Meidän perheen pienten kirjatoukkien kestosuosikkeja ovat olleet pitkään Miina ja Manu -kirjat. Niissä on, mistä valita; äkkiä laskien pääsin 64 kirjaseen. Aiheiltaan Miina ja Manu -kirjat käsittelevät mitä moninaisempia ilmiöitä: liikennettä, käyttäytymistä, eläimiä, sairaanhoitoa, matkustamista, ammatteja, merirosvoja, lohikäärmeitä, kierrättämistä ja seikkailuja vain joitakin mainitakseni. Ensimmäinen Miina ja Manu -kirja on vuonna 1982 julkaistu Miinan ja Manun aapinen.
Miina ja Manu ovat kissoja, jotka touhuavat yleensä Sulo-enonsa kanssa erilaisissa tilanteissa. Mukana ovat monesti myös Heikki-hiiri, Erakko-Hermanni-susi, Jänkä-Joonas-jänis, Olli-orava, Seppo-siili, Paavo-pupu ja joukko muita ystäviä, tuttavia ja kissakaksikon sukulaisia, ihan niin kuin kenen tahansa elämässä. Miinan ja Manun vanhemmista en ole lukenut koskaan halaistua sanaa, ja vanhempien poissaolo onkin merkillepantavaa. Selitystä isän ja äidin poissaololle ei ole, mutta ei siitä koskaan kissakaksikolle ongelmia synnykään. Eipä ole (vielä) kumpikaan pikkulukijakaan asiaan kiinnittänyt mitään huomiota. Sekään ei ole miulle täysin selvää, ovatko Miina ja Manu sisaruksia, kaksosia vai ehkä serkuksia.
Miina ja Manu -kirjat on luonut nimimerkki Teutori eli Teuvo Koskinen (1941 - 2000), joka on kirjoittanut ja piirtänyt valtaosan saatavilla olevista teoksista. Viimeisin sarjassa ilmestynyt, Miina ja Manu puutarhassa, on Jari Koiviston käsialaa. Kirjasarjalla on ollut myös muita tekijöitä. Yleisilme on säilynyt useimmiten kuitenkin hämmästyttävän samana.
Kirjat ovat luonteeltaan opettavaisia. Esimerkiksi Käytöskirja kuvaa, miten on sopivaa toimia bussipysäkiltä ja pelikentälle, keksikutsuille ja kotiin. Eläinaapinen kertoo taas kiinnostavia yksityiskohtia esittelemistään eläimistä. Huomattavaa on lisäksi se, että esimerkiksi lääkärikäyntiä käsittelevä kirja on käynyt lääkärintarkistuksessa ja uimakoulukirja suunniteltu uimaopettajien kanssa yhteistyössä.
Vanhemmissa kirjoissa Teutorin isällinen saarna kuultaa läpi tarinoiden, mutta sympaattisuus saa silti aina täydet pisteet. Miinan ja Manun sukupuoliroolitkin ovat yleensä aika perinteiset: Miina on neuvokas, iloinen ja ahkera tyttö, Manu kömpelö, isotteleva ja usein hassunkurinen poika. Silti esimerkiksi harrastuskirjassa Miinakin on päässyt pelaamaan jääkiekkoa ja jopa Sulo-eno kokeilee balettia.
Miina ja Manu -kirjat ovat taatusti turvallista luettavaa aivan pienemmillekin. Jokaiselle lapselle on todennäköisesti olemassa ainakin yksi aihepiiriltään sopiva kirja. Kappalehinta yhdellä kirjasella on varsin kohtuullinen. Jos kirjat eivät sinänsä kiinnosta, aina voi valita Miina ja Manu -äänikirjoja vaikka automatkoille kuunneltavaksi tai -puuhakirjoja sadepäivien iloksi. Aivan pienimmille on tarjolla kovalehtisiä kuvakirjoja. Onpa Miinaa ja Manua esitetty pitkään jo näyttämöilläkin. Meidän poikien suosikkeja tänään kysyttäessä olivat kirjasarjasta Eläinaapinen ja Uimakoulussa, joskin esikoinen kertoi samalla, että kaikki ne ovat hyviä kirjoja. Suositteluja siis lapsiperheisiin!
