Tapahtui toki kivojakin juttuja kaiken tämän vastapainoksi mm. synttärien viettoa äidin mukana Anttolanhovissa (mieheltäni sain synttärilahjaksi Puikkomaisterin sukkakirjan ja perheeltäni ison kasan lankaa <3), kässämessut (löytyi ihanien ostosten lisäksi myös suunnittelemani Orivesi-lapanen), näyttely hyvällä porukalla, ensimmäinen varsin onnistunut myyjäispäivä joulukuussa, ystävien tapaaminen Ylöjärvellä pitkästä aikaa, jouluaatto rakkaiden parissa ja uusi vuosi miehen ja hänen kavereidensa seurassa (=paljon naurua!).
Nyt yritän ryhdistäytyä uuden vuoden ollessa jo hyvässä vauhdissa. Tämä "ryhdistäytyminen" koskee sekä tätä blogia että elämääni. Blogisuunnitelmissa olisi kuvata taas neuleet myös kunnon kameralla ja päivityksiä olen suunnitellut tekeväni jatkossa viikoittain kuukausittaisen sijaan. Näin ei tule sitä valtavaa kuvatulvaa, jonka joudutte kokemaan tämän tekstin päätteeksi :D Elämässäni yritän löytää taas ilon ja aidon onnellisuuden, päihittää yksinäisyyden ja rakastaa täysillä kaikkea minulle tärkeää. Yritän myös vakuuttaa itselleni, etten ole supernainen :')!
Joten pidemmittä puheitta, esitellään loput tähän mennessä tehdyt käsityöt niin pääsen starttaamaan blogin ensi viikolla uusin kujein.
Hallayö-sukat
Novita 7 veljestä
Puikot 3,5mm
Broken seed-kämmekkäät
Nalle ja Nalle taika
Puikot 2,5mm
Heijastinpipoja tilauksesta
Puikot 5mm
Piirakkasukat
7 veljestä raita
Puikot 3,5mm
Piirakkasukat tilauksesta
7 veljestä
Puikot 3,5mm
Orivesi-lapanen messuilla
Vauvan huopikkaat
Huopanen ja 7 veljestä
Kankaanpainantaa kuntoutuksessa, valaskassi itselle ja pöllökassi äidille
Mustat nilkkasukat ystävälle syntymäpäivälahjaksi
Vilma
Puikot 3mm
Raitasukat tilauksesta
Nalle
Puikot 3mm
Heijastinpipoja tilauksesta
Puikot 5mm
Joulukalenterisukat itselle
7 veljestä
Puikot 3,5mm
Tennaritossut
7 veljestä
Puikot 3-3,5mm
Joululahjat kummitytölle <3
Joki ja 7 veljestä
Joulukalenterisukat anopille lahjaksi
7 veljestä
Puikot 3,5mm
Perussukat miehelle
7 veljestä raita
Puikot 3,5mm
Lapaset miehelle
Nalle
Puikot 2,5-3mm
Nimisukat itselle
7 veljestä
Puikot 3,5mm