Kirjareppu

29. elokuuta 2017 Minä, mieheni Lili ja Kolumbus Selja Ahavan "lokikirja" kertoo miehen sukupuolenvaihdoksesta vaimon kokemana henkeäsalpaavan koskettavasti Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus 2017. 231 s. Täten lupaan, että tarkoin merkitsen muistiin tällä matkalla päivästä päivään kaiken mitä teen, näen ja koen. Kristoffer Kolumbus on lähdössä etsimään purjehdustietä Intiaan ja lupaa retkensä rahoittajille kertoa tarkasti matkan vaiheista ja piirtää heille uuden merikartan. Tiedämme, että vaikka hän luuli päässeensä Intiaan, hän todellisuudessa päätyi aivan muualle. Selja Ahava  kertoo uudessa romaanissaan Ennen kuin mieheni katoaa hänkin matkastaan tuntemattomilla vesillä ja Intiastaan, joka olikin jotain muuta kuin hän uskoi. Vaikka kyseessä on avainromaani, se ei ole vain terapiakirja. Ennen kuin mieheni katoaa on kertomataidetta parhaimmillaan. ROMAANIN PARISKUNTA, kymmenen vuotta naimisissa olleet nainen ja mies, istuvat tavallise

24. elokuuta 2017 Lasten kanssa maailmassa ja mielikuvitusmaailmassa Annastiina Stormin esikoisromaani liikuttaa ja valloittaa Annastiina Storm: Me täytytään valosta. S&S 2017. 204 s. Harvoin sääli, surumieli, ilo ja hyvä olo läikkyvät mielessä yhtä aikaa niin kuin  Annastiina Stormin  (s. 1978) esikoisromaanin  Me täytytään valosta  äärellä. Kun hetken alkuhämmästelyn jälkeen löytää romaanin kerrontatavan, onkin jo kuin kotonaan novellimaisten pikkulukujen kyydissä. Aluksi mieleeni nousi  Mari Mörö ja Kiltin yön lahjat , ja vähän säikähdinkin: ettei vain kirjailija pyrkisi esikoisellaan liian lähelle kokeneempaa kollegaansa. Mutta pelko osoittautui turhaksi. Annastiina Storm on liikkeellä aivan omin eväin. Me täytytään valosta on aihepiiriltään tuttu ja tavallinen mutta rakenteeltaan kekseliäs ja kieleltään notkea esikoisteos. Sen kirjoittajan eläytymiskykyä voi vain ihastella. Storm liikkuu suvereenisti kaikenikäisten henkilöidensä parissa ja kaikenlaisiss

13. elokuuta 2017 Pojasta mieheksi New Yorkissa  Steven Schraderin omaelämäkerralliset kertomukset tuovat mieleen Woody Allenin elokuvat Steven Schrader: Se minkä ansaitsimme - kertomuksia New Yorkista. Suom. Aleksi Milonoff. LURRA Edotions 2016. 255 s. Kolmannen yliopistovuoteni jälkeen vietin kesän vanhempieni vuokraamassa talossa Atlantic Beachessa, jossa luin ja yritin kirjoittaa novelleja. Minusta tuntui, etten pystynyt kilpailemaan isäni kanssa menestyksestä vaatebisneksessä. Ainoa mahdollisuuteni oli tulla kuuluisaksi kirjailijaksi. Yhdeksäntoistavuotias amerikanjuutalainen Steven Schrader (s. 1935) on ollut kirjoittajakurssilla ja saanut jo yhden novelleistaan julkaistuksi, kun hän uskaltautuu näyttämään kertomuksiaan äidilleen. Äiti mainitsee niistä isälle, ja kun kodissa samana iltana kokoontuu isän ystäväpiiri jokaviikkoiseen pokeri-iltaansa, isä vaatii "uutta Tolstoita" lukemaan julkaistun novellinsa viskiä siemailevalle seurueelle. Vastaanot

8. elokuuta 2017 Väritöntä elämää osaavasti tarinoiden  Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosien parissa viihtyy mutta ei haltioidu Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Suom. Raisa Porrasmaa. Tammi 2014. 330 s. Haruki Murakamilta  (s. 1949)   on juuri ilmestymässä suomeksi uusi romaani Rajasta etelään, auringosta länteen.  Sitä odotellessa luin vihdoin kolmisen vuotta sitten suomennetun Värittömän miehen vaellusvuodet. Vaikka Murakamia on veikkailtu jo usean kerran Nobel-palkinnon saajaksi, jostain syystä en ole syttynyt tämän kansainvälisesti erittäin suositun kirjailijan tuotannolle enkä edelleenkään ilmoittaudu Murakami-faniksi, vaikka myönnän, että tarinankerronnan Murakami hallitsee. Niinpä varoitan kaikkia Murakamin ihailijoita: JÄTTÄKÄÄ TÄMÄ JUTTU LUKEMATTA! HYVÄSSÄ TARINASSA on koukuttava juoni ja pitävä rakenne. Nämä ehdot Värittömän miehen vaellusvuodet täyttää hyvin. Romaanin päähenkilö 36-vuotias rautatieasemia suunni

4. elokuuta 2017 "Kesän hurma viilenee syksyn viisaudeksi"  Pertti Lassilalle mielenliikkeet ovat ulkoisia tapahtumia tärkeämpiä Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä. Teos 2017. 188 s. Kun vajaat pari vuotta sitten kirjoitin blogissani (Kirjareppu, 20. tammikuuta 2016)  Pertti Lassilan  romaanista Armain aika,  vertasin sitä Antti Hyryn proosaan. Nyt, Lassilan uusinta romaania  Kesän kerran mentyä  lukiessa, mieleeni tuli Joel Haahtela. Lassilan ja Haahtelan kerronnassa on selviä yhtymäkohtia. Molemmat kirjoittavat pieniä romaaneja arkisista asioista temppuilematta ja kauniisti. Dramaattisia tapahtumia ja juonenjuoksua tärkeämmiksi nousevat mielen liikkeet ja tunteiden läikkeet. Tyynet mietiskelyt tiivistyvät usein aforisminkaltaisiksi tihentymiksi. Hankoon sijoittuva  Kesän kerran mentyä  on myös miellyttävästi vanhanaikainen romaani. Vaikutelmaa tukee tyylin ohella se, että tapahtumat keskittyvät historiallisten käännekohtien tuntumaan. Ensin eletään Suo