Helmikuvia

by Mies. (Osaisinpa hiihtää.) (No ehkä osaan, mutta en halua.)

Pampulat

Pampula kävi eilen poikien kanssa hiihtolenkillä umpihangessa pitkin peltoja ja mettiä. Ois tarvinnut sukset hänkin, tai sen verran järkeä että olisi kääntynyt takaisin heti kun huomasi että hanki ei kanna ja karvat kerää rutkasti lisälastia. Oli meillä muuten noissa lumipalloissa sulattelemista!

Takana mielenkiintoinen vaikkakin tavallaan rasittava kurssiviikko, ja edessä vähän toisenlainen, toivottavasti ei kovin rasittava kurssiviikonloppu. Ja ensi viikolla taas koulua.. Hiihtolomaksi tahti toivon mukaan hieman helpottaa.

Eläimellistä menoa saarroksissa

Eilinen lumimyräkkä viimeisteli sen minkä perjantainen aloitti. Linkomiehen ollessa loppuperheen kanssa viikonloppureissussa, olin elukoiden kanssa täysin saarroksissa. Lauantaina vielä jotenkuten onnistui ajaa mäki alas ja takaisin ylös, mutta sunnuntainen tanssitunti jäi kyllä ihan suosiolla väliin. Ilman aurauskeppejä olisi saanut tyystin arpoa missä kohti tie kulkee..

Elukat järjesti mukavasti ohjelmaa. Koiralla (ei pörröpöksyllä vaan sillä toisella) on taas valeraskaus, ja sepä synnytti viikonloppuna naruluun, jonka kuitenkin pian vaihtoi nalleen. Pesää se rakensi eteiseen, siellä on sikinsokin kengät ja hanskat ja kaikki mikä vaan koiran voimilla liikahtaa. Pentua on pitänyt vahtia ahkerasti, kerran sain sen piilotettua, mutta äkkiä löysi sen taas. Ulos pentu lähtee mukaan suussa kannettuna, tai sitten käydään vain pikkukierros pissalla ja äkkiä takas sisälle.

Kissa Kippurahäntä puolestaan toimi seuraneitinä kun touhusin yläkerran aulassa. Esitteli akrobaattitemppuja kaiteella kuivumassa olleiden lakanoiden päällä, kunnes yhtäkkiä lakana alkoi luistaa reunan yli ja mätkähti alakertaan, kissa mukana.. Kurkistin perään, eikä mitään näkynyt. Kohta kisu oli taas kuin ei mitään. Meniköhän siinä henki, ja jos niin monesko?

Eilisiltana puoli yhdentoista aikaan soi puhelin. -Aukase ovi niin pihavalot syttyy ja nähään kiivetä kotiin! Perhe sieltä kahlasi umpihangessa kotia kohti. Siitä pojat suoraan läksynteon kautta nukkumaan, ja Mies lähti linkoamaan lunta. Kahden tunnin urakoinnin jälkeen kömpi nukkumaan, ja aamulla näky oli jotakuinkin tämä:

Korkeimmissa kohdissa hanget ylettyy hyvinkin vyötärön korkeudelle.. Tänään piti vielä pikkusen jatkaa lumitöitä, toisen parituntisen verran. Väittikö joku säätiedotus että huomenna meillä sataa lunta..? Ja torstaina vielä lisää..?

Mielitekoja

Teki mieli piirtää vessapaperirullahylsyyn sydänkukkia. Sit teki mieli nakata perhe pihalle koko viikonlopuksi että saan siivousrauhan. Teki mieli luukuttaa Antti Tuiskun joululevyä, ja kyllä se Antti onkin jaksanut laulaa. Kokonaista kuusi tuntia, eiköhän jo ääni meinaa mennä. Tähän mennessä yksi huone alkaa jo näyttää siltä miltä pitääkin. Siivouksen lomassa teki mieli napsia vähän suklaata ja tuoksutella kahvikynttilää, joka tuoksuu mun mielestä kaakaolta. Harkitsin jopa kotiviinipullon aukaisemista, mutta se olis ehkä ollut jo vähän liikaa. Muutenkin tuo dieetti on olosuhteiden pakosta joutunut vähän retuperälle, täytyy yrittää pitää siitä kiinni aina kun voi. Niin siis suklaahan kuuluu olennaisena osana siihen dieettiin..

