Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Virta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Virta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. marraskuuta 2021

Next to Normal / Svenska Teatern 22.11.2021

Alkuvuodesta 2013 sain ensikosketuksen Next to Normal  -musikaaliin, Tampereen työväen teatterin versioimana. Se jätti hienot fiilikset ja kanssayleisö oli myös hyvin hullaantunut. Joten kun kuulin sen tulevan Svenska Teaterniin, ja ohjaajaksi tulevan vielä Markus Virta, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä haluanko nähdä teoksen uudelleen. 


Markus Virta on tehnyt viime vuosina todella mieleenpainuvia töitä, joista olen nähnyt Something Rotten Wermland Operassa Ruotsissa sekä Spelman på Taket Wasa Teaterilla, lisäksi hän toimi apulaisohjaajana ÅST:n Jesus Christ Superstarissa ja Tampereen teatterin Les Misérables -musikaalissa. Ihan omannäköisiään ohjauksia, eli mielenkiintoisia ja ainakin minua kutkuttavia. Toivon mukaan tulevaisuudessa näemme hänen töitään paljon lisää Suomessakin. No, nyt ainakin Svenskanilla! 

Harmikseni maanantai-iltana ei kovin moni ollut tietään sinne löytänyt. Meitä oli kovin vähän, mikä on aina esiintyjille tylsää, ja ainakin permannolla oli vielä turkasen kylmäkin. Onneksi kuitenkin esitys lämmitti mieltä ja sielua, joten todellakin kannatti tulla.


Brian Yorkeyn kirjoittama ja Tom Kittin säveltämä, useasti palkittu Next to Normal kertoo perheenäidin (Maria Ylipää) kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, perheen arkielämästä äidin sairauden kanssa, pitkästä matkasta toipumiseen. Siinä samalla kun Dan-puoliso (Alexander Lycke) koittaa rakastaa ja tukea puolisoaan, teini-ikäinen tytär Natalie (Sannah Nedergård) kipuilee oman mielenterveytensä ja elämänsä kanssa. Tämän poikaystävä Henry (Pontus Simm) ujuttaa itsensä kuvioihin, vaikkei Natalie ehkä niin moista haluakaan. Sitten on vielä perheen poika Gabe (David Lindell), joka on äidin silmäterä, joten ei ihme että Natalie kipuilee jäädessään syrjään. Äiti käy lääkärissä (Denny Lekström) joka määrää vaan pahoja sivuvaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä. Kunnes löytyy se lääkäri (Lekström) joka oikeasti haluaa auttaa. Sähköshokit tuovat helpotusta, vaikka aiheuttavatkin muistinmenetystä.


Next to Normalin musiikki on monimuotoista, paljon muutakin kuin rokkia. Kristian Nymanin johtama orkesteri svengaa ja jokainen esiintyjä laulaa upeasti. Jo heti alussa En vanlig dag biisi esittelee perheenjäsenet ja heidän keskinäiset suhteensa hienosti. Mukana on ehkä mahtiballadeiksi luokiteltavia biisejä, mutta myös paljon pienimuotoisempaa pianopohjaista herkempää tulkintaa. Ylipäätään se että esiintyjiä on lavalla vain kuusi, eikä "normaalimusikaalin" tapaan kymmeniä, tekee tästä virkistävän erilaisen musikaalin. Kaikkien äänet soivat hienosti yhteen ja mukana onkin paljon duettoja ja ryhmälauluja tätä korostamaan. Sanoista saa hyvin selvää, ja Andreas Lönnquistin äänisuunnittelu on muutenkin tasapainossa.