Millaisia muistoja ja kokemuksia sinulla on Miinasta ja Manusta?
Voi Miina ja Manu! Nämä olivat suuria suosikkejani pienenä ja tulikin mieleen, että mahtaakohan näitä löytyä vielä mökiltä tai jostain.. Omistin ainakin nuo neljä päällimmäistä pinossasi :>
VastaaPoistaMinulla on kissakaksikosta äärimmäisen positiiviset muistikuvat ja uskoisin, että nämä ovat kestäneet aikaakin. Näin ainakin sinun tekstisi perusteella. Ehkä näitä pitäisi hankkia itselleen talteen jo nyt?
Kiitos nostalgiamatkasta, Paula!
Voi Miinat ja Manut! Minun on pakko sanoa, että en pidä niistä juuri lainkaan, vaan löydän niistä jotain samaa ärsyttävää kuin Pupu Tupunoista, mutta lapseni rakastavat kumpaakin sarjaa. Näin ollen meillä luetaan Miina ja Manu-kirjoja. :) Toki niissä on paljon lapsiin vetoavaa ja jännittävääkin.
VastaaPoistaMiten tuo Katja aina ehtii sanomaan minun ajatukseni ;). Minua eivät tosin Pupu Tupunat ole ärsyttäneet, mutta Miinojen ja Manujen opettavaisuus kylläkin, ja muutamat kliseet. Mutta kirjat ovat tosiiaan turvallisia ja ihan sööttejä, tuo opettavuuskin on ehkä vähän vähentynyt uudemmissa kirjoissa tai se ilmaistaan mukavammin. Lapset tykkää kyllä eli luen näitäkin ;).
VastaaPoistaMeillä ei olla tutustuttu Miina & Manu -kirjoihin kovinkaan paljon. Mutta juuri tällä viikolla lainattiin Kaupungissa-kirja, jossa vieraillaan Tampereella (oliko se Tampere, vai joku muu...). No, kuitenkin joku muu kuin pk. Ei viehättänyt ihan yhtä paljon kuin Tatu ja Patu Helsingissä, jonka kanssa käytiin suunnistamassa kaupungilla.
VastaaPoistaJotenkin ainakin tämä yksi kirja oli ennalta-arvattava ja kovin tavallinen maalaisserkkuineen, joka löytää kaupungista kiinnostavan asian: traktorin, eikä siinä ollut mitään sellaista päättömyyttä mitä vaikkapa tatut ja patut ovat täynnä. Meillä tykätään enemmän jälkimmäisistä. Jostain lapset ovat perineet ilon outoihin asioihin...
Linnea, onpa mukavaa, että löysit nostalgiaa! Minä en juurikaan ole ehtinyt Miinaa ja Manua lukea ennen kuin vasta omille lapsilleni. Kannattaa tosiaan pistää talteen, jos teet mökillä löytöjä :-)! Mikä sinua näissä lapsena viehätti? Muistatko vielä?
VastaaPoistaKatja ja Maria, minäkään en itse tykkää, mutta koska lapset rakastavat, luen näitä lapsille mielellään ja nyt jo ilman ärsytystä. Jokin niissä vetoaa pieniin lukijoihin. Tutut hahmot ja hyvät aiheet ainakin.
Mari A., ennelta-arvattaviahan nämä tarinat ovat. Merirosvoseikkailukin on uni, josta Manu havahtuu lopussa. Minusta se on lastenkirjallisuudessa ok. Aika vähän (pienille) lapsille on juoneltaan yllättäviä tarinoita muutenkin. Ehkäpä juuri tarinan arvattavuuskin on pienille turvallista kuultavaa?
Ai niin, Pupu Tupunat... Minä itse rakastin niitä lapsena! Muistan esimerkiksi, miten Utelias Pupu Tupuna oli jännittävä kirja, ja pidin siitä, miten Hippi-hiiri ja Pupu Tupuna menevät lopuksi nukkumaan piirongin laatikoihin :-).
