Näytetään tekstit, joissa on tunniste polvisukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polvisukat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden 2015 loppu ei ollut kohdallani kauhean ruusuinen. Olin marraskuun lopusta aina viime viikon loppuun asti todella kipeänä. Milloin mitäkin sairautta peräkanaa. Taistelin "fyysisen sairastelun" lisäksi henkisesti. Mikään ei saa mieltä matalaksi yhtä hyvin kuin kotona neljän seinän sisällä makaaminen viikosta toiseen pakon edestä...tilaustyöt onneksi toi täytettä sairastelupäiviin!

Tapahtui toki kivojakin juttuja kaiken tämän vastapainoksi mm. synttärien viettoa äidin mukana Anttolanhovissa (mieheltäni sain synttärilahjaksi Puikkomaisterin sukkakirjan ja perheeltäni ison kasan lankaa <3), kässämessut (löytyi ihanien ostosten lisäksi myös suunnittelemani Orivesi-lapanen), näyttely hyvällä porukalla, ensimmäinen varsin onnistunut myyjäispäivä joulukuussa, ystävien tapaaminen Ylöjärvellä pitkästä aikaa, jouluaatto rakkaiden parissa ja uusi vuosi miehen ja hänen kavereidensa seurassa (=paljon naurua!).

Nyt yritän ryhdistäytyä uuden vuoden ollessa jo hyvässä vauhdissa. Tämä "ryhdistäytyminen" koskee sekä tätä blogia että elämääni. Blogisuunnitelmissa olisi kuvata taas neuleet myös kunnon kameralla ja päivityksiä olen suunnitellut tekeväni jatkossa viikoittain kuukausittaisen sijaan. Näin ei tule sitä valtavaa kuvatulvaa, jonka joudutte kokemaan tämän tekstin päätteeksi :D Elämässäni yritän löytää taas ilon ja aidon onnellisuuden, päihittää yksinäisyyden ja rakastaa täysillä kaikkea minulle tärkeää. Yritän myös vakuuttaa itselleni, etten ole supernainen :')!

Joten pidemmittä puheitta, esitellään loput tähän mennessä tehdyt käsityöt niin pääsen starttaamaan blogin ensi viikolla uusin kujein.

 Hallayö-sukat
Novita 7 veljestä
Puikot 3,5mm 

 Broken seed-kämmekkäät
Nalle ja Nalle taika
Puikot 2,5mm

 Heijastinpipoja tilauksesta
Puikot 5mm
 
 Piirakkasukat
7 veljestä raita
Puikot 3,5mm
 
Piirakkasukat tilauksesta
7 veljestä
Puikot 3,5mm
 
 Orivesi-lapanen messuilla

 Vauvan huopikkaat
Huopanen ja 7 veljestä


 Kankaanpainantaa kuntoutuksessa, valaskassi itselle ja pöllökassi äidille

 Mustat nilkkasukat ystävälle syntymäpäivälahjaksi
Vilma
Puikot 3mm

 Raitasukat tilauksesta
Nalle
Puikot 3mm

 Heijastinpipoja tilauksesta
Puikot 5mm

 
 Joulukalenterisukat itselle
7 veljestä
Puikot 3,5mm

 Tennaritossut
7 veljestä
Puikot 3-3,5mm
 
 Joululahjat kummitytölle <3
Joki ja 7 veljestä

Joulukalenterisukat anopille lahjaksi
7 veljestä
Puikot 3,5mm
 
 Perussukat miehelle
7 veljestä raita
Puikot 3,5mm

 Lapaset miehelle
Nalle
Puikot 2,5-3mm

 Nimisukat itselle
7 veljestä
Puikot 3,5mm

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Keep calm and...KNIT ON!

Kuluneet viikot olen kuluttanut käsitöiden osalta keskeneräisten töiden tekemiseen ja viimeistelyyn. Olen myös saanut to do-projektilistaani pienennettyä...se tosin kasvaa samaa tahtia takaisin.


Varrelliset huopatossut
Lanka: 7 veljestä ja Joki

 Ensimmäiseksi neuloin isälleni toiset hänen tilaamistaan huopatossuista. Edelliset ovat olleet niin kovalla käytöllä, että kantapää oli kulunut puhki. Sain viskattua tossut sopivasti yksi aamu pesukoneeseen niin, että isäni sai ne jalkaansa jo saman päivän illalla tavatessamme. Pitkän tauon jälkeen muistin taas, kuinka kiva näitä onkaan neuloa (ja nopeaa!).

