perjantai 23. tammikuuta 2015

Viikon saldo

Olen saanut vauhdin päälle elämässä! Aamut ja illat kuluu neuloen ja harrastaen kaikkea muuta (pumppi, uinti, kitaran soiton opettelu, grafiikka, kuoro) ja päivät kuluvat taidetta tehden. Lisäksi minulla on suht iso yksityisnäyttely tulossa Mänttään ja sen lisäksi kuvia lähdössä ainakin Japaniin ja ehkä myös Kanadaan. Kiirettä siis pitää, sitä suurempi syy nauttia käsitöiden tekemisestä vapaa-ajalla.

Ja kuten huomaatte, jälleen mennään iPad kuvilla. Instagram on minulla nimittäin kovassa käytössä, voitte seurata minua siellä (käyttäjä = lauralelinnea).


Sain viimein Triforce-laukun valmiiksi (eihän siinä mennyt kuin pari viikkoa :D) ja se pääsi heti käyttöön. Lankana on Novitan Kartano harmaana ja neonpinkkinä, koukku 2,5mm. Sisällä pinkki puuvillavuori ja vetoketju. Laukku on kyllä todella tilava, mahtuu pakolliset iPad mini, lompakko ja kännykkä muitta mutkitta ja silloinkin vasta puolet laukun kapasiteetista on käytetty. Näin pitkän virkkuun jälkeen oli kiva palata nopeatempoiseen neulomiseen ja niin neuloin laukun kaveriksi mätsäävän huivin Novitan Hileestä. Minulla on jälleen selkeästi menossa pinkki-kausi.


 Olen myös aivan ihastunut tähän Hexagon-mattomalliin! Aloitin kuluttamalla yhteen mattoon mustat ja valkoiset kuteet (kuten Virkkurin ohjeessa). Kävin jopa ostamassa mustaa lisää Auviselta, mutta tuntuu siltä, että pitäisi saada vieläkin isompi matto. Tämä projekti jäi siis odottamaan seuraavaa Lankamaailman reissua. Tekee ikävää, pakko myöntää :') Tein sitten pienemmän harmaan kulmiomaton seilaamaan asuntoomme. Se etsi paikkaansa viikon ja nyt näyttää siltä, että se jää kodinhoitohuoneeseen odottamaan suihkusta tulevia kosteita varpaita.


Lanka:Nalle taika
Puikot: 3mm

Annoin isälleni silloin vuoden vaihtuessa syntymäpäivälahjaksi lahjakortin, jolla hän sai tilata minulta haluamansa, ja tarvitsemansa, villa-asusteen. Minulla oli oikeastaan jo lanka odottamassa hänen lahjatoivettaan ja tämä Nalle taika sopii kyllä peruslapasiin loistavasti. Iloisesti yllätyin tämän projektin aikana kehityksestäni. Lapaset tulivat huippuvauhtia ja peukalokiila ei tuntunut ollenkaan vaikealta. Oikeastaan tuntui siltä, kuin olisin aina sen osannut hehheh! Ensi viikolla vien ne isälleni käsiä lämmittämään. Saa nähdä ehdinkö tehdä pienen lisäyllärin samaan pakettiin ;)

Perussukat Fluormaniasta
Lanka: 4-säikeinen Fluormania
Puikot: 2,5mm
Silmukkamäärä: 56s/14s per puikko

Ja tässä uudet lempisukkani! Perussukan neulominen ei tuntunut ollenkaan niin puuduttavalta tämän langan ansiosta. Tämä pari pääsi myös matkalle, kun lähdin mieheni mukaan töihin. Ajelimme rekalla vähän päälle 250km ja siinä sai hyvin tauoilla aina neulottua sukkia eteenpäin. Nyt haluan neuloa toiset vielä miehelleni (samissukkailua <3).

Toissapäivänä aloitin tietenkin uuden projektin Fluormanioiden valmistuttua. Menossa on nyt ostamistani Molla- kalalangoista Pohjanmaa-laukku. Siitä tulee violetti-keltainen...ja IHANA! <3.<3 Olen rakastunut siihen laukkuun jo nyt, vaikka se on vasta 1/4 vaiheessa. Mutta eikös se niin ole, että joihinkin töihinsä rakastuu jo tekovaiheessa, on sitten kyseessä malli tai väri?


Innostavia hetkiä kaikille lukijoille!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Terveisiä Helsingistä!

Viikko sitten, kutakuinkin näihin aikoihin kun kirjoitan tätä postausta, saavuin pitkästä aikaa Helsinkiin viettämään aikaa ystäväni kanssa. Matka bussissa kului vauhdikkaasti Triforce-iltalaukkua tehden ja Helsinki yllätti kylmyydellään. Nimittäin merituuli puhalsi ja pakkasta melki 20 astetta, hui! Tässä kuva villasukista, jotka vein ystävälleni lahjaksi.


Vietimme kylmimmät päivät sisätilassa jutellen, syöden ja pelaten yhtä lempipeleistäni (Obscure 2, ah niin nostalginen!) ja keskiviikkona ennen lähtöäni ihanan kärsivällinen ystäväni vei minut lankakauppoihin, joissa en vielä ollut käynyt. Eikä niitä suotta ole kehuttu!