Harvemmin musikaaleja tehdään mielenterveysongelmista, ja vaikkei katsojalla olisikaan omakohtaisia kokemuksia aiheesta, niin tämä onnistuu kyllä koskettamaan ja liikuttamaan. Jokaiselle katsojalle löytyy samaistuttavaa. Perheen keskinäinen rakkaus, ja se ajatus että olemme tässä yhdessä. Miten yhden perheenjäsenen sairastuminen, varsinkin kun se on jatkunut jo 16 vuotta, vaikuttaa kaikkeen. Jokaisella perheellä on kipupisteensä ja vaietut asiansa, ja kulissien takana arki on usein hyvin toisenlaista. Ja vaikka aiheet ovat vakavia, surullisia, liikuttavia ja sydäntä puristavia, on mukana paljon lämpöä ja huumoriakin. Tavanomaisen onnellista loppua musikaali ei tarjoile, mutta jää sentään varovaisen toiveikas olo. Sikäli mikäli omalta liikutukseltaan kykenee sen sieltä poimimaan. 


On kiinnostavaa miten äidin ja pojan, sekä myös äidin ja tyttären suhde kaikkine vaikeuksineen nousee tarinassa esille. Miten Natalie kokee itsensä ulkopuoliseksi kun Gabe vie äidin kaiken rakkauden ja huomion. Myös Natalien ongelmat ja itsensälöytäminen rinnastuu äitiin. Natalie pelkää katoavansa. Kuten varmaan myös Dianakin. Mutta elämään kuuluu niin valot kuin varjotkin.

Erik Salvesenin lavastus on mielenkiintoisesti moneen tasoon toteutettu perheen olohuone/keittiö. Sävyt ovat skandinaavisen pelkistettyä ja vaaleita, mikään ei pomppaa silmille. Koti näyttää kodilta, ja kaikkea dominoi suuri ikkuna takaseinällä. Teemu Muurimäen puvustus, erityisesti Dianan upeat vaatteet, ovat samanlaisia, mikään ei pistä silmään vaan on harmonista ja keskiluokkaisen arkista. Tyylikästäkin. Natalien kapina ja kipuilu näkyy punkhenkisissä vaatteissa ja sinisessä tukassa. Ja Natalien kimaltavat maiharit ovat upeat! Diana kuvailee miestään tylsäksi, ja kieltämättä puvustus ja maskeeraus tätä tukevatkin. Valosuunnittelulla (Tom Kumlin) saadaan olohuoneeseen loihdittua esimerkiksi psykiatrin vastaanottotila. Myös hämärän ja pimeyden käyttö on hienoa.


Maria Ylipää on kyllä Suomen valovoimaisimpia musikaaliesiintyjiä ja kieltämättä Dianan rooli on kuin hänelle tehty. Samaan aikaan vahva ja herkkä laulaja tulkitsee upeasti keski-ikäisen naisen mielenmaisemaa ja minuuden pirstoutumista. Rooli ei ole helppo, mutta suvereenisti Ylipää kuvailee sekä maanisia jaksoja että masentuneisuusjaksoja. Alexander Lycken näin viimeksi Svenskanin Chessissä ja sitä ennen ÅST:n Jesus Christ Superstarissa, ja kieltämättä perheenisä Danin rooli on paljon vaisumpi. Vaisuudella tarkoitan ulkomuotoa ja roolin raameja. Ääni ja sen ilmaisuvoima on edelleen huippua ja onkin hienoa nähdä miten muuntautumiskykyinen Lycke on. 

Upealla äänellään vaikutuksen teki David Lindell; tälle oli annettu lavakarismaa myös reippaalla mitalla. Myös Sannah Nedergård teki todella hienoa työtä - hän jäi mieleeni jo Vaasan Viulunsoittajasta. Yksittäisestä säväyttävimmästä kohtauksesta vastaa kuitenkin Denny Lekströmin psykiatrin ROCKtähti. Kohtaus kestää pari sekuntia, mutta WAU!


Next to Normal on kaunista katsottavaa, mutta ennenkaikkea kuunneltavaa. Vaikkei aihe olekaan helppo, niin Virta työryhmineen on saanut siitä todella tasapainoisen kokonaisuuden, jos nyt tämmöistä termiä voi käyttää aiheyhteydessä. Tasapainoon pyrkii myös koko perhe, ja vaikka matka on hankala ja pitkä, niin tahtotila on kova. Tätä ei kannata jättää väliin!