Olis tehny mieli raahata sohva ja telkkari yläkertaan, ja siirtää ruokapöytä tuvan toiseen päähän. Tai edes aloittaa maalaamaan telkkakaappia. Toistaiseksi ne mieliteot on vielä toteuttamatta, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa..

Nyt oikeestaan tekis mieli lämmittää sauna ja istahtaa hetki sohvalla. Eiköhän tuonne boksille ole viikon aikana edes yksi puutarhaohjelma tallentunut. Toivottavasti huomenna tekee mieli jatkaa siivousta..

...niin mä odotin et tuleeko se ikinä

niin mä odotin ja nyt kun se on tullut

tule lähelle ja ota mua kädestä

tänä iltana me tanssitaan kuin hullut...

♥

Aivan sama, Chris ajatteli. Hän oli haltioissaan taivaanrannan katsomisesta. Se oli hänelle jotain aivan uutta. "Kuulehan Paulo, tämä juttu taivaanrannan katsomisesta... Minusta tuntuu... en tiedä miten sen sanoisin... että minun sieluni on kasvanut." Juuri niin, Paulo ajatteli. Chris oli oikealla tiellä. "Kun aiemmin katsoin kauas, kaikki oli todellakin kaukana, ymmärrätkö? Se ei tuntunut olevan osa minun maailmaani, koska minä olin tottunut katsomaan lähelle, kaikkeen siihen mikä oli minun ympärilläni. Kunnes kaksi päivää sitten opin katsomaan kauas. Ja huomasin, että pöytien, tuolien ja pikkuesineiden lisäksi minun maailmaani kuuluvat vuoret, pilvet ja taivas. Ja minun sieluni - minun sieluni tuntuu koskettavan niitä silmillään!" Vau, hän selitti sen hienosti! Paulo ajatteli. "Minun sieluni tuntuu kasvaneen", Chris toisti. Paulo otti laukustaan savukerasian ja sytyttyi savukkeen. "Sen huomaa. Mutta meillä on tapana katsoa lähelle, alas ja sisään. Siksi meidän voimamme heikkenee ja sielu - niin kuin sinä sanoit - käpertyy kokoon. Koska siihen ei mahdu muuta kuin me itse. Siihen eivät mahdu meret, vuoret tai muut ihmiset, eivät edes oman kotimme seinät."

---

Took sytytti pienen kaasulampun joka riippui asuntovaunun ulkopuolella. Valo himmensi hieman tähtien kimallusta. "Kun alamme ajatella enkeleitä, ne tulevat hiljalleen näkyviin. Ne muuttuvat aina vaan todellisimmiksi, elävämmiksi. Mutta aluksi ne näyttäytyvät niin kuin ovat näyttäytyneet koko elämämme ajan: toisten ihmisten kautta. Sinun enkelisi käytti sitä miestä. Sen on täytynyt saattaa mies matkaan aikaisin, muuttaa jotain hänen päivittäisissä rutiineissaan ja järjestää niin, että hän olisi paikalla juuri sillä hetkellä kun te tarvitsitte häntä. Se on ihme. Älä yritä tehdä siitä arkipäiväistä asiaa." Paulo kuunteli vaiti. "Kun lähdimme kiipeämään kukkulalle, muistin että olin jättänyt taskulampun autoon", Took jatkoi. "Panit varmaan merkille, että jäin autolle hetkeksi. Aina kun unohdan jotain kotiin lähtiessäni ulos, minulla on tunne että minun suojelusenkelini tekee työtään. Se haluaa pitkittää lähtöäni muutamalla sekunnilla - ja ne sekunnit voivat olla tärkeitä. Ne voivat pelastaa minut onnettomuudelta tai saavat minut törmäämään ihmiseen jonka apua tarvitsen. Joten kun olen palannut hakemaan sen minkä unohdin, käyn aina istumaan ja lasken kahteenkymmeneen. Sillä tavoin enkelillä on aikaa toimia. Enkeli käyttää monia välikappaleita."

