 |
| Kirjan ulkoasu: Elina Warsta |
Aki Ollikainen voitti tammikuussa Blogistanian Finlandia -tunnustuspalkinnon esikoisteoksellaan Nälkävuosi. Eikä se ihme ole. Ollikaisen teos paitsi koskettaa, se antaa vahvan kaunokirjallisen lukuelämyksen ja mikä tärkeintä, piirtää kuvan yhdestä merkittävästä aikakaudesta kansamme historiassa.
Nälkävuosi kertoo tarinan Marjan ja Juhanin ja heidän lastensa Mataleenan ja Juhon kamppailusta nälkävuosina 1867 - 1868. Perheen isä on sairas ja heikko, ruokaa ei ole, joten äiti sydäntä särkevällä tavalla jättää perheen pään kotitorppaansa yksinään korisemaan vain olkileipä kädessään. Äiti lähtee lastensa kanssa etsimään paikkaa, jossa ei nälkä vaivaisi. Marja kulkee lastensa kanssa päämäärättömästi eteenpäin, välillä Pietari ruoantuoksuisissa unelmissa siintäen, mutta missään ei heille ole sijaa. Kaikkialla on jo nälkää kylliksi ilman lisäsuitakin. Osalla riittää sääliä lapsia kohtaan, ja joku murunen kerjäläisille tipahtaa vain toisinaan kuin armonpalana, vaikka se tekisi pahaakin.
Marjan, Juhanin ja lasten tarinaan lomittuu kuvia ylempisäätyisistä veljeksistä, Teosta ja Larsista, ja heidän elämästään sekä senaattorin (J. V. Snellmanin) valinnoista vaikeiden vuosian aikana. Näitä osuuksia lyhyehkössä romaanissa olisi voinut mieluusti paisuttaa! Ehkä ne ovat seuraavien Ollikaisen teosten aiheita? Voisiko vaikka Snellmanista kirjoittaa vastaavia suurkirjoja kuin vaikkapa Lincolnista on kirjoitettu?
Nälkävuodessa on monia teemoja ja aihelmia, joita pitkin ajatus lähtee rönsyilemään. Ollikasien pienoisromaani kasvaakin reilusti suuremmaksi kuin fyysiset mittansa. Nykyaikainen ravinto, ihmisen sitkeys, kiitollisuus, elinoloista taisteleminen, kuolema, elämän tarkoitus, lojaalius ja auttaminen, kohtalo, johdatus, vietit ja eläimellisyys. Kaikki tämä ja enemmänkin on kerrottu selkein kuvin ja kauniilla kielellä.
Kylmyys leviää Marjan vatsasta ympäri kehoa, se muuttuu surun tunteeksi ja pyyhkii tieltään kaiken muun, nälän, vilun ja väsymyksen. Se täyttää onton ruumiin raskaalla tyhjyydellä, joka ei jätä tilaa millekään muulle. Sen sisällä on suolampi, täynnä mustaa elotonta vettä. Kuikka ui silmien eteen. Se muuttuu pilkkasiiveksi, joka yrittää nousta lentoon. Sitten lumiviima jähmettää kaiken tyhjäksi, lintu katoaa. Myräkän mentyä kaikki on valkoista, kuollutta. Marja nousee ja kävelee penkillä nukkuvan Juhon luo, nostaa pojan pään syliinsä ja putoaa uneen. (s. 56)
Pieni kirja on erityisen kaunis ulkoasultaan, ja Ollikaisen teos on pohjavireeltään valoisa hankalasta aiheestaan ja monista surullisista tarinoista huolimatta. Nälkävuosista selvittiin. Minä elän.
Tähtiä: 4/5
Nälkävuodesta on kirjoitettu blogeissa paljon. Tässä poiminnat:
Kujerruksia odotti jotain, mitä ei aivan saanut, mutta piti silti.
P.S. Rakastan kirjoja nostaa teoksen vuoden 2012 parhaimmistoon.
Villasukka kirjahyllyssä vuodatti kyyneleitä ja hiljentyi kirjan äärellä.
Kirja sopii hyvin myös Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen. Tämä on haasteessa kai jo viides kirjani.
