Jos huvipuistoista puhutaan, maailmanpyörä on tylsin laite, jonka tiedän. Jokin niissä silti viehättää... Ehkä eniten se miltä ne näyttää taivasta vasten: ne värit ja se korkeus. Yleensä alan haukotella jo ensimmäisen nousun aikana, mutta tänään näkymät jaksoi sentään vähän kiinnostaa, kun en ollut suostunut moiseen kyytiin pitkään aikaan. Tajusin samalla, etten ollut käynyt Linnanmäellä moneen vuoteen ja viimeksi kun olen käynyt, olin ilman ranneketta lapsen vahtina. Nyt olikin sitten monta laitetta, joissa en ollut aiemmin käynyt.
Kaikkiin en päässyt nytkään, kun yksin se ei ole kivaa, Santtu karkasi kaverinsa kanssa ja Eemelillä ei vielä pituus riitä hurjimpiin laitteisiin. Maaginen 120 cm pituus on kuitenkin saavutettu ja pikkulasten laitteet voitiin unohtaa, jeeeee! Ihan mahtavaa, että Eemelin kanssakin pääsee jo moneen "oikeaan" laitteeseen! Ja Santun sain seurakseni Ukkoon ja Rakettiin, wu-huu! Esitinkin pojille lahjatoiveen loppuelämää varten: pyysin, että kun ne on isoja, eikä mulla ole enää ketään lasta huvittelukaveriksi, ne veisi mut äitienpäivä-lahjaksi huvipuistoon ja kierrettäisiin yhdessä kaikki laitteet! Sitä odotellessa...!