Matkalla

Juna on tarkkailijan unelma. Aamulla nainen kirjoitti pitkää sähköpostia. Suu mutristui, rentoutui ja mutristui uudelleen. Hän puri poskeaan. Huulet kiristyivät viivaksi ja silmien räpäytykset kestivät liian kauan. Sitten hän ryhdistäytyi, alkoi nakuttamaan voimallisesti, nyökkäili tekstilleen hyväksyvästi. Selittäen kärsivällisesti, pää hieman vinossa. Välillä hän etsi sanoja käytävän pilkullisesta lattiasta. Siellä ne näyttävät olevan. Vastaukset. Hän keskusteli vastaanottajan kanssa. Ja minä sain tarkkailla äänettömästi. Asia oli selvästi vaikea.

Joku söi kananmunaleipää. Kananmunaleivät junassa pitäisi kieltää. Ne haisevat pahemmalta kuin vessa. Ja vessassahan ei käydä.

Nyt edessäni istuu kahdeksan voimakkaasti humaltunutta miestä. Pullo kiertää. Toinenkin. Ovat matkalla Vaasaan. En pysty lukemaan englanninkielistä kirjaa, kun tahtomattani kuuntelen ruotsia. Osa puhuu selvästi vaasaa, mutta osa puhuu ruotsia voimakkaasti murtaen, ainakin minun korvaani.

Onneksi minulla on näytönsuoja. Saan olla tarkkailun ulkopuolella. Ainakin kuvittelen niin. Huomaan itsekin etsiväni vastauksia käytävältä, niitä on siellä paljon. Vierustoverini saa WhatsAppilla sydänviestejä.

Olen taas yhden päivän enemmän ylempi minä. Lähipäivät ovat sielunhoitoa. Ihana jakaa ajatuksiaan samanmielisten kanssa. Lasillinen viiniä koulunpäivän jälkeen on aina hyvä idea.

Kuolen nälkään, Olisipa pitsaa.