Lift on-lapaset
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm koivu

Projektilistallani on useita Taimitarhan malleja ja nämä lapaset oli näin pumppia ja crossfitia harrastavalle neulojalle ns.pakko tehdä-projekti ;) Oli hauska hypätä taas hetkeksi kirjoneuleen maailmaan. Yritin kuluttaa jämiä, mutta vielä lapasten jälkeenkin on näiden värien jämälankakeriä jäljellä.

Elinan pitsiunelmat
Lanka: 7 veljestä
Puikot 3,5mm koivu

Yhden vapaapäivistä käytin kokonaan polvisukkaparini toisen sukan neulomiseen. Tuo turkoosi seiskaveikka on niin ihanaa, että on pakko käydä hamstraamassa sitä ennen sen katoamista <3! Ja olen aivan hurahtanut neulomaan kaikki projektini koivupuikoilla jos vain mahdollista. Tällaiselle nivelturvokille ne sopii huomattavasti paremmin kuin metalliset ja jaksan neuloa pidempään. Moni on suositellut myös hiilikuituisia, kai pitää nekin testata joku päivä.

Tänään aloitan yhdistelemään tilkkupeiton palasia yhteen, uutta postausta saattaa siis tulla näkyviin melko pian ;)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Sukkaa pukkaa


Perussukat koko 39
Regia Fluormania 4-ply
Puikot 2,5mm
Projekti aloitettu Knit in Public-päivänä

Perussukat miehelle (tilaustyö)
7-veljestä
Puikot 3,5mm

Yllätyssukkaringin sukat/kerrosrivinousu
7-veljestä
Puikot 3,5mm

Polvisukat (tilaustyö)
7-veljestä
Puikot 3,5mm

Mitä olen tehnyt blogin hiljaisina kuukausina? Monen monta sukkaa kuten yllä olevista kuvista voi huomata. Olen tehnyt paljon tilaustöitä ja siinä välissä aina tikutellut jotain väliprojektia to do-listaltani sekä varastoon. Myös ikuisuusprojektit etenevät tasaisesti näiden välissä.

Nyt on tullut hyvään tahtiin tuhottua myös Lankavasta ostettuja kuteita. Koitan kuitenkin hillitä itseäni hiukan, jotta saisin nauttia kuteen virkkaamisesta mahdollisimman kauan ;)

Juhannusruusu-matto
Trikookude
Koukku 9mm

Kesken on vino pino erilaisia projekteja mm.pitsimatto terassille, Elinan pitsiunelmat, tilkkupeitto, parit tilatut sukat ja huopatossut sekä kesäprojektini: Viuhka huivi puro batikista ja säteestä. Nämä keskeneräiset työt onneksi helpottavat "mitä tekisin seuraavaksi" ahdistustani :D

Moni on ihmetellyt, kuinka voin neuloa tällaisella helteellä. Siihen olen monesti vastannut, että villasukat neuloontuu kyllä sisätilan viileydessä, mutta mikään ei estä nappaamasta puikoille puuvillalankaa ;) Juuri tuo huiviprojekti on ihanteellinen tällaisille helteille. Terassikausi on tietysti avattu eli neuletyöt ja pikkunaposteltavat kulkeutuvat iltaisin mukanani ulos kuuntelemaan luonnon ääniä. Siinä sielu lepää. Hyttysetkin saa karkotettua Citronella-kynttilällä.

Nyt annan käsityöihmisille hyvän matkakohdevinkin. Jos pidät luonnosta, taiteesta, vanhoista rakennuksista ja antiikista niin suuntaa Taidekeskus Purnuun Orivedelle! Siellä on ihana neuloa ulkosalla järven rannalla ja katsella joutsenia. Tai mennä luhtikahvilaan nauttimaan kahvittelusta ja ihastelemaan vanhaa talonpoikaisantiikkia. Maanantaisin ja perjantaisin pääsee uniikkiin savusaunaan ja uimaranta sekä grillipaikkakin löytyy! Lippujen hinnat ei päätä huimaa ja lisäksi on hyvä näyttely :) Ja heinäkuun puolivälissä järjestetään SuviDesign-tapahtuma, joka esittelee käsityöläisten aikaansaannoksia. Sinne siis!

