Marraskuu on ollut kostea ja lämmin. Harmaat sävyt korostuvat. Eilen kävellessämme jokirantaa huomasimme sorsien kokoontuneen rantaveteen.
Joen vesi on savista ja niin täällä kaikki on. Savinen maaperä määrittää yllättävän paljon olemista.
Lintuja on pitkin matkaa ja usein tsaarinpoppeleiden varjossa. Myrsky kaatoi ison poppelin veteen. Kettu käveli kaatuneella rungolla jokin aika sitten. Vesi oli silloin korkealla ja kettu pelkäsi vettä.
Kuolleet kaislan varret eivät pahemmin havise tai kahise. Kaislojen läpi katsottuna joki on ruskeaa rutalikkoa. Marraskuuta sanottiin keskiajalle kuolleiden kuukaudeksi, Marra istui rinnan päällä ja ahdisti. Kuolleiden on jatkettava matkaansa, täällä elävän surijan on päästettävä irti. Se on parasta kaikille.
Kerran ortodoksisessa seurakunnassamme kysyttiin kuka on suojelupyhimyksesi. Se tulee nimen mukaan. Inkeri on sellainen etunimi jolle ei löydy, koska Inkeri johtuu ruotsalaisesta prinsessasta Ingridicardistä joka solmi avioliiton Nougorodin kuninkaan kanssa 1100-luvulla. Hänen mukaansa on nimetty itämeren kansoihin kuuluva Inkerinmaa. Toinen nimeni on Johanna ja sieltä löytyy pyhä. Ovatko suojeluspyhät, joiden mukaan saa ortodoksisen nimen, eriarvoisia. Ovatko mariat parhaita.
Tätä on nyt naureskeltu seurakunnassa ja yksi humalainen akateeminen seurakunnan jäsen on lähettänyt hävyttömän viestinkin. He olivat keskustelleet muiden akateemisten akkojen kanssa ja lystiä oli ollut. Siellä sitten ollaan yleisen pilkan kohteena. Yksi entinen seurakuntalainen sanoi että ei huvita koko paikka. Siellä on liikaa ihmisiä jotka luulevat omistavansa koko seurakunnan. Paskantärkeys on häiritsevää.
No comments:
Post a Comment