Kuvien copyright Cata Portin.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

lauantai 21. syyskuuta 2019

Spelman på taket / Wasa teater 21.9.2019

Nyt siis todellakin lähdin pois mukavuusalueeltani! Avoimesti tunnustan kaikille: en pidä lainkaan Viulunsoittaja katolla -musikaalista. Suorastaan inhoan sitä. Kulunut ja puhkikuultu musiikki, ja mitä kiinnostavaa enää voisi olla pienen juutalaiskylän touhuissa ja maitomiehen perhe-elämässä. Höpsön maitomiehen, joka käy jumalansa kanssa yksisuuntaisia keskusteluja. Ja sitten vielä tämä tylsyys esitetään ruotsiksi. Siis ruotsiksi!

Joku voisi nyt kysyä, vallan oikeutetusti, miksi ihmeessä änkeän tämmöistä kamaluutta katsomaan, vieläpä Vaasaan asti. Lähtiessä siihen oli kolme syytä: ohjaaja Markus Virta, lavastaja Jani Uljas ja nukketeatteri. Palatessa syitä oli tukku enemmän. Nimittäin Wasa Teaterin 100-vuotisjuhlanäytös oli mukaansatempaava, hauska, kaunis, kaihoisa ja kertakaikkisen hienosti tehty. Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan, hieman kauempaakin!


Jos tarina on yhtään tuttu niin musikaalin seuraaminen ei tuota vaikeuksia. Käsiohjelmassa on vielä suomenkielinen juonitiivistelmäkin. Ja lisäksi tekstitys suomeksi ja englanniksi on saatavilla (tosin ei vielä ensi-illassa). Eli hieman huterammallakin kielitaidolla voi Vaasaan lähteä. Ruotsinkielinen teatteri viettää samalla satavuotisjuhliaan ja sitä juhlistetaan myös historiikilla ja vasta remontoidulla teatteritalolla. Uutta on mm. katsomon parvi ja viihtyisä ravintola (pubin puolelta saa hyvää paikallisen panimon Bock's siideriä).

Spelman på taket on raikastettu ihanasti eli nukkien avulla. Lavalla nähtiin peräti 15 erikokoista ja -näköistä nukkea. Ne on rakentanut Pia Kalenius joka yhdessä Merja Pöyhösen kanssa opasti näyttelijöitä niiden kanssa toimimaan. Eipä mitenkään uskoisi että esiintyjät eivät ole nukketeatteriammattilaisia! Yhteistyö on saumatonta ja vielä hienommaksi sen tekee lukuisat roolivaihdokset. Esimerkiksi rabbin poika Mendeliä nukettaa kuusi eri näyttelijää, miehiä ja naisia, ja kaikki saavat loihdittua lavalle sen saman narisevan äänen ja nyypähtäneen olemuksen. Nuket ovat ilmeikkäitä,  tai siis vaikka niiden ilmeet ovatkin jähmettyneet, mutta ne ovat oikeasti todella persoonallisia. Valtavankokoinen konstaapeli on Stalinin näköinen ja muistuttaa lipuvan hitaalla liikkumisellaan Mörköä muumilaaksosta. Tevjen kaksi nuorinta tytärtä on olkapäällä istuvia ihania pikkunassikoita valtavan isoine suineen. Sitten on personaaliset kyläläiset, hömelö rabbi ja kiekuvaääninen Yente ja moni muu. Ehdottomasti nuket ovat tämän esityksen paras puoli! Iso kiitos rohkeasta nukkevisiosta ohjaajalle ja työryhmälle.


En ole nähnyt muita Markus Virran ohjauksia kun Something Rotten -musikaalin Wermland Operassa Karlstadissa, mutta se riitti vakuuttamaan minut. Voi kun joku teatteri tarttuisi tähän vauhdikkaaseen ja hauskaan Shakespearesta kertovaan musikaaliin ja tekisi sen myös Suomessa! Mutta siis, takaisin Viulunsoittajaan. Myös nyt Virta tekee tasaisen varmaa ja vahvaa työtä. Kaikki palaset loksahtavat yhteen. Vaikka lava ei ole suurensuuri, niin kaikki mahtuu mukaan.