Paulo Coelho: Valkyriat

Ja nyt seuraa pieni ystävänpäiväarvonta niiden kesken jotka haluavat tuon Paulo Coelhon Valkyriat -romaanin itselleen. Meillä niitä on kaksi, joten laitan ilomielin toisen, sen vähemmänluetun kiertoon. Arpa per kärsä, osallistumisaikaa keskiviikkoon puoleenyöhön asti, torstaina arvotaan.

Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille ihanille ystävilleni!

Kaksi tapaa

Nyt voi joko ihastella ylikauniita lumimaisemia, tai sitten katsella kesäkuvia ja haaveilla.. (Tässä ollaan kesäkuussa 2009.)

Norminäkymiä

Ikkunoista - vaikkakin likaisista - sisälle pyrkivä valo tuntuu ihmeelliseltä. Se sai tarttumaan kameraan ja haahuilemaan pitkin taloa.

Tuvan telkkanurkassa näyttää aamupäivällä ihan tavalliselta. Telkkari on auki, koska Mies on kotona. Kaapin päällä keikkuu kirjapinot, lattialla kiemurtelee johtohässäkkä. Vaakasuorat tasot lainehtii randomroinaa: astioita, lehtiä, kaikkea pikkusälää. Ikkunoilla muutama viherkasvi, sekä sydämiä roikkumassa.

Ruokapöydällä lisää astioita, muruja, koulutarvikkeita. Tuoleissa roikkumassa pyyhkeitä, takkeja, kasseja ja pusseja. Keskellä pöytää kissa, joka toimikin esimerkillisesti kuvausassistenttina. Koko ajan puski käsiä ja heilutti häntäänsä kameran edessä, eikä malttanut pysähtyä paikoilleen niin kauaksi aikaa että olisin hänestä itsestään kuvan saanut napattua. (Sainpas. Yhden.)

Sohvalla lepäilemässä ja mahaansa paistattelemassa iiiiso täplikäs kaverinaan työkalupakki, kasa tyynyjä sekä suppeahko valikoima joulukoristeita (jospa pian jaksaisin köijätä ne vinttiin..).

Leivinuunin kyljessä lämmittelemässä suklaakissa, aina yhtä epäluuloisen ilmeensä kera. -Et kai tosissas aio ottaa kuvaa m u s t a?? Siis oikeesti??

Neljäs karvakorva löytyykin karvankylvöpuuhista sukkakorista..

Muutosagentit

Taas oli sellainen aamu, että.. Yöllä oli sähköt räpsähtäneet poikki, ja yhtäkkiä kesken unien kännykkä rämähti soittamaan herätystä. (Yleensä herätyskello soittaa linnunlaulua ja paistaa kuin aurinko, ja siihen on oikein lempeä herätä. Onneksi on nuo tupla- ja triplavarmistukset!) Esiteini on taas alkanut änkkäröimään, sen kanssa saikatessa meni tovi jos toinenkin. Lisäksi kissat pissii ympäri taloa ja koira karkailee..

Sähköt palasi aamupäivällä, vesi ei. Ajattelin että taasko tämä sama vanha virsi.. Se on jo niiin nähty ja kuultu, että eikö voitais tänä talvena säästyä siltä kokonaan.. Patistin Miehen tutkimaan tilannetta. Vikaa ei alkanut löytyä, mutta samalla ilmeni, että pottukellari oli käynyt viisi astetta pakkasella. Että se niistä perunoista..

Mies kuitenkin yritti sulatella pumppua ja putkia minkä pystyi, ja vei patterin tuohon vanhan talon kellariin, jonka kautta vesiputket kulkee. Haki lähteestä vettä ja tuli sisälle keittämään kahvit. Siinä vaiheessa sanoin, että keksii nyt äkkiä jotain hyviä ja iloisia asioita että saadaan tämä päivä kääntymään vähän paremmille raiteille.

