sunnuntai, maaliskuuta 20, 2011

Olohuone

Tähän alkuun kiitän kommenteista edelliseen postaukseen
- voi että mä oon iloinen
kun niin moni kommentoi ja muutama ei-aktiivinen lukijakin ilmoittautui. 
KIITOS!!

Ajattelin pienesti esitellä meidän 
olohuoneen.
 Olohuone tilana koostuu kahdesta huoneesta. 
Talomme edelliset asukkaat olivat
poistaneet huoneiden väliseinän 
ja me laitoimme muuttaessamme (10v. sitten)
lattiat samaan tasoon.
Vuosi sitten maalasimme olohuoneen katon valkoiseksi,
aiemmin katto oli tummunutta panelia.
Olohuone sai muutoinkin valkoisen ilmeen, kun vaihdoin tapetit
ja hankimme valkoiset Ektorpit.



Tilassa on kaksi tulipesää.
Takkaa emme ole käyttäneet koko talvena, sillä se on saanut
purkutuomion.. 
Periaatteessa harmittaa, mutta toisaalta takan purkutuomio
ja uuden takan muuraaminen tarkoittaa lattian uusimista, joten sikäli olen
hyvin onnellinen :D
Kakluuni
pönttöuuni, mikälie on ollut kovassa käytössä.
Jo monta vuotta olen suunnitellut maalaavani sen harmaaksi,
mutta tuollaisena vaaleansinisenä se aina vaan nurkassa nököttää.


Ruokapöytä koostuu kahdesta 
Ratian ruokapöydästä.
Haaveissa on uusi iso ruokapöytä, mutta olen todennut, 
ettei liene järkeä hankkia uutta pöytää ennenkuin lapset ovat isompia ja lopettaneet
ruokailuvälineiden hakkaamisen pöytää vasten ;)


 Tila on sikäli hankalan mallinen, ettei tänne mahdu
toivomaani pitkänmallista tv-tasoa, jonne saisi kaikki laitteet piiloon.
Nyt nurkassa nököttää valkoinen Ikean Leksvik-tv-taso (vilahtaa tokassa kuvassa),
jonka tilalle haaveilen esim. Beståa. 
Mies puolestaan haaveilee saavansa tuon julmetun telkkarin vaikkapa seinälle 
 ja kotiteatterilaitteet oheen. Just joo.
Talossa on muuten alkuperäiset ikkunat
- ikkunaremontti suunnitteilla, sitten joskus..

**

Tiedättekö, joskus mä tykkään tästä talosta ihan tosi paljon,
mutta seuraavassa hetkessä puhumme rakentamisesta tai
uudempaan ja isompaan taloon muuttamisesta.
Täällä alkaa auttamatta tila käydä vähiin :O
mutta siltikin...


Näissä tunnelmissa uuteen viikkoon,
kivaa sellaista kaikille :)

28 kommenttia:

  1. Teillä on tosi kaunista. Ihana tunnelma, nuo takat on todella kauniita. Tuo vaaleansininen ihan mun suosikki.

    VastaaPoista
  2. Voi tuommosen pönttöuunin ku sais! Ja tuo väri, mä tykkään :) Ihana vaaleansininen.
    Teidän olohuone on tosi valoisa, kaunista ja ihanan vaaleaa!

    VastaaPoista
  3. Kiva oli päästä teille kylää. Niin kaunista ja valoisaa. Tuo vaaleasininen uuni on minunkin suosikkini.
    Iloa vikkoonne!

    VastaaPoista
  4. Kaunista. Munkin lemppari on ehdottomasti tuo ihana pönttis! Ja värihän on ainakin mun mielestä tosi kaunis tuollaisenaan. :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun teillä on niin rauhallisen ja tunnelmallisen oloista :)! Kakluuni on uskomattoman hieno, musta tuo vaaleansininen on ihana väri!