Ensimmäinen pysäkki oli iki-ihana Snurre. Onneksi olin tehnyt ostoslistan itselleni, sillä olisin muuten seonnut! Niin paljon lankoja monessa eri värissä; ihanalla tavalla häkellyttävää. Ovesta sisään astuttuamme meitä tervehti kaupan omistajat, jotka tarjoutuivat heti auttamaan.Myös tila oli erittäin viehättävä. Valitettavasti aikaa oli minulla vain rajatusti, joten pysyin täsmäostoksissani (Molla-kalalankoja lähdin hakemaan hyvän tarjouksen perässä).

Nyt vinkki Helsingissä olijoille, Snurressa on erittäin edullisesti trikookudetta useassa eri värissä!

Kaupan liitutaululle oli kirjoitettu, että loppukuusta kauppa muuttaa Malminrinteeseen. Siinä kohtaa ei enää harmittanut, että Novitan Lankadeli oli siirtynyt nettikaupaksi. Tilalle on siis tulossa erittäin ihastuttava, laadukkaita lankoja myyvä kauppa. Malminrinne on itselleni tutumpi paikka, joten sinne löytää takuulla helposti ;) Toivottavasti saan käyntini niin, että pääsisin mukaan Molla Millsin lapaskurssille!

Kauppiaan kanssa keskustelimme pitkään erilaisista kursseista ja langoista, joita uuteen myymälään on tulossa. Odotan innolla, kuinka tämä ihastuttava tila muotoutuu uusissa puitteissa <3 Onneksi Onnibussi kulkee niin voi kuvitella lähtevänsä täältä "maalta" useamminkin galleria/ lankakauppakierroksille Helsinkiin.


Seuraava pysäkki oli Kampin läheisyydessä oleva Fiinaneule. Suloinen pikku putiikki oli täynnä lankoja ja mm.Regian langat, joita etsin, löytyivät helposti myyjän opastuksella. Onneksi myös täällä minulla oli kauppalista mukana. Nuoret myyjät olivat erittäin ystävällisiä ja osasivat vastata kiperiinkin kysymyksiin liittyen lankojen ominaisuuksiin, saatavuuteen, yhteensopivuuteen jne. Ehdottomasti useamman käynnin arvoinen! Tämä paikka on listallani myös ensi kerralla <3 Jos silloin saisin aikaiseksi napata pari kuvaakin.

Venytin lankalakkoani sen verran, että aloitin vasta Helsingin matkan jälkeen. Ei itseltään voinut tätä iloa viedä vielä pois hahhah! Sain itseni kuitenkin pysymään yllättävän hyvin kurissa näissä ihanissa kaupoissa käydessä. Luultavasti tieto ensi kuun matkasta helpotti ostoshimoani hiukan ;)


Ostokseni kulkivat näppärästi Snurresta saadussa paperikassissa. Matkaan tarttui tosiaan ne kaksi Molla-kalalankakerää (18-säikeistä) Snurresta sekä Fiinaneuleesta yksi kerä 4-säikeistä Fluormaniaa ja kolme kerää Cataniaa.

Tiedän jo kalalangasta osan päätyvän Pohjanmaa-laukkuun ja Catania langoista tulisi ensimmäinen kolmiuloitteisella kuviolla varustettu pikkupussini. Kumpaankin ohjeet löytyvät Virkkuri 2-kirjasta. Mieheni haluaisi sukat tästä Fluormaniasta, joten aiemmin ostamani päätyy polvisukkiin ja tämä kerä muotoutuu sukkapareiksi minulle ja hänelle. Onneksi tuo 4-säikeinen Fluormania pysyy vielä myynnissä niin pääsen myöhemmin hankkimaan lisää. Kutsumme sitä kotona tuttavallisesti oksennusvärilangaksi kirkkaista väreistä johtuen. Mutta juuri se tekee tuosta langasta niin ihanan ja erikoisen :D!

Pian alkaa blogi täyttyä taas uusista tekeleistä. Olen starttaamassa huopatossujen massatuotannon, Triforce-iltalaukku on viimeisiä kolmiorivejä vaille valmis ja kaiken tämän ohessa puikoilta tupsahtaa perussukkia. Be ready ;)!




Lopuksi vielä kuva huopatossuista ennen pesua, ovat aika humoristisen suuret!





torstai 1. tammikuuta 2015

Langantäyteistä uutta vuotta!

Tässä lupaamiani lisäkuvia joululahjoista, enjoy! Uusi vuosi vaihtui ystävien seurassa uudella, aaton Lankamaailma-reissulta ostetulla ergonomisella virkkuukoukulla virkaten ja LOTR-maratonia katsellen. Uuden vuoden lupaukseksi otin, ettei uutta lankaa osteta ennen kuin vanhaa varastoa on lähes 1/3 kulutettu. Saa nähdä onnistuuko ;)

Oikein ihanaa, langantäyteistä vuotta 2015! <3