Ihanaa kesää kaikille blogin lukijoille <3

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Harmaus vaihtuu auringonpaisteeseen

Näyttelyn avajaisten lähestyessä on blogin päivittäminen jäänyt todellakin vähemmälle. Mutta uskon, että ymmärrätte miksi ;)

Neulomuksia ja virkkuutöitä on kuitenkin valmistunut hyvää tahtia näyttelytyöskentelyn ohella. Parin harmaan tilaustyön jälkeen kaipailin väriä ja niin aloitin kaksi projektia; polvisukat pastelliväreissä ja elämäni ensimmäisen villapaidan. Enemmän tuo villapaita jännitti, sillä en uskonut sen valmistuvan aikapäiviin tai että hermostuisin moiseen ikuisuusprojektiin. Toisin kävi ja tuolla kaikki viisi palaa jo odottavat kokoamista. Harmaat napit ovat vielä hakusessa, mutta eiköhän villatakki pääse piakkoin näytille tänne blogin puolelle :) Näiden projektien jälkeen palasin takaisin mustavalkomaailmaan ja aloitin Hyrrä-peiton, jonka palat ovat samanlaisia kuin tuo kuuskulmiomatto. Siitä tulee ihana ja moderni!

Tässä kuvia niistä parista tilaustyöstä, saajat tykkäsivät <3


Piirakkapolvisukat
7 veljestä
puikot 4mm & 3,5mm.
Jälkimmäisen kuvan väri on se oikea ;)


Kuuskulmiomatto
Harmaa trikookude
koukku 9mm

Lopuksi vielä kuvat polvisukista, joissa suorastaan sädehtii kevään ja pääsiäisen värit <3 Näistä tuli uudet lempparini ja etenkin tuo pohjekiila tekee istuvuudesta paljon paremman.

Karkkipolvisukat
7 veljestä 
puikot 3,5mm

Rauhaisaa pääsiäistä ja toivottavasti saamme myös aurinkoisen sellaisen tänne Pohjolaan!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Ups & downs

Viimeiset kolme viikkoa on suorastaan valunut ohi. Ja sille on syynsäkin. Olin niin kipeänä ja mieli maassa, ettei huvittanut oikein mikään. Onneksi pääsin tästä oravanpyörästä viime viikolla kuntoutuksen aikana ja tajusin, että nyt pitää saada elämä hyvään remonttiin.

Punaiset palmikkopolvisukat
Ohje: Novita sukkalehti
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm

Mutta olen saanut neule- ja virkkuutöitäni kuitenkin lamakauteni aikana valmiiksi. Ennen Helsinkiin lähtöä valmistuivat ensimmäiset palmikkopolvisukkani Novitan sukkalehden ohjeen mukaan. Ja ne ovat kyllä mielettömän ihanat! Saivat myös kovin kehuja ja keräsivät ihastuneita katseita kaupungilla. Ihanaa nähdä työnsä tulos ja vielä ihanampaa on kun muut huomaavat sen myös :)

Valepalmikkosukat
Lanka: Marks&Kattens Fame trend
Puikot: 3mm
 
Jälkimainingeissa ennen lähtöäni neuloin myös kokeiluna jo kesällä ostamaani Marks&Kattensin Fame trend lankaa ja valepalmikoiksihan se taipui. Aluksi tämä ohut lanka tuotti ongelmia ja vaati hiukan totuttelemista kunnes lanka muovautui käsissä kuten halusin. Mutta lopputulos oli positiivinen; kevyet sukat, jotka ovat sekä kauniit että lämmittävät. Lankaa kului vain puolet kerästä eli pääsen kokeilemaan samaa lankaa vielä toiseenkin malliin.

Lanka: 7 veljestä (vihreä papu)
Puikot: 3,5mm
 
Helsingin reissun aikana neuloin miehelleni ystävänpäiväksi Jules-sukat uudesta vihreä papu värisestä 7 veikasta. Ohje oli niin koukuttava ja helposti muistiin jäävä, että taidan tehdä parin jos toisenkin. Ei suotta kehuttu malli! Sain reissun aikana myös Pohjanmaa-laukkuni pohjan valmiiksi, odotan innolla, että saan sen valmiiksi ja olalle heilumaan. Viimeisenä iltana käväisin vielä lenkillä Kirstikki-liikkeessä ihastelemassa ja hypistelemässä lankoja, hih!

Pohjanmaa-laukku
Lanka: Molla kalalanka 18-säikeinen
Koukku: 2,5mm (ergonominen)

Loppuun vielä kuva uusista kangaskasseistani, jotka tein kankaanpainanta-iltoina <3