Ralf Nyqvistin johtama livebändi vetelee hienosti klezmer-henkistä musiikkiaan ja jalka vipattaa kyllä katsomossakin. Miten tämä musiikki kuulostaa niin tuoreelta, eikä edes kuluneimmat kappaleetkaan riivi korvia. Ensi-iltayleisö on muutenkin tosi hienosti mukana, ja väliaplodeja kuullaan joka laulun jälkeen, mutta myös monessa muussa kohdassa. Ja bändin viulisti Alexei Meidzof seikkailee lavalla useaan otteeseen...

Vaikkei esiintyjiä olekaan kuin 12, niin nuket lisäävät sitä määrän tuntua lavalla. Ja miten taitavia laulajia kaikki ovat! Maakuntateattereissa piilee sellaisia kykyjä, että kehä kolmosen sisäpuolella lennettäisiin takamuksilleen jos joskus vaivauduttaisiin matkaamaan vaikkapa juuri Vaasaan. Kerrassaan hienoa työtä ihan jokaiselta, niin ihmisrooleissa kuin nukkejen takanakin.

Onpa mahtava että teatterinjohtaja Åsa Salvesen onnistui houkuttelemaan nykyään päätöikseen parisataapäistä lehmäkarjaansa hoitelevan Mats Holmqvistin Tevjen rooliin. Ihan kuin mies olisi syntynyt tekemään tämän osan! Kerrassaan huumaavan hieno esitys, ulkoista habitusta myöten. Pientä huumoria silmäkulmassa ja tarpeen tullen lyödään nyrkkiä pöytään, mutta muuten ollaan lauhkea kuin lammas. Paras Tevje mitä minä olen lavalla konsanaan nähnyt. Bravo! Sannah Nedergård, Ksenia Timoshenko ja Astrid Stenberg ovat esimerkillisen hyviä ja raikkaita Tevjen tyttärinä ja Maria Udd napakkana Golde-vaimona on nainen paikallaan. Ja sitten on mainiot vävyehdokkaat Motel (Filip Ohls), Perchik (Tom Salminen) ja Fjedka (Johan Aspelin) - eivät kaikki niin Tevjen mieleen. Carola Sarén Yenten nukettajana on pistämätön!


Lavastus on hyvin yksinkertainen, joskus pieni ja (näennäisesti) vaatimaton toimii parhaiten. Iso lautaseinä (missä on hienosti käytetty kolmenlaista laudoitusta) lavan takana aukeaa hetkittäin, mutta se onkin likipitäen ainoa lavastuselementti. Huonekalut tuodaan mukana kuhunkin kohtaukseen ja välillä katosta lasketaan sermejä tai muuta. Tevjen ja Golden unikohtaus on kerrassaan upea mahtavine nukkehirviöineen. Kiitos Jani Uljas taas yhdestä hienosta lavastuksesta. Kaiken kruunaa Tobias Lönnquistin taitava valosuunnittelu ja Dennis Lindénin äänet. Linn Wara on suunnitellut upeat ja maanläheiset (ja sopivan vaatimattoman näköiset) puvut ja Anna Vesterback sopivat peruukit. Miguel-Angel Fernandez on tehnyt napakan vauhdikkaat ja räiskyvät koreografiat, siinä mennään helmat hulmuten niin että hitaampia heikottaa.

Kun elottomat nuket lasketaan lopuksi Tevjen kärryihin tulee kyllä kyyneleet paatuneimmankin katsojan silmiin. Mieleeni tulevat keskiaikaiset ruumiskärryt. Ahdistava ja surullinen näky.

Lipunmyynti on käynyt vilkkaasti, joten nyt pitää olla nopsa. Ja kannattaa siis tosiaan lähteä Vaasaan vähän kauempaakin. Spelman på taket voi olla kovin perinteinen juhlanäytösvalinta satavuotiaalle teatterille, mutta kun esitys on näin valloittava, niin ei voi kun onnitella valinnasta. Ja synttäreistä!


Kuvien copyright Frank A. Unger.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.