    Takka on hieno, onko ollut suunnitelmissa tehdä toisinnus vai erilainen? Voi vitsi, kun mä haaveilen uudesta lattiasta..Parketti alkaa olla tosi kulunut, mutta eipä tartte aristella lasten leikkejä, heh.

    Ihana oli päästä kurkkaamaan teidän olohuonetta :)!

    Rauhallista sunnuntai-iltaa!

    t.Minna :)

    VastaaPoista
  6. Toi takka on kyllä tosi kaunis ja pönttöuuni on aivan ihana...jos kotiin pitäisi uusi lämmönlähde tehdä, niin haluaisin kyllä ehdottomasti pöndiksen. Tulee ihan mieleen ala-aste paukkupakkasineen, siellä oli luokkahuoneissa pönttöuunit =).
    Ja mitä tulee keittiönpöytään, me ostettiin uusi pöytä syssyllä ja jo on kansi saanut jos jonkinlaista naarmua ja kolhua, viimosin syvä ura tuli, kun mies läjäytti sitterin keskelle pöytää sellasella voimalla...että mä kiehuin... meillä ei mikään kestä nätin näkösenä pitkään.

    Mukavaa uutta viikkoa sulle, toivon mukaan mä pääsisin taas ulos, oon ollu viikon karseessa lenssussa, no mut huomen on tietty lapset kipeenä ja saan viettää toisen viikon sisätilois, hoh hoijaa...

    VastaaPoista
  7. Tosi kivalta teillä näyttää! Ihana, rauhallinen tunnelma.

    Multa oli mennyt tuo edellinen postaus ihan ohi. :( Mä en ole koskaan ajatellut, että kukaan ei saisi tietää kuka mun blogin takana on tai että asioista, joita blogissani höpisen voisi joskus koitua jotain ongelmia. Mä en ole saanut yhtään neg. kommenttia, joten en osaa sanoa miten siihen suhtautuisin ja muuttaisiko se mun tapaa blogata. Ihan yleisesti ottaen olen paljon miettinyt viime aikoina ihmisten käytöstapoja tai niiden puutetta. Eikö tänä päivänä ole enää mitään kohteliaisuussääntöjä, joita pitäisi noudattaa? Asiakaspalvelutyössänikin tapaan välillä todella huonokäytöksisiä ihmisiä. Ja internet vasta antaakin välineet kaikenlaiseen kiusaamiseen. Noh, meitä on moneen junaan ja kaipa paras tapa on olla reagoimatta loanheittoon tms.

    Aurinkoista viikon alkua sinulle, Terhi!

    VastaaPoista
  8. Ihana olohuone. Ja tuo suuri peili on mahtava. Tuollaisen voisinkin laittaa ostoslistalle.

    Purkutuomion saanut takka on tosi mahtava. Oletteko tekemässä samanlaista uutta vai vaihtuuko takka malli kokonaan?

    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Tosi tosi kaunista teillä! Ja toi vaaleansininen pönttöuuni on aivan IHANA <3 Tuollaisen ottaisin itelle hetimiten!!!

    Iloista viikonalkua teille :)

    VastaaPoista
  10. Kaunista :)
    Tuo pönttis on just tosi hyvä tuommosena sinisenä, älä tee sille mitään :)

    VastaaPoista
  11. Mukava oli kurkata teidän olkkariin :) Näyttää kyllä rauhalliselta ja kodikkaalta!! Tykkään myös pönttöuunista ja sen väristä! Meillä ei ole olohuoneessa minkäänlaista tulisijaa ja monesti ollaan sellaista kaivattu.

    Mukavaa viikko sinulle Teri!!

    VastaaPoista
  12. Ihanat uunit molemmat! Onneksi pönttiksen saa pitää (vai?). Se on oikein nätti tuon värisenä. Muutenkin teillä on valoisaa ja nättiä!

