Kirjareppu

Oi, ihmiset, toistanne rakastakaa!  Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis (Rasskazy o tele duši, 2020). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2021. 130 s. Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) Sielun ruumis - kokoelman   novelleista tulee samalla tavalla auvoiselle mielelle kuin Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Paha ei ole kenkään ihminen, vaan kaikki ovat yhtä rakastettavia. Jo   Ulitskajan aiemmista kokoelmista, vaikkapa sellaisista kuin  Köyhiä sukulaisia (2020) ja Meidän tsaarimme väkeä (2018), on käynyt hyvin selväksi, että valitsi kirjailija henkilönsä mistä tahansa ikäryhmästä tai yhteiskuntaluokasta, hän kohtelee kaikkia yhtä hyvänsuovasti ja moralisoimatta. Ulitskaja näyttää venäläisten ihmistensä, useimmiten naisten, traagiset ja koomiset kohtalot elämään kuuluvina tosiasioina ja seisoo heidän rinnallaan yhtä lailla epätoivon kuin harvinaislaatuisen onnen hetkinä. Sen verran Sielun ruumis poikkeaa edeltäjistään, että vanhenemisen, sairauksien ja kuoleman teemat ovat nyt vallitsevia. Kahdesta o

  Novellit kuljettavat Karjalan kunnaille  Maritta Lintunen: Boriksen lapset. Novelleja. WSOY 2021. 201 s. Kahdella runokokoelmalla kirjailijanuransa aloittanut  Maritta Lintunen  (s. 1961) on sittemmin julkaissut mittavan määrän novelleja ja romaaneja. Olen kovasti pitänyt musiikin maisteriksi kouluttautuneen Lintusen musiikkiaiheisista novelleista mm. kokoelmissa Mozartin hiukset (2011) ja Takapiru  (2016), ja viimeksi luin nautinnokseni hänen muusikkoutta käsittelevää romaaniaan  Stella (2018; Kirjareppu 20.2.2018) . Lintusen uusin novellikokoelma Boriksen lapset keskittyy sekin pariin otteeseen musiikkiaiheeseen, mutta kokoelman yhdeksän novellin selkein yhdistävä tekijä on Karjalan kannas. Vaikka rajan yli hakeudutaan novelleissa monenlaisista syistä, tapaukset ovat hyvin tutuntuntuisia. AVAUSNOVELLISSA Sirpaleet  aikuiset lapset kuskaavat 95-vuotiasta isäänsä hänen lapsuutensa Heinjoelle kaivelemaan suvun vanhaa tunkiopaikkaa. Minäkertojan on vaikea hillitä tuskastumistaan, mutta

Jäähyväiset vauvana kuolleelle sisarelle Han Kang: Valkoinen kirja. Suom. Taru Salminen. Gummerus 2021. 111 s. Suomalaisille lukijoille eteläkorealainen Han Kang  (1970) on tullut tutuksi romaaneillaan Vegetaristi (2017; Kirjareppu 27.6.2017 ) ja Ihmisen teot (2018; Kirjareppu 1.2.2018). Molemmissa aiheena on protesti ja sen väkivaltainen tukahduttaminen. Booker-palkitussa V egetaristissa tragedia tapahtuu perhepiirissä, Ihmisen teoissa  Han (Han on kirjailijan sukunimi) kirjoittaa Gwangjun verisestä kansannoususta 1980. Han Kangin uusin teos  Valkoinen kirja poikkeaa edeltäjistään paljonkin mutta on yhtä pysähdyttävä. Vaikka k irja on luokiteltu romaaniksi, puhuisin mieluummin tietyn aiheen käsittelemiseksi kirjoitetuista lyhyehköistä teksteistä tai proosarunoista, joiden vaikuttavuutta lisäävät vielä eteläkorealaisen Douglas Seokin  mustavalkoiset valokuvat. Kirja kannattaa kuitenkin lukea ensin ehkä pariinkin kertaan romaanina. Sen jälkeen se toimii myös vapaasti valittavien lyyrist

Leo Tolstoi - muotokuva ja yksitoista esseetä  Maksim Gorki: Leo Tolstoi. Sofia Andrejevna Tolstaja. Suom. Martti Anhava. Siltala 2021. 127 s. Martti Anhava, Tintti Klapuri ja Mika Pylsy (toim.): Mitä Tolstoi todella sanoi. Siltala 2021. 230 s. -- katsokaapa tarkkaan hänen piirrostaan [Olaf Gulbranssonin pilapiirros Simplicissimus-lehdessä 1903], kuinka paljon siinä on yhdennäköisyyttä todellisen Leo Tolstoin kanssa ja kuinka paljon noissa silmät kätkevissä, katveeseen jäävissä kasvoissa on julkeaa älyä jolle ei ole olemassa kajoamattomia pyhyyksiä ja joka ei usko "ei enteisiin, ei aivastuksiin, ei linnunliverryksiin". Katkelman kirjoittaja   Maksim Gorki (1868-1936) on saanut suureksi surukseen tietää  Leo Tolstoin (1828-1910) kuolleen mutta on ylpeä siitä, että on saanut tuntea tuon "vanhan velhon". Nuori, uraansa aloitteleva Gorki ja jo maineikas kirjailija ja toisinajattelija olivat oleskelleet vuosien 1901-02 talvikauden Jaltalla ja viettäneet paljon aikaa yhd