VastaaPoistaNyt omien lasten kanssa olen ollut yllättynyt, etteivät ne niin mahdottoman ihania olekaan. Kävi vähän samoin kuin tv-sarja Safiiri ja Teräksen kanssa - täystyrmäys: tällaistako tämä olikin!!
Suomalaisia lastenkirjasarjaklassikoita Pupu Tupunat ovat ilman muuta! Ensimmäinen iltasatukirja esikoisellamme oli lahjaksi saatu Pupu Tupunan loruaapinen, joka on rakas meille kaikille. :-)
Veikkaan että minua viehätti juuri tämä kaksikon seikkailumeininki, minä kun puuhasin kaikkea pikkuveljeni kanssa joten varmaan siinä oli jotain samaistumista? Taisimme joskus ihan leikkiäkin Miinaa ja Manua? Mutta näiden lukemisesta on kyllä jo niin monta vuotta että en ihan tarkkaan osaa kyllä sanoa. :)
VastaaPoistaEn muista onko Miina ja Manu minulle lapsuudesta tuttu (Pupu Tupunat kyllä senkin edestä), mutta lapset tykkäävät kovasti, varsinkin autossa kirja+cd -yhdistelmä toimii :) Eikä tuo opettavaisuuskaan ole tyttöjä häirinnyt.
VastaaPoistaMiina ja Manu uimakoulussa -kirjan uimaopetuksesta ollaan Miehen kanssa saatu ihan intto aikaiseksi. Mies allekirjoittaa kirjan opetuksen, jossa sukellettaessa puhalletaan ilmaa suusta, minä (joka uin paljon enemmän kuin Mies) taas olen sitä mieltä, että ilma puhalletaan nenän kautta ja suu on kiinni. Ei estäisi minua hukkumasta vaikka kuinka onkin suunniteltu uimaopettajien kanssa tuo kirja ;D (Sitä paitsi on harvinaista, että minä osaan pitää suuni kiinni, eräänlainen räpättäjä kun olen.)
Linnea, Miinan ja Manun leikkiminen on varmasti yhtä jännittävää kuin oma lapsuuden Viisikko-leikkini! :-)
VastaaPoistaVillasukka kirjahyllyssä, Miina ja Manu tosiaan uppoaa pikkulukijoihin. Ovathan kisut tosi symppiksiä! Sukellustekniikkapulmaan en osaa ottaa kantaa... ;-)
Ansiokas postaus :)
VastaaPoistaItse pidän Miinan ja Manun joulukirjasta. Omasta lajissaan ihan mukavia kirjoja, vaikka en ole yli 10 vuoteen nähnytkään näitä.
Omaan huumoria Miinalla, Manulla ja Sulo-Enolla ja sitten oli joku Jänkä-Joonas, joka oli vänkä.
Kiitos, Jokke! Pitääpä katsella joulun alla tuo joulukirja käsiin! Se on meille vielä tuntematon tarina.
VastaaPoistaMinua ei oikein ole ikinä napannut nuo Miina ja Manu -kirjat. En osaa sanoa miksi. Silti ihan hyvä ja turvallinen teos lapsukaisille. Tykkäsin enemmän Pupu Tupunoista :).
VastaaPoistaLeinikki
Äh... Eka kommentti katosi...
VastaaPoistaYllättävää, kuinka moni sanoo ettei itse pidä M&M -kirjoista. Minä kun luulin olevani ainoa :D
"Mutta voi sentään!" huudahdukset saavat minut pyörittelemään silmiäni ja klisee-asetelma (järkevä ja hillitty tyttö ja touhukas ja koheltava poika) saavat minut kirskuttelemaan hampaitani.
En siis voi sietää M&M -kirjoja.
Mutta minkäs teet... Poikani (7v.) kyllä pitää niistä yhä edelleen! Eikä hänkään ole miettinyt, missä Miinan ja Manun vanhemmat ovat.
Kiitos lukukokemustesi jakamisesta, Leinikki! Kaikesta ei onneksi tarvitse pitää. :-)
VastaaPoistaJuuri näin, Morre. Pikkuväki on suosikkinsa valinnut... :-D