    VastaaPoista
  13. Voi, mäkin tykkään tosta pönttöuunista just tollasenaan! Kiva hillitty väripilkku. Toinenkin takka ihan ok, mut ymmärrän kyllä, jos haluutte "möhkäleestä" eroon. Meillä on mökillä iso muurattu tiilitakka, aivan turhaan. Kestää kauan lämmittää, ja vie tilaa ihan hitosti.

    Tosi kaunista ja valosaa!

    VastaaPoista
  14. Pönttis on minunkin suosikkini juuri tuollaisena ihanan vaaleansinisenä! Kaunis huone kokonaisuudessaan ja teidän keittiöstä tuli niin nätti. :)

    VastaaPoista
  15. Oonko ihan hassu kun minäkin tykkään pönttiksestä tuon värisenä!?! Kaunista on!!!
    Multakin on edllinen postaus mennyt ohi, käyn vielä senkin lukaisemassa:)

    VastaaPoista
  16. Johanna - kiitos! Onhan tuo omalla tavalla munkin mielestä kaunis, mutta oon kymmenessä vuodessa ehtinyt kyllästyä siihenkin :)

    J - kiitos! Pönttikset on kyllä ihania, meiltä löytyy toinenkin.

    Noora - kiitos ja kiva, kun kävit. Valkaistus toi olohuoneeseen kummasti valoa.

    Katri - kiitos! Pönttikset on söpöjä ;)

    Minna - kiitos! Valkoisen takan tilalle on suunnitteilla sitten joskus joku pienempi kokonaisuus. En itseasiassa niin kamalasti välitä nykyisen muodosta. Mutta katsotaan nyt, uusitaanko me se vai uusiiko sen sitten talon tuleva asukas. Kato nyt, mä oon selkeästi muuttamassa täältä, hih.

    marikan - voi ei. Meilläkin on tullut nimenomaan sitteristä muutamia jälkiä ruokapöytään, joten senKIN takia uuden hankinta olisi aika hölmöä. Harmittaa sitten, jos menee heti huonoksi. Toivottavasti lapset ei sairastu ja pääsette ulos!!

    pinky - kiitos! Netiketti on kyllä tosiaankin hukassa aika monelta, valitettavasti. Jostain kumman syystä tää bloggeri on tökkinyt päivitysten kanssa mullakin, monia mennyt ohi, oon käynyt sitten jälkikäteen kurkkimassa :)

    TiinaK - kiitos! Jos peilistä enemmälti innostut, niin niitä myydään Jyskissä. Kyllä tuo valkoinen takka muuttuu sitten joskus toisenlaiseksi, sirompaan malliin :)

    Linda - voi kiitos kauniista sanoistasi :)

    Heidi - kiitos! Voi olla, että pönttis on myöskin pakko uusia. Siis pitää muurata sisältä ja tiedä sitten, miten ulkokuori siitä kärsii.

    inkku - kiitos! Tulisija olohuoneessa on kyllä ihana. Lapset haluaa joskus paistella nakkeja takassa :)

    Heli - juu, tosta pönttiksestä tykkään kyllä kovasti muutoin, mutta väri on alkanut kymmenessä vuodessa kyllästyttää. Periaatteessa pönttis voi jäädä, mutta sitäkin pitää muurata ja näinollen ulkokuori jotenkin nostaa pois paikoiltaan - saa nähdä miten kärsii siitä.

    Teija - kiitos! Valoisuus kummasti lisääntyi huoneen valkaisemisen ansiosta. Tuo valkoinen takka on nimenomaan möhkäle. Jotain muuta sen tilalle, sirompaa.

