasti ostin kankaita, koska nämä ompelutaidot eivät mitenkään päätä huimaa. Alekoreilla vain kiertelin ja löysinkin ihanaa kukkakangasta, josta tein itselleni tuubihuivin. Nyt kun se on valmis, niin sepä onkin vaan aika kiva ja ihanaa pehmeää kangasta. Mutta saumoja ei saa kovin tarkasti tutkia!
Ostin myös pussillisen tilkkuja viidellä eurolla ja kotona sitten avasin tuon aarrearkun. Siellä oli kolmisenkymmentä eri kokoista kangaspalaa, joista suurimmat pari metriä pitkiä. Suurin osa oli sellaisia metri kertaa metrin paloja. Kivaa oli se, että siellä oli useampia samanlaisia tilkkuja, mutta eri värisenä. Niistähän voi tehdä vaikka sisustustyynyjen päällisiä.
Eva pääsi tositoimiin |

sunnuntai 2. syyskuuta 2012
På väg till Strömsö
Ai jai jai! Lähdimme road tripille Poikaasen ja mummujen kanssa Vaasaan, Strömsöön. Siellä oli siis lauantaina avoimien ovien päivät. Tässä vähän kuvakavalkadia. Ihana paikka, käykää ihmeessä!
Sisällä kuvattiin keittiön touhuja med Paul och Anne |
Nikkaroija Jim olikin kahvipaussilla :) |
Kaunis pullonpohjista tehty seinäkoriste |
Mielettömän hieno aita. Tämän toteutan, jos joskus aitaa tarvitsen. |
Mukava olisi tuossa nokostella |
Näinhän se on |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)