Ja löytyihän niitä muutamia: Aurinko paistaa ihanasti ja lämmittää jo ikkunan läpi. Tuntuu jo ihan melkein keväiseltä, kohta pääsee kaivelemaan multapusseja. Pakkasta on alle kymmenen astetta, joten ulkona tarkenee mainiosti oleskella. Lumikengillä umpihangessa tarpominen on hyvää treeniä. Leivinuuni on lämmin, ja ruisleipätaikina tekeytymässä. Mulla on tänään iltatöitä, mikä sekin on ihanaa vaihtelua. Ehdin virkata yhden uuden pipon.

Sitten kävi niin, että vessakäynnillä muistin kyllä olla vetämättä pyttyä, mutta käsienpesu on sellanen refleksi, että tulee aina aukaistua hana tulee sieltä vettä tai ei. Mutta sitäpä tuli! Nyt vaan odotellaan että kaikki muukin kääntyy parhain päin!

Vapaa!

Meillä onkin tänään sellainen vapaapäivä, ettei ole aikoihin ollut eikä tule vähään aikaan olemaankaan. Kenelläkään ei ole mitään pakollisia menoja (paitsi nyt kun meillä kylässä oleva Neiti keksi lähteä kyläilemään). On saanut hyvällä omallatunnolla rötköttää peiton alla puolillepäivin. Silti olen ehtinyt jo lukea parit puutarhalehdet ja siemenkuvastot, imuroida puolet talosta, sulattaa pakastimen ja kokata perheelle evästä. Leivinuunissa loimottaa tuli ja teevee selostaa urheilua. Pojat pelailee vaihteeksi ihan sovussa. Puhelimet pätkii edelleen, vaikka Saunalahti kertoi korjanneensa vian jo pari viikkoa sitten. Seuraava selitys oli että asutaan katvealueella. Hassua että kolme ja puoli vuotta puhelimet on toiminut ihan moitteettomasti, ja nyt yhtäkkiä tänä vuonna ollaankin katvealueella..

Jaa-a, vois vaikka pukea päälle ja kävästä pikku happihyppelyllä. Kunhan ensin pakataan parikymmentä kiloa perunaa - keittiössä, koska navetassa ei tarkene, ei ihmiset eikä perunat.

(Kuvat meidän makkarin seiniltä.)

Tuuleskentelee

..ja pakkasmittari näyttää kahtakymmentäseittemää astetta. Hurdur.. Mutta onpa ihana olla kotona! Vaikka oli kyllä kovin antoisat kolme opiskelupäivää. Oikeestaan olen ihan innoissani. Tykkään istua luokan perällä kuuntelemassa ja oppimassa, vaikka asia osittain tuttua jo onkin. Paljon uuttakin tietoa tuli, ja nyt se täytyy saada ujutettua Miehenkin kaaliin. Tässä onkin puolitoista viikkoa aikaa sisäistää opittu ennen seuraavaa lähiopetusjaksoa. Ja vois kait sitä jotain tehtäviäkin jo aloittaa tekemään..

Opiskelukavereihin en kauheesti ehtinyt vielä tutustua, muutaman kanssa vaihdettin pari sanaa. Jätin asuntolahakemuksenkin, joten ehkä jo ensi kerralla pääsen maistelemaan opiskelija-asuntolaelämää. Sellanen onkin jäänyt tähän asti kokonaan kokematta.. Mutta se ruoka, voivoi.. Mun dieetti meni nyt ihan pilalle. Sitä on vaan niin tottunut tekemään ruokansa itse ja oikeista aineista, että oli ihan järkyttävää nähdä mitä sitä ihmisille syötetään. Valkoista riisiä, valkoista makaronia, valkoista leipää.. Tavallista kouluruokaa? Ja tuolla ei edes ole mitään vaihtoehtoruokia, on vain yhtä tarjolla plus salaatit, ota tai jätä.

Kotiinpaluu on aina pienoinen kulttuurishokki.. Ehkäpä yritän sopeutua tähän elämään imuroimalla enimmät nilkkoihin hyökkäävät villakoirat lattioilta tai jotain..

Kauniita pakkaspäiviä!