    Tuire - kiitos! Ei tuo vaaleansininen paha ole, mutta olen vuosien saatossa kyllästynyt väriin ;)

    VastaaPoista
  17. Tosi kivan näköistä teillä!
    Tuon vaaleansinisen uunin ottaisin meillekin, ihan vaikka vain koristeeksi :) Meillä on Suomessa (vanhempieni) mökillä myös tuollainen vaaleanharmaana...myös oikein kaunis :)
    Ihana toi Onni-kyltti!
    Mukavaa alkanutta viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
  18. Marika - bloggeri on jotenkin kummasti jättänyt multakin noita päivityksiä pois ja sitten on pitänyt käydä lukemassa monia kerralla. Kyllähän tuo pönttis ihan kiva on tuollaisenaankin, mutta oon jotenkin kyllästynyt sen väriin - vaihtelu virkistäis :)

    VastaaPoista
  19. Liisa - kiitos ja kiva kuulla, että pönttis olis kiva myös harmaana :) Tuo Onni-kyltti sopii meille hyvin, kun Onni löytyy täältä monessakin mielessä ;))

    VastaaPoista
  20. Ihana postaus. Tosi kiva tuo teidän kotinne. Vanhassa talossa on ajan tuomaa arvokkuuta, jota uusiin taloihin ei sitten saa, vaikka mitä tekisi. Uunit ovat mahtavia ja tuo pönttis tosi söde. Sininen on minustakin nätii, mutta ymmärrän, jos kaipaat vaihtelua.

    Muistat varmaankin, kun sain hommattua sen valkoisen pöydän. Siinä on jo nyt jälkiä ja olen alkanut käyttämään liinaa. No, tänä(kin) aamuna kaapo vetäisi ensin lautasen alas=meni rikki, sitten heläytti koko liinan alas kaikkine kippoineen ja kuppeineen. Kyllä nuo toukatkin jo kerkeävät.

    Tuohon rakennusprojektiin vielä, että kai sitä ihminen on vaihtelunhaluinen ja aina täytyy olla jotain kierroksessa, se pitää virkeänä. Mukavaa viikkoa. Missä se aurinko on?

    VastaaPoista
  21. Ihanan valoisaa =) inspiroivia kuvia!

    VastaaPoista
  22. Kylläpä teillä on kivan vaaleaa! Pönttöuuni on aivan ihastuttava, juuri tuon värisenä. <3

    VastaaPoista
  23. Kaaponkammari - kiitos! Onhan se juu totta, että vanhoissa taloissa on oma juttunsa, mutta silti mä unelmoin uudesta, tai ainakin suht uudesta ja isommasta, ja ennenkaikkea yksitasoisesta!! Joo, muistan kun ostitte pöydän, siitä ei tosiaan kovin kauaa ole. Ihan tosi harmi, että on saanut jo nyt iskuja, mutta niin se taitaa olla, ettei lapsiperheessä mikään säily ehjänä kovin pitkään, huoh. Täällä sataa muuten taas vaihteeksi lunta..

    Piia - kiva, että inspiroiduit :)

    Esmeralda - kiitos!

    VastaaPoista
  24. Onpas ihanan valoisaa ja rauhaisaa! Oikein tunnelmallistaa! Minusta teillä on oikein kodikasta ja ihanaa!

    VastaaPoista
  25. Ihanan näköinen olkari! <3 Tykkään myös takan värisyä mutta ymmärettävää jos se alkaa tökkiä kun kokoajan itse katselee!

    VastaaPoista
  26. Voi kuinka kaunis ja kodikas olkkari! Ihanat noi sohvat. Ja ihana, että onni asuu teillä :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  27. Ihana olkkari ja tuo pönttöuuni on herkullisen värinen:)

    VastaaPoista
  28. PiiaS - voi kiitos, kiva kuulla :)

    Niina - kiitos! Kyllä sitä ainakin kerran kymmenessä vuodessa kaipaisi vaihtelua :D

    Nonnukka - kiitos ja kiitos samoin kivaa viikkoa sinnekin!!

    Minttunen - kiitos! Mä alan kohta itsekin näkemään pönttiksen värin uusin silmin, hih.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit! Olisin iloinen, jos jättäisit pienen tervehdyksen merkiksi käynnistäsi :)